Minulle tehty vasektomia - vaimo raskaana?
Täällä yksi huolestunut perheenisä. Tässä on parikin outoa asiaa mitä olen ihmetellyt jo muutaman viikon. Vaimo on erittäin väsynyt koko ajan, heti kun laskee pehvansa alas niin samantien nukahtaa. Meillä ei ole ollut pariin-kolmeen viikkoon mitään yhteistä illanviettoa, koska hän aina nukahtaa heti. Tuli jo mieleen että vähän samanlaista menoa kuin raskauden ensimmäisten 3 kuukauden aikana, joka toki on siis normaalia ja ymmärrettävää. Tässä vaan se että vaimolle ja minulle on tehty vasektomia jo kauan aikaa sitten!
No sitten, hänen rintansa ovat alkaneet kasvaa, pari päivää sitten huomasin että maha pömpöttää oudosti, ja hän itsekin tuumasi että maha on jotenkin tosi iso. Viimeisenä niittinä oman mutun perusteella hänellä olisi pitänyt alkaa kuukautiset jo pari viikkoa sitten, mutta vieläkään ei näy mitään. Sen lisäksi muutenkin hänen kroppansa "hohtaa" silleen jännästi, ihan kuin yleensä raskausaikana.
Että sanokaapa mitä tässä nyt sitten tekisi jos käykin ilmi että hän jotenkin voisi olla raskaana? Onko hän käynyt kenties "naapurissa"? Tässä on nyt hiukan niinkun että vattöfak-fiilikset. En tiedä miten vaimo mahtaa reagoida jos vaan kysäisen että miten on? Miten itse reagoisitte moisessa tilanteessa riippuen siitä oletteko vai ettekö ole raskaana?
Kommentit (61)
Miksi sulle piti tehdä vasektomia, jos vaimo kerran steriloitu? Ja syöpä mullekin ekana tuli mieleen.
On äärimmäisen epätodennäköistä että vaimosi olisi raskaana ja se selviääkin helposti testillä. Itse kuitenkaan en olisi tällaisessa tilanteessa huolissani vaimon pettämisestä vaan vaimon mahdollisesta sairaudesta. Voi olla niinkin harmitonta kuin hormonitoiminnan hiipuminen, mutta valitettavasti myös monet syövät oireilevat noin. Eli vaimo tekemään testin ja sitten kipin kapin lääkäriin!
Jos molemmat on steriloitu, niin vaimosi tuskin on raskaana. Miksi edes epäilet sitä? Enemmän huolestuisin, että on sairas jollakin tavalla. Kilpirauhasissa jotain, tai syöpä. Ota puheeksi vaimosi kanssa.
Jos se olisi pelkkää väsymystä tai muuten huonovointisuutta niin olisin epäillyt syöpää, mutta vartalo käyttäytyy täsmälleen siten miten se on tähänkin asti ollut aina raskauden alkuvaiheessa. Kolme kertaa sen olen nähnyt ennenkin. Siksi epäilen sitä, vaikka meidät onkin molemmat operoitu. Kyllähän sitäkin kai joskus sattuu että munanjohtimet kasvavat itsekseen takaisin yhteen?
"Jos molemmat on steriloitu...."
Jos käy lääkärissä steriloittamassa itsensä niin varmaan tietään sen tapahtuneen 100%, mutta esimerkiksi puolison kohdalla,
kun esimerkiksi ap tuskin on itse steriloinut vaimoaan, niin voihan se olla ettei vaimoa ole steriloitu....
Toisaalta kohdun tutkiminen kasvaako siellä vaikkapa syöpä olisi hyvä tehdä hetimiten.
M40
Miehen vasektomia voi "parantua", meilläkin käytiin hirveitä riitoja kun tulin raskaaksi. Dna-testiä mieskin uskoi.
Onko johtimesi pelkästään katkaistu vaan myös poltettu, ap?
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 10:56"]
Onko johtimesi pelkästään katkaistu vaan myös poltettu, ap?
[/quote]
Niistä katkaistiin semmoinen 1-2cm pätkä pois, päät käännettiin ja sidottiin, tapahtui n. 1.5 vuotta sitten. Vaimolle tehtiin sektion yhteydessä, eli uskon että sekin oikeasti tehtiin, tosin siitä on jo useampi vuosi.
ap
Ensinnäkin miehen vasektomia ei ole välttämättä pysyvä, putket voivat kasvaa uudelleen yhteen. Ja varmasti on provo. Ei mies tänne tulisi kyselemään asioista, jos vielä mlemmat on hedelmättömiä. Noh, yritys hyvä saada keskustelua aiheesta.
No, eipä tuossa auta kuin tehdä se raskaustesti ja jos se jostain syystä näyttää positiivista, niin vaimosi sterilisaatio on selvästi epäonnistunut, omasta spermastasi sun täytyy sitten jättää näyte, että jos liikkuvat ovatkin palanneet. Jos taas testi näyttää negaa, niin sitten vaimo tutkimuksiin miksi väsyttää yms.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 11:02"]
Ensinnäkin miehen vasektomia ei ole välttämättä pysyvä, putket voivat kasvaa uudelleen yhteen. Ja varmasti on provo. Ei mies tänne tulisi kyselemään asioista, jos vielä mlemmat on hedelmättömiä. Noh, yritys hyvä saada keskustelua aiheesta.
[/quote]
Pisteet sentään siitä, että tällä kertaa vaimokin on steriloitu. Vähän omaperäisyyttä siis.
Kummalle operaatio siis on tehty, sinulle vai vaimolle?
[/quote]
Kolmatta kertaa yritän sanoa että vaimoni on steriloitu muutama vuosi sitten, ja MYÖS minut on steriloitu, vähemmän aikaa sitten. Eli meidät molemmat. Eli jos vaimo sattuisi olemaan raskaana, on tapahtunut aika paljon kaikenlaista jännää. "
Raskaus voi olla mahdollinen, sillä sterilisointi ei ole 100% ehkäisy. Muutama vuosi sitten Suomessa uutisoitiin norjalaisesta pariskunnasta, jossa kesken loman nainen hakeutui terveyskeskukseen valitti vatsakipujaan ja lääkäri totesi synnytyksen alkaneen, vaikka molemmille oli tehty sterilisointi. Tosin se on äärettömän harvinaista, mutta täysin mahdollista.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 10:19"]
Kummalle operaatio siis on tehty, sinulle vai vaimolle?
[/quote]
Kolmatta kertaa yritän sanoa että vaimoni on steriloitu muutama vuosi sitten, ja MYÖS minut on steriloitu, vähemmän aikaa sitten. Eli meidät molemmat. Eli jos vaimo sattuisi olemaan raskaana, on tapahtunut aika paljon kaikenlaista jännää.
[/quote]
Älä välitä. Keskiverto av-mamma ei lue kuin ekasta lauseesta alkupuolen ennen kuin rupeaa vastaamaan.
25, voisko johtua tästä. " Tässä vaan se että vaimolle ja minulle on tehty vasektomia jo kauan aikaa sitten!"
Vaimoille kun ei tehdä minkäänsortin vasektomioita.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 11:05"]
Pisteet sentään siitä, että tällä kertaa vaimokin on steriloitu. Vähän omaperäisyyttä siis.
[/quote]
Jos tämä olisi provo, voin vakuuttaa että tässä olisi paaaaaljon meheviä yksityiskohtia. Nyt jos joku urpo on sattunut huomaamaan, niin tässä niitä on hyvin vähän. Ihan vaan vinkkinä.
ap
Mikä idea on leikkauttaa molemmat??
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 12:35"]
Mikä idea on leikkauttaa molemmat??
[/quote]
Meillä oli oma syymme tehdä se, mutta se ei ole ketjun aineena eikä se liity aiheeseen mitenkään joten ei siitä sen enempää.
ap
Milloin sinulle tehtiin vasektomia? Kävitkö testauttamassa siittiösi sen jälkeen? Kuten varmaan tiedät, että vasektomiassa siittiöiden tuotanto ei lopu heti. Veljelläni kesti yli 8 kk, ennenkuin siittiöitä ei enää löytynyt spermasta.