Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mistä 50+ vuotiaat saavat intoa elämään?
05.09.2021 |
Kun tuntuu, että elämä pyörii rutiineissa töihin, muutama tunti vapaata ja taas töihin. Lomilla vaikea keksiä tekemistä, kun kaikki on niin nähty. Miten teillä muilla?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäs tässä enää jaksaa innostaa kun ystävät ja tutut yksi kerrallaan nukkuvat pois…..olo rupeaa olemaan aika yksinäinen
Niinpä, ainoat juhlat joihin kutsutaan ovat hautajaiset.
Aika harvat enää nykyään kuolee vielä 50-vuotiaina. Toki vanhemmat sukupolvet kuolevat ja tunnet, että olet itse kohta vanhin elossa oleva sukupolvi, vaikka vielä on elossa noin 90-vuotiaitakin.
Tämä. Itselläni on elossa kaksi yli 90-vuotiasta ja yksi yli 80-vuotias täti. Toivottavasti olen perinyt samat geenit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka itselläni onkin paljon tekemistä, ymmärrän, että joku toinen saattaa olla masentunut. Silloin saattaa tuntua, ettei elämä tunnu miltään eikä mistään saa enää mitään nautintoa. Kaiken voi myös tunte turhaksi. Itse koin näin vähän alle 30-vuotiaana ja vähän päällekin. Kait sitä voi kokea näin milloin tahansa.
Elämänkaariteorioiden mukaan ihmiselle tulee aika ajoin "siirtymävaiheita", joissa hän mm. kyseenalaistaa asiat, jotka aiemmin ovat olleet hänelle merkityksekkäitä. Arvomaailma voi muuttua tai tulee tarve muuttaa elämäntapoja. Siirtymävaihe voi oireilla myös masennuksena. Itselläni oli nelikymppisenä useiden vuosien vaihe, kun millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Aikanaan se meni ohi.
Neljänkympin kriisi onkin yksi tunnetuimpia elämänvaihekriisejä, mutta kyllä viidenkympin kriisistäkin puhutaan, erityisesti miesten kohdalla.
Maisterivaiheen opinnoista. Ei ehdi tylsistymään, kun työn ohella opiskelee.
Matkailusta, mökkeilystä, ystävistä, uusien asioiden kokeilemisesta. On sitä vielä kaikkea uuttakin koettavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka itselläni onkin paljon tekemistä, ymmärrän, että joku toinen saattaa olla masentunut. Silloin saattaa tuntua, ettei elämä tunnu miltään eikä mistään saa enää mitään nautintoa. Kaiken voi myös tunte turhaksi. Itse koin näin vähän alle 30-vuotiaana ja vähän päällekin. Kait sitä voi kokea näin milloin tahansa.
Elämänkaariteorioiden mukaan ihmiselle tulee aika ajoin "siirtymävaiheita", joissa hän mm. kyseenalaistaa asiat, jotka aiemmin ovat olleet hänelle merkityksekkäitä. Arvomaailma voi muuttua tai tulee tarve muuttaa elämäntapoja. Siirtymävaihe voi oireilla myös masennuksena. Itselläni oli nelikymppisenä useiden vuosien vaihe, kun millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Aikanaan se meni ohi.
Neljänkympin kriisi onkin yksi tunnetuimpia elämänvaihekriisejä, mutta kyllä viidenkympin kriisistäkin puhutaan, erityisesti miesten kohdalla.
Niinpä näitä kriisejä voi kohdata milloin tahansa. Mulla pahin ikäkriisi tuli noin 30-vuotiaana, mutta kohtasin pari vuotta ennen 30-vuotta isäni kuoleman. Lisäksi sairastin endometrisoosia, joka aiheutti lapsettomuuden. Olin aivan hukassa, mutta jotenkin siitä nousin ja sain hoitojen avulla lapsen, enkä sitten enää 40-vuotiaana oireillut mitään, koska ilmeisesti oli pieni lapsi. Oli hoidettava häntä eli omat kriisit unohtuivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen vanhaan puhuttiin ainakin miesten kohdalla viidenkympin kriisistä. En tiedä, onko miehillä tämä kriisi vielä?
No voi juma mikä kysymys. Olen päälle 50 ja teen suunnillee samaa kuin 4kymppisenäkin. Paitsi että on enemmän aikaa rahaa millä mällätä.554
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi on vielä työ, johon voi mennä. Jos työt loppuu, niin varmaan keksin jotain tekemistä, mutta tällä hetkellä en jaksa muuta kuin sen työn. Kotia en jaksa hoitaa oikein ollenkaan. Ei tosiaankaan ole oikein samanlaista innostusta mihinkään, kuten nuorempana. Olen varmaan poikkeus, kun kaikki muut vastanneet ovat täynnä virtaa.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on vielä työ, johon voi mennä. Jos työt loppuu, niin varmaan keksin jotain tekemistä, mutta tällä hetkellä en jaksa muuta kuin sen työn. Kotia en jaksa hoitaa oikein ollenkaan. Ei tosiaankaan ole oikein samanlaista innostusta mihinkään, kuten nuorempana. Olen varmaan poikkeus, kun kaikki muut vastanneet ovat täynnä virtaa.
No onko työsi erittäin raskas? Viihdytkö siinä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siitä, mistä aina ennenkin. Parisuhteesta, seksistä, ystävistä, ulkoilusta, harrastuksista, juhlimisesta, matkailusta, mökkeilystä, purjehduksesta jne. Muutoksena aiempaan nyt on aivan mielettömän hyvät taloudelliset resurssit tehdä kaikenlaista.
Työ on ihan ok ja se on ollut pitkään sama. En oikeastaan kaipaa uutta, mutta elämästä on hävinnyt kaikki jännittävyys. Ehkä jos olisin vapaalla, niin voisin ehkä retkeillä tai muuten liikkua luonnossa enemmän. Voimat on kai vaan vähentyneet, niin kaikkea tekee vähemmän kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka itselläni onkin paljon tekemistä, ymmärrän, että joku toinen saattaa olla masentunut. Silloin saattaa tuntua, ettei elämä tunnu miltään eikä mistään saa enää mitään nautintoa. Kaiken voi myös tunte turhaksi. Itse koin näin vähän alle 30-vuotiaana ja vähän päällekin. Kait sitä voi kokea näin milloin tahansa.
Elämänkaariteorioiden mukaan ihmiselle tulee aika ajoin "siirtymävaiheita", joissa hän mm. kyseenalaistaa asiat, jotka aiemmin ovat olleet hänelle merkityksekkäitä. Arvomaailma voi muuttua tai tulee tarve muuttaa elämäntapoja. Siirtymävaihe voi oireilla myös masennuksena. Itselläni oli nelikymppisenä useiden vuosien vaihe, kun millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Aikanaan se meni ohi.
Neljänkympin kriisi onkin yksi tunnetuimpia elämänvaihekriisejä, mutta kyllä viidenkympin kriisistäkin puhutaan, erityisesti miesten kohdalla.
Minusta elämän kriisit liittyvät enemmän elämäntilanteen muutoksiin kuin tiettyyn ikään. Joltain lapsetkin lähtevät kotoa nelikymppisenä toisilta vasta eläkeiän kynnyksellä
Jokaisella elämänvaiheella on omat antimensa. Mulle ikääntyminen on merkinnyt eräänlaista seestymistä. 50-vuotiaana halusin kokeilla miltä tuntuu kuulua vauraaseen ja kunnialliseen kansanosaan. Laitoin hienoja päivällisiä, matkustin vähän ylellisemmissä ympäristöissä, maksoin kulttuuritapahtumista ja kauneushoidoista. Se meni aika nopeasti ohi, mutta sopi siihen ikävaiheeseen.
Vanhempien ikäihmisiksi muuttuminen ja heidän auttamisensa toivat uusia vastuita. Tein myös vapaaehtoistyötä.
Tällä hetkellä olen laittanut kotia ja huomaan, että vähemmät elämykset antavat paljon kun niihin keskittyy eikä yritä ahmia liikaa. Ei myöskään pidä harhautua median ja somen hehkutukseen siitä, että nuoruus on ainoa arvokas asia elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kriisistä kriisiin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka itselläni onkin paljon tekemistä, ymmärrän, että joku toinen saattaa olla masentunut. Silloin saattaa tuntua, ettei elämä tunnu miltään eikä mistään saa enää mitään nautintoa. Kaiken voi myös tunte turhaksi. Itse koin näin vähän alle 30-vuotiaana ja vähän päällekin. Kait sitä voi kokea näin milloin tahansa.
Elämänkaariteorioiden mukaan ihmiselle tulee aika ajoin "siirtymävaiheita", joissa hän mm. kyseenalaistaa asiat, jotka aiemmin ovat olleet hänelle merkityksekkäitä. Arvomaailma voi muuttua tai tulee tarve muuttaa elämäntapoja. Siirtymävaihe voi oireilla myös masennuksena. Itselläni oli nelikymppisenä useiden vuosien vaihe, kun millään ei tuntunut olevan mitään merkitystä. Aikanaan se meni ohi.
Neljänkympin kriisi onkin yksi tunnetuimpia elämänvaihekriisejä, mutta kyllä viidenkympin kriisistäkin puhutaan, erityisesti miesten kohdalla.
Minusta elämän kriisit liittyvät enemmän elämäntilanteen muutoksiin kuin tiettyyn ikään. Joltain lapsetkin lähtevät kotoa nelikymppisenä toisilta vasta eläkeiän kynnyksellä
Niin ja ihmiset saattavata kohdata vastoinkäymisiä, sairauksia ja kuolemia eri-ikäisinä. Nämä aiheuttavat aina myös kriisejä. Yllättävän moni kärsiin noin 30-vuotiaana kriisin, jos on seurustellut/ollut naimisissa jo nuoresta, voi tuntua, että elämä on yhtä ja samaa 30-vuotiaana. Silloin myös erotaan paljon.
Kyllä tämä tuon ikäisenä työttömänä aika harmaata on, vaikka rahatilanne on ihan kohtuullinen juuri nyt.
Kaikki on niin nähty, se tiivistää tunnelman hyvin. On tullut tehtyä yhtä ja toista, mutta nyt ei keksi enää. Mikään ei oikein enää motivoi. Se lapsuuden Suomi on ollut ja mennyt eikä palaa. Sitä on kuin ulkomailla kotonaan.
Ihmettelen miten teidät on kasvatettu/miten olette kasvaneet. Kaiken pitää aina olla jännittävää? Kaikki kiva ja mielenkiintoinen pitää pudota syliin? Verratkaa vaihteeksi tilannettanne niihin miljooniin, jotka taistelevat elämässä saadakseen edes sen yhden riisiannoksen päivässä!
Työ on ”sitä samaa”? Mitäs sen pitäisi olla? Ja ”kaikki on nähty”? Ei voi olla, ei mitenkään. TV:n katselu on tylsää? Vaikka ohjelmia on määrättömästi? Kirjat eivät innosta? Missä ovat ystävät, yhteinen retkeily, kokkailu, ulos syömään meno? Opettele tekemään käsitöitä ja tee niitä johonkin hyväntekeväisyyteen. Kysy tarvitaanko missään tukihenkilöitä maahanmuuttajalasten tukemiseen kielessä. Kysy voiko vanhustentaloon mennä äänen lukemaan. Soita sille pois muuttaneelle lapselle ja ehdota jotain mukavaa: yhteistä viikonloppua, konserttia...!
Vannon että kun 15-20 vuotta menee ja ystävät kuolevat ympäriltäsi, ihmettelet pahoittelen että MIKÄ IHME sinut sai viisikymppisenä niin valittamaan.
Alue: Aihe vapaa
Vaikka itselläni onkin paljon tekemistä, ymmärrän, että joku toinen saattaa olla masentunut. Silloin saattaa tuntua, ettei elämä tunnu miltään eikä mistään saa enää mitään nautintoa. Kaiken voi myös tunte turhaksi. Itse koin näin vähän alle 30-vuotiaana ja vähän päällekin. Kait sitä voi kokea näin milloin tahansa.