Jos maskisuositus poistuu, selviää kuinka moni käytti muuten kuin omasta halustaan
Jos maskisuositus poistuu, ne lopettavat heti maskin käytön, jotka oikeasti eivät halua sitä käyttää - eli jotka ovat käyttäneet joko sosiaalisen paineen vuoksi tai ainoastaan siksi, että "käskettiin". Tämä voi lisätä heille painetta käyttää maskia jatkossakin (vaikkei oikeasti tekisi mieli), jotta he voisivat todistaa, että heille maskinkäyttö on "oman ajattelun tulosta" ja "oma tahto". Tätähän moni on korostanut - että älykkäät ihmiset käyttävät maskia, jotka osaavat ajatella itse. Nyt jos maskisuosituksen loputtua he lopettavatkin sen käytön, vaikuttaisi silytä, ettei heille syy maskinkäyttöön ollutkaan oma ajattelu vaan ylhäältäpäin tuleva määräys ja ehkä myös ryhmäpaine.
Kiinnostavaa nähdä, miten käy!
En tiedä, kumpi olisi mielenkiintoisempaa: nähdä, mitä tapahtuu jos maskisuositus jätetään ikuisiksi ajoiksi roikkumaan (eli missä vaiheessaja miten maskeista aletaan luopua omatoimisesti ja kuinka moni käyttää loppuikänsä) VAI nähdä mitä tapahtuu, jos maskisuosituksesta luovutaan (kuinka moni lopettaa maskinkäytön heti kuni seinään ja kuinka moni käyttää silti vielä). No, ehkä molemmat olisivat ihan mielenkiintoisia. Jälkimmäisen tulokset nökyisivät nopeammin ja dramaattisemmin, joten se voisi siinä mielessä olla kiinnostavampaa - toivokaamme siis, että maskisuositus poistuu, niin nähdään todelliset motiivit maskinkäytön takana!
Tavallaan olisi vähän vahingoniloinen ajatus, että jotkut "joutuisivat" käyttämään maskeja paljon pitempään, jotta voivat todistaa, että ovat käyttäneet maskia koko ajan ihan vaan omasta halustaan.
Kommentit (102)
Minä käytän maskia suojatakseni muita ihmisiä. Kaikki halukkaat eivät ole vielä tuplarokotettuja. Käytän maskia siis vapaaehtoisesti ja omasta valinnastani, mutta ei se niin mukava naamalla ole, että huvikseni pitäisin. Sitten kun tilanne koronan ja rokotekattavuuden suhteen on parempi ja maskisuosituksista luovutaan, luovun siitä toki itsekin.
Huoleton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa noudattaa tässä(kin) asiassa viranomaisten suosituksia. Olipa asiasta itse mitä mieltä tahansa. Ja hyvä niin. Suomalaiset ovat keskimäärin ihan järkevää porukkaa.
Järjettömien suositusten noudattaminen ei ole järkevää vaan hölmöä laumasieluisuutta
En itse käytä maskia, mutta peräänkuuluttaisin vähän ymmärtäv'äisempää asennetta. Olen itse ihminen, johon ei koskaan ole vaikuttanut ryhmäpaine, mutta suurin osa ihmisistä lopulta haluavat olla tavallisia ja normin mukaisia. He ovat sellaisia ammatinvalinnan, elämäntyylin, seksuaalisen suuntautumisen, ajattelutavan ja arvomaailman suhteen. Osa ihmisistä on myös arkoja ja pelkäävät konfliktia, osa taas pelkää yksin jäämistä, mikä voisi tavallaan seurata siitä, jos joutuu oman yhteisönsä tuomitsemaksi. Esim. uskonnollisissa yhteisöissähän vastaava painostus saa homoseksuaalit pysymään kaapissa ja uskontoa epäilevät pysymään hiljaa. Tässä ei ole kyse siitä, että ihminen olisi heikko tai huono, vaan on ihan inhimillistä haluta olla osa yhteisöä.
Veikkaan, että isolla osalla maskista kieltäytyvistä on vähintään yksi ihminen, joka ajattelee samoin, eli he eivät ole täysin yksin. Näiden lisäksi osa voi olla individualisteja, osalla sitten on joku aatteellinen yhteisö, johon kuuluvat ja josta saavat tukea. On eri asia kieltäytyä maskista, jos kuuluu johonkin qanon-porukkaan, kuin jos ei tunne ketään, joka edes ymmärtäisi sitä ajatusta, ettei haluaisi käyttää maskia.
Itse tuskin käyttäisin maskia, vaikka olisin täysin yksin ajatukseni kanssa. Olen aina ollut sellainen, ettei muiden mielipide ole hetkauttanut. Mutta mikään qanon-tyyppi tai koronadeanialisti en ole, ja nämä ryhmät lähinnä ärsyttävät. Itselläni on kuitenkin lähipiirissä ihmisiä, joiden kanssa on voinut puhua kriittisesti myös koronarajoituksista, ja kaksi ihmistä, jotka eivät itsekään käytä maskia (tai hekin käyttivät vähän aikaa, mutta luopuivat siitä).
Huoleton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa noudattaa tässä(kin) asiassa viranomaisten suosituksia. Olipa asiasta itse mitä mieltä tahansa. Ja hyvä niin. Suomalaiset ovat keskimäärin ihan järkevää porukkaa.
Järjettömien suositusten noudattaminen ei ole järkevää vaan hölmöä laumasieluisuutta
Miksi terveydenhuollon viranomaiset ympäri maailmaa sitten eivät pidä maskisuosituksia järjettöminä?
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata ajatella niin paljoa sitä, että mitä muut ajattelet itsestä. Itse olen mensan testin mukaan ihan älykäs ja lopetan maskin käytön kun itsestäni siltä tuntuu. Ihan sama mitä joku ajattelee siitä, että onko se viikko vai kaksi suositusten loputtua.
Sama. Olen itse loppujen lopuksi viihtynyt maskissa, mutta saankin käyttää sitä vain ollessani liikenteessä, jota tapahtuu harvoin, koska teen etätöitä, eikä minulla ole asiaa ulos kuin kauppaan. Pidän sen tuomasta tietynlaisesta anonyymiteetistä ja voinpahan maskin takana mutista itsekseni :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö tämä ole vähän sama kuin jos poistettaisiin liikenteestä nopeusrajoitukset. Sitten nähdään, kuka ajoi vapaaehtoisesti rajoitusten mukaan.
Eli siis varmasti suurin osa autoilijoista haluaisi ajaa reilusti kovempaa sallitun nopeuden, mutta ei tee sitä, koska tiedostavat ettei se ole turvallista itseä eikä muita tiellä liikkuvia kohtaan. Sama maskin käytön kanssa.
Ei ole yhtään sama. Ylinopeus on aina riski, mutta maskittomuus ei pääsääntöisesti ole. Lisäksi ylinopeus on poikkeus normaalista toiminnasta, mutta ainakin käsittääkseni maskittomuus on lähtökohtaisesti ihmisen normaali olotila, jolloin maski on se poikkeus normaalista.
Pointtini oli se, että ihmiset tekevät paljon asioita sosiaalisen paineen takia ja toimivat yhteisön asettamien normien mukaan. Tässä aloituksessa naureskeltiin ihmisille, jotka noudattavat viranomaisten suosituksia käyttämällä maskia. Maskin käytöstä on korona aikana tullut yhteisön asettama normi, koska muutenhan suurin osa ei käyttäisi maskia. Toki itsekin toivon, että maskien käytöstä luovuttaisiin heti kun koronatilanne sen sallii. Mutta jotenkin huvittaa nämä vastavirtaan kulkevat, jotka älykkyydellään nostavat itsensä "lampaiden" yläpuolelle, mutta silti monessa muussa asiassa toimivat "koska muutkin"-asenteella, eli toimivat yhteisön asettamien normien mukaan
Jos maskin käyttö olisi oikeasti vapaaehtoista, kaikki olisi kunnossa. On kuitenkin paljon pakkomaski tilanteita, joista et pääse välttymään. Siksi toivon että maskeista luovuttaisiin.
Itse veikkaan, että päättäjät ja asiantuntijat ovat jo nyt sitä mieltä, että maskisuositus on turha, Mutta he eivät voi tuosta noin vaan poistaa sitä, koska sitten heräisi kysymys, miksi sitä ei sitten tehty jo kuukausi tai kolme kuukautta sitten. Siksi pitää keksiä joku uskottavan kuuloinen virstanpylväs, kuten tietty rokotekattavuus, jolla maskeista luopumisen voi perustella. Oikeasti syyt ovat ihan muualla. Eli jos nyt on päätetty luopua maskeista vaikkapa lokakuussa, maskeista voisi ihan hyvin luopua jo nyt. Tätä ei toki voi sanoa ääneen.
Tästä oli pientä kokeilua kesällä: turun seudun joukkoliikenne poisti muutaman kuukauden ajaksi maskipakon, mutta kansa käytti maskeja siitä huolimatta bussimatkoilla.
Jos nyt valtakunnallisesti maskisuosituksesta luovuttaisiin, uskoisin että moni siltikin jatkaisi vielä jonkin aikaa maskin käyttöä niissä paikoissa joissa sitä nyt suositellaan käytettävän.
Huoleton kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa noudattaa tässä(kin) asiassa viranomaisten suosituksia. Olipa asiasta itse mitä mieltä tahansa. Ja hyvä niin. Suomalaiset ovat keskimäärin ihan järkevää porukkaa.
Järjettömien suositusten noudattaminen ei ole järkevää vaan hölmöä laumasieluisuutta
Varmaan pistät kohta maskin kun suosituksista suositellaan luovuttavan.
Minä ainakin käytän maskia, koska olen ruma.
Vierailija kirjoitti:
Maskit pois ja heti. Ei niistä oiekasti ole edes mitään hyvötyä. Vain haittaa lähinnä.
Ei tarvii tulla neuvomaan. Lopetan maskin käytön sitten kuin itse haluan. Vaikka olenkin rokotettu ja vaikka tulisi kuinka pienet oireet koronasta niin en silti halua sitä paskaa kenenkään tartuttamana enkä halua tartuttaa sitä muihin ihmisiin, varsinkaan rokottamattomiin.
Vaikkamaski ei olekaan 100 prosenttinen suoja niin ainakin se on parempi kuin ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tästä oli pientä kokeilua kesällä: turun seudun joukkoliikenne poisti muutaman kuukauden ajaksi maskipakon, mutta kansa käytti maskeja siitä huolimatta bussimatkoilla.
Jos nyt valtakunnallisesti maskisuosituksesta luovuttaisiin, uskoisin että moni siltikin jatkaisi vielä jonkin aikaa maskin käyttöä niissä paikoissa joissa sitä nyt suositellaan käytettävän.
Sittenhän olisi ihan sama poistaa se suositus. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Ne, jotka eivät halua käyttää, eivät kokisi enää painostusta, mutta ne, jotka haluavat käyttää, voisivat käyttää edelleen, ja koska suurin osa käyttäisi, ei heitä alkaisi ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä käytän maskia suojatakseni muita ihmisiä. Kaikki halukkaat eivät ole vielä tuplarokotettuja. Käytän maskia siis vapaaehtoisesti ja omasta valinnastani, mutta ei se niin mukava naamalla ole, että huvikseni pitäisin. Sitten kun tilanne koronan ja rokotekattavuuden suhteen on parempi ja maskisuosituksista luovutaan, luovun siitä toki itsekin.
Mä käytän ffp3-hengityssuojainta minimoidakseni oman riskini saada koronatartunnan. En halua tuoda virusta kotiin ennenkuin perheenjäseneni toisesta rokotteesta on kulunut 2 viikkoa. Käytämme molemmat siis vielä 10 päivää hengityssuojainta. Sen jälkeen emme enää.
Kun aivastat niin ei leviä ruokakaupan tomaateille vaan jää maskiin suurin osa limasta
Vierailija kirjoitti:
Käytän vain siksi, ettei mummojen tarvitse mulkoilla vihaisesti, eli sosiaalisen paineen vuoksi.
Saapahan itse irvistellä rauhassa maskin takana.
Itse olen mummo ja varmasti en mulkoile muita,käytävätkö maskia vai eivät? Asia ei miulle kuulu.Itse olen koko korona ajan noudatanut suositus. Moni mummo koko korona aika kulki itis kauppakeskus: pankki palveluun ,kaupoihin maskitta.Pussi- metro.Oikein julistivat minä en käytä maskia! Joten ei pidä yleistää ja luokitella kaikkia samaan kastiin iästä riipumatta.Minä tosin kieltäydyin kyseiset mummoja tapaamasta.Sekin oli minun oikeuteni.
Vierailija kirjoitti:
Kun aivastat niin ei leviä ruokakaupan tomaateille vaan jää maskiin suurin osa limasta
Ei ole tapana aivastella ilmaan, vaan hihaan. Se olisi paljon parempi tapa kuin aivastaa ilmaan niin, että on vain maski välissä. Enemmän niitä limoja tomaateille sillä lailla lentää.
Vierailija kirjoitti:
Mut on jo rokotettu kahdesti ja silti pidän ffp2 maskia julkisissa tiloissa.
Jotenkin hykerryttää ihmisten nyrpeät mulkoilut...
Maskin takana voin nauraa niille😁
Minä olen käyttänyt ffp2-suojainta maaliskuusta 2020 eli jo silloin kun suomen viranomaiset pelleilivät omien maskinäkemystensä ja Jylhän kanssa.
Minulla on 2 rokotusta mutta aion jatkaa suojaimen käyttöä niin kauan että tunnen olevani turvassa ilman. Seuraan muita lähteitä(tieteellisiä ulkomailla) kuin suomalaisia viranomaisia. Nyt tiedemiehet sanovat että kaikki tulevat käymään koronatartunnan läpi sillä laumaimmuniteetti ei tule tapahtumaan koronaviruksen kanssa. Virus jatkaa leviämistään niin pitkään kun ihmiset sitä levittävät. En oikein tiedä itse haluanko lopettaa suojaimen käytön ottaakseni taudin vastaan ja milloin. Luultavasti vielä seurailen mitä rokotusrintamalla tapahtuu. Ehkä tauti olisi turvallisinta ottaa vastaan 3. annoksen jälkeen, pitää seurata milloin rokotusteho on korkeimmillaan ja sen mukaan lopettaa maskin käyttö.
Tauti kannattaa ottaa vastaan rokotettuna, sillä rokote suojaa vakavalta taudilta ja hospitalisaatiolta yli 90 %. Rokottamattomat, tervemenoa vaan valitsemallanne tiellä.
Olen riskiryhmää ja maskin käyttö on minulle tuttua jo ajalta ennen koronaa ollessani sairaalassa eristyksessä.
En ymmärrä miksi maskin käyttö on niin suuri ongelma monelle. Käytän itse sellaista vähän huonommin suojaavaa kangasmaskia ja se on mielestäni ihan kiva asuste. Maski lämmittää nenää kylmällä ja saa naiset käyttäytymään suopeammin, kun ruma naama on piilossa ja jättää enemmän mielikuvituksen varaan. Keväällä minua jopa lähestyttiin ulkona ja tultiin juttelemaan, mikä oli ensimmäinen kerta koskaan.
Erikoinen ajatuksenjuoksu ap:lla. Entäs sitten sellaiset kuten esim. minä, joka en ole käyttänyt maskia koko aikana muualla kuin lentokoneissa, enkä ajatellut myöhemminkään ottaa sellaista käyttöön?
Järjettömien suositusten noudattaminen ei ole järkevää vaan hölmöä laumasieluisuutta