Luitko koskaan lapsena tai nuorena A l i b i a ?

Minä myös luin Poliisi kertoo kirjoja. Luin kaiken mahdollisen mitä löysin vanhempien kirjahyllystä. Asuin maaseudulla. Täytyihän sitä yrittää avartaa itseään.

Faith kirjoitti:

Kerran kaverin sukulaisen mökillä kun löysin pinkan Alibeja.

Muistan miten yksinkertaisilta ihmiset vaikuttivat rikosjuttujen tapahtumakuvauksissa, esim. kesken kortinpeluun tai ruokailun joku suuttuu ja hakee pihalta kirveen, vasaran tai morapuukon ja lyö toista seurueen jäsentä.

Ns. ammattirikollisista kertovissa jutuissa ihmettelin sitä, miten joku haluaa elää koko ajan paeten, väkivallan uhan seuratessa, itse uhkaillen muita.

Ihan hyvä että Alibin kaltainen lehti on olemassa. Se antanee aika realistisen karun kuvan rikollisten elämästä.

Eikös Alibi kuulu poliisien ja juristien ammattilukemistoon?

Kaunistelematonta kuvausta rikollisuudesta.

Ainakin joskus on kuulunut.

Faith kirjoitti:

Kerran kaverin sukulaisen mökillä kun löysin pinkan Alibeja.

Muistan miten yksinkertaisilta ihmiset vaikuttivat rikosjuttujen tapahtumakuvauksissa, esim. kesken kortinpeluun tai ruokailun joku suuttuu ja hakee pihalta kirveen, vasaran tai morapuukon ja lyö toista seurueen jäsentä.

Ns. ammattirikollisista kertovissa jutuissa ihmettelin sitä, miten joku haluaa elää koko ajan paeten, väkivallan uhan seuratessa, itse uhkaillen muita.

Ihan hyvä että Alibin kaltainen lehti on olemassa. Se antanee aika realistisen karun kuvan rikollisten elämästä.

Tuohan oli pitkään tyypillinen suomalainen henkirikos: pitempään jatkuneen ryypiskelyn jälkeen pistetään ryyppykaveri kuoliaaksi käteen sattuneella teräaseella olemattomin motiivein.

Liekö vieläkin, vai onko sekakäyttö muuttamut kuviota?

Luin jossain amisporukassa. Sitten harmistuin, kun siellä oli kuva alastomasta murhatusta tytöstä ja kirjoitin presidentin rouvalle kirjeen. Sanoin, että jos tyttö ei ole elävänäkään ollut alastomana lehdissä, niin ei ole sopivaa sitten kuolleenakaan kuviin joutua. Ja miltä se on omaisistakin tuntunut.

Nykyisinhän ei enää ole runsaan väkivaltaisen videotartunnan takia varmaan tarvetta moiselle lehdelle, vai vieläkö lie olemassa.

En kotona opetettiin paheksumaan sellaista, ja sanottiin että on päässä pahasti vikaa sellaisten lukijoilla. Myös lapsuuden kaverit, jotka harrastivat roolipelaamista tai kiinnostuivat natsismista leimattiin kotonani hulluiksi, joiden kanssa ei saa olla tekemisissä.

Alibi olisi hyvää luettavaa eri uskonlahkon edustajille: lestadiolaisille, helluntailaisille jne.

Sama täällä ja lainasin naapurista poliisi kertoo kirjoja.

Luin Alibia joskus lapsena sukulaisten luona, mutta olisi ollut parempi etten olisi lukenut. Ei ollut lapsille sopivaa.

Minua alkoi pelottaa, että meidänkin lähimetsässä piileksi murhaaja/raiskaaja. En uskaltanut mennä lähellekään metsää pitkään aikaan. Todellisuudessa siellä metsässä ei ollut ikinä ketään, asuimme maatilalla. Ja olisi kyllä ollut tosi ihme, jos joku raiskaaja olisi päättänyt tulla juuri meidän syrjäiselle maatilalle väijymään.

Mutta mielikuvitus alkoi laukkaamaan epämiellyttävällä tavalla sen johdosta mitä luin.

Henkilö jonka hoitoon minut jätettiin 7-8 v. antoi Iltalukemiseksi alibia ja seiskaa. Jäi traumat.

Tuosta tulikin mieleeni joskus 80-luvun lopulla isäni tuttu toi kyläillessään ison pinon alibeja. SIinä ne kirjahyllyn kulmalla poltteli aikansa ja ensin päätin etten ala selailemaan. Mutta utelias mieli voitti, ja olin kyllä perin järkytynyt kuvamateriaalista. OLin siihen ikään (murrosikäinen) ajatellut, ettei kotosuomessa nyt mitään niin ihmeellisiä rikoksia tehdä. Mutta, silloin lensi viimeisetkin suomut silmiltä, ajattelin miten sairasta kansaa meillä on.

Mutta, pitää muistaa, että valtaosa rikoksista on voimakkaan päihteen alaisena tehtyjä ja ns. ryyppyringeissä olevia kotitappeluita. Järkyttävin minkä luin, oli jokin paloittelusurma missä lätkäkassiin oli ahdettu joku ihmispolo. Kadun tuota uteliaisuutta tuolloin, olisi voinut nuo jutut jäädä ihan hyvin pois tajunnanvirrasta. But curiosity killed the cat, vai miten se menikään...

Vierailija kirjoitti:

Oi kyllä. Samoin Pohjolan poliisi kertoo -kirjoja. Jälkimmäisistä huomasin vasta myöhemmin, että niissä oli usein jopa häijympiä kuvia kuin Alibissa. Olen jälkeenpäin ihmetellyt, että oli onnea matkassa, ettei kohdalle sattunut mitään erityisen järkyttäviä kuvia. En lukenut niitä varmaankaan sitten niin tarkkaan.

Traumoja ei jäänyt mutta olihan se aika hurja harrastus alakouluikäiselle. Tosin en ollut ainoa ja moni on uskaltanut tunnustaa vasta aikuisena lukeneensa lapsena salaa Alibia.

Minäkin joskus luin kirjastossa noita Pohjolan poliisi kertoo. Erityisesti Jammu Siltavuoren tapaus jäi hyvin mieleen, niin yksityiskohtaista kuvausta ei enää nykypäivänä näe edes yhdessäkään Iltalehden "saattaa järkyttää herkimpiä"-jutussa. 

Alibia myös tuli selailtua, parhaiten muistan ne 90-luvun saatananpalvontaan liittyvät paloittelumurhat.