PERHE Neljän lapsen äiti Susanna, 38, ei pidä negatiivisesta puheesta lapsiperhe-elämästä: ”Meillä ei ole ollut ikinä raskasta arkea”...

Minullakin johtui varmaan vain huonosta ja laiskasta asenteesta, että jouduin eroamaan miehen juomisen takia, kun lapsi oli 1-vuotias. Laiskuudesta johtui myös lapsen refluksi, jonka takia hän nukkui ensimmäisen monen tunnin pätkän 1,5-vuotiaana. Toki mentiin ja tehtiin monenlaista ja lapsi oli tietysti aina mukana, eihän sitä voinut kotiin jättää. Pääsääntöisesti muistot ovat hyviä eron jälkeiseltä ajalta, koska olin niin helpottunut päästessäni miehestä eroon.

Olen kieltämättä kateellinen niille, jotka saavat elää hyvän miehen ja hyväunisten lasten kanssa stabiilia perhe-elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.

No sehän on ihan maakohtaista.

Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.

Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.

Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.

Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…

Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.

Laitapa se tutkimuslinkki tänne sitten.

Ja kyllä, adoptiovanhemmat tietää nämä asiat paremmin kuon joku random kouluttaja.

No ilmeisesti tällä kouluttajalla on ollut tuo tutkimus käytännössä? Tuskinpa asia hänelle on mikään agenda?

Sekä omani että puolisoni sisaruksella on adoptiolapsia, yhteensä heitä on viisi. Vanhempien esimerkistä huolimatta, kukaan heistä ei ole korkeakoulutettu. En tiedä miksi.

Ai nytkö et edes tiedä oliko sillä tutkimus käytössä. Vakuuttavaa.

Laitapa se linkki ko tutkimukseen. Muuten on mahdoton keskustella siitä.

Epäilenpä että nuo sukulaislapset keksit nyt päästäsi.

En ole tuo seminaarissa ollut. Oletan että joku tilasto on ollut takana.

Sinulla meni näköjään tunteisiin. Sinun lapsesi on yhtä arvokas ja toivottavasti rakastettu, hankkii hän korkeakoulutusta tai ei. Älä unohda sitä.

Oletat? Joku varmaan sanoi? Ilmeisesti?

Tutkimusta ei näy, ei kuulu.

Mutta adoptiolapsia ja -perheitä kohtaan kohdistetaan kollektiivisesti solvaamista ja vihapuhetta.

Ei mennyt tunteisiin, ei. Järkeeni koskee kamala käytöksenne.

Vierailija kirjoitti:

No yhdestä asiasta olen Susanna Ylisen kanssa samaa mieltä, neljän lapsen kanssa äitiyslomaaikana ei ole kovinkaan raskasta. Ja itse olin 40 vuotias saatuani kuopuksen. Ja uskon että on enimmikseen asenteesta kiinni.

Hieman raskaampaa oli kun palasi töihin.

Vai asenteesta kiinni. Jos ei itsellä ole ollut ongelmia perheen arjessa, niin toivoisin kuitenkin ymmärrystä niitä kohtaan, joilla sitä on. Kaikki eivät pysty lähtemään vauvan kanssa vaeltamaan tai edes kahville. Toiset ovat myös onnellisia sen suhteen ettei perheessä ole esim. sairauskierrettä.

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Kyllä minusta kaksosten ollessa vauvoja elämä oli toisinaan raskasta. Oli se siitä huolimatta myös ihanaa aikaa, mutta myönnän että raskasta myös.

Kiva että jollain ei ole ikinä raskasta. Tai sitten ei vaan myönnä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Ääripäämamma, mutta tällai ihan taviksena olen pitkälti samaa mieltä. Milloin lapsista tuli haitta, taakka ja rasite?

Vaellellut enkä urheillut ole, mutta muutoin elänyt tavallista ja aktiivistakin elämää pienten kanssa.

Niin, miksi nykyelämä koostuu monilla pelkästään valittamisesta?!

Onko ymmärrys kadonnut siitäkin, että ne ongelmat voi hoitua paljon helpommin, jos elämään osaa suhtautua positiivisesti, ennemmin kuin valitamalla joka sattumuksesta?!

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Meinasin vitsillä tulla ehdottamaan lasua, kun täällä on jo soihdut ja talikot kaivettu esiin (kun jollain on mukavaa lastensa kanssa). Mutta joku ääliötosikko oikeasti ehti ensin. Olen typertynyt tämän idioottimaisuuden edessä...

Toi tekopirteä virnystys ei mee kyl läpi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi lasta, toinen adhd ja toinen add. Välillä on ollut uskomattoman raskasta. Diagnoosin jälkeen on ollut helpompaa.

Ei lapsi-arkea kannata pelätä, seon osa elämää, osa luonnollista kiertoa.

Miksi diagnoosin kanssa on helpompaa? Samat lapset edelleen.

Moni sanoo samaa, mutten oo vielä tajunnut pointtia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi lasta, toinen adhd ja toinen add. Välillä on ollut uskomattoman raskasta. Diagnoosin jälkeen on ollut helpompaa.

Ei lapsi-arkea kannata pelätä, seon osa elämää, osa luonnollista kiertoa.

Miksi diagnoosin kanssa on helpompaa? Samat lapset edelleen.

Moni sanoo samaa, mutten oo vielä tajunnut pointtia.

No ihan siksi että syyllistäminen vähenee. Sen sijaan että haukutaan vanhempia ja kotioloja, tajutaan että kyseessä on sairaus.

T adhd-pojan täti

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Mitähän lasun arvoista hälläväliä siinä oli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Meinasin vitsillä tulla ehdottamaan lasua, kun täällä on jo soihdut ja talikot kaivettu esiin (kun jollain on mukavaa lastensa kanssa). Mutta joku ääliötosikko oikeasti ehti ensin. Olen typertynyt tämän idioottimaisuuden edessä...

Kyllä minä ihan tosissani olin sen lasun suhteen. Luonnossa voi joutua vaikka karhun raatelemaksi ja syödyksi. Äidille voi tulla yllättävä sairaskohtaus tai lapselle. Sinun kaltainen vähällä järjellä varustettu ei tietysti ymmärrä riskejä kun eletään omissa fantasioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi lasta, toinen adhd ja toinen add. Välillä on ollut uskomattoman raskasta. Diagnoosin jälkeen on ollut helpompaa.

Ei lapsi-arkea kannata pelätä, seon osa elämää, osa luonnollista kiertoa.

Miksi diagnoosin kanssa on helpompaa? Samat lapset edelleen.

Moni sanoo samaa, mutten oo vielä tajunnut pointtia.

Se helpottaa, kun tietää mistä ongelmat johtuvat.

Tämä olisi mielenkiintoisempaa, jos pohtisi enemmän, mikä tekee hänelle perhe-elämästä helppoa. Itselläni elämää on keventänyt vakaa taloudellinen tilanne ja vakityö, mutta voimia vienyt lapsen krooninen sairaus, tukiverkoston vähyys ja oma traumatausta. Tällaisenaan juttu jäi aika kevyeksi ja vähän ylimieliseksi.

Elin 2,5 vuotta 3-5 tunnin unilla ja nekin yleensä pätkittynä yönsä huutavan vauvan/taaperon takia. Kun lapsi täytti 2v aloin tekemään kokopäivätyötä edelleen 3-5 tunnin unilla.

Olin kuin kävelevä haamu ja terveys meinasi pettää. Ei piristänyt luonto eikä liikunta. Ehkä se oli asenteesta vain kiinni, etten selvinnyt nukkumatta vuodesta toiseen. Ja lapsia oli vain yksi. Ehkä minua ei oltu sitten luotu äidiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi lasta, toinen adhd ja toinen add. Välillä on ollut uskomattoman raskasta. Diagnoosin jälkeen on ollut helpompaa.

Ei lapsi-arkea kannata pelätä, seon osa elämää, osa luonnollista kiertoa.

Miksi diagnoosin kanssa on helpompaa? Samat lapset edelleen.

Moni sanoo samaa, mutten oo vielä tajunnut pointtia.

Itsellä ainakin helpotti kun tiesi ettei ole itse syypää tähän. Tätä se lääkärikin sanoi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Meinasin vitsillä tulla ehdottamaan lasua, kun täällä on jo soihdut ja talikot kaivettu esiin (kun jollain on mukavaa lastensa kanssa). Mutta joku ääliötosikko oikeasti ehti ensin. Olen typertynyt tämän idioottimaisuuden edessä...

Kyllä minä ihan tosissani olin sen lasun suhteen. Luonnossa voi joutua vaikka karhun raatelemaksi ja syödyksi. Äidille voi tulla yllättävä sairaskohtaus tai lapselle. Sinun kaltainen vähällä järjellä varustettu ei tietysti ymmärrä riskejä kun eletään omissa fantasioissa.

Sairauskohtausta ei siis voi tulla kotona, mökillä tai ulkomaanmatkalla?

Muistan haaveilleeni lenkkeilystä, kun lapsi oli pieni. Siis sellaisesta lenkkeilystä missä lenkkeillään yksin, omaan tahtiin, vaikkapa illalla lapsen mentyä nukkumaan. Haaveilin myös kauppareissusta yksin.

Lenkkihaave toteutui, kun lapsi oli ekaluokkalainen. Tosin sellaiseen aikaan, että lapsi on hereillä. Kaupassa kävin yksin jo ehkä lapsen ollessa eskarissa, en muista tarkkaan.

Muistan silloin miettineeni, että mitä elämä olisikaan kun voisi tuosta vain jättää lapsen puolison hoiviin. Voisi käydä omissa harrastuksissa, ulkona, tapaamassa ystäviä. Tuosta vaan ilman säätöä lapsenvahdista ja ilman tilintekoa isovanhemmille että mihin olet menossa, ilman että täytyy kuskata lapsi jonnekin ja sopia aikatauluista. Noin vain voisi lähteä illalla kotoa hetkeksi pois. Se tuntui niin kaukaiselta.

Nykyään on helppoa käydä omilla asioilla, kun lapsi on jo 9v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Meinasin vitsillä tulla ehdottamaan lasua, kun täällä on jo soihdut ja talikot kaivettu esiin (kun jollain on mukavaa lastensa kanssa). Mutta joku ääliötosikko oikeasti ehti ensin. Olen typertynyt tämän idioottimaisuuden edessä...

Kyllä minä ihan tosissani olin sen lasun suhteen. Luonnossa voi joutua vaikka karhun raatelemaksi ja syödyksi. Äidille voi tulla yllättävä sairaskohtaus tai lapselle. Sinun kaltainen vähällä järjellä varustettu ei tietysti ymmärrä riskejä kun eletään omissa fantasioissa.

Sairauskohtausta ei siis voi tulla kotona, mökillä tai ulkomaanmatkalla?

Noissa paikoissa se apu on lähempänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan tajunnut lasua tehdä tuosta reissusta? Vielä ehtii. Niin ei se stressi vaivaakaan vanhempia jotka elää lastensa kanssa täysin hälläväliä ja pellossa. Selvitköön elossa jos selviää.

Meinasin vitsillä tulla ehdottamaan lasua, kun täällä on jo soihdut ja talikot kaivettu esiin (kun jollain on mukavaa lastensa kanssa). Mutta joku ääliötosikko oikeasti ehti ensin. Olen typertynyt tämän idioottimaisuuden edessä...

Kyllä minä ihan tosissani olin sen lasun suhteen. Luonnossa voi joutua vaikka karhun raatelemaksi ja syödyksi. Äidille voi tulla yllättävä sairaskohtaus tai lapselle. Sinun kaltainen vähällä järjellä varustettu ei tietysti ymmärrä riskejä kun eletään omissa fantasioissa.

Luonnossa liikkuminen lapsen kanssa on suositeltavaa, ei suinkaan kiellettyä.