Lue keskustelun säännöt.
PERHE Neljän lapsen äiti Susanna, 38, ei pidä negatiivisesta puheesta lapsiperhe-elämästä: ”Meillä ei ole ollut ikinä raskasta arkea”...
04.09.2021 |
No nämä Susannat ovatkin parhaita asiantuntijoita millaista perhe-elämän tulisi olla:
https://www.is.fi/perhe/art-2000008232685.html
Kommentit (615)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea juttua, mutta jos pointti on ettei lapsiperhe elämä ole raskasta, niin samaa mieltä olen. Joskus elämässä on raskaita jaksoja jokaisella, mutta ei se johdu siitä että on lapsia. Se nyt vaan kuuluu elämään! Ei lapset itsessään elämästä raskasta tee. Suurta huolta tietenkin aiheuttaa jos lapsella olisi jokin vakava sairaus, mutta jos nyt ihan tavis lapsiperheistä puhutaan niin en näe mikä siinä niin erityisen raskasta olisi. Pieniä murheita ja vastoinkäymisiä tulee, kuten ihan jokaiselle. Minkälaista ihmiset sitten olettavat että lapsiperheen arki olisi, tai minkälaista elämän ylipäätään pitäisi olla että se EI olisi raskasta?
No monesti se kai on niin, ettei ne lapset, mutta kaikki muu siihen ympärille tuleva kylläkin. Koulut, tarhat, harrastukset, sairaudet, rahavaikeudet, terveys ym. Mikä siinä on ollessa, kun kaikki sujuu hienosti. Lapset omatoimisia, ulospäin suuntautuneita terveitä kympin koululaisia. Jotka rakastavat urheilla, joilla on kavereita ja kotikin on jossain sopivan matkan kaikesta kivasta lapsille.
Illalla tulevat reippaina kotiin, syövät kaikkea hyvällä ruokahalulla lihomatta. Eivät napostele salaa ja valitsevat mielummin ulkoleikit kun ruudut ja piha on täynnä muita lapsia, joiden seurassa viihtyvät.
Teini-ikäisinä ovat tietenkin sober curious ja satsaavat sinne lukioon ja rahkeet riittävät hyvin kaikkiin mahdollisin koulutuksiin.
Mutta miten nämä joiden lapset ajautuvat heti vääriin porukoihin? Koulu ei vaan suju eikä kiinnosta. Aamulla kouluun saaminen on kovan kamppailun takana ja aina ovat lintsaamassa. Opettajat valittavat aina ja ystäviä ei koulussa ole. Pikemmin siellä on kiusaamisen kohde ja lapsi vaan lihoo ja lihoo ja varastaa jopa, saadakseen herkkuja.
Lapset eivät ole lapsia vain 1-8 vuotiaina vaan ihan sinne teini-ikään asti ja jos huonosti käy niin kyllä heidän kanssaan elämästä voi tulla todella raskasta. Muistan kun omalla luokallani oli muutama poika joka oli aloittanut tupakoinnin 11 vuotiaana ja varmaan myös ryyppäämisen. En jaksa uskoa, että kovin kevyttä oli näillä perheillä.
Näistä perheistä ei koskaan puhuta, koska kukaan ei omalla naamallaan halua tulla esille, mutta jos nyt ihan oikeasti katsoo, niin jokaisessa luokassa on lapsia, jotka ”tekevät” heidän vanhempiensa elämästä todella raskasta.Joo joo. Jokaisella luokalla on näitä lapsia jotka tekevät vanhempiensa elämästä raskasta.. se on seurausta siitä miten vanhemmat itse ovat toimineet!
Esimerkiksi ruokailut. Jos lapselle tarjotaan normaalia perusruokaa, eikä anneta napostella herkkuja kun ruoka ei maistu, oppii lapsi syömään monipuolisesti ja säännöllisesti. Mutta jos on liian raskasta laittaa ruokaa, ja turvaudutaan ajatukseen että ”kunhan syö edes jotain” ja tarjotaan aamupalaksi sokerimuroja, lounaaksi/ päivälliseksi nakkeja, hampurilaisia, pizzaa jne, juomaksi mehua, välipalaksi keksejä jne. Tietenkin lapsi omaksuu hyvin helposti tällaisen ruokavalion.
Tai pelaaminen. Asetetaan peliajat näön vuoksi, mutta kun lapsi vänkää vastaan annetaan periksi. Äkkiähän se lapsi oppii ettei rajoista tarvitse pitää kiinni, ja pelimaailma pääsee koukuttamaan.
Tai kouluasiat. Vanhemmat eivät ole pienestä asti kertoneet lapselle asioista, opettaneet, olleet kiinnostuneita, keskustelleet. Luonnollinen kiinnostus uuden oppimiseen on sammutettu. Eikä läksyissäkään auteta, ja koulunkäynnistä kiinnostutaan vasta kun valituksia alkaa opettajalta tulla. Onkohan ihme ettei lapsenkaan mielestä sitten koulu ole tärkeä, eikä sinne ole kiva mennä.
Kaveritaidotkaan ei ole pienestä asti kehittyneet, kun vanhemmat eivät ole lapsen kanssa leikkineet, harrastaneet, keskustelleet. Toisten lasten kanssa tulleita riitoja ei ole selvitetty, eikä käsitelty. Lapselle ei ole koskaan opetettu miten toisen kanssa ollaan. Miten hän sitten kouluikäisenä osaisi olla sosiaalinen ja pidetty kaveri kuin taikaiskusta?
Lapsi tarvitsee pienestä asti ohjausta ja esimerkkiä elämän eri osa-alueilla. Ei niistä lapsista itsekseen kasva pärjääviä sosiaalisia ihmisiä. Se on sitä kasvatusta, se elämään valmentaminen lapsen tahtisesti. Se on vanhemmuuden ydintehtävä. Moni laiminlyö sen tehtävän enemmän tai vähemmän, ja heidän lapsistaan tulee sitten näitä jotka ”tekevät vanhempiensa elämästä todella raskasta”.
Minua ei koskaan autettu kouluhommiasa, viety harrastuksiin (koska vaiva ja hinta), tuettu kaveriasioissa ja muutenkin oli kotiolot aika perseestä (alkoholismi, perheväkivalta). Mutta aina olin luokan parhaita ja kavereitakin oli/on. Geenit on yllättävän kova määrittäjä.
Mielestäni yllä oli aika tyypillistä av-laista suppeaa ja todellisuudesta irronnutta ajattelua. Lapselle on tottakai eduksi kunnollinen koti, se parantaa monenlaisia todennäköisyyksiä. Aina on kuitenkin ollut ja tulee olemaan niin, että se seuraava Vapahtaja, Einstein tai presidentti voi tulla melkeinpä yhtä todennäköisesti ellei todennäköksemminkin mistä vain muualta kuin kaikkien normien mukaan kunnollisesta keskiluokkaisesta perheestä. Joko ylä- tai alaluokkaisesta. Kunnolliset keskiluokkaiset osaavat huolehtia lapsukaisensa vain keskiluokkaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos ei perheenäiti ole syvästi perheenelämään veetuuntunut ruuhkavuosidepressioissa kieristkelevä hermokimppu ei hän ole äiti ensinkään. T. Avmammat
Pöljäsannahan on täysin kajahtanut fanaatikko joka ei hoida lapsiaan.
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
No yhdestä asiasta olen Susanna Ylisen kanssa samaa mieltä, neljän lapsen kanssa äitiyslomaaikana ei ole kovinkaan raskasta. Ja itse olin 40 vuotias saatuani kuopuksen. Ja uskon että on enimmikseen asenteesta kiinni.
Hieman raskaampaa oli kun palasi töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
Jos asiaa on tutkittu ja todettu sen olevan keskimäärin näin, ei kenenkään kokemus muuta faktaa. Pitäisihän sinun se ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
Jos asiaa on tutkittu ja todettu sen olevan keskimäärin näin, ei kenenkään kokemus muuta faktaa. Pitäisihän sinun se ymmärtää.
Mikä tutkimus? Missä tehty? Koska? Mikä on lasten otanta? Minkäikäisiä lapsia tutkittu?
En ole ikinä kuullutkaan moisesta tutkimuksesta, vaikka olen seurannut adoptioasioita tiiviisti vuodesta 1998.
Sen tiedän etyä adoptiolapsiin suhtaudutaan aina tuolla karsastavalla asenteella ja varsinkin sosiaaliväki paasaa asiattomuuksia heistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.
Laitapa se tutkimuslinkki tänne sitten.
Ja kyllä, adoptiovanhemmat tietää nämä asiat paremmin kuon joku random kouluttaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.
Laitapa se tutkimuslinkki tänne sitten.
Ja kyllä, adoptiovanhemmat tietää nämä asiat paremmin kuon joku random kouluttaja.
No ilmeisesti tällä kouluttajalla on ollut tuo tutkimus käytännössä? Tuskinpa asia hänelle on mikään agenda?
Sekä omani että puolisoni sisaruksella on adoptiolapsia, yhteensä heitä on viisi. Vanhempien esimerkistä huolimatta, kukaan heistä ei ole korkeakoulutettu. En tiedä miksi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearjessa rankinta on henkisesti olla niin jumissa siinä lapsessa, etenkin pienenä. Kaikki menot pitää aikatauluttaa päikkäreiden ja ruokailujen ympärille. Meidän lapsi on 7kk. Pysyy hereillä max 2h kerrallaan. En koskaan olisi uskonut, että jopa 173745 kertaa yössä herääminen olisi helpompaa kun se jatkuva aikataulujen pyörittäminen päässä. Ai nyt se nukku vaan 30 min päikkärit 2h sijasta, no, se aikaistaa aikataulua 1,5h. Ruoka-ajat olisi silti hyvä pitää samoina, eli nyt ruokailu siirtyykin juuri siihen 1,5h päähän jolloin lapsi jo alkaa väsyä seuraavia päikkäreitä varten. Eli aikaistetaan ruokailua vartilla. Seuraavat päikkärkit olivatkin yllättäen 3h! Otti vissiin aamun päikkäreitä kiinni. Noh, nyt onkin kiire imettää ja samalla olisi kyllä ruoka-aika, onko nyt fiksua imettää vai annanko ensin kiinteitä. Jaa oho, nyt se simahtikin 30 min aikaisemmin kun normaalisti. Eli taas siirretään aikatauluja. Ja illalla yhtäkkiä nukahtaakin tuntia aikaisemmin kun normaalisti, joten herätys aamullakin taitaa siirtyä viiteen. Kiva.
Tällaista kun täytyy pään sisäisesti käydä läpi koko vauvan valveillaolon ajan niin pienemmästäkin sekoaa. Sitten vielä kun tuleekin joku neuvolakäynti sopivasti kesken normaalin päikkäriajan niin kaikki heittää häränpyllyä ja kiukuttelu on taattua. Tämä on ainakin itselle se äitiyden kaikista vaikein osa. Aivot ei koskaan saa levätä.
Voihan sitä näinkin ihan itse tehdä asioista vaikeaa. Meillä lapset on tottuneet kulkemaan vauvasta asti mukana miten sattuu. En ole ikinä orjallisesti noudattanut mitään rytmejä ym. Ja hyvin on mennyt kaikki. Itseasiassa lomat ja kaikki oli paljon helpompia kuin tuttavaperheen lapsilla, joilla juurikin ruuat ja kaikki oli aina kellolleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.
Laitapa se tutkimuslinkki tänne sitten.
Ja kyllä, adoptiovanhemmat tietää nämä asiat paremmin kuon joku random kouluttaja.
No ilmeisesti tällä kouluttajalla on ollut tuo tutkimus käytännössä? Tuskinpa asia hänelle on mikään agenda?
Sekä omani että puolisoni sisaruksella on adoptiolapsia, yhteensä heitä on viisi. Vanhempien esimerkistä huolimatta, kukaan heistä ei ole korkeakoulutettu. En tiedä miksi.
Ai nytkö et edes tiedä oliko sillä tutkimus käytössä. Vakuuttavaa.
Laitapa se linkki ko tutkimukseen. Muuten on mahdoton keskustella siitä.
Epäilenpä että nuo sukulaislapset keksit nyt päästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhearjessa rankinta on henkisesti olla niin jumissa siinä lapsessa, etenkin pienenä. Kaikki menot pitää aikatauluttaa päikkäreiden ja ruokailujen ympärille. Meidän lapsi on 7kk. Pysyy hereillä max 2h kerrallaan. En koskaan olisi uskonut, että jopa 173745 kertaa yössä herääminen olisi helpompaa kun se jatkuva aikataulujen pyörittäminen päässä. Ai nyt se nukku vaan 30 min päikkärit 2h sijasta, no, se aikaistaa aikataulua 1,5h. Ruoka-ajat olisi silti hyvä pitää samoina, eli nyt ruokailu siirtyykin juuri siihen 1,5h päähän jolloin lapsi jo alkaa väsyä seuraavia päikkäreitä varten. Eli aikaistetaan ruokailua vartilla. Seuraavat päikkärkit olivatkin yllättäen 3h! Otti vissiin aamun päikkäreitä kiinni. Noh, nyt onkin kiire imettää ja samalla olisi kyllä ruoka-aika, onko nyt fiksua imettää vai annanko ensin kiinteitä. Jaa oho, nyt se simahtikin 30 min aikaisemmin kun normaalisti. Eli taas siirretään aikatauluja. Ja illalla yhtäkkiä nukahtaakin tuntia aikaisemmin kun normaalisti, joten herätys aamullakin taitaa siirtyä viiteen. Kiva.
Tällaista kun täytyy pään sisäisesti käydä läpi koko vauvan valveillaolon ajan niin pienemmästäkin sekoaa. Sitten vielä kun tuleekin joku neuvolakäynti sopivasti kesken normaalin päikkäriajan niin kaikki heittää häränpyllyä ja kiukuttelu on taattua. Tämä on ainakin itselle se äitiyden kaikista vaikein osa. Aivot ei koskaan saa levätä.
Kun lapsi oli jotain tuota ikäluokkaa, niin neuvolan tätsy sanoi, että nyt sitten lapsi totutetaan vuorokausirytmiin, ruokaa tasan neljän tunnin välein. Minä miettimättä tokaisin, että sellaiseen en ala että huudattaisin lasta pari tuntia jos sillä tulee aiemmin nälkä, sehän on aivan hullua, kun lapsen vatsavaivojen takia muutenkin ruokailussa haastetta. En vain osaa pitää suuta kiinni ja hymyillä ja nyökytellä ja sitten tehdä mitä huvittaa. Diktatuureissa ja töissä ja neuvolassa se olisi ainoa keino selviytyä. No tätsy teki lastensuojeluilmoituksen "äiti ei luo lapselle vuorokausirytmiä". Vauvalla oli jo synnärillä vahva sisäinen rytmi, mutta vatsavaivat tekivät syömiseen ym. ym. haastetta. (Hän söi kyllä oikean määrän aterioita, mutta ei vauvana joka päivä orjallisesti täsmälleen samaan aikaan. Taaperona ruoka-ajat vakiintuivat kyllä.)
Synnärillä ja kotonakin vauvaa määrättiin syöttämään kolmen tunnin välein yölläkin. Lisää painoa kun piti saada. No eihän se pysynyt minuuttiakaan hereillä eikä syönyt kuin pari imaisua, koska ei ollut nälkäinen vaan uninen. Hiukan väsytti valvoa kaikki yöt yrittämässä syöttää vauvaa, jonka mielestä öisin kuuluu nukkua, paitsi pari syöttöä. No onneksi vauva kiri nopeasti painoa ja saatiin alkaa nukkua vauvan itse haluamien syöttöjen välit, mutta osanottoni heille joilla koko yön valvominen jatkuu viikkoja ja kuukausia! Monillahan on esim. korvatulehduskierre, se ei ole leppoisaa mitenkään päin.
Raskasta pikkulapsiajassa on mm. valvominen, vatsavaivat sun muut sairaudet joiden takia lapsi huutaa ja ei pääse mihinkään sekä jatkuva kyttäys. Elämä helpottui huomattavasti, kun ei tarvitse enää alvariinsa ravata neuvolassa. Jos jonkun mielestä nämä eivät ole raskaita asiota niin kiva heille.
En usko, että kukaan lähtisi valvottavan ja huutavan vauvan kanssa vaeltamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyörällä sairaalaan synnyttämään ja mies tarakalla hieroo selkää? Onkohan nyt pikkasen jotain näyttämisen tarvetta tässä? Eihän tuo ole enää edes tervettä tai turvallista syntyvän lapsenkaan kannalta. Saattaa vaikka istukka irrota.
Jotain sellaista tuossa lienee taustalla, että aina pitää pärjätä, koskaan ei saa valittaa ja 24/7 ollaan supertehokkaita.
Noin muuten hän ei varmaankaan ymmärrä, että lapset ovat erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
” Lapsiperhearjen raskaudesta on toki kirjoiteltu niin paljon, että pelko on välillä hiipinyt myös tämän perheenäidin mieleen. Siksi hän on pyrkinyt tekemään asioita aina ennen sitä odotettua raskasta elämänvaihetta – sitä ei ole vain koskaan tullut.”
Eli tässä se vastaus on. Hänen täytyy pysyä liikkeessä, jotta ei vaan tarvitsisi kohdata näitä tuntemuksia, mitkä kotona odottaa. Onhan tuo jonkunlaista pakenemista.
”Ylinen jakaa mielellään luonnossa liikkumisen ilosanomaa, sillä hänen mukaansa liikunta auttaa kaikkeen: kipuihin, ahdistukseen, masennukseen ja särkyihin.”
Kyllä, osittain totta, mutta jos menisit sanomaan ihmisille jolla on diagnosoitu masennus niin se olisi vaan vittuilua 🙄 terve ihminen saa paljon mielihyvää lenkkeilystä ja ulkoilusta, mutta jos joku vaikeasti masentunut lähtee lenkille niin ei hänen aivot tuota sitä mielihyvää. Sen takia se on sairaus.
Tutkimusten mukaan liikunta auttaa yhtä paljon tai enemmän kuin masennuslääkitys, joten Sanna taitaa nyt olla oikeassa ja sinä väärässä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyönpä minäkin lusikkani soppaan. Olin kerran seminaarissa, jossa käsiteltiin lasten erityistarpeisuuksia. Siellä mainittiin kuinka adoptiolapsilla on aikuisina matalampi koulutustaso kuin adoptiovanhemmillaan. Yleisöstä nousi katsoja, joka oli eri mieltä tutkimustuloksen kanssa. Ilmeni että tämä vastarannankiiski kertomansa mukaan odotti adoptiolasta. Kai hän ajatteli, että jos hän kasvattaa lapsen taitavasti niin lapsesta tulee hänen toivomustensa kaltainen (toivoi ilmeisesti lapselleen jo etukäteen korkeakoulutusta). Tämä sivuhuomiona siihen, ettei kasvatus poista ihmisten ominaisuuksia ja haasteita.
No sehän on ihan maakohtaista.
Esim Kiinasta tulleista tutkimuksissa on todettu että menestyvät koulussa paremmin kuin biolapset.
Mun adoptiolapseni on molemmat olleet kympin oppilaita, käyneet huippulukion ja opiskelevat nyt yliopistossa.
Adoptiolapsia ei pidä niputtaa sen kummemmin kuin muitakaan.
Yleensä muuten adoptiovanhemmat tietää nää asiat paremmin kuin ulkopuoliset…
Jopa paremmin kuin puolueettomat tutkijat. Mutta voisiko olla, että osa adoptiolasten mielenterveysongelmista johtuu myös siitä, ettei vanhempi hyväksy lasta sellaisena kuin hän on? Aika kovat paineet varmaan sellaisella lapsella jonka vanhemmat ajattelee opintomenestyksen olevan vain tahdon asia.
Laitapa se tutkimuslinkki tänne sitten.
Ja kyllä, adoptiovanhemmat tietää nämä asiat paremmin kuon joku random kouluttaja.
No ilmeisesti tällä kouluttajalla on ollut tuo tutkimus käytännössä? Tuskinpa asia hänelle on mikään agenda?
Sekä omani että puolisoni sisaruksella on adoptiolapsia, yhteensä heitä on viisi. Vanhempien esimerkistä huolimatta, kukaan heistä ei ole korkeakoulutettu. En tiedä miksi.Ai nytkö et edes tiedä oliko sillä tutkimus käytössä. Vakuuttavaa.
Laitapa se linkki ko tutkimukseen. Muuten on mahdoton keskustella siitä.
Epäilenpä että nuo sukulaislapset keksit nyt päästäsi.
En ole tuo seminaarissa ollut. Oletan että joku tilasto on ollut takana.
Sinulla meni näköjään tunteisiin. Sinun lapsesi on yhtä arvokas ja toivottavasti rakastettu, hankkii hän korkeakoulutusta tai ei. Älä unohda sitä.
Vierailija kirjoitti:
Mmm mielenkiintoinen artikkeli.
Itse aikoinaan päädyin masennuksen vuoksi psyk puolelle ja tuolloin psykiatri määritteli minulla olevan bibo II, koska olin vuosia aikaisemmin (noin 15 vuotta) opiskellut itselleni ammatin lasten ollessa pieniä. Valmistuin ajallani kiitettävin arvosanoin. Hän perusteli sitä DG sillä, ettei pienten lasten äidit voi jaksaa tuollaisia isoja asioita hoitaa ellei kyseessä ole sairaus nimeltä bibo.
Minulla ei ole ollut koskaan irtosuhteita, enkä koskaan ole ollut mistään seksiin liittyvästä kiinnostunut, ei ongelmaa alkoholin kanssa, koska en juo. En ymmärrä vieläkään mikä tai mitä on ajatusten riento. En ollut ulosoton asiakas tms.
Olin toki juuri ennen hoitoon hakeutumista eronnut ja vaihtanut työpaikkaa.Mietin vain mitäköhän tämä minut diagnosoinut lääkäri tästä artikkelin äidistä ajattelee?
Hahhahhah eikä! Mä tein tutkinnon pikavauhtia hyvillä arvosanoilla lasten ollessa pieniä, mutta koin kyllä opiskelun ehkä sata kertaa helpommaksi kuin työnteon pikkulasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Pyörällä sairaalaan synnyttämään ja mies tarakalla hieroo selkää? Onkohan nyt pikkasen jotain näyttämisen tarvetta tässä? Eihän tuo ole enää edes tervettä tai turvallista syntyvän lapsenkaan kannalta. Saattaa vaikka istukka irrota.
Jotain sellaista tuossa lienee taustalla, että aina pitää pärjätä, koskaan ei saa valittaa ja 24/7 ollaan supertehokkaita.
Noin muuten hän ei varmaankaan ymmärrä, että lapset ovat erilaisia ja elämäntilanteet ovat erilaisia.
Tvssähän oli se sarja superäidistä, oli tanssiryhmää ja muuta. Koskaan ei saanut pysähtyä.
Voi luoja. Ihan kivaa Susannalle, mutta kaverina tuo tyyppi olisi viimeinen jolle viitsisi jakaa omia murheita ja huolia.
Jos ei perheenäiti ole syvästi perheenelämään veetuuntunut ruuhkavuosidepressioissa kieristkelevä hermokimppu ei hän ole äiti ensinkään. T. Avmammat