PERHE Neljän lapsen äiti Susanna, 38, ei pidä negatiivisesta puheesta lapsiperhe-elämästä: ”Meillä ei ole ollut ikinä raskasta arkea”...

Tuollahan on lapsiperhe-elämä vielä ihan kesken. Hyvä jos ei ole tähän mennessä ollut raskasta. Mitään takeita siitä, etteikö jatkossa voisi olla, ei ole.

Näkeekö hän mitään vaivaa lukeakseen lapsilleen tai tekeekö mitään muuta kuin retkeilee?

Vierailija kirjoitti:

Miksi olette tehneet lapsia, jos kaikki heidän eteensä tehtävät työt ovat raskaita ja vastenmielisiä.

Minullakin on lapsia, nyt jo isoja, eikä koskaan ole ollut noita teidän fiiliksiä.

Elämä on valintoja. Olette epäonnistuneet niissä!

Jos lapset ovat terveitä niin ei hedän kasvattamisensa ole liian raskasta.

Asenne kysymys, hyvät Mammat!

Toivottavasti olet onnistunut kasvattamaan lapsistasi itseäsi empaattisempia (ja parempia kirjoittamaan suomea).

Tämä on aina ihmetyttänyt. Lapsi on lapsi 18 vuotiaaksi asti. Siihen aikaan mahtuu hurjasti eriaisia vaiheita ja on ihan normaalia, että jotkut vaiheista tuntuvat raskaammilta kun toiset. On todella toksista ajatella, ettei saa koskaan valittaa mistään tämän 18 vuoden aikana tai heti on kuorossa porukka huutamassa, että olet epäonnistunut ja miksi hankit lapsia jos vihaat vanhemmuutta.

Tiedoksi vaan, itse inhoan vauva-aikaa, en ole vauvaihminen. Mutta ne vauvat kasvavat taaperoiksi, lapsiksi, teineiksi ja näistä kaikista pidän suunnattomasti. Se on ihan ok eikä tee päätöksestäni hankkia lapsia yhtään epäonnistunutta. On vaan vähän vaikea hankkia lapsia jotka eivät aluksi ole vauvoja, joten siksi kärsin sen ajan ja valitan koska tekee mieli.

Heh. Neljä laSta kun on hilannut oppivelvollisuuden läpi omaan elämään ja opiskelemaan niin voi ehkä tulla sanomaan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhearjessa rankinta on henkisesti olla niin jumissa siinä lapsessa, etenkin pienenä. Kaikki menot pitää aikatauluttaa päikkäreiden ja ruokailujen ympärille. Meidän lapsi on 7kk. Pysyy hereillä max 2h kerrallaan. En koskaan olisi uskonut, että jopa 173745 kertaa yössä herääminen olisi helpompaa kun se jatkuva aikataulujen pyörittäminen päässä. Ai nyt se nukku vaan 30 min päikkärit 2h sijasta, no, se aikaistaa aikataulua 1,5h. Ruoka-ajat olisi silti hyvä pitää samoina, eli nyt ruokailu siirtyykin juuri siihen 1,5h päähän jolloin lapsi jo alkaa väsyä seuraavia päikkäreitä varten. Eli aikaistetaan ruokailua vartilla. Seuraavat päikkärkit olivatkin yllättäen 3h! Otti vissiin aamun päikkäreitä kiinni. Noh, nyt onkin kiire imettää ja samalla olisi kyllä ruoka-aika, onko nyt fiksua imettää vai annanko ensin kiinteitä. Jaa oho, nyt se simahtikin 30 min aikaisemmin kun normaalisti. Eli taas siirretään aikatauluja. Ja illalla yhtäkkiä nukahtaakin tuntia aikaisemmin kun normaalisti, joten herätys aamullakin taitaa siirtyä viiteen. Kiva.

Tällaista kun täytyy pään sisäisesti käydä läpi koko vauvan valveillaolon ajan niin pienemmästäkin sekoaa. Sitten vielä kun tuleekin joku neuvolakäynti sopivasti kesken normaalin päikkäriajan niin kaikki heittää häränpyllyä ja kiukuttelu on taattua. Tämä on ainakin itselle se äitiyden kaikista vaikein osa. Aivot ei koskaan saa levätä.

Hei, relax. Nyt otat ja rauhoitut ja rentoudut. Tuohan on aivan hullua, ethän sä nauti yhtään vauva-ajasta kun kelaat tuollaista koko ajan. Olet stressaantunut ja kireä koko ajan ja vauva vaistoaa sen ja siksi "kiukuttelee". Yritä elää enemmän hetkessä, nyt vauva nukkuu ja nyt on hereillä ja nyt sillä on nälkä. Heitä aikataulut roskakoriin ja keskity lukemaan vauvaa, huomaat kyllä milloin on nälkä, milloin väsy ja toimit sitten sen mukaan. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Ihanan kuvan hän antaa kyllä elämästään. On varmasti totta, että ulkona liikkuminen parantaa jaksamista. Tuollainen kuitenkin vaatii tietynlaisen mielenlaadun. "Mikä on pahinta mitä retkeillessä voisi tapahtua" - niin, siinä syy miksi en itse olisi ikinä lähtenyt vauvan kanssa patikoimaan ja yöpymään telttaan. Vähemmänkin vilkkaalla mielikuvituksella keksii kyllä kaikenlaista, eikä silloin ole vaihtoehto lähteä yksin vauvan kanssa telttailemaan.

Joo, ei varmaan kylmiltään kukaan lähtisikään jos ei ole kokemusta retkeilystä. Jos taas on, ei vauva luultavasti tuo siihen sen enempää vaikeuskertoimia. Niinkuin sanottu: ruoka kulkee mukana ja vauva on enemmän kuin tyytyväinen ollessaan kantoliinassa. Noinhan äidit ja vauvat on aikojen aamuhämäristä asti liikkuneet.

Mitä Susannan tulee, taitaa olla harvinaisen positiivinen ja energinen nainen. Eihän kaikkien tarvitse olla eikä tehdä perässä.

Juu voin mennä synnytykseen pyörällä. En halua edes virsiä enkä hierojaa.

Voin vaeltaa imeväisikäisen kanssa. Voin tehdä ja olen tehnyt paljon muutakin sellaista mitä useimmat eivät tee.

Silti arki on ollut välillä raskasta. Vaeltamaan meno estyy sillä etten voi jättää isompia kenellekään. Tai sitten olen tienaamassa rahaa. Todella tuolla ihmisellä ei ole sellaisia ongelmia joita monilla on. Jos heidän perheeseen tulisi sairautta, köyhyyttä tai tukiverkko puuttuisi niin nuo varsin yksin kertaiset asiat eivät olisi virkistäviä vaan lisätaakka.

Juu kyllä hän toteuttaa itseään äitiysvapaalla ja mies vikisee. Jutussa käy ilmi että mies viihtyisi välillä myös rentoutuen kotona, kuten useimmat raskaan työviikon jälkeen. Kotitöiden ym. Jaosta ei ollut puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Heh. Neljä laSta kun on hilannut oppivelvollisuuden läpi omaan elämään ja opiskelemaan niin voi ehkä tulla sanomaan.

No siinä tapauksessa minä voin tulla sanomaan. Oli hauskaa, nimenomaan hauskaa. En vaihtaisi pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh. Neljä laSta kun on hilannut oppivelvollisuuden läpi omaan elämään ja opiskelemaan niin voi ehkä tulla sanomaan.

No siinä tapauksessa minä voin tulla sanomaan. Oli hauskaa, nimenomaan hauskaa. En vaihtaisi pois.

Onko yliopistot käyty, hyvät työpaikat, ura jne?vai lähihoitajia kaikki

Olen Susannan puolella. Minä itsekin uin synnärin jälkeen 1 km:n vauva selkään kiinnitettynä, harrastin vuorikiipeilyä ja juoksua (vauva mukana tietenkin ja nukahti hyvin siinä hytkyessä), tein 20 km:n patikkaretkejä jne. nautin koko jutusta. Kun vauva ilmoitti tulostaan juoksin koko matkan sairaalaan vaikka pää pilkotti haarovälistä. Mutta nautin joka hetkestä enkä vaihtaisi päivääkään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh. Neljä laSta kun on hilannut oppivelvollisuuden läpi omaan elämään ja opiskelemaan niin voi ehkä tulla sanomaan.

No siinä tapauksessa minä voin tulla sanomaan. Oli hauskaa, nimenomaan hauskaa. En vaihtaisi pois.

Tosi hienoa!😊 Näinhän varmaan kaikki toivoisi sen menevän! Useimmat kuitenkin ottavat kierroksia siitä, että artikkeli ikään kuin antaa ymmärtää, että kyllä se kotiäitiys on niin helppoa että voi kivasti lähteä patikoimaan jne, että mitä ihmeträ porukka valittaa? Se antaa naisesta ylimielisen kuvan. Voi toki edelleen olla toimittajan syytä että tästä saa sellaisen kuvan, mutta kyllä peräänkuuluttaisin häneltä (ja monelta kommentoijalta) myös ymmärrystä heitä kohtaan, jotka kokevat vanhemmuuden haastavaksi. Kaikki varmasti silti haluavat olla parhaita mahdollisia vanhempia lapsilleen, joten se oma paremmuuden esille tuominen ja lapsiarjen helppoudella kerskuminen ei siksi oikein kuulosta kivalta.

Itse olin 6 vuotta lasteni kanssa kotona ja viihdyin, kuten sanoit, minunkin mielestäni se oli hauskaa ja onnellista aikaa! Ei se silti tarkoita, etten ymmärtäisi miksi moni sanoo lapsiperhearkea rankaksi. Koska kyllähän se sitäkin välillä on😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh. Neljä laSta kun on hilannut oppivelvollisuuden läpi omaan elämään ja opiskelemaan niin voi ehkä tulla sanomaan.

No siinä tapauksessa minä voin tulla sanomaan. Oli hauskaa, nimenomaan hauskaa. En vaihtaisi pois.

Tosi hienoa!😊 Näinhän varmaan kaikki toivoisi sen menevän! Useimmat kuitenkin ottavat kierroksia siitä, että artikkeli ikään kuin antaa ymmärtää, että kyllä se kotiäitiys on niin helppoa että voi kivasti lähteä patikoimaan jne, että mitä ihmeträ porukka valittaa? Se antaa naisesta ylimielisen kuvan. Voi toki edelleen olla toimittajan syytä että tästä saa sellaisen kuvan, mutta kyllä peräänkuuluttaisin häneltä (ja monelta kommentoijalta) myös ymmärrystä heitä kohtaan, jotka kokevat vanhemmuuden haastavaksi. Kaikki varmasti silti haluavat olla parhaita mahdollisia vanhempia lapsilleen, joten se oma paremmuuden esille tuominen ja lapsiarjen helppoudella kerskuminen ei siksi oikein kuulosta kivalta.

Itse olin 6 vuotta lasteni kanssa kotona ja viihdyin, kuten sanoit, minunkin mielestäni se oli hauskaa ja onnellista aikaa! Ei se silti tarkoita, etten ymmärtäisi miksi moni sanoo lapsiperhearkea rankaksi. Koska kyllähän se sitäkin välillä on😊

Laiska kotiloinen kohtasi entisen äidin. Kyllä nyt heilout kiiltää. Ai että.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhearjessa rankinta on henkisesti olla niin jumissa siinä lapsessa, etenkin pienenä. Kaikki menot pitää aikatauluttaa päikkäreiden ja ruokailujen ympärille. Meidän lapsi on 7kk. Pysyy hereillä max 2h kerrallaan. En koskaan olisi uskonut, että jopa 173745 kertaa yössä herääminen olisi helpompaa kun se jatkuva aikataulujen pyörittäminen päässä. Ai nyt se nukku vaan 30 min päikkärit 2h sijasta, no, se aikaistaa aikataulua 1,5h. Ruoka-ajat olisi silti hyvä pitää samoina, eli nyt ruokailu siirtyykin juuri siihen 1,5h päähän jolloin lapsi jo alkaa väsyä seuraavia päikkäreitä varten. Eli aikaistetaan ruokailua vartilla. Seuraavat päikkärkit olivatkin yllättäen 3h! Otti vissiin aamun päikkäreitä kiinni. Noh, nyt onkin kiire imettää ja samalla olisi kyllä ruoka-aika, onko nyt fiksua imettää vai annanko ensin kiinteitä. Jaa oho, nyt se simahtikin 30 min aikaisemmin kun normaalisti. Eli taas siirretään aikatauluja. Ja illalla yhtäkkiä nukahtaakin tuntia aikaisemmin kun normaalisti, joten herätys aamullakin taitaa siirtyä viiteen. Kiva.

Tällaista kun täytyy pään sisäisesti käydä läpi koko vauvan valveillaolon ajan niin pienemmästäkin sekoaa. Sitten vielä kun tuleekin joku neuvolakäynti sopivasti kesken normaalin päikkäriajan niin kaikki heittää häränpyllyä ja kiukuttelu on taattua. Tämä on ainakin itselle se äitiyden kaikista vaikein osa. Aivot ei koskaan saa levätä.

Hei, relax. Nyt otat ja rauhoitut ja rentoudut. Tuohan on aivan hullua, ethän sä nauti yhtään vauva-ajasta kun kelaat tuollaista koko ajan. Olet stressaantunut ja kireä koko ajan ja vauva vaistoaa sen ja siksi "kiukuttelee". Yritä elää enemmän hetkessä, nyt vauva nukkuu ja nyt on hereillä ja nyt sillä on nälkä. Heitä aikataulut roskakoriin ja keskity lukemaan vauvaa, huomaat kyllä milloin on nälkä, milloin väsy ja toimit sitten sen mukaan. Tsemppiä!

Helppo tulla huutelemaan, tunnistan itseni myös tuosta! Oma lapsi on kylläkin jo vähän vanhempi, mutta se stressi on hyvin samanlaista kun esim iltaunet myöhästyy tai tulee yllättäen lisäpäiväunet. Koko yö pilalla, lapsi ei nuku, minä en nuku, mies ei nuku ja lopputuloksena kaikki on seuraavana päivänä kärttyisiä. Kyllä sitä alitajuisesti koko ajan laskee minuutteja päiväunilla että nukkuu sopivasti, toivoo sormet ristissä että yöunille meno onnistuu ajallaan jne ja suunnittelee koko ajan skenarioita päässä miten reagoida ja miten korjata tilannetta jos ei mene kuten toivoisi. Etenkin jos lapsi nukkuu huonosti, niin vanhemmalla todella usein menee hurjasti energiaa siihen, että yrittää kaikin puolin maksimoida mahdollisuudet että unet onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Juu kyllä hän toteuttaa itseään äitiysvapaalla ja mies vikisee. Jutussa käy ilmi että mies viihtyisi välillä myös rentoutuen kotona, kuten useimmat raskaan työviikon jälkeen. Kotitöiden ym. Jaosta ei ollut puhetta.

No kumpikohan ne kotityöt tekee, kun mamma vaeltaa yli viikon vauvan kanssa ja isä on kolmen lapsen kanssa kotona?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhearjessa rankinta on henkisesti olla niin jumissa siinä lapsessa, etenkin pienenä. Kaikki menot pitää aikatauluttaa päikkäreiden ja ruokailujen ympärille. Meidän lapsi on 7kk. Pysyy hereillä max 2h kerrallaan. En koskaan olisi uskonut, että jopa 173745 kertaa yössä herääminen olisi helpompaa kun se jatkuva aikataulujen pyörittäminen päässä. Ai nyt se nukku vaan 30 min päikkärit 2h sijasta, no, se aikaistaa aikataulua 1,5h. Ruoka-ajat olisi silti hyvä pitää samoina, eli nyt ruokailu siirtyykin juuri siihen 1,5h päähän jolloin lapsi jo alkaa väsyä seuraavia päikkäreitä varten. Eli aikaistetaan ruokailua vartilla. Seuraavat päikkärkit olivatkin yllättäen 3h! Otti vissiin aamun päikkäreitä kiinni. Noh, nyt onkin kiire imettää ja samalla olisi kyllä ruoka-aika, onko nyt fiksua imettää vai annanko ensin kiinteitä. Jaa oho, nyt se simahtikin 30 min aikaisemmin kun normaalisti. Eli taas siirretään aikatauluja. Ja illalla yhtäkkiä nukahtaakin tuntia aikaisemmin kun normaalisti, joten herätys aamullakin taitaa siirtyä viiteen. Kiva.

Tällaista kun täytyy pään sisäisesti käydä läpi koko vauvan valveillaolon ajan niin pienemmästäkin sekoaa. Sitten vielä kun tuleekin joku neuvolakäynti sopivasti kesken normaalin päikkäriajan niin kaikki heittää häränpyllyä ja kiukuttelu on taattua. Tämä on ainakin itselle se äitiyden kaikista vaikein osa. Aivot ei koskaan saa levätä.

Hei, relax. Nyt otat ja rauhoitut ja rentoudut. Tuohan on aivan hullua, ethän sä nauti yhtään vauva-ajasta kun kelaat tuollaista koko ajan. Olet stressaantunut ja kireä koko ajan ja vauva vaistoaa sen ja siksi "kiukuttelee". Yritä elää enemmän hetkessä, nyt vauva nukkuu ja nyt on hereillä ja nyt sillä on nälkä. Heitä aikataulut roskakoriin ja keskity lukemaan vauvaa, huomaat kyllä milloin on nälkä, milloin väsy ja toimit sitten sen mukaan. Tsemppiä!

Helppo tulla huutelemaan, tunnistan itseni myös tuosta! Oma lapsi on kylläkin jo vähän vanhempi, mutta se stressi on hyvin samanlaista kun esim iltaunet myöhästyy tai tulee yllättäen lisäpäiväunet. Koko yö pilalla, lapsi ei nuku, minä en nuku, mies ei nuku ja lopputuloksena kaikki on seuraavana päivänä kärttyisiä. Kyllä sitä alitajuisesti koko ajan laskee minuutteja päiväunilla että nukkuu sopivasti, toivoo sormet ristissä että yöunille meno onnistuu ajallaan jne ja suunnittelee koko ajan skenarioita päässä miten reagoida ja miten korjata tilannetta jos ei mene kuten toivoisi. Etenkin jos lapsi nukkuu huonosti, niin vanhemmalla todella usein menee hurjasti energiaa siihen, että yrittää kaikin puolin maksimoida mahdollisuudet että unet onnistuu.

Ei tätä ymmärrä ellei ole sitä nukkumattomuuden helvettiä kokenut. Meillä koliikkivauva joka nukkui ensimmäiset 6kk 20 minuutin pätkissä päiväunia ja muuten piti hytkytellä. Öisin heräsi tunnin välein. Jos oikein suunnitteli ja onnistui saamaan syötöt, unet ja kaikki planeetat oikeaan kohtaan, niin saattoi nukkua tunnin. Se, että minulla oli mahdollisesti tunti aikaa päivällä ilman hytkyttämistä oli henkireikäni. Eli kyllä siinä ajatukset sen ekat 6kk pyöri pitkälti vain ja ainoastaan sen ympärillä, että miten saan lapsukaisen nukkumaan paremmin, koska seuraavat päiväunet ovat ja millaisella aikataululla lapsen saa illalla nukkumaan. Kun koliikki hellitti 6kk iässä ja lapsi alkoi nukkumaan kolmen tunnin pätkiss yöllä ja tunnin päikkäreitä, pystyin vihdoin rauhoittumaan itsekin, nukkumaan univelkoja pois ja nauttimaan äitiydestä. Joten tuolla alkuperäiselle kirjoittajalle, tsemppiä ja jaksamista, kyllä se äitiys vielä iloksi muuttuu ja pystyt rentoutumaan! Et ole yksin!

Mullakin on neljä lasta. Luin sen aikaisemman jutun täst vauvan kaa vaelluksesta ja oishan se ihanaa. Jättää kolme lasta miehelle ja ottaa se nyytti vaan mukaan. Mennä vaik hotelliin viikoksi tai pariksi. Kävellä kaupungilla, syödä rafloissa, siinähän se vauva killuis liinassa mukana. Ehkä mun tosissaan pitäis ottaa itseäni niskasta kiinni ja reippailla vaikka Malagaan. Tekisköhän joku lehti mun urhoollisuudesta jutun?

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on neljä lasta. Luin sen aikaisemman jutun täst vauvan kaa vaelluksesta ja oishan se ihanaa. Jättää kolme lasta miehelle ja ottaa se nyytti vaan mukaan. Mennä vaik hotelliin viikoksi tai pariksi. Kävellä kaupungilla, syödä rafloissa, siinähän se vauva killuis liinassa mukana. Ehkä mun tosissaan pitäis ottaa itseäni niskasta kiinni ja reippailla vaikka Malagaan. Tekisköhän joku lehti mun urhoollisuudesta jutun?

Spot on! Paras kommentti tähän mennessä😆

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea juttua, mutta jos pointti on ettei lapsiperhe elämä ole raskasta, niin samaa mieltä olen. Joskus elämässä on raskaita jaksoja jokaisella, mutta ei se johdu siitä että on lapsia. Se nyt vaan kuuluu elämään! Ei lapset itsessään elämästä raskasta tee. Suurta huolta tietenkin aiheuttaa jos lapsella olisi jokin vakava sairaus, mutta jos nyt ihan tavis lapsiperheistä puhutaan niin en näe mikä siinä niin erityisen raskasta olisi. Pieniä murheita ja vastoinkäymisiä tulee, kuten ihan jokaiselle. Minkälaista ihmiset sitten olettavat että lapsiperheen arki olisi, tai minkälaista elämän ylipäätään pitäisi olla että se EI olisi raskasta?

No monesti se kai on niin, ettei ne lapset, mutta kaikki muu siihen ympärille tuleva kylläkin. Koulut, tarhat, harrastukset, sairaudet, rahavaikeudet, terveys ym. Mikä siinä on ollessa, kun kaikki sujuu hienosti. Lapset omatoimisia, ulospäin suuntautuneita terveitä kympin koululaisia. Jotka rakastavat urheilla, joilla on kavereita ja kotikin on jossain sopivan matkan kaikesta kivasta lapsille.

Illalla tulevat reippaina kotiin, syövät kaikkea hyvällä ruokahalulla lihomatta. Eivät napostele salaa ja valitsevat mielummin ulkoleikit kun ruudut ja piha on täynnä muita lapsia, joiden seurassa viihtyvät.

Teini-ikäisinä ovat tietenkin sober curious ja satsaavat sinne lukioon ja rahkeet riittävät hyvin kaikkiin mahdollisin koulutuksiin.

Mutta miten nämä joiden lapset ajautuvat heti vääriin porukoihin? Koulu ei vaan suju eikä kiinnosta. Aamulla kouluun saaminen on kovan kamppailun takana ja aina ovat lintsaamassa. Opettajat valittavat aina ja ystäviä ei koulussa ole. Pikemmin siellä on kiusaamisen kohde ja lapsi vaan lihoo ja lihoo ja varastaa jopa, saadakseen herkkuja.

Lapset eivät ole lapsia vain 1-8 vuotiaina vaan ihan sinne teini-ikään asti ja jos huonosti käy niin kyllä heidän kanssaan elämästä voi tulla todella raskasta. Muistan kun omalla luokallani oli muutama poika joka oli aloittanut tupakoinnin 11 vuotiaana ja varmaan myös ryyppäämisen. En jaksa uskoa, että kovin kevyttä oli näillä perheillä.

Näistä perheistä ei koskaan puhuta, koska kukaan ei omalla naamallaan halua tulla esille, mutta jos nyt ihan oikeasti katsoo, niin jokaisessa luokassa on lapsia, jotka ”tekevät” heidän vanhempiensa elämästä todella raskasta.

Mitä jos tälle Susannalle olisi syntynyt sairas tai koliikkinen vauva? Olisiko sitten into piukeena mennyt patikoimaan ja ihmetellyt miksi muut puhuvat niin negatiivisesti perhe-elämästään? Vaikka itsellä menee hyvin niin ei se tarkoita että kaikilla menee... ei ole tarvinnut olla huolesta soikeana ikinä varmaankaan.