PERHE Neljän lapsen äiti Susanna, 38, ei pidä negatiivisesta puheesta lapsiperhe-elämästä: ”Meillä ei ole ollut ikinä raskasta arkea”...

Taas perhejuttu, johon on haastateltu vain yhtä perheenjäsentä: äitiä.

Miksei mieheltä ole kysytty mitään? Tai vanhimmilta lapsilta?

Helppohan se on puhua, kun ottaa vauvan mukaan ja lähtee yli viikoksi vaeltamaan jättäen miehen yksin kolmen isomman lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Taas perhejuttu, johon on haastateltu vain yhtä perheenjäsentä: äitiä.

Miksei mieheltä ole kysytty mitään? Tai vanhimmilta lapsilta?

Koska tärkeintä on, että äiti pääsee esittelemään omaa superäitiyttään ja liikunnallisuuttaan. Pyörällä vaan synnärille kaikki, vaikka jo supisteleekin. Kyysäät sen miehen sinne samalla.

Susannahan ei tiedä, miten raskaaksi lapset kokevat arjen.

Vierailija kirjoitti:

Helppohan se on puhua, kun ottaa vauvan mukaan ja lähtee yli viikoksi vaeltamaan jättäen miehen yksin kolmen isomman lapsen kanssa.

Sanoi, että on tehnyt lapset viiden vuoden ikäeroilla, joten kotona ei taida olla kuin yksi vähän pienempi lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Helppohan se on puhua, kun ottaa vauvan mukaan ja lähtee yli viikoksi vaeltamaan jättäen miehen yksin kolmen isomman lapsen kanssa.

Mietin samaa juttua lukiessa, ja jo otsikosta tuli tunne että varmaan taas näitä jotka ei tajua olevansa etuoikeutettuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kiva.

Hän elää elämää jossa ei pyriyä mihinkään sen kummempaan. Ei ole uraa eikä muutakaan. Lähilaavu riittää.

Monelle jo tommoseen tyytyminen on kriisi itsessään.

Niin no… elämä on valintoja, eikä kaikkea voi saada. Jos on niin tärkeää kehittää itseään ja luoda uraa, kannattaa ehkä sitten keskittyä siihen ja suosiolla jättää lapset tekemättä. Vanhemmuus on kokonaisvaltaista, ja jos tietää ettei siihen pysty sopeutumaan niin mikä pakko on sitten lisääntyä?

No ei ole paljon tulevaisuutta ihmiskunnalla jos vain tommoset pöntöt pallopäät lisääntyy.

Ei kyllä se on niin, että niiden vanhempien lapsista kasvaa täyspäisiä aikuisia joiden vanhemmat priorisoi vanhemmuuden työuransa edelle. Urakeskeiset vanhemmat jättävät helposti lapsensa liiaksi omassa varassaan kasvamaan, ja se kyllä kostautuu myöhemmin. Nämä on niitä ”hyvien perheiden lapsia” siellä lastensuojelussa ja lastenpsykalla, joilla pitäisi olla näennäisesti kaikki kunnossa, mutta oikeasti heillä ei ole koskaan ollut vanhempia.

No ei ihan noin mene. Omat vanhemmat jättivät minut yksin kasvamaan kun heillä oli vanhemmuus ihan hukassa ja omakin kehitys vielä kesken. Ei lapsen pitäisi olla se perheen kasvattaja.

Häh? Sanottiinko tuossa mielestäsi että lapsen pitäisi olla perheen kasvattaja? Tuossa nimenomaan painotetaan vanhemman vastuuta ja lasten asettamista etusijalle! Miten tuon voi ymmärtää noin pahasti väärin?

Että eivät olleet urakeskeisiä, kun ei heillä mitään uraa ollut, lapsia kun vielä olivat itsekin.

Siis tuossa mitä alunperin kommentoit. Miksi sanoit ettei se noin mene miten siinä sanottiin? Kyllä se valitettavan usein menee. Vanhempien aika kuluu uran luomiseen ja lapset hoidetaan ”vasemmalla kädellä” ja puutteellista vanhemmuutta yritetään paikkailla rahalla.

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea juttua, mutta jos pointti on ettei lapsiperhe elämä ole raskasta, niin samaa mieltä olen. Joskus elämässä on raskaita jaksoja jokaisella, mutta ei se johdu siitä että on lapsia. Se nyt vaan kuuluu elämään! Ei lapset itsessään elämästä raskasta tee. Suurta huolta tietenkin aiheuttaa jos lapsella olisi jokin vakava sairaus, mutta jos nyt ihan tavis lapsiperheistä puhutaan niin en näe mikä siinä niin erityisen raskasta olisi. Pieniä murheita ja vastoinkäymisiä tulee, kuten ihan jokaiselle. Minkälaista ihmiset sitten olettavat että lapsiperheen arki olisi, tai minkälaista elämän ylipäätään pitäisi olla että se EI olisi raskasta?

Ironisesti ensimmäinen lauseesi kertoo mikä on ajattelusi ongelma; et perehdy yksityiskohtiin tai tosiasioihin, vaan peilaat kaiken oman elämäsi ja ennakkoluulojesi kautta. Ehkä siksi kuvittelet, että jos minulla on ollut helppo perhe-elämä, niin turha on toisten valittaa omastaan jos ei ole vähintään syöpää sairastavaa lasta? Jätä tuollainen turha jeesustelu pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppohan se on puhua, kun ottaa vauvan mukaan ja lähtee yli viikoksi vaeltamaan jättäen miehen yksin kolmen isomman lapsen kanssa.

Sanoi, että on tehnyt lapset viiden vuoden ikäeroilla, joten kotona ei taida olla kuin yksi vähän pienempi lapsi.

4-, 9- ja 14-vuotiaat, väitätkö, että näiden kanssa on yksin helppoa, pienin ainoa jota on hoidettava?

Jos on terveet vanhemmat ja terveet lapset, ei lapsiperhe-elämä ole raskasta, vaan erittäin antoisaa aikaa. Kun omat lapsemme olivat pieniä, opiskelimme vuorotellen toisen ollessa töissä. Teimme töitä ja pienimuotoista yrittäjyyttä ja vaikka olimme pienituloisia, säästimme lomareissuille rahat, emme tosin tupakoineet tai käyneet ravintoloissa. Lapset olivat reissuilla mukana niin Euroopan automatkoilla kuin Kreikan saarilla, kerran vuodessa. Lisäksi ajelimme ympäri Suomea kesäisin. Vuorottelimme niin, että yhteisen perheajan lisäksi toinen vanhemmista pääsi kerran pari viikossa viettämään omaa aikaa, lähinnä arki-iltaisin tai viikonloppuna toisena päivänä. Ravintoloihin ei tehnyt mieli, joten elämä oli tasapainoista. Elimme lasten ehdoilla ja harrastemmin paljon yhdessä, luontoretkiä, pikku reissuja lähistölle ym. 

Juttua en jaksanut klikata, mutta yleisellä tasolla en itsekään ymmärrä sitä, että lapset nähdään rasitteena ja taakkana sekä sellaisena, että kuka nyt muka sitä jaksaa. Poislukien vaikeat sairaudet tms elämässä on vaiheita, joihin kuuluu ihan normaalistikin eri asioita. Pikkulasten kanssa valvotaan ja lähihoidetaan; se on elämää se. Lapsia on syntynyt aina ja toivottavasti ilmastokriisistä huolimatta voi syntyä jatkossakin. Vaikeutta varmasti syntyy, jos siitä lapsivaiheesta odottaa pelkkää ihanaa elämysmatkailua. Normaali vanhempi normaaline lapsineen voi kyllä elää ihan tavallista hyvää elämää ilman vaikeutta arjesta selvitä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa linkitetyssä jutussa kyllä missään kohtaa vähätelty kenenkään vaikeuksia vaan kerrottiin tämän yhden, kieltämättä erittäin erikoisen ja ylienergisen äidin asenteesta ja tekemisistä. Onhan se totta että luonnossa liikkuminen kohentaa mielialaa ja kuntoa, mutta harva ihan tuossa mittakaavassa jaksaisi tai haluaisi lähteä reippailemaan.

Kenelläkään ei ole _aina_ ihanaa, ei myöskään jutun Susannalla.

Pakko olla samaa mieltä, että ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja ongelmia on kaikilla.

Silti tämä jutun nainen on kuitenkin esimerkki siitä, että oma asenne vaikuttaa ihan uskomattoman paljon.

Elämässä tapahtuu kamalia ja pahoja asioita, ja aivan liian usein ne tapahtuvat hyville ihmisille.

Jotkut hyvät ihmiset muuttuvat pahoiksi, kun elämä kohtelee heitä kaltoin. Katkeroituvat, vihaavat, ja purkavat tämän kuorman kanssaihmisiin.

Toiset ymmärtävät, että he eivät ansaitse kokemaansa pahaa sen enempää kuin kukaan muukaan. He myöntävät, että kävi huono säkä, että elämä on epäreilua, ja ovat kiitollisia siitä, että juuri he joutuivat kohtaamaan tämän pahuuden... joku muu olisi musertunut sen alla, mutta he kääntävät sen voimavaraksi.

Asenne ratkaisee. Elämä on epäreilua, se on sitä kaikille. Siihen voi joko katkeroitua, tai sitten voi kantaa kuormansa ylpeänä, että onneksi se olin minä, eikä siskoni, naapurini, eikä kukaan muukaan.

Uhriudu tai selviydy, asenne ratkaisee.

Seuraavan kanssa sitten benji-hyppy. Ei vauvat katsos menoa hidasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppohan se on puhua, kun ottaa vauvan mukaan ja lähtee yli viikoksi vaeltamaan jättäen miehen yksin kolmen isomman lapsen kanssa.

Sanoi, että on tehnyt lapset viiden vuoden ikäeroilla, joten kotona ei taida olla kuin yksi vähän pienempi lapsi.

4-, 9- ja 14-vuotiaat, väitätkö, että näiden kanssa on yksin helppoa, pienin ainoa jota on hoidettava?

Mitä tarkoitat helpolla?

Varmasti esim erityislapsen kanssa on hankalaa oli sitten neljä tai neljätoista (voi olla isompana jopa hankalampaa). Mutta muutoin kolmen tuon ikäisen kanssa voi elää ihan normaalia lapsiperheen arkea.

Tuttavapiirissä on vanhempia, jotka kokevat elämän yhden kanssa haastavaksi ja niitä, jotka pärjäävät viiden pienen kanssa heittämällä. Tietenkin kurjaa, jos omien lasten kanssa haasteita syystä tai toisesta.

Sori, tosi ärsyttävä

Vanhemman "raskas arki" on sen lapsen lapsuus, kannattaa muistaa tämäkin näkökulma.

Tämä lehtijutun tyyppi sen sijaan liihottelee överisti jossain omissa todellisuuksissaan.

Keskitiellä voi kulkea tässäkin asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa linkitetyssä jutussa kyllä missään kohtaa vähätelty kenenkään vaikeuksia vaan kerrottiin tämän yhden, kieltämättä erittäin erikoisen ja ylienergisen äidin asenteesta ja tekemisistä. Onhan se totta että luonnossa liikkuminen kohentaa mielialaa ja kuntoa, mutta harva ihan tuossa mittakaavassa jaksaisi tai haluaisi lähteä reippailemaan.

Kenelläkään ei ole _aina_ ihanaa, ei myöskään jutun Susannalla.

Kyllä siinä vähän vähäteltiin, toki voi olla enemmän toimittajan tapa kirjoittaa lööppejä. Mutta se, että häntä ärsyttää kun ihmiset kutsuu lapsiperhearkea rankaksi ei poista sitä tosiasiaa, että suurimmalle osalle se sitä on.

Sitten onkin ihan toinen keskustelunaihe, että onko noin pitkä vaellusretki 4kk vauvalle se paras paikka🤔

En itse haluaisi reissuun lähteä vain yhden lapsen kanssa vaan yleensä tehdään jotain sellaista että taapero ja ekaluokkalainen myös on mukana. Ei ole tullut mieleenkään lähteä johonkin vain vauvan kanssa. Ehkä tässä jutussa on vähän hassu korostaa sitä että on 4 lasta koska eihän hän niiden 4 lapsen kanssa vaelluksella kai ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuossa linkitetyssä jutussa kyllä missään kohtaa vähätelty kenenkään vaikeuksia vaan kerrottiin tämän yhden, kieltämättä erittäin erikoisen ja ylienergisen äidin asenteesta ja tekemisistä. Onhan se totta että luonnossa liikkuminen kohentaa mielialaa ja kuntoa, mutta harva ihan tuossa mittakaavassa jaksaisi tai haluaisi lähteä reippailemaan.

Kenelläkään ei ole _aina_ ihanaa, ei myöskään jutun Susannalla.

Pakko olla samaa mieltä, että ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja ongelmia on kaikilla.

Silti tämä jutun nainen on kuitenkin esimerkki siitä, että oma asenne vaikuttaa ihan uskomattoman paljon.

Elämässä tapahtuu kamalia ja pahoja asioita, ja aivan liian usein ne tapahtuvat hyville ihmisille.

Jotkut hyvät ihmiset muuttuvat pahoiksi, kun elämä kohtelee heitä kaltoin. Katkeroituvat, vihaavat, ja purkavat tämän kuorman kanssaihmisiin.

Toiset ymmärtävät, että he eivät ansaitse kokemaansa pahaa sen enempää kuin kukaan muukaan. He myöntävät, että kävi huono säkä, että elämä on epäreilua, ja ovat kiitollisia siitä, että juuri he joutuivat kohtaamaan tämän pahuuden... joku muu olisi musertunut sen alla, mutta he kääntävät sen voimavaraksi.

Asenne ratkaisee. Elämä on epäreilua, se on sitä kaikille. Siihen voi joko katkeroitua, tai sitten voi kantaa kuormansa ylpeänä, että onneksi se olin minä, eikä siskoni, naapurini, eikä kukaan muukaan.

Uhriudu tai selviydy, asenne ratkaisee.

Aika raa'asti ajatetu, jos oikeasti olet sitä mieltä, että vaihtoehdot ovat uhriutua tai selviytyä. Eli jos joku ei selviä, hän uhriutuu? Tuollainen ajattelutapa ajaa uupuneita vanhempia vielä pahempaan jamaan, koska pakko on selvitä tai muut luulee että on heikko ja "uhriutuu".

Vierailija kirjoitti:

En jaksa lukea juttua, mutta jos pointti on ettei lapsiperhe elämä ole raskasta, niin samaa mieltä olen. Joskus elämässä on raskaita jaksoja jokaisella, mutta ei se johdu siitä että on lapsia. Se nyt vaan kuuluu elämään! Ei lapset itsessään elämästä raskasta tee. Suurta huolta tietenkin aiheuttaa jos lapsella olisi jokin vakava sairaus, mutta jos nyt ihan tavis lapsiperheistä puhutaan niin en näe mikä siinä niin erityisen raskasta olisi. Pieniä murheita ja vastoinkäymisiä tulee, kuten ihan jokaiselle. Minkälaista ihmiset sitten olettavat että lapsiperheen arki olisi, tai minkälaista elämän ylipäätään pitäisi olla että se EI olisi raskasta?

Nää on aina yhtä mahtavia nää "en jaksa lukea juttua mutta kommentoin ihan aiheen sivusta vaan jotta saan tuoda maailman tärkeimmän mielipiteeni esille"😅