Big Brother Suomi 2021 OFFICIAL
Sunnuntaina alkaa taas! BB-taloon on rakennettu 100 neliötä lisää tilaa ja se on suunniteltu kokonaan uudelleen. Häätötilanteet hoidetaan tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla! Odotatko jo tulevaa kautta?
Kommentit (105262)
Samin pointtihan oli tuossa se, että miksi hän on aina se joka joutuu joustamaan ja tulemaan vastaan. Miksi hänen toimintamalli olisi huonompi kuin muiden. Kuten aika usein onkin ehkä ollut, Samin näkökanta on torpattu ilman sen kummempia perusteluita(kuten joku kanamunakeissi alkukaudesta).
Mutta jostain syystä Sami ei näe, tai suostu edes näkemään, että kaikki muutkin tekevät jatkuvasti ja kokoajan kompromisseja, he vaan ei tee siitä sellaista numeroa kuin Sami.
Samin ajattelutapa on jotenki erikoinen, hirveen ratkaisukeskeinen eikä sillä tavalla tunnepohjainen kuin monella muulla asukkaalla talossa.
Mä en usko, että Sami haluaa olla ilkeä muille pohjimmiltaan. Periaatteessa Samikin on hyvin vilpitön, ja aina autamassa jos joku apua pyytää. Mutta hän ei vaan jotenki kykene näkemän asioita toisten ihmisten näkökulmasta vaan ainoastaan näkee vaan ongelman ja ratkaisun ongelmaan, ei sitä miten tilanteisiin ja asioihin vaikuttaa erilaiset ihmiset ja heidän mielipiteet. Eikä näe sitä miten jotku keskustelut tms. Vaikuttaa muihin ihmisiin, ja miten muut ihmiset voivat reagoida asioihin erillä tavalla kuin itse.
Usein Samin mielestä joku keskustelu on ollut hyvä, ja siinä on löydetty joku ratkaisu. Se mitä Sami ei käsitä, että miksi keskustelut(lue jankkaukset) on monille muille ihmisille raskaita, ja siitä hän ehkä ottaakin vähän itseensä kun kuulee että oma tapa käsitellä asioita on jonkun muun mielestä raskas ja voi jopa loukata toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samin lautaset on vielä niin puhtaita että ei edes ole mitään huuhdeltavaa.
Nyt Jassu luo sääntöjä joista itse päättänyt ja muutama muu on mukana.[/
Pienet lapset nuolee jäätelölautaset vaan ei nuolemalla puhtautta saa. Kysymys on käytännöstä.Johan tänne monta kertaa laitettu käyttöohjeet, Eikö mene jakeluun.
Mikä päällepäsmäri se pullukka kuvittelee olevansa. Mistään ei mitään tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tosta Taavin nuuskapurkista mieleen. Osaako joku ihan asiallisesti vastata mikä järki noilla on illalla pestä hampaat ja sen jälkeen :o mälli huuleen ja nukkumaan?! Hampaitten pesu aika turhaa kun likaa ne heti perään ja eihän se voi olla terveellistä nukkua mälli huulessa.
Ei vaikuta äänestykseen.
Totta kai vaikuttaa. Lakkaa jankkaamasta. Kaikki vaikuttaa.
Niin kuin esim. Pekan koskemattomuuden loukkaus, joka katsojillekin tuotti pahan olon. Minkälainen nainen menee pers paljaana selällään makoilevan miehen satulaan kysymättä lupaa. Vastan sivistymätön, ja häpeällinen nainen. Eri jutuilla on mittasuhteita jankkaamiseen.
Sitäpatsi se on rikos, joka on monta vuotta voimassa. Siitä voi nostaa syytteen talon ulkopuolella. Silloin on tuotantokin jutussa mukana. Omaisille ja tutuille vinkiksi.
Tämä Jassun päälle työtyminen oli sen luokan teko että tuotannon olisi pitänyt puuttua. Pekka ei varmaan talossa halunnut sekaannusta, mutta siviilissä voi nostaa syytteen ja toivottavasti tekee.
Huuhteletko astiat ennen kuin laitat ne tiskikoneeseen? Ei kannattaisi, sanoo asiantuntija
5.12.2020 10:50
Sami nuo lee lautasen tuolla joten ei tarvi edes huuhdella.

Ootte te kyllä lystikkäitä. Noinko paljon pelottaa ajatus Jassun voitosta? 😄
Moni huuhtelee astiat turhaan ennen koneeseen laittoa ja luulee toimivansa oikein. Nyt saisi kyllä BB kertoa kaikille asukkaille oikean tavan, onhan tuo jo aivan naurettavaa että alkavat itse keksiä omia sääntöjä toimintatapoihin
Käytätkö astianpesukonetta väärin?
Luulisi, että astianpesukoneen käyttö olisi simppeli ja selvä asia, mutta yllättäen näin ei ole. Moni käyttää astianpesukonettaan väärin, ja astianpesukoneiden tuottamat hyödyt ”huuhtoutuvat viemäriin”.
Moni huuhtelee astiat ennen astianpesukoneeseen laittamista. Näin ei kuitenkaan kannata tehdä. Likaisten astioiden ja ruokailuvälineiden huuhtelu ennen astianpesukoneeseen laittoa on huono tapa, joka vaikuttaa veden tuhlauksen lisäksi astianpesukoneen toimintaan.
”Astioita ei kannata huuhdella ennen niiden laittamista astianpesukoneeseen. Tottakai astiaan tiukasti kiinnittyneet jäljet on hyvä raaputtaa pois, mutta muuten tämän päivän astianpesukoneet pesevät kaiken muun puhtaaksi. Astianpesukonehan tarvitsee tietyn määrän orgaanista likaa, jotta pesuaineella on jotakin, johon kiinnittyä”, sanoo kodinkonevalmistaja Gramin tuotepäällikkö Jacob Ingerslev.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli tosta Taavin nuuskapurkista mieleen. Osaako joku ihan asiallisesti vastata mikä järki noilla on illalla pestä hampaat ja sen jälkeen :o mälli huuleen ja nukkumaan?! Hampaitten pesu aika turhaa kun likaa ne heti perään ja eihän se voi olla terveellistä nukkua mälli huulessa.
Ei vaikuta äänestykseen.
Totta kai vaikuttaa. Lakkaa jankkaamasta. Kaikki vaikuttaa.
Niin kuin esim. Pekan koskemattomuuden loukkaus, joka katsojillekin tuotti pahan olon. Minkälainen nainen menee pers paljaana selällään makoilevan miehen satulaan kysymättä lupaa. Vastan sivistymätön, ja häpeällinen nainen. Eri jutuilla on mittasuhteita jankkaamiseen.
Lopeta tuon asian jankkaus.
Vierailija kirjoitti:
Huuhteletko astiat ennen kuin laitat ne tiskikoneeseen? Ei kannattaisi, sanoo asiantuntija
5.12.2020 10:50
Meinaatko koko illan pistää palstan tulvimaan noita keittiövinkkejä? Eipä sillä, tärkeä asia!
Ja tähän väliin totean, että ei helkkari mitä älyttömyyttä tuo hammastahnajuttu on. No, kai tää oli sitten tuotannon tapa yrittää saada noille edes vähän real life space experienceä. ISS:llähän niellään tahna, mihinkäpä sen sylkisikään.
Voisiko lopettaa jo ton tiskikoneista jauhamisen?! Sivutolkulla ihan turhaa jankkaamista aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Moni huuhtelee astiat turhaan ennen koneeseen laittoa ja luulee toimivansa oikein. Nyt saisi kyllä BB kertoa kaikille asukkaille oikean tavan, onhan tuo jo aivan naurettavaa että alkavat itse keksiä omia sääntöjä toimintatapoihin
Juuri näin ja Jassu puhutteluun.
Ruuantähteet lautaselta roskikseen ja ei huuhtelua.
Toki huuhdella saa jos haluaa.
Koko päivän jankaaminen yhdestä koneesta. En jaksa niitä lukea. Jutellaan mieluummin Jassun hyvästä suihin ottamisesta. 👍
Vierailija kirjoitti:
Sami nuo lee lautasen tuolla joten ei tarvi edes huuhdella.
Olis nuollut sitte ne puuronjämät toistenkin lautasilta ennen koneeseen työntämistä, Samihan sitä konetta täytti.
Vierailija kirjoitti:
Koko päivän jankaaminen yhdestä koneesta. En jaksa niitä lukea. Jutellaan mieluummin Jassun hyvästä suihin ottamisesta. 👍
.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paras oli kun Sami sanoi, että tiskaa sitten kaikki astiansa tästä lähtien itse.
Siihen joku kommentoi: "Mieluummin kuin käytät 3 sekuntia lautasen huuhteluun ja laitat pesukoneeseen?"
Sami vastasi että kyllä.
Aivan käsittämätön tyyppi!Ymmärrän että olemme erilaisia mutta kuka haluaa hankaloittaa elämäänsä kun voisi vain sanoa että Okei, huuhtelen jatkossa.
Sami hakee taas marttyyrin viittaa itselleen, huomasi ettei päässytkään turvaan vaan oli pudotusuhan alla niin nyt täytyy hakea konflikti tilanteita että pääsee itkeä tillittämään ja alkaa taas säälipisteet ropista.
Johan sillä silmät vähän punoitti, kun oli ensin räkyttämällä räkyttänyt Taaville, Jasmiinalle ja Villelle.
Minäkin jännitun, että saako tiristettyä kyyneleen silmäkulmaan, ei onnistunut tällä kertaa. Isoveli pyysi pian sitten pk-huoneeseen, joten eiköhän tästäkin draamasta jotain pätkää huomenna koosteessa sitten.
Onko tämä tahnatuubien pesu tuotannon vastaus palstalla käytyyn BB-asukkaiden vedentuhlauskeskusteluun?
On se hyvä että Jassu on hyvä suihin otossa. Jessss
Älä huuhtele likaisia astioita ja ruokailuvälineitä ennen tiskiä. Huuhtelu ennen astianpesukoneeseen laittoa on huono tapa, joka vaikuttaa veden tuhlauksen lisäksi astianpesukoneen toimintaan. Vain astiaan tiukasti kiinnittyneet jäljet on syytä raaputtaa pois, muun nykykoneet pesevät puhtaaksi.
Huuhteletko sinäkin astiat ennen tiskikoneeseen laittamista?
Jopa 95% ihmisistä toimii vastoin tiskikoneiden käyttöohjeiden neuvoja.
Suurin osa ihmisistä esihuuhtelee astiat juoksevan vesihanan alla ennen niiden laittamista tiskikoneeseen. Ei kuitenkaan kannattaisi, sillä nykyajan astianpesukoneet ovat niin tehokkaita, että niiden oma esihuuhteluohjelma riittää. Pesuohjelmat huuhtelevat likaiset astiat joka tapauksessa.
Juoksevan hanan alla suoritettu esipesu kuluttaa paljon vettä. Lisäksi koneen lika-anturit saattavat luulla huuhdeltuja astioita puhtaammiksi kuin ne oikeasti ovatkaan. Automaattiohjelmat valitsevat ensimmäisen huuhteluveden likaisuuden perusteella sen, miten tehokkaasti koneellinen pestään.