Ällöintä, mitä olet vanhustenhoitajana joutunut tekemään?

Tuli itku pariinkin kertaan kun luin näitä teidän kokemuksianne, ensinnäkin siksi että miten hurjia juttuja te hoitajat kohtaatte työssänne, toisekseen kuinka kamalaa on olla vuodepotilas ja kolmannekseen siksi että alkoi pelottaa oma vanhuus vaikka olen vasta 20. Ei siihen mene kuin 60 vuotta niin olen itse tuossa jamassa, syömässä omaa ulostettani ja toistamassa samaa lausetta ympäri vuorokauden. Olkaa ylpeitä työstänne, hoitajat, te teette näin käsityöläisen silmissä arvokkainta ja tärkeintä työtä maailmassa, ja samalla raskainta.

Oma mummoni pyytää palvelutalossa päivittäin "lopetuspiikkiä". Pystyy enää vaan makamaan ja kertoo että kivut ovat kovat, eikä mikään niihin auta.
Miksi suomessa ei saa antaa kuolinapua? Ihmiset joutuu heittämään arvokkuutensa romukoppaan ja kärsimään kivuista, vaikka tiedetään että tilanne ei enää kohennu.

Eläin saa arvokkaan ja rauhallisen kuoleman, ihminen ei. Jossain on nyt suuri virhe.

Tulipa hyvä mieli kun näitä luki...(vitsi)
Alkoi vähän epäilyttää mitähän opiskelen..voihan ahdistus..t.1vuoden lähihoitaja opiskelija ( en olettanut näin pahoja) tosin erikoistun mt-päihde jos olisi erinlaista...)

Meinasin hakeutua lähihoitajakoulutukseen (käsittääkseni nimenomaan vanhuspuolella olisi töitä) mutta taidan skipata ihan suosiolla. Ei minusta olisi tuohon.

Hattua nostan teille, jotka pystytte ja jaksatte!

Mietin kirjoituksianne lukiessani, että armokuolema olisi varmasti monen vaikeasti sairaan ihmisen toive siinä vaiheessa, kun päätöksen voi vielä itse tehdä. Elämä dementoituneena "kakkamaalarina" (anteeksi, mutta kyseinen termi huvitti minua) ei voi olla kenenkään toiveena.

Te teette erittäin hyvää työtä ja hoidatte ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla - aivan liian pienellä palkalla.

Surullisinta luettavaaa oli tuo äitiä itkevä vanhus. Oma mummoni itki 93-vuotiaana 40-luvulla kuollutta äitiään, ihan järkyttävän voimaton tunne.

[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 22:24"][quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 22:19"]

Kysymys, miksi kukaan söisi kakkaa? Sehän haiseekin niin hirveältä. Ilmeisesti maku on yllättävän hyvä, vai?

[/quote]

No ei tarvitse kysyä miksi söisi, kun kuitenkin syö. Dementiaa aiheuttavat sairaudet on aika karuja ja aiheuttavat kaikenlaista epämääräistä käytöstä. Sitten on vielä erikseen muut psyykenongelmat joissa tuota voi ilmetä, kuka tietää lopulta miksi? Miksi ei?
[/quote]miksi lapset kaivelevat pyllyään ja maistelevat sormiaan. Vanhukset taantuu lapsiksi ja vieläkin pidemmälle pois.....

Tuttuja juttuja luen täältä. Oma heikko kohtani on lima, oksennus ja niiden hajut. Ulosteisiin/virtsaan olen tottunut eikä tunnu missään, mutta oksennuksen ja liman koostumus on jotain aivan karmeaa. On pokassa piteleminen.. Onneksi avopuolella siihen harvemmin törmää, kotihoidossa olen. 

Outoa kyllä, saan kunnon kicksit säärihaavoja hoidellessa, aa sitä tunnetta kun saat puhdistettua haavan pohjan katteesta... Se on jopa parasta tässä työssä :)

[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 23:00"]

Voitteko valaista miksi muorien uterukset sun muut suolet eivät pysy paikoillaan?

[/quote]

Peräsuolen esiinluiskahdus ei ole harvinaista. Sulkijalihas on osalla vaurioitunut, kun suoleen päin on tungettu jotain.

Ikävintä on ollut ammattitaidottomat työkaverit, jotka kohtelevat vanhuksia huonosti. Pakkosyötetään, heille kiroillaan, pakkolääkitään ja kaivetaan ulosteet peräsuolesta, vaikka laksatiiveja olisi käytössä.

Minustakin ulosteen kaivaminen on inhottavaa sekä potilaalle että hoitajalle. Muistan erään potilaan, jolla suoli ei vain yksinkertaisesti toiminut enää muuten kuin peräruiskein ja tuseeraten. Veriulosteen haju on myös asia, mikä todella ällöttää.

Kaikki eritteet menee, paitsi clostridium-uloste on niin järkyn hajuista että saa keräillä itseään jos erehtyy kerrankin hengittämään nenän kautta.

Kuvottavinta on punktiot ja dreenien asennukset. Lääkärihän sen tekee, mutta on kamalaa katsoa vierestä kun toisen ihmisen olkapäähän tungetaan sukkapuikon kokoista neulaa tai vatsaan leikataan reikää. En tiedä miksi, kun pieniä toimenpiteitähän nuo on, mutta minua ällöttää.

[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 19:29"]

Kaikista ällöintä oli ehkä se kun joku innokas nuori hoitaja esitti osaavaansa ja pyöräytti kuollutta siihen malliin, että tämä miltei pyörähti sängyltä lattialle! Huh.

[/quote]

No kuollutta se tuskin olisi haitannut vaikka olisi pudonnut

Pääsi itku kun näitä luin. Todella surullisia kohtaloita ihmisillä. Iso kiitos hoitajille, jotka tekevät tällaista työtä. 

Olisipa ihanaa jos joskus olisi työvuoro missä vähemmän hoidettavia ja saisi tehdä työnsä perusteellisesti eikä nopeasti vääntää perushoitoa (ruoka, pesut, puhdasvaippa ja mahdollinen asentohoito ja soronnoo, seuraava vanhus samaan käsittelyyn). Paljon jää tekemättä mutta se on tämän alan karu todellisuus monessa paikassa. Onko se sitten sen säästetyn rahan arvoista? Kukaan ei työtä edes tahdo enää tehdä kun ei kestä ja oma moraali ei veny riittävän pitkälle. En tahdo palkankorotusta, tahdon lisää hoitajia samaantyövuoroon kja saada rauhan tehdä työni kunnolla

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 00:23"]

Tuli näitä juttuja lukiessa mieleen, että onko tuollainen oleminen ollenkaan sen arvoista. Että olet niin sekaisin ja dementoitunut, että tarvitset vaipan, syöt omaa ulostettasi, et puhu etkä tajua etkä tunnista enää omaisiasi. Mitä siinä enää jää ihmisestä jäljelle, miksi tuolla tavalla täytyy elää? Mikä itseisarvo se elossaolo on?

Tarkoitukseni ei ole olla filosofinen. Itselläni olisi vaan outo olo hoitaa tuollaisia potilaita, tuntuisi että en auttaisi heitä.

[/quote]

Ja kuitenkin, suurempi osa tuntuu olevan niitä, jotka pelkäävät sitä kuolemaa kuin niitä jotka toivovat sitä. Kai se joku vaisto on yrittää pysytellä elämänsyrjässä kiinni olipa se elämä millaista vaan. 

Onneksi varsin suuri osa ei loppuvaiheessa ole niin järjissään että pystyisi miettimään kysymyksiä nykyisen elämänsä arvosta. Eivätkä he pysty miettimään sitäkään haluaisivatko eutanasian jos se olisi mahdollista vai ei. He elävät kuin eläimet tai pienet lapset, nykyhetkessä, pystymättä enää älylliseen toimintaan paitsi johonkin hyvin mekaaniseen. Minusta se on hyvin armollista että siinä vaiheessa kun menee fyysinen toimintakyky, menee myös kyky tajuta omaa huonoa tilaa.

Aina ei toki näin käy, ja nämä ovat kamalimpia tapauksia katsoa ja hoitaa. Nykyisessä työpaikassani esimerkiksi on jo noin 60 v:nä aivoverenvuodon saanut nainen, joka pystyy itse hengittämään, istumaan tuettuna ja nielemään ruokaa vaan ei mitään muuta. Hän on elänyt siinä tilassa jo 8 vuotta ja hänen silmistään paistaa usein tuska ja pelko. Varmasti hirvittävä kohtalo olla ilmeisesti varsin järjissään mutta kyvytön kommunikoimaan tai liikkumaan. 

Oikeastaan hoitotyön arjesta saa lukea aika vähän, kun täytyy olla niin varovainen ettei potilaita tunnista. Muistelin itsekin hyvin kaukaisia asioita opiskeluajoilta, myöhemmin vastaan on tullut "paljon pahempaa" ja myös paljon kauniimpaa. Tähän ketjuun kertyy otsikon mukaisesti muistoja nimenomaan ikävistä asioista vanhuspuolella, mutta onhan työ paljon muutakin, paikasta riippuen varsinkin.

Joku hoitaja sanoi hyvin, että on niin hyvä tunne kun saa autettua sen "kakkamaalarin" puhtaisiin vaatteisiin! Siitä minäkin nautin perushoitoasioissa: tuntuu hyvältä, kun ihmiselle on saanut puhtaan ja rauhallisen olon, puhtaat lakanat ja kivutkin hallintaan niin, että hänkin jaksaa hymyillä ja huokaista helpotuksesta.

Vielä yksi muisto: hoidettavana oli laitapuolen kulkija, joka oli tullessaan hyvin rääsyinen ja vuosien likakerroksen karstoittama. Hänet pestiin hyvin, sai ylleen sairaalan vaatteet ja kovasti sairas mies nukahti valkoisiin lakanoihin kuin pieni lapsi. Kävin myöhemmin yön pimeydessä mittailemassa hänen vointiaan ja kumarruin tarkastelemaan pienellä taskulampulla varovasti kasvojen väriä. Näin yhtäkkiä parrassa liikettä... kaikkialla. Valokeilassa takapuoltaan keikutteli satojen satiaisten armeija! Hyppäsin varmaan puoli metriä ilmaan ja omaa nahkaa alkoi kutittaa saman tien :D

[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 03:21"]

Surullisinta luettavaaa oli tuo äitiä itkevä vanhus. Oma mummoni itki 93-vuotiaana 40-luvulla kuollutta äitiään, ihan järkyttävän voimaton tunne.

[/quote]

Isäni kuoli vain vähän yli 60-vuotiaana, mutta hänkin jumittui johonkin lapsuusajan muistoon loppuaikoinaan. Pelkäsi huoneeseen käveleviä hahmoja, jotka ovat vihaisia ja sulkevat hänet kellariin. Ilmeisesti muisto oli lapsuudesta ihan todellinen ja se vangituksi jäämisen kauhu ihan aitoa. Äiti piteli häntä käsistä ja silitteli viereensä nukkumaan, mutta aina vain pelotti, se itketti kumpaakin.

Haavanhoidot, erilaiset eritteet yms. menee. Pahinta on se, kun täysin saattohoito vaiheessa olevan vanhuksen elämää pitkitetään iv-antibiooteilla ja nenämahaletkuilla kerta toisensa jälkeen vaikka vanhus repäisisi letkut aina irti. Kädet joudutaan sitomaan.vanhus ei kykene kommunikoimaan, vauriot esim. aivoinfarktista ovat valtavat. Mutta omaiset haluaa viimeiseen asti roikottaa elämässä kiinni vaikkei se olisi kuin pelkkää kärsimystä ja kipua.

Ymmärrän kyllä että luopuminen on vaikeaa mutta jos ikää on jo reilusti yli 90 ja perus sairaudet tms vaikeat niin eikö ihminen saa kuolla.

[quote author="Vierailija" time="09.10.2014 klo 19:07"]

Yks mies kiihottui pesutilanteessa seksuaalisesti.

[/quote] Aika normaalia varmaan?