Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa nuorelle, voiko tuhoisista virheistään elämässään vielä nousta ylös?
02.09.2021 |
Kirjoitan tätä aika ahdistuineiden tuntemuksien johtamana. Yritän saada kokonaisuudesta lyhyehkön kirjoituksen.
Tällä hetkellä elän yksiössä, kaupungissa jossa en juuri tunne ketään ja raha-asiani ovat kuralla siihen nähden miten ne voisivat olla, jos en olisi töppäillyt. Olen jättänyt taakseni lähes kaiken.
Olen luonut tämän hetkisen tilanteen aivan itse.
Elämääni on hallinnut alkoholi, väkivaltaiset tai muuten huonot suhteet, uupumukset ja tietynlainen rajattomuus.
Jos en olisi aloittanut varhaisteininä alkoholin käyttöä niin olisin säästynyt lukuisilta ongelmilta.
Voisin olla nyt siinä unelmatyössäni, jossa olinkin ja menestyin mutta paloin loppuun mm. alkoholin ja liiallisen työnteon vuoksi. Sekä näiden suhteiden. No se oli kokonaisuus.
En vain käsitä miksi olen tehnyt elämästäni tällaista ja mitä minulle tapahtui ja miksi kaikki jatkui niin kauan. Nuorena vain ajauduin todella väärille poluille ja 15 vuotta myöhemmin olen tässä vajaa 30-vuotiaana avannut silmäni kunnolla ja kaiken tuhlannut.
Taustasta sen verran, että alkoholisoituneet vanhempani eivät osanneet tukea eikä auttaa, perheessä oli myös muita vakavia ongelmia.
Oikeastaan koko elämä on pyörinyt suurien ongelmien ympärillä, joita ei ole osattu käsitellä.
Olen luonteeltani ihan kiltti ja empaattinen ihminen aina ollut tai ennen liiankin miellyttäjäpersoona. Nykyään olen kovettunut ja sen myötä tahdon olla koko ajan enemmän yksin. Olen jo liikaa uhrannut elämääni typeryyksiin ja mennyt kuin päätön kana.
Nykyään alkoholi ei maistu, ei ihmissuhteet eikä oikein elämäkään tietenkään tällä hetkellä.
Olen vain käsittänyt, että olen tuhonnut ja itseaiheuttanut nykyisen statukseni. Se suututtaa ja yritän olla miettimättä sitä toisaalta liikaa.
Ulkoapäin olen ihan pärjäävä, opiskelen uutta alaa ja olen melko sosiaalinen ja ihan nätti nuori nainen. Olen vain kolhiintunut.
Nyt kun kaikki on tavallaan nollattu ja olen tässä tilanteessa niin minulla on vain vaihtoehtona parempi tulevaisuus. Se pelottaa..
Myöhään itken yöhön useat illat, tunnen tuskaa ja fyysistä kipua siitä pahoinvoinnista ja haudon erilaisia ajatuksia sekä nukahtaessani näen painajaisia.
Päivät yritän tehdä jotain tulevaisuuden eteen ja parantelen itseäni. Yritän saada kiinni siitä kuka olen enkä juokse enää pakoon milloin mihinkin asiaan.
Pakotan itseni nyt jäämään paikoilleni ja rauhoittumaan, päivä kerrallaan.
Kommentit (31)
Hyvällä alullahan sinun uusi elämäsi on. Totta kai se hirvittää välillä, mutta porskuttele hiljalleen eteenpäin. Sinä olet vielä tosi nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
30v -> ei ole nuori vaan aikuinen.
No kerroin olevani vajaa 30-vuotias ja mielestäni olen nuori aikuinen. No mutta viilataan nyt vielä ja tarkennan olevani 26-vuotias.
AP
Kaikesta selviää, mutta ei välttämättä yksin. Hakeudu vertaistuen piiriin, käsittele menneisyyttäsi terapiassa jos mahdollista.
Ap on ihan tosiasia, että lapsuus vaikuttaa, nimenomaan se, että ei ole hyviä roolimalleja, eikä saa tukea. Et suinkaan ole menetetty tapaus. Joskaan kaikki eivät pysty pyristelemään huonosta tilanteesta ylös täysin yksin ilman tukea. Toivottavasti saat jostain neuvontaa, ohjausta ja tukea jos sitä koet tarvitsevasi. Ikävintä on jos saa koko ajan edelleen negatiivista palautetta.
Kiitos kannustamisesta teille.
Terpiaan pääsisin heti kelan tukemana mutta minulla ei ole varaa edes siihen juuri nyt. Ajattelin ehkä hakea jotain muuta tukea. Ehkä aal-kokoukset voisi olla ok. Ehkä myös joku hoitaja jonka luona käydä jos olo menee todella huonoksi.
Olen koko ajan juuri siinä kynnyksellä haenko apua vai en. Joskus on aivan tuskaa enkä näe mitään ulospääsyä kunnes sitten kärsin sen niin voinkin jo hieman paremmin. Olotila aaltoilee enkä ole aina varma hakisinko apua ja minkälaista.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin lähes 40 kun olin tilanteessasi. Piti valita, joko annan tämän tuhota minut tai nousen tästä. Päätin nousta. Kirjoitin ylös ensimmäisen vuoden tavoitteeni ja suoritin ne ja monta muuta sen päälle. Se vuosi oli elämäni ihmeellisin ja paras vuosi. Sen jälkeen olen kirjoittanut aina lyhyen ja pitkän ajan tavoitteeni ylös ja teen kaikkeni että pääsen niihin. Elämä on nyt hyvää ja menee omalla painollaan. Kaikki vaatii sen että tarttuu toimeen ja tekee elämää parantavia valintoja. Jos elämän sössimiseen meni vuosia niin saman vie korjaaminenkin. Ei ole pikaratkaisuja kun rakentaa kokonaan uutta ihmistä ja persoonaa kuka haluaa olla.
Sinähän olet vielä todella nuori ja elämä edessä! Kannattaa ehdottomasti keskusteluapua hakea. Rauhassa elelet päivä kerrallaan ja olet armollinen itsellesi. Elä liikaa pohdi menneisyyttä. Jokaisella on menneisyydessä jotain "mörköjä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nythän olet sen uuden, paremman elämäsi alussa. Keskity ottamaan yksi askel kerrallaan ja pidä katse edessä päin, älä takana.
Älä syytä itseäsi ja jossittele miten asiat olisivat voineet mennä. Se on turhaa energian hukkaamista, koska menneisyyttä ei voi muuttaa -- siitä voi vain ottaa oppia. Voit vain vaikuttaa siihen miten elät tänään ja mitä valintoja nyt teet tulevaisuuttasi varten. Menneisyyttä ei kannata katuakaan, koska se on tehnyt sinusta sen vahvan henkilön, joka olet nyt, ja joka on uskaltanut tehdä tuollaisen irtioton ja lähteä uudelle polulle.
Teet nyt henkisesti pesäeroa entiseen minääsi, se tuntuu varmaan ahdistavalta. Kunhan vain jaksat elellä uutta elämääsi vähän eteenpäin, alat löytää uuden minäsi ja entinen minä alkaa tuntua kaukaiselta ja hieman vieraalta, eikä silloin enää ahdistaa ne menneisyyden asiatkaan niin paljon.
Lopeta se jatkuva itkeminen ja sureminen, etsi joku rakentavampi tapa käsitellä tunteitasi, vaikka joku liikuntaharrastus. Jos tilanne ei ala tasaantua, koita hakea keskusteluapua.
Itse sain kanssa nuorena (20 vuotiaana) unelmavakiduunin, mutta sitten alkoholi vei, potkut töistä, sen jälkeen läheisen perheenjäsenen itsemurha ja masennus. Nyt voisi sanoa että on noustu kuopasta, alkoi ihan lyhkäisillä duunipätkillä ja vihdoin pääsin ihan vakihommiin. Asun myös yksin vieraalla paikkakunnalla, välimatkaa läheisiin satoja kilometrejä.
Mutta pointti oli, että vaikka itse pilasin asiani, niin kyllä elämästä aina selviää jos tahtoa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olin lähes 40 kun olin tilanteessasi. Piti valita, joko annan tämän tuhota minut tai nousen tästä. Päätin nousta. Kirjoitin ylös ensimmäisen vuoden tavoitteeni ja suoritin ne ja monta muuta sen päälle. Se vuosi oli elämäni ihmeellisin ja paras vuosi. Sen jälkeen olen kirjoittanut aina lyhyen ja pitkän ajan tavoitteeni ylös ja teen kaikkeni että pääsen niihin. Elämä on nyt hyvää ja menee omalla painollaan. Kaikki vaatii sen että tarttuu toimeen ja tekee elämää parantavia valintoja. Jos elämän sössimiseen meni vuosia niin saman vie korjaaminenkin. Ei ole pikaratkaisuja kun rakentaa kokonaan uutta ihmistä ja persoonaa kuka haluaa olla.
Kiitos kun jaksoit kirjoittaa omasta selviytymisestä. Olet oikeassa.
Olen pari vuotta aikaisemmin ottanut suuriakin edistysaskelia ja ollut onnellinen ja tyytyväinen nimenomaan itseeni. Ihan todenteolla uskoin silloin vakaasti, että nyt minä olen saanut oman elämäni jossain määrin hallintaan. Se oli uskomatonta aikaa kun aloin pääsemään jotenkin juuriini kiinni, aloin tuntemaan itseäni hiljalleen.
Se onnellisuus oli kuitenkin itsepetosta siinä määrin, että vaikka aloin rakastamaan itseäni niin kuin kuuluukin, niin silti joskus palkitsin rankkoja työpäiviä muutamalla oluella. Se ei ole paljoa mutta se piti kiinni siitä mistä halusin oikeasti eroon. En ollut vielä ymmärtänyt täysin omia mallejani ja harhaan johtavia askelmia.
Tuo aika vei minut vielä kerran alkoholisoituneen väkivaltaisen miehen matkaan(en tietenkään tiennyt sitä heti mutta en nyt kerro tarinaa).
Uskon, että tämä oli viimeinen opetus minulle alkoholin käytöstä sekä oman itsensä hylkäämisestä, että myös intuitionsa kuulematta jättämisestä.
Menetin siinä rykäyksellä hyvin paljon ja viimeisimmät vuoteni olivat tässä taannoin yhtä helvettiä.
Olen selvinnyt nyt tuosta tavallaan jaloilleni ja minulla on oma elämäni. Olen turvassa ja yksin mutta kyllä tästä toivutaan pitkään.
Enää en missään nimessä enää jaksa mitään turhaa rumbaa näiden asioiden tiimoilta mitä olen harrastanut jo nuoresta. Olen saanut tarpeekseni.
Tiedän, että itse on tehtävä työ, on mentävä eteenpäin ja on aika löytää itsensä näiden kokemusten alta.
Tuossa jotenkin sielullisesti taannuin muutamassa vuodessa ja kadotin jotain oleellista, minusta tuli kuori.
Siksi tämä vaihe on nyt tärkeä, minun on otettava oma elämäni haltuun ja kuunneltava itseäni koska olen ollut kyllä usein oikeassa mutta en ole vain ymmärtänyt luottaa omaan vaistooni.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin lähes 40 kun olin tilanteessasi. Piti valita, joko annan tämän tuhota minut tai nousen tästä. Päätin nousta. Kirjoitin ylös ensimmäisen vuoden tavoitteeni ja suoritin ne ja monta muuta sen päälle. Se vuosi oli elämäni ihmeellisin ja paras vuosi. Sen jälkeen olen kirjoittanut aina lyhyen ja pitkän ajan tavoitteeni ylös ja teen kaikkeni että pääsen niihin. Elämä on nyt hyvää ja menee omalla painollaan. Kaikki vaatii sen että tarttuu toimeen ja tekee elämää parantavia valintoja. Jos elämän sössimiseen meni vuosia niin saman vie korjaaminenkin. Ei ole pikaratkaisuja kun rakentaa kokonaan uutta ihmistä ja persoonaa kuka haluaa olla.
Kiitos kun jaksoit kirjoittaa omasta selviytymisestä. Olet oikeassa.
Olen pari vuotta aikaisemmin ottanut suuriakin edistysaskelia ja ollut onnellinen ja tyytyväinen nimenomaan itseeni. Ihan todenteolla uskoin silloin vakaasti, että nyt minä olen saanut oman elämäni jossain määrin hallintaan. Se oli uskomatonta aikaa kun aloin pääsemään jotenkin juuriini kiinni, aloin tuntemaan itseäni hiljalleen.
Se onnellisuus oli kuitenkin itsepetosta siinä määrin, että vaikka aloin rakastamaan itseäni niin kuin kuuluukin, niin silti joskus palkitsin rankkoja työpäiviä muutamalla oluella. Se ei ole paljoa mutta se piti kiinni siitä mistä halusin oikeasti eroon. En ollut vielä ymmärtänyt täysin omia mallejani ja harhaan johtavia askelmia.
Tuo aika vei minut vielä kerran alkoholisoituneen väkivaltaisen miehen matkaan(en tietenkään tiennyt sitä heti mutta en nyt kerro tarinaa).
Uskon, että tämä oli viimeinen opetus minulle alkoholin käytöstä sekä oman itsensä hylkäämisestä, että myös intuitionsa kuulematta jättämisestä.
Menetin siinä rykäyksellä hyvin paljon ja viimeisimmät vuoteni olivat tässä taannoin yhtä helvettiä.Olen selvinnyt nyt tuosta tavallaan jaloilleni ja minulla on oma elämäni. Olen turvassa ja yksin mutta kyllä tästä toivutaan pitkään.
Enää en missään nimessä enää jaksa mitään turhaa rumbaa näiden asioiden tiimoilta mitä olen harrastanut jo nuoresta. Olen saanut tarpeekseni.
Tiedän, että itse on tehtävä työ, on mentävä eteenpäin ja on aika löytää itsensä näiden kokemusten alta.
Tuossa jotenkin sielullisesti taannuin muutamassa vuodessa ja kadotin jotain oleellista, minusta tuli kuori.
Siksi tämä vaihe on nyt tärkeä, minun on otettava oma elämäni haltuun ja kuunneltava itseäni koska olen ollut kyllä usein oikeassa mutta en ole vain ymmärtänyt luottaa omaan vaistooni.
AP
Monilla traumoja kokeneilla on havaittu sellainen piirre, että kun he ovat vihdoin päässeet turvaan, he alkavat oireilla. Tyypillistä on esim. vainoa pakoon lähteneillä, että kun saavat turva paikan, asunnon, ja elämä alkaa lutviutua uudessa maassa, voi tulla masennusta ja muuta oiretta.
Tämä johtuu siitä, että kun elät vaikeassa tilanteessa, on väkivaltaa tai sen uhkaa, tms., koko psyykesi voima menee hetkestä toiseen elämiseen, itsesi koossa pitämiseen. Sitten kun pääset tilanteesta viimein turvaan, uskaltaa mielesi vihdoin alkaa käydä läpi asioita menneestä. Se on vaihe, jonka yli pitää päästä.
Ihan normaali ilmiö siis, mutta jos epäilet että pahempia traumoja olisi sulle jäänyt, sitten hae siihen apua.
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nythän olet sen uuden, paremman elämäsi alussa. Keskity ottamaan yksi askel kerrallaan ja pidä katse edessä päin, älä takana.
Älä syytä itseäsi ja jossittele miten asiat olisivat voineet mennä. Se on turhaa energian hukkaamista, koska menneisyyttä ei voi muuttaa -- siitä voi vain ottaa oppia. Voit vain vaikuttaa siihen miten elät tänään ja mitä valintoja nyt teet tulevaisuuttasi varten. Menneisyyttä ei kannata katuakaan, koska se on tehnyt sinusta sen vahvan henkilön, joka olet nyt, ja joka on uskaltanut tehdä tuollaisen irtioton ja lähteä uudelle polulle.
Teet nyt henkisesti pesäeroa entiseen minääsi, se tuntuu varmaan ahdistavalta. Kunhan vain jaksat elellä uutta elämääsi vähän eteenpäin, alat löytää uuden minäsi ja entinen minä alkaa tuntua kaukaiselta ja hieman vieraalta, eikä silloin enää ahdistaa ne menneisyyden asiatkaan niin paljon.
Lopeta se jatkuva itkeminen ja sureminen, etsi joku rakentavampi tapa käsitellä tunteitasi, vaikka joku liikuntaharrastus. Jos tilanne ei ala tasaantua, koita hakea keskusteluapua.
Niin. Ei pitäisi olla niin keskittyneenä menneisiin asioihin mutta monet asiat tuntuvat niin epätodellisilta, että käyn niitä läpi ja pohdin, että mitä tapahtui ja missä meni vikaan. Se tietenkin vie energiaa, ehkä turhaankin mutta toisaalta koen, että on hyväkin jäsennellä ajatuksiaan ja itkeä pois jos itkettää. Se on kun painolasti jota yritän hiljalleen purkaa.
Kuitenkin tiedostan kaiken lian alla sen, että olen alkanut jopa olemaan innoissani tästä uudesta elämästäni. En kuitenkaan uskalla liiakseen harppoa ja suorittaa, olla se vahva ja eteenpäin kunnianhimoisesti kulkeva koska sekään ei ole toiminut pidemmällä tähtäimellä aikaisemmin.
Siksi yritän ottaa nyt realistisen asenteen, menen rauhassa, keskityn pieniin tärkeisiin asioihin enkä suorita liikoja.
Opiskelen nyt, keskityn siihen ja muuten yritän sovittaa itseäni tasapainoisempaan tulevaan.
Entinen minä ei olisi vähät välittänyt kokemuksistaan vaan juossut menemään ja ties millä keinoin saada sisäinen levottomuus ja ahdistus haltuun.
Nyt vain olen ja keskityn olennaiseen, ihan hiljakseen kerään voimia. Jospa tämä toimisi tällä kertaa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse sain kanssa nuorena (20 vuotiaana) unelmavakiduunin, mutta sitten alkoholi vei, potkut töistä, sen jälkeen läheisen perheenjäsenen itsemurha ja masennus. Nyt voisi sanoa että on noustu kuopasta, alkoi ihan lyhkäisillä duunipätkillä ja vihdoin pääsin ihan vakihommiin. Asun myös yksin vieraalla paikkakunnalla, välimatkaa läheisiin satoja kilometrejä.
Mutta pointti oli, että vaikka itse pilasin asiani, niin kyllä elämästä aina selviää jos tahtoa on.
Totta puhut. Jaksamista ja onnea tulevaan
AP
Tärkein on tapahtunut jo, kun olet tajunnut että et halua elää enää näin.
Luovu ahneudesta ja elämä on heti helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap on ihan tosiasia, että lapsuus vaikuttaa, nimenomaan se, että ei ole hyviä roolimalleja, eikä saa tukea. Et suinkaan ole menetetty tapaus. Joskaan kaikki eivät pysty pyristelemään huonosta tilanteesta ylös täysin yksin ilman tukea. Toivottavasti saat jostain neuvontaa, ohjausta ja tukea jos sitä koet tarvitsevasi. Ikävintä on jos saa koko ajan edelleen negatiivista palautetta.
Opettele vetämään rajoja. Työtä ja opiskelua, mutta ei uupumukseen asti. Kavereita, mutta ei viinaa. Rahan käyttöä kohtuuden rajoissa. Tänä päivänä on niin monenlaista tarjontaa, että on itse laitettava rajat. Opettele se, niin varmasti tunnet olosi paremmaksi.
"Kun luulet jo menettäneesi kaiken on jäljellä vielä tulevaisuus"
Tuo aloitukseni ehkä kuulostaa turhalta itkemiseltä ja näen siinä paljonkin positiivisia asioita mitä elämässäni on.
Kuitenkin on ollut todella etovaa entinen elämäni, aika huoletonta ja todella typeriä ratkaisuja. Mutta ehkä olen sen verran armollinen, että olin vain eksyksissä ja helppo kohde monenlaisiin ehdotuksiin sekä hallittavissa eri keinoin. Nykyään kyllä suuttuisin jos kukaan ikinä hyväksikäyttäisi.
Ehkä siis olen vain viisastunut ja siksi tuo kaikki jotenkin on ihan uskomatonta, että oksettaa ja suututtaa, sekä masentaa.
Teen jotain tilinpäätöstä ehkäpä mutta yritän samalla keskittyä tähän hetkeen.
En ulkoapäin näytä olevani masentunut tai muuten huolissani juurikaan vaan pystyn olemaan hetkessä mukana, joka on hyvä. Nämä eivät täysin valtaa minua vaan tosiaan ehkä tässä on henkistä kasvua odotettavissa.
AP
30v -> ei ole nuori vaan aikuinen.