Jos eroaisit nyt, luuletko että alkaisit vielä

No jos löytyis hyvä kanditaatti, niin mikä ettei!

N44

Ihan varmasti alkaisin, mutta luultavasti katselisin maailmaa yksin mielummin jokusen vuoden.

N44 minäkin

Kyllä varmasti, olen 40 vuotias ja mukavia vapaita miehiä on vaikka kuinka! En taantuisi naiseksi, joka hoivaa vaan kissaansa.

En ainakaan pariin kymmeneen vuoteen t.nuori rouva

52v ja en varmasti jaksais enää alkaa tutustumaan kehenkään kun en kovin sosiaalinen luonne ole.

Olen 54-v. ja tuskin enää alkaisin, ei tämän ikäistä varmaan kukaan huolisikaan. 

Olen aika vaativa miehen suhteen, joten tuskin sopivaa löytyisi uudelleen. N39

En alkaisi enää vakavaan parisuhteeseen, en muuttaisi kenenkään kanssa yhteen tms.

Mies 44v

Hmm olen 37. Nyt on lähipiirissä "erobuumi" eli varmaankin toisella kierroksella olijoita olis tarjolla. Nyt ainakin tuntuu siltä, että en ottaisi ketään kotiini tai esittelisi lapsille. Ehkä jotain seuraa huolisin jos joku vastaan kävelis ja kolahtaisi mutta en osaa kuvitella että alkaisin etsiä aktiivisesti kumppania netistä tai baarista.

Eiköhän noissa lapsissa olis tarpeeksi mulle asuinkumppania...joku sellainen suhde voisi olla kiva että olis joku kaveri jonka kanssa kävis lenkillä, elokuvissa, seksiäkin olis kiva olla mutta sellainen jolla olis jo omat lapset tehtynä niin kun mullakin ettei alettais enää leikkiä kotia. Voitais sit viettää laatuaikaa kun oltais lapsivapailla.

Mä olen 30v, ja jos eroaisin, en ainakaan muuttaisi kenenkään kanssa avoliittoon niin kauan kuin lapset asuvat kotona. Mulla kaksi lasta ja heillä eri isät, joten avoliitto uuden miehen kanssa tekisi kuviosta jo liian sekavan.

Oon jo kerran eronnut. En usko että ottaisin ukkoa vaivoikseni. Vois sitä tapailla jos joku kiva sattuis tielle, mutta yhdessä en alkais asumaan enkä naimisiin menemään. Jos tää liitto kaatuu, se on sen merkki että musta ei oo parisuhteeseen.

Jos löytäisin hyvän miehen, joka hyväksyy sen, että minulla on lapsia.
Kohtelisi heitä kuin omiaan.
Jos ei tuollaista harvinaisuutta löytyisi, niin olisin ihan onnellinen ilmankin. Tietysti seksiä olisi jostain saatava, mutta se nyt tuskin olisi mikään ongelma
Olen 25 vuotias.

Vaikea sanoa. Yksin en tykkäisi elää, mutta olen aika kranttu, joten en tiedä, löytäisinkö enää kyllin hyvää miestä, joka minutkin haluaisi. Onneksi ero ei näytä olevan edessä. Mutta leskeksihän voi jäädä.

Ei tuollaista voi päättää. Joku voi kävellä elämääsi milloin vain.

En välttämättä alkaisi enää parisuhteeseen. Ainakaan ennen kuin lapset ovat tarpeeksi isoja (nuorinkin vähintään murrosiässä, nyt on ekalla luokalla). En minäkään tykkää elää yksin, mutta on vaikea uskoa, että löytäisin miehen, jonka kanssa synkkaisi riittävän hyvin. 

N46

Tottakai alkaisin? Ehdokkaita ainakin löytyisi.

Kävisin varmasti treffeillä jo kuukauden kuluttua. Olen 30-vuotias.

En ihan heti ja sittenkin vaan ehkä tarpeita tyydyttämään. T:45v

En alkaisi. Nautin yksinolosta ja olen ihan varma, että olisin paljon onnellisempi yksin lasten kanssa. Mies rakastaa kuulemma minua liikaa, joten minulla ei ole ollut sydäntä jättää häntä. Keskustelimme erosta muutamaan otteeseen, kun tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten voi tarjota enempää rakkautta ja huolenpitoa. Mies kuitenkin halusi jatkaa. Mutta  jos eroaisimme, en usko kaipaavani ketään ja ajtuskin uuteen ihmiseen tutustumisesta romanttisessa mielessä ahdistaa. En voisi ikinä kuvitella pettäväni, seksi jonkun muun kanssa olisi hirvittävän kauhistuttavaa. 29v

Aika pian kyllä varmaan haluaisin tapailla. Käydä leffassa, syömässä, ulkona, harrastaa seksiä, kokkailla yhdessä jne. Mutta vakavampaa seurustelua yhteenmuuttoineen en varmaan pitkään aikaan. En myöskään haluaisi lisää lapsia, eli miehen pitäisi olla lapsiasiasta samoilla linjoilla - joko jo omat lapsensa tehnyt tai sitten vapaaehtoisesti lapseton.