Lue keskustelun säännöt.
Oletko eronnut ns. kunnollisesta miehestä?
07.10.2014 |
Eli ei alkoa, ei pettämistä, ei väkivaltaa, vaan yleisen näkemyksen mukaan kunnollinen ja työnsä hoitava mies.
Kommentit (57)
Olen. Syy: oli todella tylsä ja täysi tossukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu. kasvoimme erillemme. Tai minä tulin järkiini. Kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen en enää tiennyt mitä olin joskus nähnyt ko. tyypissä. Halusin kodin, jonne on mukava tulla töiden jälkeen ja ihmisen, jonka kanssa jaan jotain muutakin kuin vanhemmuuden ja asuntolainan.
Joo. Aloimme seurustella vähän liian nuorena suhde meni vakavaksi. Asuimme yhdessä ja puhe alkoi mennä perheen perustamiseen. Kaipasin kuitenkin sitä, että saan bailata sinkkuna, käydä treffeillä, tapailla miehiä, jännittää sitä että soittaako se uusi tuttavuus vai ei jne. Näin sinkku ystävien elämän jotenkin hohdokkaana ja jännänä ja harmittelin sitä, että se vaihe jäi elämättä.
Nyt kaduttaa, että jätin hyvän miehen. Olen seurustellut ihan vakavastikin sen jälkeen pari kertaa, mutta toista niin toimivaa suhdetta ei ole löytynyt. Nyt olen yli 40 ja sinkku edelleen.
Olen. Otin miehen aikoinaan turvaksi itselleni. Elämään pettyneenä ajattelin ettei ole niin väliä rakastanko. No, on sillä väliä. Pari lasta saatiin, mies on hyvä isä ja välit on hyvät. Kumpikin on onnellinen tahollaan. Olen kiintynyt häneen kuin veljeen, mutta en halua olla naimisissa veljen kanssa.
olen, kasvoimme erillemme, halusimme tulevaisuudelta eri asioita. Minä olisin tosin halunnut vielä yrittää löytää niitä yhteisiä juttuja, mutta mies ei, joten ei siinä sitten ollut muuta mahdollisuutta kuin erota.
Olen ihan onnellinen yksinkin, mutta silti ero harmittaa, minusta erosimme ihan turhaan. Olemme hyviä ystäviä vieläkin, eikä miehelläkään ole uutta suhdetta, mutta yhteen en enää tahtoisi palalata, näin on ihan hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 11:48"]
Joo. Aloimme seurustella vähän liian nuorena suhde meni vakavaksi. Asuimme yhdessä ja puhe alkoi mennä perheen perustamiseen. Kaipasin kuitenkin sitä, että saan bailata sinkkuna, käydä treffeillä, tapailla miehiä, jännittää sitä että soittaako se uusi tuttavuus vai ei jne. Näin sinkku ystävien elämän jotenkin hohdokkaana ja jännänä ja harmittelin sitä, että se vaihe jäi elämättä.
Nyt kaduttaa, että jätin hyvän miehen. Olen seurustellut ihan vakavastikin sen jälkeen pari kertaa, mutta toista niin toimivaa suhdetta ei ole löytynyt. Nyt olen yli 40 ja sinkku edelleen.
[/quote]
Ei kannata enää katua, silloin se oli varmasti paras ratkaisu. Noin kävi mullekin, ahdistuin kun ensimmäisen poikaystävän kanssa 30-vuotis syntymäpäivät lähestyivät. Tässäkö se nuoruus ja elämä oli? Erosta seurasi vuosien yksinolo ja seikkailu jatkuu edelleen...
Kysymys seiskalle:
Jos halusitte eri asioita elämältä, niin onko nyt kumpikin toteuttanut ne asiat, jotka yhdessä eivät jostain syystä onnistuneet? Mitä ne asiat olivat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 11:58"]
Kysymys seiskalle:
Jos halusitte eri asioita elämältä, niin onko nyt kumpikin toteuttanut ne asiat, jotka yhdessä eivät jostain syystä onnistuneet? Mitä ne asiat olivat?
[/quote]
No minä nyt halusinkin elää ihan tavallista elämää, tavoite oli löytää onni ihan arjesta, ja se on kyllä toteutunut, vaikka ihan heti eron jälkeen vaikeaa olikin. Exä toteuttanut pari unelmaansa (taloudellisia hankintoja, jotka olisi toki saanut myös avioliitossa, mutta ei ilman minun paheksuntaa), osa on vielä toteuttamatta mutta suunnitelmat on valmiina, hyvästä syystä vielä vähän pidättelee asiaa (kyse ulkomaille muutosta).
Joo. Me oltiin kämppäkavereita. Ihan kivaa yhdessä, lapsen kasvatus sujui, ihan mukava arki. Mutta mä halusin muutakin kuin illan viettoja tv:n ja tietokoneen ääressä. Halusin yhteisen elämän, että tehtäis yhdessä asioita, pariskuntana ja perheenä.
Nyt mulla on mies, joka ei hautaudu illaksi tietokoneeseen, eikä anna mun hautautua telkkariin. Me eletään joka toinen viikko uusperhe-elämää ja joka toinen viikko pariskuntana. Lasten kanssa harrastetaan, käydään uimahallissa, kirjastossa, ulkoilemassa ja kahdestaan tehdään toki samojakin juttuja, mutta myös rakastellaan, istutaan sohvalla sylikkäin ja pussaillaan, keskustellaan. Mä koen, että mua arvostetaan ihmisenä, naisena ja kumppanina, ei vain äitinä ja taloudenhoitajana.
Ei mun ratkaisua ole ymmärretty, siis suvun ja kavereiden keskuudessa. Kun jätin hyvän miehen. Mutta mä en jaksa enää tässä iässä hakea hyväksyntää muilta. Mulla on hyvä olo ja mun lapsi tykkää uudesta miehestä ja puolisiskosta. Muuta ei tartte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole jätttänyt, mutta menin sellaisen kanssa naimisiin. Ne jätetyt oli väkivaltainen ja mustasukkainen hullu, ja toinen alkoholisti.
En ole. Koska olen 27v. heteromies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä pohdin juuri periaatteessa hyvän miehen jättämistä. En ole vielä tehnyt päätöstä suuntaan taikka toiseen.
Syitä sille, miksi tässä tilanteessa olemme on monia.
Olemme olleet kohta 15 vuotta yhdessä. Olin itse 19 kun aloimme seurustella, mies pari vuotta vanhempi. Meillä on yksi lapsi. Mies haluaisi toisen, mutta itse suhtaudun ajatukseen kauhulla, sillä tunnen nyt jo hautautuvani kaiken vastuun alle yksin. En jaksaisi toista lasta tähän tilanteeseen, koska sitten joutuisin jälleen luopumaan kaikista niistä asioista, jotka olen pikkuhiljaa saanut takaisin ensimmäisen lapsen kasvettua: mahdollisuudesta käydä töissä, omasta palkasta, mahdollisuudesta käydä lenkillä tai kirjastossa tai ylipäätään saada omaa rauhaa hetkeksi.
Minä olen se, joka huolehtii arjen sujuvuudesta, siivoaa ja hankkii tykötarpeet kotiin. Samalla yritän tehdä paluuta työelämään, vaikka se on todella haastavaa omalla kohdallani. Ajat ovat huonot, työ paskaa, uudelleen rekrytoituminen kiven alla. Mies keskittyy täysin töihinsä ja häntä pitää erikseen pyytää olemaan isä ja aviomies. Ja se vituttaa eniten. Että toisen on tuntenut 15 vuotta ja edelleen pitää pyytää huomiota, että edelleen pitää rautalangasta vääntää sille toiselle, jos itsellä sattuu olemaan huono päivä tai jos ei jostakin asiasta/ tilanteesta pidä.
Vituttaa myös se, että mies on kaikissa ihan käytännön asioissa ihan täysi käsi. Vaikea kunnioittaa ihmistä, jolle pitää selittää asioita kuin pienelle lapselle: Miksi pyyhe ei kuivu, jos sen myttää sängylle. Miksi roskis kannattaisi tyhjentää aina silloin tällöin. Ihan vain muutamia mainitakseni.
Ulkomaailman silmin mies on erittäin hyvä. On vakaa työ, on yhteinen omistusasunto. Alun perin meillä on ollut samoja harrastuksiakin. Ei juo, ei ole rauhaton, hoitaa oman tonttinsa.
Mutta ongelma onkin juuri siinä: Hoitaa oman tonttinsa. Ei muuta. Ei ole valmis näkemään vaivaa minun tai lapsen takia, vaan on henkisesti laiska ja luottaa siihen, että itse tunnollisempana ja pedanttimpana tartun asioihin ensin. Joskus arvostaisin sitä, että tulisin jollakin tapaa huomioiduksi muutenkin kuin talouskoneena, kämppiksenä ja lapsen äitinä. Lapsi on vielä niin pieni, että hän ei tarvitse kovin paljon, mutta entä sitten kun hän kasvaa? Riittääkö mieheltä huomiota hänelle enää siinä vaiheessa kun hän ei ole pieni ja suloinen?
Nro 14 jatkaa:
Ylipäätään suhdettamme voisi kuvailla laimeaksi. Mies suhtautuu minun asioihini innottomasti, lähinnä olkiaan kohautellen. Ei jaa omia asioitaan. Jos kysyn, mitä teki töissä, saattaa vastata etten "kuitenkaan ymmärtäisi". Ehkä en, mutta voisin yrittää. Jos yritän kertoa hänelle ongelmistani, hän yleensä naureskelee ja vähättelee niitä.
Tunnen itseni tämän suhteen "neekeriksi". Työvoimani kelpaa kyllä, mutta en ole samanarvoinen.
Mitä enemmän kirjoitan näitä asioita ylös, sitä katkerammalta minusta tuntuu. Suurin osa päivistä on vain selviytymistä, ettei joutuisi ajattelemaan asioita sen tarkemmin. Että pysyisi jollakin tavalla kasassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:15"]
En ole. Koska olen 27v. heteromies.
[/quote]
Kunnollisesta naisesta tosin olen. Nykyinen taas on täysi sika naiseksi. Välillä ihmettelen mistä moisia löytyy. Ero taitaa olla tulossa.
Totta kai. Kunnollisuus on minimiedellytys, joka ei vielä takaa sitä, että toinen olisi sopiva ja hyvä kumppani.
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:15"]
En ole. Koska olen 27v. heteromies.
[/quote]
Miksi hän on sika naiseksi?
Kunnollisesta naisesta tosin olen. Nykyinen taas on täysi sika naiseksi. Välillä ihmettelen mistä moisia löytyy. Ero taitaa olla tulossa.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:29"]
Mä pohdin juuri periaatteessa hyvän miehen jättämistä. En ole vielä tehnyt päätöstä suuntaan taikka toiseen.
Syitä sille, miksi tässä tilanteessa olemme on monia.
Olemme olleet kohta 15 vuotta yhdessä. Olin itse 19 kun aloimme seurustella, mies pari vuotta vanhempi. Meillä on yksi lapsi. Mies haluaisi toisen, mutta itse suhtaudun ajatukseen kauhulla, sillä tunnen nyt jo hautautuvani kaiken vastuun alle yksin. En jaksaisi toista lasta tähän tilanteeseen, koska sitten joutuisin jälleen luopumaan kaikista niistä asioista, jotka olen pikkuhiljaa saanut takaisin ensimmäisen lapsen kasvettua: mahdollisuudesta käydä töissä, omasta palkasta, mahdollisuudesta käydä lenkillä tai kirjastossa tai ylipäätään saada omaa rauhaa hetkeksi.
Minä olen se, joka huolehtii arjen sujuvuudesta, siivoaa ja hankkii tykötarpeet kotiin. Samalla yritän tehdä paluuta työelämään, vaikka se on todella haastavaa omalla kohdallani. Ajat ovat huonot, työ paskaa, uudelleen rekrytoituminen kiven alla. Mies keskittyy täysin töihinsä ja häntä pitää erikseen pyytää olemaan isä ja aviomies. Ja se vituttaa eniten. Että toisen on tuntenut 15 vuotta ja edelleen pitää pyytää huomiota, että edelleen pitää rautalangasta vääntää sille toiselle, jos itsellä sattuu olemaan huono päivä tai jos ei jostakin asiasta/ tilanteesta pidä.
Vituttaa myös se, että mies on kaikissa ihan käytännön asioissa ihan täysi käsi. Vaikea kunnioittaa ihmistä, jolle pitää selittää asioita kuin pienelle lapselle: Miksi pyyhe ei kuivu, jos sen myttää sängylle. Miksi roskis kannattaisi tyhjentää aina silloin tällöin. Ihan vain muutamia mainitakseni.
Ulkomaailman silmin mies on erittäin hyvä. On vakaa työ, on yhteinen omistusasunto. Alun perin meillä on ollut samoja harrastuksiakin. Ei juo, ei ole rauhaton, hoitaa oman tonttinsa.
Mutta ongelma onkin juuri siinä: Hoitaa oman tonttinsa. Ei muuta. Ei ole valmis näkemään vaivaa minun tai lapsen takia, vaan on henkisesti laiska ja luottaa siihen, että itse tunnollisempana ja pedanttimpana tartun asioihin ensin. Joskus arvostaisin sitä, että tulisin jollakin tapaa huomioiduksi muutenkin kuin talouskoneena, kämppiksenä ja lapsen äitinä. Lapsi on vielä niin pieni, että hän ei tarvitse kovin paljon, mutta entä sitten kun hän kasvaa? Riittääkö mieheltä huomiota hänelle enää siinä vaiheessa kun hän ei ole pieni ja suloinen?
[/quote]
Yläpeukutin tätä kirjoitustasi siksi, että se olisi voinut olla minun kirjoittamani, olen täysin samassa tilanteessa. Mies on kuin mun veli ja ystävä, kämppis jonka kanssa jaetaan asuntolaina ja kaksi lasta, ei yhtään mitään muuta. Ei seksiä moneen vuoteen. Tätäkö se on nyt hamaan hautaan asti vai olisiko parempaa luvassa, jonkun muun kanssa jossain muualla, tätä olen pohtinut jo pitkään.
Eli et ole yksin ajatuksiesis kanssa, meitä on paljon!
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 13:03"]
Yläpeukutin tätä kirjoitustasi siksi, että se olisi voinut olla minun kirjoittamani, olen täysin samassa tilanteessa. Mies on kuin mun veli ja ystävä, kämppis jonka kanssa jaetaan asuntolaina ja kaksi lasta, ei yhtään mitään muuta. Ei seksiä moneen vuoteen. Tätäkö se on nyt hamaan hautaan asti vai olisiko parempaa luvassa, jonkun muun kanssa jossain muualla, tätä olen pohtinut jo pitkään.
Eli et ole yksin ajatuksiesis kanssa, meitä on paljon!
[/quote]
Voiko tähän sanoa, että ihanaa? Ehkä ei, mutta helpottaa sinänsä kuulla, että minä en ole outo ja poikkeuksellinen oireillessani suhteessa, joka päällisin puolin vaikuttaa ihan hyvältä. Kun kaikki ei ole aina vaan sitä pintaa, huokaus.
t: 14
Minulla oli pitkä avioliitto päällisin puolin hyvän miehen kanssa; hyvä koulutus, varakkuutta, sivistynyt ja hyvä käytös. Elämä kuitenkin kapeaa ja ahdasmielistä, miehen ehdoilla elettiin. Lapsiin ei mitään tunnekosketusta, työ tärkeintä elämässä. Olin 40-asteisessa kuumeessa ja rintatulehduksessa, ei voinut ruokaa käydä ostamassa. Saimme nuorimman lapsemme ja piti suoraan synnäriltä käydä ruokakaupassa, kun kertoi jääkaapin olevan tyhjä. Kotona vuoteessa lapsiveden tahrimat lakanat. Olin aikani liian kiltti ja kestin kaiken. Kun erosin, syytti kaikesta minua ja käänsi sukuni minua vastaan. Lapsiin ei pidä mitään yhteyttä, ei tue rahallisestikaan. En ole pyytänyt mitään. Nyt on vapaus, vaikka paikalliset ovat minut tuominneet, kun hyvän miehen jätin. Kellekään en ole kertonut, mitä elämäni oli. Te tiedätte, jotka jaksoitte lukea. Kiitos siitä.
Olen. Syy: Ei ollut päässyt irti napanuorasta. Lapsuudenperhe ja sen mielipiteet jyräsi oman perheen täysin, mm. lastenkasvatustavoissa.