Mistä apu järkyttävään PMS oireiluun?
PMS oireet pilaavat elämäni.
Tiedostan itsekin käytökseni kamaluuden 1-2 päivää ennen menkkoja. Olen kuin täysin eri ihminen. Paha olo sisällä on niin hirvittävä näin päivinä että välillä tuntuu että kuolen siihen.
Olen normaalisti luonteeltani iloinen ja positiivinen, mutta PMS aiheuttaa tosiaan täyden synkkyyden mieleeni. Herään yöllä 03-04 aikaan, pyörittelen päässäni hirveitä skenaarioita, joita en saa poikki. Aamulla olen väsynyt itkettyäni monta tuntia.
Perheeni kärsii tästä, eihän kukaan kestä sitä että äiti ja vaimo muuttuu kerran kuukaudessa ihan eri ihmiseksi.
Nyt olen tähän niin loppu. Takana kolme päivää suoraa itkua ja epätoivoa, raivoa ja hulluutta.
Niin ja siis nämä oireet on pahentuneet nyt viimeisen 2-3 vuoden aikana tähän mittaan. Olen 38-vuotias.
Kommentit (40)
Sama, mutta itselläni kestää viikon tuo oireilu ja sitten vielä 9 päivän vuoto päälle. Olen 37, ja huomannut että alle 3-kymppisenä ei ollut tällaista henkistä oireilua ollenkaan.
Olen alkanut harkita ehkäisypillereiden uudelleen aloittamisen, koska se kenties piti mielialani hallinnassa?
Minullakaan ei alle 30v ollut mitään sekoilua, nyt en ymmärrä itseäni.
Kokemusta on. Aloitin juuri qlaira nimiset e-pillerit ja tällä hetkellä vaikuttaa ihan hyvältä… Minipillereitä (slinda) kokeilin eka mutta ne vain pahensivat pms-oireita, joillakin ne toimivat hyvin pms oireiluun
Kannattaa kuunnella tai hakea neuvoja, vaikkapa lääkäristä. Vaihdevuosioireisena voin sanoa, että noi oireet voi pahentua. Ei välttämättä.
Yllättäen terapiakin voi auttaa. Fysiikalle ei aina voi mitään, muttaa oppii katkaisemaan negatiivisen ajattelu- ja tunnekehän. Kehon hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää. Esim. varastorauta-arvoja (jotka olivat ok hh:sta huolimatta alle viitearvon) nostamalla sain taas iloa ja jaksamista elämään.
Keltarauhashormoni tasoittaa mieltä. Itse aloitin viime vuonna ja on tasannut elämän. N44
Täällä juuri 30 v. täyttänyt ja viime aikoina olen huomannut, että PMS -oireet ovat aika rajuja. Itken todella helposti, on todella masentunut olo, tunnen itseni todella huonoksi, yksinäiseksi ihmiseksi jne. Mikään ei kiinnosta. Siihen päälle sitten vielä runsaat, kivuliaat menkat. Ei ole helppoa...
Onneksi ei vaikuta työntekoon mitenkään. Varsinkaan esimiesasemassa.
Minulla on myös vaikeat PMS-oireet, jotka ovat pahentuneet +30v jälkeen. Kestävät viikon ennen kuukautisia. Oireina on unettomuutta, itkuisuutta, masennusta, kamalaa väsymistä, eristäytymistä, itsetuhoisia ajatuksia ja keskittymiskyky tuntuu lähteävän ihan kokonaan. Jostain luinkin, että naisilla itsemurhan riski lisääntyy ennen kuukautisia, ja oman kokemukseni pohjalta en tätä ihmettele yhtään. Kuukautisten toinen päivä on erittäin runsasta vuotoa ja sekin pitää vielä kestää siihen päälle.
Kärsin aivan samasta. Ja sama tarina, että on pahentunut vanhetessa. Olen nyt 39v ja pms viikko menee kituessa henkisessä tuskassa. Haluan muuttaa silloin omaan asuntoon, jättää perheen ja koko maailman murhe tuntuu koko kehossani. Se huolestuttaa intensiivisyydellään.
Mulla helpotti ruokavalio, kun jätin sokerin, vehnän ja alkoholin pois.
Vierailija kirjoitti:
Mulla helpotti ruokavalio, kun jätin sokerin, vehnän ja alkoholin pois.
Sama mulla. Palstan mammat haluavat lääkkeitä, ei heille kelpaa syömisten muuttaminen. He rakastavat keinotekoista kevyt-ruokaa ja sokeria.
Ihan puppua, että hormoneita voisi merkittävästi manipuloida ruokavaliolla.
Tietty jos usko plaseboon on kova niin sittenhän se auttaa.
Jos juurisyyhyn haluaa puuttua niin kyllä jotain hormonaalista lääkitystä vaatii.
Kävin monta kertaa lääkärissä kerjäämässä apua. Mitään apua en saanut. Sitten löysin alkoholin ja sillä mennään. Tissuttelen ne pms/pmdd päivät. Alkoholi nostaa testosteroiineja ja se pitää rauhallisena ja tasaisena.

Syöty ruoka vaikuttaa hormoneihin. Ihan niin kuin kaikkeen elimistön toimintaan. Ei ne hormonit ole jotain, mitkä toimii lääkkeillä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan puppua, että hormoneita voisi merkittävästi manipuloida ruokavaliolla.
Tietty jos usko plaseboon on kova niin sittenhän se auttaa.
Jos juurisyyhyn haluaa puuttua niin kyllä jotain hormonaalista lääkitystä vaatii.
Nämä elimistön toiminnasta tietämättömät juurikin arvostavat lääkkeitä enemmän kuin ravintoa.

No ei ole puppua. Kannattaa perehtyä miten ruokavalio vaikuttaa hormonitasapainoon.
Vierailija kirjoitti:
Kävin monta kertaa lääkärissä kerjäämässä apua. Mitään apua en saanut. Sitten löysin alkoholin ja sillä mennään. Tissuttelen ne pms/pmdd päivät. Alkoholi nostaa testosteroiineja ja se pitää rauhallisena ja tasaisena.
Noinhan se menee kun lääkäreiltä ei saa apua. Alkoholi on ainoa vaikuttava aine mitä saa ilman reseptejä. Sillä lääkitään montaa muutakin vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan puppua, että hormoneita voisi merkittävästi manipuloida ruokavaliolla.
Tietty jos usko plaseboon on kova niin sittenhän se auttaa.
Jos juurisyyhyn haluaa puuttua niin kyllä jotain hormonaalista lääkitystä vaatii.
Nämä elimistön toiminnasta tietämättömät juurikin arvostavat lääkkeitä enemmän kuin ravintoa.
En minäkään ymmärrä miksi mieluummin vedetään heti jotain pillereitä yrittämättä hoitaa asia ensin kotikonstein ruokavalion avulla.
Joillekin auttaa vhh-ruokavalio.