666 - mitä tarkoittaa?
Pedonmerkkiin törmää aina silloin tällöin, mutta kukaan ei näytä oikein tietävän, mitä sillä tarkoitetaan.
Olen joskus lukenut, että tämä tarkoittaisi valehtelevia ihmisiä, mutta kuulostaa aika "hömpältä" tuo selitys. Kaikkihan nimittäin valehtelevat.
Osaako joku paremmin selittää?
Kommentit (57)
Se on erään ihmisen luku ainakin Ilmestyskirjan mukaan. Voit sitten pohtia, että kuka on se eräs ihminen. Joidenkin tulkintojen mukaan pedon luku 666 viittaa koko ihmiskuntaan ei vain tiettyyn ihmiseen.
Se vaan on pedon/paholaisen luku Raamatun mukaan eli tuskin sille mitään selitystä on. Osa satua.
Liian vaikea asia selitettäväksi lyhyesti. Vaatii aika paljon teologian tuntemusta.
666 löytyy Raamatun viimeisestä kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä. Siellä se on tulevan maailmanhallitsijan, Antikristuksen, tunnusmerkki, sellainen luku, joka laitetaan ilmisten käteen tai otsaan, ja joka korvaa fyysisen rahan ostamisen ja myymisen välineenä. Vain "pedon merkkiä" näyttämällä voi sen jälkeen ostaa tai myydä.
Raamatun kirjoituksista voidaan lukea ns. gematriaa (googleta se), mystistä numero-oppia. Eri asioita kuvaavat nimet ja sanat voidaan muuttaa numeroiksi, sillä Raamatun alkukielissä hebreassa ja kreikassa kirjaimia vastaavat myös numerot. 666 on "erään ihmisen luku". Liian vaikea asia selitettäväksi tässä.
No mä asuin lapsuuteni talossa jonka osoitteessa vaikutti nuo nrot.
Ja se oli kauhujen talo.
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 00:07"]
Oikeastihan tuo raamatussa mainittu luku on 616 se on muuttunut 666 ajan, käännösten ja sekaannusten takia. Tekotylyt hevarit sitä mainostaa. Ei käytännössä mitään virkaa.
[/quote]
Luin juuri vanhaa englanninkielistä versiota ja siinä keskimäinen luku oli threescore - eikö tämä tarkoita 636?
[quote author="Vierailija" time="05.10.2014 klo 22:53"]Liian vaikea asia selitettäväksi lyhyesti. Vaatii aika paljon teologian tuntemusta.
666 löytyy Raamatun viimeisestä kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä. Siellä se on tulevan maailmanhallitsijan, Antikristuksen, tunnusmerkki, sellainen luku, joka laitetaan ilmisten käteen tai otsaan, ja joka korvaa fyysisen rahan ostamisen ja myymisen välineenä. Vain "pedon merkkiä" näyttämällä voi sen jälkeen ostaa tai myydä.
Raamatun kirjoituksista voidaan lukea ns. gematriaa (googleta se), mystistä numero-oppia. Eri asioita kuvaavat nimet ja sanat voidaan muuttaa numeroiksi, sillä Raamatun alkukielissä hebreassa ja kreikassa kirjaimia vastaavat myös numerot. 666 on "erään ihmisen luku". Liian vaikea asia selitettäväksi tässä.
[/quote]
Kauhean mielenkiintoista! :) Mitä kirjaimia nuo sitten vastaavat?
Minä se tunnun olevan .epätäydellinen.kaikki muut joskus perille.
"Hahah kuuskuuskuus" kuulee nykyään missä vaan, se on nykypäivän juttu. Hoetaan vaan sitä tilanteissa mihin se ei edes aina sovi. Koulussakin välitunneilla kuuluu 666.
Olen itsekin 12 eli 5lk pian 6lk
600, 60 ja 6 on alkuperäinen muoto eli kreikkalaisilla kirjaimilla kuten alkutekstissä chi xi sigma. Arvoitus ratkeaa kun tämä kirjoitetaan juutalaisilla aakkosilla saadaan Νέρων Καῖσαρ eli "'Nero Caesar".
666 on pedonluku... ne ketkä tätä kantaa tai ajattelee tulee rangaistetuksi taivaassa. Pahoilainen on vallannut sielusi...
Vierailija kirjoitti:
Liian vaikea asia selitettäväksi lyhyesti. Vaatii aika paljon teologian tuntemusta.
666 löytyy Raamatun viimeisestä kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä. Siellä se on tulevan maailmanhallitsijan, Antikristuksen, tunnusmerkki, sellainen luku, joka laitetaan ilmisten käteen tai otsaan, ja joka korvaa fyysisen rahan ostamisen ja myymisen välineenä. Vain "pedon merkkiä" näyttämällä voi sen jälkeen ostaa tai myydä.
Raamatun kirjoituksista voidaan lukea ns. gematriaa (googleta se), mystistä numero-oppia. Eri asioita kuvaavat nimet ja sanat voidaan muuttaa numeroiksi, sillä Raamatun alkukielissä hebreassa ja kreikassa kirjaimia vastaavat myös numerot. 666 on "erään ihmisen luku". Liian vaikea asia selitettäväksi tässä.
Minä en usko että mikään 666 otsassa tulee koskaan korvaamaan rahaa.
Sieniä syödessä kai se idea tuosta luvusta on tullut alkujaan, mutta nykyään merkityksellinen symboli, tarkoittaa pahuus.
Pitkä viivakodoit alkaa lähes poikkeuksetta numerolla 6 eli III viivoissa. Kuin ihmiset joku päivä sirutetaan on meillä jokaisella viivakoodi joka alkaa 6 eli III, eli pedon merkki. Juuri niinkuin raamatussa sanotaan, kaikki tulevat kantamaan pedom merkkiä. Tervetuloa tulevaisuuteen!
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri vanhaa englanninkielistä versiota ja siinä keskimäinen luku oli threescore - eikö tämä tarkoita 636?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian vaikea asia selitettäväksi lyhyesti. Vaatii aika paljon teologian tuntemusta.
666 löytyy Raamatun viimeisestä kirjasta, Johanneksen ilmestyksestä. Siellä se on tulevan maailmanhallitsijan, Antikristuksen, tunnusmerkki, sellainen luku, joka laitetaan ilmisten käteen tai otsaan, ja joka korvaa fyysisen rahan ostamisen ja myymisen välineenä. Vain "pedon merkkiä" näyttämällä voi sen jälkeen ostaa tai myydä.
Raamatun kirjoituksista voidaan lukea ns. gematriaa (googleta se), mystistä numero-oppia. Eri asioita kuvaavat nimet ja sanat voidaan muuttaa numeroiksi, sillä Raamatun alkukielissä hebreassa ja kreikassa kirjaimia vastaavat myös numerot. 666 on "erään ihmisen luku". Liian vaikea asia selitettäväksi tässä.
Minä en usko että mikään 666 otsassa tulee koskaan korvaamaan rahaa.
Ajattelet liian yksin kertaisesti. Etsi lähin viivakopdi ja katso millä numerolla se alkaa. Sitten etsi seuraava. Sitten mieti kuin kaikki ihmiset sirutetaan niin että rahasikin ovat sillä sirulla. Sirussa on viivakoodi ja mieti millä numerolla se alkaa
"666 the number of the beast
hell and fire was spawned to be released"
Mitä tuumaat itse?