Vihaan elämääni. Tekisi mieli lopettaa tämä näytteleminen.
Olen alalla joka ei kiinnosta minua tarpeeksi varsinkaan tässä masentuneessa elämäntilanteessa.
Turhauduin ja ahdistun aivan kaikesta kouluun liittyvästä ponnistelusta.
Mietin, että lopetan mokoman kesken.
Saan hyviä arvosanoja mutta en usko pärjääväni, kaikki on pelkkää feikkaamista ja olen jo väsynyt koko ajan yrittää ylittää oma kapasiteetti jota ei vain riitä.
Ainoa syy miksi opiskelen niin halusin pelata lisäaikaa, ettei tarvitse mennä töihin (olen palanut loppuun pari kertaa kun tein niin paljon) ja että olisin mahdollisesti saanut uutta innostusta ja virtaa elämääni.
No, enpä tiedä olenko saanut. Ehkä tämä oli monista vaihtoehdoista sillon parhain kun aloitin mutta..
No tein sen vain väärin perustein. Että jaksan eteenpäin ja saan rahaa. Jos lopetan kesken niin peritään saadut päivärahat.
Lisäksi jos jaksan opiskella hampaat irvessä niin teen työtä jota inhoan. Tai saan karenssin koska en ota vastaan työtä.
Mikään ei nyt saa minua jaksamaan tätä vaikka löysään kuinka paljon. Teen vain pakolliset. En silti jaksa tätä elämää, en jaksa.
Vihaan tätä kaikkea, tahdon pois!
Suosittelen myös hakeutumaan "pohjasakan" keskelle. Itselläni ei ole mitään päihdeongelmaa, elämänhallinta muutenkin kunnossa. On luottotiedot tallessa jne. Onnellisimmillani olen silti täällä eläessäni ongelmilla siunattujen ihmisten keskellä. Ei tarvitse näytellä eikä ponnistella.