Antaisitko 14v tyttäresi seurustella 15v masentuneen

Kun olin 17 vuotias niin silloinen (ensimmäinen) poikaystäväni oli masentunut. Se oli tosi raskasta. Oltiin yhdessä vähän alle 3 vuotta ja poika oli jo aika hyvin parantunut siinä vaiheessa kun suhteemme päättyi, mutta uhkasi myös itsemurhalla kun jätin hänet. En vain itse enää jaksanut joten en ottanut uhkausta tosissaan ja elossa on vieläkin.. Noita uhkauksia tuli myös parisuhteen aikana jos oli jotain riitaa tms. Noh, nyt tilanne on se, että olen 21 vuotias ja masentunut. En tiedä oliko tuolla suhteella vaikutusta siihen, koska kaikenlaista on tapahtunut tässä viimeisen vuoden aikana kun olen sairastunut. Uskon, että sinun kannattaa jutella tyttösi kanssa ja kuulostella hänen oloaan, on hän kuitenkin varmasti huolissaan poikaystävästään. Kerro myös hänelle, että hänellä ei ole vastuu poikaystävästä ja että hän voi aina puhua sinulle. Jos yrität lähteä erottamaan pariskuntaa niin tyttösi takertuu poikaan luultavasti vielä tiukemmin. Tsemppiä!

Kiitos vastauksesta. Niin vähän ajattelenkin että jos yritän heitä väkisin erottaa niin ei varmasti onnistu ja menee vielä puhevälitkin. Nyt ollaan jo useampaan otteeseen tytön kanssa tuosta juteltu kun hän on ihan oma-alotteisesti siitä halunnut jutella. Hän on myös näyttänyt joitain viestejä joita on pojalle laittanut ja joissa on yrittänyt tätä saada tajuamaan että hänen pitäisi jonnekin hoitoon mennä.

Mietin myös vähän tietynlaista lastensuojelullista näkökulmaa, poikakin on kuitenkin vasta 15v. En ole ihan varma ymmärsikö pojan vanhemmat tosiaan kuinka paha pojan tilanne on ja jos he eivät poikaa toimita mihinkään hoitoon niin onko se sitten heitteillejättö jos minä täällä omassa kotonani tiedän tytön saamien viestien perusteella että nyt se siellä hautoo itsemurhaa? Tai viiltelee itseään? Ei nyt ehkä siis lastensuojeluilmoituksen paikka varsinaisesti mutta ehkä tajuatte mitä tarkoitan, voiko tuollaisen asian vaan antaa olla jos poika ei tytön kehoituksia avun hakemisesta usko ja väittää vanhemmilleen että kaikki on ok ja nämä uskovat?

ap

Poika kuulostaa tarvitsevan apua osastohoidon muodossa, mutta minusta on silti väärin että mietit suhteen kieltämistä. Mitä jos tyttärelläsi olisi jostain muusta mielenterveyden häiriöstä tai ihan mielisairaudesta (esim. Skitsofrenia) kärsivä ystävä? Pitäisikö silloinkin välttää kuin ruttoa tällaisen suhteen ylläpitoa? Veikkaisin tyttäresi olevan henkireikä sille pojalle. Oletko puhunut peloistasi tyttärellesi? (Arvosanat ym.?) Jos et niin puhu. Auta ja tue päätöksen teossa.

Veikkaisin että tyttäresi saisi pojan hyvällä lykyllä etsimään apua itselleen. Suhteen kieltäminen taas...noh. enpä ala arvailemaan kun en tunne. Puhukaa. Nuori on kasvamassa aikuiseksi ja kykenee jo miettimään asioita ihan toiselta kantilta kuin vaikkapa muutama vuosi sitten.

Voi olla ihan hyvä idea, että puhut pojan vanhemmille. Voihan olla, että he tietävät poikansa sairaudesta, mutta kun poika sinunkin luonasi oleilee niin teidän olisi ihan hyvä keskustella ihan käytännön asioistakin. Ja varsinkin jos vanhemmat ei tiedä, niin kertoa heille viesteistä. Tiedätkö mitään pojan perheestä? Onko esim. alkoholiongelmia tai muuta vastaavaa? Mun poikaystävän äidillä oli vaikeaa paniikkihäiriötä ja myös alkoholiongelmaa ja poikaystäväni joutui huolehtimaan hänestä paljon, mikä tietenkin vaikutti masennukseen negatiivisesti. Jos tilanne on samantyylinen niin silloin voisi olla ihan hyvä idea ottaa yhteyttä lastensuojeluun.. T. 2

[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 00:38"]

Poika kuulostaa tarvitsevan apua osastohoidon muodossa, mutta minusta on silti väärin että mietit suhteen kieltämistä. Mitä jos tyttärelläsi olisi jostain muusta mielenterveyden häiriöstä tai ihan mielisairaudesta (esim. Skitsofrenia) kärsivä ystävä? Pitäisikö silloinkin välttää kuin ruttoa tällaisen suhteen ylläpitoa? Veikkaisin tyttäresi olevan henkireikä sille pojalle. Oletko puhunut peloistasi tyttärellesi? (Arvosanat ym.?) Jos et niin puhu. Auta ja tue päätöksen teossa. Veikkaisin että tyttäresi saisi pojan hyvällä lykyllä etsimään apua itselleen. Suhteen kieltäminen taas...noh. enpä ala arvailemaan kun en tunne. Puhukaa. Nuori on kasvamassa aikuiseksi ja kykenee jo miettimään asioita ihan toiselta kantilta kuin vaikkapa muutama vuosi sitten.

[/quote]

Mun mielestä on kuitenkin vähän eri asia päättää ystävyys toisen mielisairauden vuoksi kuin lopettaa vasta alkanut seurustelusuhde sen vuoksi että toinen jatkuvasti henkisesti pahoinpitelee tytärtäni hakkaamalla itseään tämän nähden, uhkaamalla itsemurhalla yms. Se aiheuttaa tytölleni todella suurta henkistä stressiä mikä ei mielestäni vielä kuulu noin nuorelle. Eli kyllä, mielestäni tytölleni olisi parhaaksi olla seurustelematta tämän pojan kanssa. Ymmärrän kuitenkin että tuossa iässä en pysty nuoria väkisin erottamaan ainakaan ilman että siitä tulee katkeruus ja luottamuspula myös meidän välille. Siksi kysyinkin neuvoja miten voisin suojella tytärtäni ja hänen psyykeään ja kehitystään parhaiten tässä tilanteessa.

ap

Alle 20 vuotiaan tyttäreni en antaisi seurustella kenenkään kanssa. Joku roti sentään.

Oma poikaystäväni oli masentunut. Aloimme seurustella kun olin 16. Äitini ei hyväksynyt suhdetta, koska masennus on sairaus. Äiti myös pelotteli, että masentunuthan voi tehdä "mitä vain". No tämä tietysti työnsi meitä enemmän yhteen.

Poikaystävälläni oli myös hyviä jaksoa, jotka auttoi jaksamaan. Nyt kun olen 21 ja kun mietin noita aikoja tulen surulliseksi. Seurustelu oli silloin TODELLA henkisesti raskasta ja kannoin osan poikaystäväni taakasta. Joskus minua pelotti, että se tekee itselleen jotain. Ja toisinaan se käyttäytyi pelottavasti, oli myös raskasta kun hän vaan nukkui ja hänen itsetuntonsa oli pohjassa. Kyllä se vaikutti minuunkin paljon, varsinkin noin nuorena.

Vaikka selvisimme masennuksesta ja olemme edelleen yhdessä, niin oman lapseni en antaisi seurustella vakavasti masentuneen kanssa. Vasta myöhemmin olen tajunnut sen vaikutuksen minuun.

Itse puhuisin tytön kanssa ja antaisin hänelle mietittävää. Eikä tuo, että uhkaa tappaa itsensä ole missään nimessä oikein.

[quote author="Vierailija" time="04.10.2014 klo 00:41"]

Voi olla ihan hyvä idea, että puhut pojan vanhemmille. Voihan olla, että he tietävät poikansa sairaudesta, mutta kun poika sinunkin luonasi oleilee niin teidän olisi ihan hyvä keskustella ihan käytännön asioistakin. Ja varsinkin jos vanhemmat ei tiedä, niin kertoa heille viesteistä. Tiedätkö mitään pojan perheestä? Onko esim. alkoholiongelmia tai muuta vastaavaa? Mun poikaystävän äidillä oli vaikeaa paniikkihäiriötä ja myös alkoholiongelmaa ja poikaystäväni joutui huolehtimaan hänestä paljon, mikä tietenkin vaikutti masennukseen negatiivisesti. Jos tilanne on samantyylinen niin silloin voisi olla ihan hyvä idea ottaa yhteyttä lastensuojeluun.. T. 2

[/quote]

Tunnen pojan vanhempia jonkin verran mutta en esim. ole heillä koskaan käynyt kylässä. Käsittääkseni ihan hyvä perhe on ja masennus todennäköisemmin perua vuosia jatkuneesta rankasta henkisestä ja fyysisestä koulukiusaamisesta josta ei ole kertonut kenellekään (ennen kuin nyt tyttärelleni joka kertoi minulle ja minä sitten vanhemmille). Täytyy vaan koittaa saada tytär vakuuttuneeksi siitä että minun täytyy saada vielä pojan asioista hänen vanhemmilleen kertoa, olen myös itse sitä mieltä että kuulostaa ihan siltä että jopa osastohoito voisi olla tarpeen.

ap

Seurustelin 16-vuotiaasta 2-kymppiseksi henkisesti sairaan ihmisen kanssa, ja voin sanoa, etten todellakaan suosittele.

Suhteen alussa satuin sairastumaan masennukseen ihan omista syistä, mutta toisen huono olo pahensi ongelmiani.Hämmentyneenä ja kriisissä en osannut irtatua hänestä, eikä kummankaan perheestä ollut mitään apua( omat vanhempani kärvistelivät tiew missä, poikaystävän vanhemmilla ei leikannut sen enempää). Hänen sairaisiin jaksoihinsa kuului empatian puute, ja sain häneltä ilkeää kuraa päälleni. Toisaalta, kun lapsemme synnyttyä aloin itsenäistyä, voida hyvin jne, ei sekään ollut aina oikein. En ollut varsinaisesti rakastunut koko tyyppiin, ja todellinen nuoruuden rakkaus vihelsikin ohi hänen roikkuessaan nilkassani.Lopulta päädyttiin väkivaltaan, vaikkei hän ollut tavallisesti sellainen.

Eron jälkeen vasta ystävystyimme, mutta sitä ennen kannoin hänestä turhaan huolta ja vastuuta vuosikausia, saaden siitä haukkuja päälleni. Jos en kantanut, vasta haukuttiinkin.

Hienoa, että tyttärelläsi on luotettava aikuinen, jolle puhua. Nuoret tytöt ahdistuvat helposti toisten ongelmista, ja luulevat oman uhrautumisen olevan tie muutokseen. Pojasta voi hyvin tehdä ilmoituksen, nimettömänä, lastensuojeluun. Vastuu siirtyy aikuiselle ja pois lapsesi harteilta. Hyvässä lykyssä koko perhe saa kuntoutusta, mitä se ilmeisesti tarvitseekin, jos ei ole huomannut noin rajua oireilua.

Kannattaa todellakin puuttua tilanteeseen. Ikävä sanoa, mutta masentunut voi käyttää henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa, ennen luulin että masentuneet on vaan vaarattomia "ressukoita"

No en todellakaan, opeta tyttärellesi että tollasista kuuluu pysytellä helvetin kaukana.

Minut itse pelasti ollessani 14-vuotias silloin 16-vee poikaystäväni. Olin pahasti masentunut, viiltelin ja yritin tappaa itseni, kirjoitin jäähyväiskirjeitä ihmisille jne. Ilman mun poikaystävää tuskin enää olisin täällä. Vuodessa meni ohi se rankin aika, kahteen vuoteen mennessä voin sanoa olevani jo ok. Pääsin irti kaikesta siitä itsetuhoisuudesta, mutta kaikilla ei ole voimavaroja tuohon. Se vie, etenkin 14-v tytöltä paljon voimia ja kuluttaa rankasti tätä, jos jatkuvaan saa pelätä, onko toinen ok ja castaako tämä vielä aamulla viesteihin. Se ei ole, eikä saa olla, 14-vuotiaan tytön harteilla toisen ihmisen henkinen pahoinvointi, mutten lähtisi kieltämäänkään suhdetta. Mun porukat yritti tehdä sen, ja se laittoi kunnolla kapinoimaan vastaan. Jollei sitten ole niin, että kielto sinulta vain huojentaa tytön elämää, tämän omasta mielestä. Kun joku vanhempi asettaa rajat.