Viro pyyhkäisi Suomen ohi koulumenestyksessä – Suomen käyrä laskee kuin lehmän häntä
Viro pyyhkäisi Suomen ohi koulumenestyksessä – Suomen käyrä laskee kuin lehmän häntä
Baltian ylle on syttynyt uusi Pisa-tähti. Viro selätti Suomen koulutaitoja mittaavassa Pisa-tutkimuksessa.
SUOMESSA on jo pitkään kauhulla katsottu, kuinka lasten hiipuva innostus koulunkäyntiä kohtaan näkyy heikentyneinä tuloksina kansainvälisessä Pisa-tutkimuksessa.
Lue lisää: Karut luvut paljastavat, että jotain on nyt pielessä – mitä tapahtui Suomen kouluille?
Siinä missä Suomen Pisa-tulokset ovat tasaisesti heikentyneet vuodesta 2006 lähtien, Virossa koululaisten osaaminen on kuitenkin pysynyt samalla tasolla tai jopa parantunut.
Sen seurauksena Viro on lipunut maailman parhaista kouluistaan tunnetun Suomen ohi kuin tallinnanlaiva konsanaan.
Miten Viro sen oikein teki?
Viro nousi uusimmassa, vuonna 2019 julkaistussa Pisa-tutkimuksessa Euroopan ykköseksi kaikissa kolmessa tutkimuksessa tarkastellussa kategoriassa.
Pisa-tutkimus tuottaa tietoa koulutuksen tilasta kansainvälisessä vertailussa sekä mittaa, miten 15-vuotiaat nuoret hallitsevat koulussa opittuja taitoja. Tutkimus keskittyy kolmeen eri osa-alueeseen, jotka ovat lukutaito, matematiikka ja luonnontieteet.
Koko maailman mittakaavassa Viro oli luonnontieteissä sijalla neljä, lukutaidossa sijalla viisi ja matematiikassa sijalla kahdeksan. Suomen vastaavat sijoitukset ovat kuusi, seitsemän ja 16.
Suurimman saavutuksen Viro on tehnyt lukutaidossa, jossa Suomi on valunut alamäkeen jo pidemmän aikaa.
Miksi Suomen taso laskee?
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro alkaa olemaan aika hyvä länsimainen maa. Ikävää että virolaisia Suomessa mollataan, ehkä mollaajat ei oo käyneet Sadamarkettia kauempana. Digitaalisuudessa ovat ihan eri sfääreissä Suomeen verrattuna.
Eestiläiset on tylyjä, en siksi pidä heistä. Maansa ovat hoitaneet hyvin.
Niin. Virolaiset tylysti vaati ja sai 6 mrd EU:lta. Onneksi Suomen neuvottelijat olivat mukavia ja saivat...
Tässähän näitä syitä ihan opettajien kertomana. Ennen ope oli monen unelma-ammatti. Eipä taida olla enää.
Tänään oli juttua myös inkluusion epäonnistumisesta Iltasanomissa. Oli uuvuttavaa jo lukea koulujen arjesta.
Virossa ei ole tehty samoja päättömyyksiä kuin Suomessa.
Oso haaste on myös siinä, että ongelmaa ei oteta päättäjien keskuudessa vakavasti, koska ongelmista kärsivät pojat. Jos sama tilanne olisi tytöillä, meillä olisivat jo kansainväliset naisjärjestöt tulossa muurinmurtajalla eduskunnan ovista sisään ja vaatimassa yhteiskuntaa puuttumaan tyttöjen eriarvoisuuteen, mutta näin ollen vika on vain pojissa itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viro alkaa olemaan aika hyvä länsimainen maa. Ikävää että virolaisia Suomessa mollataan, ehkä mollaajat ei oo käyneet Sadamarkettia kauempana. Digitaalisuudessa ovat ihan eri sfääreissä Suomeen verrattuna.
Eestiläiset on tylyjä, en siksi pidä heistä. Maansa ovat hoitaneet hyvin.
Niin. Virolaiset tylysti vaati ja sai 6 mrd EU:lta. Onneksi Suomen neuvottelijat olivat mukavia ja saivat...
Me saimme ilon maksaa osamme virolaisille niistä 6 miljardista. Älä siis vähättele neuvottelijoidemme panosta.
Mutta Viriää ei ymmärrä ottaa ilmaisia avaruusinsinöörejä muailmalta. Meille niitä haettiin juuri 2 miljoonan operaatiolla lisää. Viro tylsimyksenä ilmoitti, että niille mahtuu vain 30 kun enempää ei voida integroida ja opettaa kieltä, niistäkin valtaosa lähti pois kun ei tarjoiltu kelagoldia. Sama juttu 2015, Viro suostui ottamaan vain 30. Suomi tajusi silloinkin haalia 30 000.
No mut nyt sit eläkeläiset takas töihin, niin homma ratkeaa ja rahaa valuu pataan. Tietty tarttee odottaa, että se pieni työväki on siinä iässä, suuri ikäluokka golfaa ja määkyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi loisti hetken aikaa 80-90-luvuilla monella eri saralla. Mitä sen jälkeen on tapahtunut kertoo totuuden suomalaisista ja suomalaisuudesta. Suomalaiset ovat perimmiltään orjakansaa, pakon edessä kun tehdään työtä ja opiskellaan, kun kertakaikkiaan ei muuta mahdollisuutta ole, niin onnistuu, vapaaehtoisesti ei. Alkoholi ja herkuttelu makealla ja rasvalla on aina ollut se juttu. Mieluummin laiskotellaan kun tehdään töitä, siis jos joku vaan maksaa siitä, onneksi on tuet! Suomalainen ei halua muuta kuin laiskotella, syödä ja juoda ja tekee sen jos vain mahdollista. Vapaaehtoisesti ei töihin eikä kouluun mennä. Suomalaiset eivät siis olekaan älykäs ja työteliäs kansa. Loistivat vaan hetken kun pakko oli sodan kurimuksen jälkeen kun piti maksaa sotavelkaa Venäjälle jota varten oli otettava lainaa muilta mailta. Kun velka oli maksettu niin loppui loisto. Ja kaikki muu. Totuus on kova pala suomalaisille.
80m-luvulla Suomessa oli hyvä pöhinä. Suomen menestys loppui 90-luvun lopulla. 2000-luku on ollut pelkkää alamäkeä. Harmi ettei nuoremmilla ole tajua menestyvästä Suomesta. Joutuvat elämään vain tätä alavirettä ja ankeutta.
Ja kun eivät paremmastakaan tiedä, eivät tajua sitä edes toivoa vaan tyytyvät siihen, mitä ylhäältä sanellaan/annetaan ja uskotellaan, miten mikäkin on hyvä juttu Suomelle.
Ei ole.
Huivipäätä ja muuta rullista kouluissa huilaamassa niin ei ihme.
Virolaiset tekevät vaan tosi järkeviä poliittisia päätöksiä, onnittelut!
Vierailija kirjoitti:
Virossa ei ole tehty samoja päättömyyksiä kuin Suomessa.
Oso haaste on myös siinä, että ongelmaa ei oteta päättäjien keskuudessa vakavasti, koska ongelmista kärsivät pojat. Jos sama tilanne olisi tytöillä, meillä olisivat jo kansainväliset naisjärjestöt tulossa muurinmurtajalla eduskunnan ovista sisään ja vaatimassa yhteiskuntaa puuttumaan tyttöjen eriarvoisuuteen, mutta näin ollen vika on vain pojissa itsessään.
Nyt viimeisimpänä systeemiä muutettiin niin, että suunnilleen kaikkiin yliopistoihin annetaan suurimmat pisteet pitkästä matematiikasta, juuri siitä aineesta, jossa parhaat arvosanat menevät tasan tyttöjen ja poikien välillä. Ja edelleen joku jaksaa ulista miten poikia sorretaan.
Edelleen: hyvä poika saa koulussa paljon enemmän huomiota ja stipendejä kuin yhtä hyvä tyttö. Valtaosa pojista ei vain jaksa yrittää.
Viro sai tänään uuden presidentin. Maahanmootto-realistisen, rauhallisen tiedemiehen, joka vaatii puolueilta sujuvaa yhteistyötä ja hyvän koulutuksen jatkon arvostamista. Viron kanta, että ilmaista ylläpitoa ei jaeta kenellekään, jatkuu.
Sivistyksestä kaikki lähtee. Sivistys on Suomessa lähes kadonnut. Se ei todellakaan ole sitä agendaa, jota vihrvas ylläpitää. Eikä sitä taantumusta mitä kesk kannattaa, eikä kähmintää mitä kokkarit.
On tässä meillä valtakunta!
Maa täynnä
- työtä karttavia elämäntapataiteilijoita
- koulua karttavia maaseudun asukkeja
- ahneita, etuoikeutettuja, jotka syö vaikka orpolapsen viimeisen korpun
Vierailija kirjoitti:
Mitäs te mammat kirjoitatte kauniilla kaunokirjoituksellanne?
No vaikka kiitoskortteja. Taitaa sekin taito olla jo mennytta Suomessa.
Viron kouluissa ei ole pa ko lai sia, jotka laskee oppimistuloksia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi hyssytellään sitä että Suomen kouluissa on enenevissä määrin oppisvaikeuksia, ongelmia, häirintää, väkivaltaa ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa mikä prosentti oppilaista on muualta tulleita tai niiden jälkeläisiä, juuri puusta laskeutuneita apinoita
Täällä syntyneet lasketaan suomalaisiksi niin saadaan paapottua älyllisesti heikompaa ainesta ja sysättyä tässäkin syytä valtaväestölle
Ei se mene näin. Laskusta vastaavat ihan kotimaiset pojat.
Kovasti tätä on tänään länkytetty esittämättä ainuttakaan lukua tai lähdettä.
Lähteet on annettu moneen kertaan, mutta persujen länkytys vain jatkuu.
Miten 5% Suomen oppilaista voi aiheuttaa 10% laskun PISA-tuloksissa?
Kun sillä 5%:lla menee oikein huonosti.
Viron kouluissa ei ole niin paljon viidakon asukkaita.
Nyt olis viimeinen hetki herätä näihin ongelmiin, mutta ei tule tapahtumaan. Siellä päättäjät riitelee vain keskenään, jotta saisivat vaaleissa ääniä. Valtakunta repsottaa kuin hylätty riihi.