Huolissani esikoisen jaksamisesta
Esikoiseni unelmana on päästä yliopistoon eräälle erittäin vaativalle alalle. Hän kertoi valaistuneensa tulevaisuutensa suhteen keväällä ja tajunneen, mikä on hänen unelmiensa ammatti. Olin todella onnellinen hänen puolestaan. Esikoiseni on menestynyt hyvin jo tähänastisessa elämässään, hän on parikymppinen, asuu omillaan, omaa laajan ystäväpiirin ja tietää, mitä haluaa tulevaisuudessaan tehdä.
Esikoisellani on ollut tapana ajella viikon tai kahden viikon välein tänne vanhempiensa luokse. Viimeksi käydessään, yli kuukausi sitten, hän kertoi aloittaneensa valmennuskurssin. Kysyin töiden laitaa ja sitä, tarvitseeko hän taloudellista tukea. Hän kertoi, ettei ole edes lyhentänyt työaikaansa, 4 kertaa viikossa hän käy iltaisin valmennuskurssilla ja vielä viikonloputkin lukee! 38h työtä viikossa, valmennuskurssia käsittääkseni 10-12h arkena ja viikonloput vielä kirjojen parissa. Olen todella huolissani, jaksaako hän oikeasti tuota, koska viimeisen kuukauden aikana hän on puhelimessa ollut todella väsyneen kuuloinen ja tekstarit hoituvat max. parilla sanalla.
Mitä voisin tehdä esikoiseni hyväksi? Mille tämä teistä kuulostaa? Onko kellään kokemuksia samanlaisesta? En todellakaan halua, että esikoiseni saa burn-outin tjsp.
Kommentit (3)
kyllä sitä hyvin jaksaa, itse nuorena kävin joka päivä töissä, neljänä iltana viikossa iltakoulussa (kauppaopisto) ja luin samalla yliopistoon. Minä tosin en ole mikään suorittaja, teen vain sen minkä jaksan ja pidin tarvitttaessa vapaatakin. Ei ollut mitään ongelmia jaksamisen kanssa, tosin työni ei ollut kovin stressaavaa eikä kiireistä.
En päässyt ekalla kerralla sisään yliopistoon, mutta tokalla kerralla pääsin, silloin pidin tosin parin kuukauden vapaan ennen pääsykoetta keskittyäkseni paremmin lukemiseen.
Muutaman kuukauden ponnistuksesta kukaan tuskin burnouttia saa. Jos tuntuu siltä että lapsi on ylirasittunut, ehdota että hän jättää valmentautumisen ajaksi työnteon vähemmälle.