Onko haaveilu seksistä muun kuin puolison kanssa "pettämistä"?
Rakastan miestäni ja meillä pitkä liitto takana. Lapset omillaan ja elämässä seesteinen kausi. Olen kuitenkin paljon yksin koska mies on työmatkalla 3vk/kk.
En tiedä miksi nyt on alkanut hiipiä mieleen miltä tuntuisi taas ihastua uudestaan ihan uuteen ihmiseen. Tuntea ne perhoset vatsanpohjassa ja läikahdys sydämessä kun puhelin ilmoittaa viestistä ym. Tai miltä tuntuisi taas ensi suudelma tai jopa se rakastelu ihan uuden tuttavuuden kanssa.
Ei mulla ole ketään kiikarissa enkä juokse baareissa tai missään.
Saako yksinäisyys tämän aikaan, vai onko joku viidenkympin villitys tulossa. Olemme molemmat 46v mieheni kanssa.
Kommentit (68)
Olennaisempaa on kysyä itseltään miltä tuntuisi, jos miehesi tekisi niin JA tuleeko itsellesi kurja olo jos teet niin. Nykyajan ihmisillä ei tunnu suurimmalla olevan kåsitystäkään emotionaalisesta uskollisuudesta. Siihen sisältyy myös mm.se, että oman kumppanin selän takana ei puhuta asioista. Jos puhutaan, ei suhde ole avoin ja rehellinen.
En nyt jaksanut koko aloitustasi lukea, mutta sanoisin, ettei keneltäkään haaveita/ unelmia/ fantasioita tms. kukaan voi estää. Eivät ne ole pettämistä. Yritä toteuttaa niitä kumppanisi kanssa mikäli ne ovat sinulle tärkeitä. Unelmoinnit ja haaveilut ovat kaikille sallittuja myös miehellesi ☺︎ vai olisitko niistä mustis. Jutelkaa jakakaa haaveet, toiveet tulevalle jaksolle mitä teillä vielä on elää ja jakaa/jatkaa yhteistä taipaletta. Koskaan emme etukäteen tiedä kuinka kauan nykyinen yhteinen onni kestää.
Tämä keskustelu on jotenkin ihan absurdi :D Ihanko oikeasti joku ei ole oikeasti ikinä miettinyt, miltä seksi tuntuisi jonkun muun kanssa? En oikeasti usko tätä!
Ap, sinun miehesi on haaveillut varmasti vähintään kerran päivässä. Aloita hyvä nainen viimeistään nyt.
Vierailija kirjoitti:
Henkistä pettämistä kyllä. Mutta älä huoli, ei kukaan ajatuksiasi lue. Ihmiset haluavat olla täydellisiä ja siksi pettämiseksi luokitellaan vaan pelkät teot. Minun mieleeni mahtuu kerralla vain yksi ihminen ja häntä silloin rakastan. Tosin olen nainen ja miehillä tämä voi olla ehkä eri asia. Heitä ohjaa enemmän himot.
Mitä helvetin henkistä pettämistä. Jos minä ajattelen että tekisi niin mieli lyödä naapurin Peraa harjan varrella kun se huudattaa musiikkia yöllä ei se ole henkistä väkivaltaa.
Ihme jeesustelua, kaikki eivät ole samanlaisia. Plus huomasitko, alussa sanoit että "ihmiset haluavat olla täydellisiä" ja sitten nostat itsesi jalustalle että itse asiassa olet täydellinen, olet uskollinen ajatuksissasikin. Sitten vielä raakaa sukupuoliyleistämistä.
Naisten ja miesten uskottomuus on suunnilleen yhtä yleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole! Ihanko oikeasti et ap koskaan ole haaveillut seksistä jonkun muun kanssa? Jos et, niin jo on korkea aika ;)
Kaikilla naisilla ei ole pettämisviettiä, mistä muista haaveilu kertoo.
Tietenkin, samoin miehillä. Olemme syntisiä tässäkin asiassa, mutta eri asia sitten on viedä pettäminen käytännön tasolle.
Mua ei haittaa jos ja kun mieheni miettii muita naisia, kunhan on vain minun kanssani <3 Niin minäkin teen.
uskis
Hups, luin väärin. Siis kaikilla ihmisillä on sisäsyntyinen mahdollisuus pettää, mutta sitten pitää vain tietenkin päättää että haluaa toimia oikein, eikä petä.
Sen jonkun tunteen kaipaaminen on tuttua! Ja kun siitä saa pienen maistiaisen, sen kaipuu tekee suorastaan hulluksi! Kesällä tanssilattialla sain toisen, täysin tuntemattoman ihmisen kehooni kiinni ja se oli huumaavaa. Ei mitään sopimatonta, oma miehenikin oli samassa tilassa silloin, mutta pelkästään jo se läheisyys siinä syleilyssä...
Vierailija kirjoitti:
Henkistä pettämistä kyllä. Mutta älä huoli, ei kukaan ajatuksiasi lue. Ihmiset haluavat olla täydellisiä ja siksi pettämiseksi luokitellaan vaan pelkät teot. Minun mieleeni mahtuu kerralla vain yksi ihminen ja häntä silloin rakastan. Tosin olen nainen ja miehillä tämä voi olla ehkä eri asia. Heitä ohjaa enemmän himot.
Ei vielä ole henkistä pettämistä, jos ajattelee satunnaisesti seksiä jonkun itselle tuntemattoman kanssa. Henkiseen pettämiseen kuuluu flirttiä, fantasiointia ja henkinen yhteys toisen kanssa. Ei olla kuitenkaan tehty mitään kiellettyä. Mutta tunteet kummallakin pelissä. Tämänhän moni mieltää pahemmaksi kuin fyysisen pettämisen satunnaisen henkilön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkistä pettämistä kyllä. Mutta älä huoli, ei kukaan ajatuksiasi lue. Ihmiset haluavat olla täydellisiä ja siksi pettämiseksi luokitellaan vaan pelkät teot. Minun mieleeni mahtuu kerralla vain yksi ihminen ja häntä silloin rakastan. Tosin olen nainen ja miehillä tämä voi olla ehkä eri asia. Heitä ohjaa enemmän himot.
Mitä helvetin henkistä pettämistä. Jos minä ajattelen että tekisi niin mieli lyödä naapurin Peraa harjan varrella kun se huudattaa musiikkia yöllä ei se ole henkistä väkivaltaa.
Ihme jeesustelua, kaikki eivät ole samanlaisia. Plus huomasitko, alussa sanoit että "ihmiset haluavat olla täydellisiä" ja sitten nostat itsesi jalustalle että itse asiassa olet täydellinen, olet uskollinen ajatuksissasikin. Sitten vielä raakaa sukupuoliyleistämistä.
Naisten ja miesten uskottomuus on suunnilleen yhtä yleistä.
Naisten ja miesten pettäminen ei ole sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Olennaisempaa on kysyä itseltään miltä tuntuisi, jos miehesi tekisi niin JA tuleeko itsellesi kurja olo jos teet niin. Nykyajan ihmisillä ei tunnu suurimmalla olevan kåsitystäkään emotionaalisesta uskollisuudesta. Siihen sisältyy myös mm.se, että oman kumppanin selän takana ei puhuta asioista. Jos puhutaan, ei suhde ole avoin ja rehellinen.
Selän takana puhuminen on eri asia, se on toimintaa. Fantasiointi ei ole uskottomuutta. Ja vaikka se tuntuu minusta kurjalle, niin puolisoni ei ole vastuussa minun tunteistani. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään väärää jos joskus haaveilee.
Ihminen joka miettii millaista elämä olisi, jos ei olisi hankkinut lapsia, ei ole huono äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkistä pettämistä kyllä. Mutta älä huoli, ei kukaan ajatuksiasi lue. Ihmiset haluavat olla täydellisiä ja siksi pettämiseksi luokitellaan vaan pelkät teot. Minun mieleeni mahtuu kerralla vain yksi ihminen ja häntä silloin rakastan. Tosin olen nainen ja miehillä tämä voi olla ehkä eri asia. Heitä ohjaa enemmän himot.
Ei vielä ole henkistä pettämistä, jos ajattelee satunnaisesti seksiä jonkun itselle tuntemattoman kanssa. Henkiseen pettämiseen kuuluu flirttiä, fantasiointia ja henkinen yhteys toisen kanssa. Ei olla kuitenkaan tehty mitään kiellettyä. Mutta tunteet kummallakin pelissä. Tämänhän moni mieltää pahemmaksi kuin fyysisen pettämisen satunnaisen henkilön kanssa.
Minusta tuo on kyllä jo ihan oikeaa pettämistä. Jos tunteet kummallakin ja flirttaillaan yms. Ei se pettäminen aina seksiä tarkoita.
Ei kaikkia miehiä mitkään himot ohjaa, älkää nyt hitto oikeasti jakako näitä vääriä tietoja ja samalla ylläpitäkö vahingollisia stereotypioita! Osaa miehistä se loukkaa, kokevat sen älykkyytensä ja muiden hyvien puoliensa vähättelynä ja tosiasioiden vääristelynä. On erittäin vanhanaikaista sekä kapeakatseista ajatella ja luulla, että miesten toimintaa ohjaa alapää eikä aivot.
Kaikkien ihmisten aivoissa on korkeampia toimintoja, joilla voi alkukantaiset biologiset vietit kytkeä pois päältä. Niin naisilla kuin miehilläkin. Myös miehet voivat olla monogamisia eikä tarvetta muiden ajatteluun edes herää.
Kai kaikilla on fantasioita? Ei se tarkoita, että toteuttaisit niitä. Itse etenkin ovuloinnin aikana näen esim. jotkut tutut miehet hyvinkin seksikkäinä ja tulee erityisen naisellinen olo heidän seurassaan, vaikken ikinä tosielämässä heihin missään nimessä sekaantuisi tai edes pitäisi heistä "sillä tavalla".
Lisäksi ajattelen usein Salkkareiden Sakua masturboidessani.
Olen silti täysin tyytyväinen omaan mieheeni, enkä kestä ajatustakaan pettämisestä. Msama
Onko se pettämistä jos vaimon kanssa rakastellessa suljen silmät ja kuvittelen, että hän on Sanna Marin? Minun mielestä ei. Olen kuitenkin hänen kanssaan eikä minulla ole mitään konkreettisia suunnitelmia pokata pääministeri.

Muuten samaa mieltä, mutta ei meillä kyllä mitään mekanismeja ole "joilla voi alkukantaiset biologiset vietit kytkeä pois päältä". Sen sijaan miehilläkin on biologisia mekanismeja, jotka sitouttavat miehen suhteeseen ja estävät kiinnostumasta muista naisista (ainakin joissain tapauksissa).
Sierailija kirjoitti:
Kai kaikilla on fantasioita? Ei se tarkoita, että toteuttaisit niitä. Itse etenkin ovuloinnin aikana näen esim. jotkut tutut miehet hyvinkin seksikkäinä ja tulee erityisen naisellinen olo heidän seurassaan, vaikken ikinä tosielämässä heihin missään nimessä sekaantuisi tai edes pitäisi heistä "sillä tavalla".
Lisäksi ajattelen usein Salkkareiden Sakua masturboidessani.
Olen silti täysin tyytyväinen omaan mieheeni, enkä kestä ajatustakaan pettämisestä. Msama
Ei ole. Jos nainen ovuloinnin aikaan haluaa vieraita miehiä, on se merkki pettämisvietistä. Ovuloinnin aikana erityisesti pitäisi haluta omaa miestä sitoutuneessa suhteessa, sillä parisuhteessa olevat miehet alitajuisesti tietävät hajujen perustella milloin nainen ovuloi.
Vierailija kirjoitti:
Onko se pettämistä jos vaimon kanssa rakastellessa suljen silmät ja kuvittelen, että hän on Sanna Marin? Minun mielestä ei. Olen kuitenkin hänen kanssaan eikä minulla ole mitään konkreettisia suunnitelmia pokata pääministeri.
No hyi helvetti. Ajattele miten äärimmäisen loukkaavaa ja nöyryyttävää vaimollesi tällainen, miten hän reagoisi, jos saisi tietää? Jos oikeasti kunnioittaisit vaimoasi, et tekisi tällaista. Köytät häntä hyväksesi - ilman hänen lupaansa - toteuttaaksesi omia itsekkäitä fantasioitasi.