Kaipaan kehuja koko ajan.

Huono lapsuus?

Nimo?

Nimo,  ei kai bb-talosta pääse mamma-palstalle?

Itse olen vasta havahtunut tähän, että tahtoisin saada koko ajan kehuja muilta ja tuntea oloni jotenkin erityiseksi. Tulee olo, että olen toisille vain ilmaa, jollen ole jotenkin heidän huomionsa keskipisteenä... Johtuu varmaan paskasta lapsuudesta, jossa jäin taka-alalle, kun vanhemmat keskittyi vaan tappelemiseen ja huomio oli aina negatiivista huomiota...

Bloggaatko?

Eikös tähän perinteisesti ehdoteta, että itsetunto on jäänyt huonoksi.

Olet Ap suloinen.

Minusta useimmat ihmiset on tuollaisia. Itse en ole, ja minä aina jaksan hämmästellä esim. töissä miten jotain ihmisiä jaksaa kiinnostaa se saavatko he myönteistä palautetta vai ei, kkun itseäni ei kiinnosta sellainne yhtään. Kissa kiitoksella elää jne. Minulle riittää että itse sisäisesti tiedän tehneeni hyvin ja olevani riittävän hyvä, enkä kaipaa ulkopuolelta vahvistusta.

Olen ajatellut että asia liittyy paljolti siihen että minun on pakko ollut oppia rakentamaan itsetuntoni muusta kuin ihmisten kehuista, koska olin koko kouluikäni kiusattu enkä saanut kehuja, vaan pelkkää pilkkaa. Joten pakon edessä ensin opin selviämään jotenkuten vaikka minua halveksittiin ja lopulta se ei enää ollut pelkkkää selviämistä vaan aitoa sisäistä vahvuutta, jossa itsetunto tulee syvästä sisäisestä oman arvon kokemuksesta. Eikä minun tarvitse olla mitenkään erityinen tai tehdä mitään erityistä tunteakseni itseäni arvokkaaksi. Arvon tunteeseen riittää että on olemassa. On minusta jokainen luontokappalekin arvokas vaikka olisikin vain tavallinen varpunen tai voikukka, miten minä sitten en olisi?

prinsessa kasvatus.