Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Diagnosoi päänahkani ongelma!

Vierailija
30.09.2014 |

Eli siis, lääkärissä käyty, ei toistaiseksi apua. Kilpirauhanen ok, ei diabetestä, hemoglobiini hyvä. Silti tukkaa lähtee, päänahka kiristää, punoittaa ja kuumottaa. 4-tason kortisonista ei apua (lios). Muita kokeiltuja hoitoja on Selukos ja Nizoral (eri aikaan), mutta jouduin jättämään ne muutaman pesun jälkeen pois, koska päänahka oli kuin tulessa aina pesun jälkeen. Myöskään Paul Mitchelin Tea Tree-shampoo ei sopinut minulle, vaan tuntuu ärsyttävän päänahkaa vaikka levittäessä tuntuukin ihanan viilentävälle. Perusvoide tuntuu auttavan vähän, kun laitan sitä päänahkaan ja annan imeytyä kunnolla. Shampoona on Vichyn rauhoittava ärtyneen hiuspohjan shampoo, mutta sekin tuntuu jo ärsyttävän päänahkaa. Hoitoaineessa ei väriaineita eikä parabeeneja, ja levitän sen vain latvoihin. En (enää) värjää hiuksiani enkä käsittele niitä voimakkailla aineilla. Silti hiuksia tippuu juurineen, varsinkin pesun jälkeen ja aamuisin. Päänahka paistaa päälaelta ja ohimoilta kirkkaassa valossa. Päänahassa tuntuu myös hilsettä, joka näyttää vähän sokerikiteiltä (=kristallisoitunutta talia, vai sikaripunkki?). Päänahka on joskus niin kipeä, etten voi pitää tukkaa edes kiinni. En ole raskaana enkä imetä.

Ihotautilääkärille siis mars sulkemaan pois seborrea, atopia, proriasis? Onko kukaan kärsinyt vastaavasta vaivasta? Yritän päästä vielä verikokeisiin, jossa testattaisiin hormonit, mutta ongelma tuntuu olevan nimenomaan päänahassa. Ostoslistalla System 4 Climbazole Shampoo 2, oireisiin sopisi myös Bio Botanical Shampoo. Bio+ -sarjaa mietin myös.

Kommentit (42)

Vierailija
1/42 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alopecia? Ärsytysoireet eivät kyllä sovi...

Vierailija
2/42 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin tuli vuosia sitten yllättäen jatkuvasti päänahka (eniten takaraivon alueelta) kipeäksi. Pisteli ja poltteli. Hiukset myös harvenivat päälaelta. Lopetin hiusten värjäämisen ja vaihdoin hiustenpesuaineet hajusteettomiin ja silikonittomiin (Erisan). Kuukausia kestänyt kipu loppui eikä ole palannut. Paitsi kerran kun ostin kokeiluun L'Oreal-shampoota, jota ennen käytin, kipu palasi samana iltana, mutta lähti myös pian pois ja loreal lensi roskiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/42 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on päänahassa seborrea, ja se oireilee just vähän kuvaamasi kaltaisina "sokerikiteen" näköisinä kökköinä, se on niin kun talia joka ei pääse irtoamaan päänahasta, vaan jää sinne kiinni ja tulehduttaa sit sen alla olevaa ihoa (kutittaa ja kuumottaa pirusti!)

Käytän siihen sinkkiä sisältävää shampoota, esim. tällä hetkellä Goldwellin Dualsenses Scalp Regulation Anti-Dandruff Shampoota (= mikä nimihirviö!).

Vierailija
4/42 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene ihotautilääkärille, siellä se selviää.

Vierailija
5/42 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lopeta kaikki aineet (shampoo, hoitoaine, saippuat, rasvat jne.), joissa on methylisothiazolinonea. Kookosöljy tai muu öljy voi myös olla hyväksi hiuspohjalle.

Vierailija
6/42 |
30.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilman muuta lääkäriin, mars. Oireesi vaikuttavat sen verran hirvittäviltä - seborreaksikin, joka on tullut myös minulle tutuksi - että on parempi kysyä lääkäriltä kuin AV:lta. 

Jos hyvin käy, ja lääkärin mielestä sinulla on seborrea. Huonommassa tapauksessa olet herkistynyt jollekin väriaineelle tms. Vieläkin huonompia vaihtoehtoja tulee mieleeni, mutta niistä ei sen enempää. Lääkäri on ihan oikea osoite sinulle. 

Minulle seborreaan on auttanut  System 4 shampoo, hoitoaine ja hiusvesi. Ainoastaan kokeilemalla tietää, mikä sopii kenenkin päänahkaan. 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/42 |
21.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä ap:lle kuuluu? Minulla ihan sama tilanne.

Vierailija
8/42 |
29.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

ketokonazolit nizoral ym. - välttäviä, mutta vaikutus häviää ikävä kyllä lääkärit määrää yleensä tätä

Apobase aiheuttanut pahoja allergioita ja googlaamalla saa niistä tietoa

Lääkesahampoo sebiprox - tehoaine siklopiroksiolamiini on erittäin hyvä ja tehonsa säilyttävä - ikävä kyllä maahantuoja lopettanut voi tilata ulkomailta

Ducray KelualDs sisältää samaa ainetta ja sinkkiä saa apteekeista ilman reseptiä

Ikävä kyllä suomalaiset lääkärit eivät tunne siklospiroksiolamiinin vaikutuksia ja lääketuote hävisi luultavasti sen takia apteekeista

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/42 |
29.02.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

no poo - kuuri. Eli mulla oli sama ongelma; hiukset tippuivat, märkänä haisivat koiralle - yäk!, päänahka alkoi kuulta, päänahan kipua, kihelmöintiä, päänahka kuin tulessa.

Tein radikaalin ratkaisun, ennenkuin kaljuuntuisin kokonaan, kokeilin no poo - kuuria.

Eli siinä ei käytetä ollenkaan shampoita tai hoitoaineita, jotka pesevät joka kerta pois päänahan luontaisen bakteeripinnan. Alku oli hankalaa, hiukset rasvoittuivat ja haisivat. Pesin kerran viikossa etikalla ja ruokasoodalla. Nyt pesen joka päivä kuumalla vedellä hiukset, hieroen päänahkaa kuin pesisin shampoolla.

Kokeiluni on nyt jatkunut puoli vuotta ja päänahan kipuilu on pois, hiukset näyttävät paljon tuuheammilta jo nyt, hiusten katastrofaalinen lähtö on loppunut. Mulla on vielä kyllä hilsettä vaivana, mutta uskon, että tästäkin pääsee eroon pikkuhiljaa kun päänahka tervehtyy. Nyt ajattelin vielä ostaa biotiinia, jonka pitäisi auttaa hiusten kasvuun.

Ihmisen pää ei kestä niitä hirveitä kemikaaleja shampoissa ja hoitoaineissa, se on epäluonnollista ja aiheuttaa suuren osan ihmisten hiusongelmista, imo.

Vierailija
10/42 |
22.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopeta kaikki aineet (shampoo, hoitoaine, saippuat, rasvat jne.), joissa on methylisothiazolinonea. Kookosöljy tai muu öljy voi myös olla hyväksi hiuspohjalle.

Ei missään nimessä öljyjä!! Mainebase suolaa pesuun, hoitoaine latvoille vain, niin, ettei mene iholle edes huuhdellessa. Silikonit pois ( esim Paulin teepuu sisältää sitä ja on voimakkaasti hakustettu) Sisäinen hiivalääke voisi olla kokeilemisen arvoinen. Mutta lääkäri ei heti sitä kirjoita. Voi kokeilla naisten gyne hiivatablettia (syötävä tabletti) 1 x viikossa parin vkon ajan, saa apteekista ilman reseptiä.

4 luokan kortisoni vaan polttaa ihon!! Osta 1 luokan hydrokortisoni ja kuurina se päänahkaan pullon ohjeen mukaan.

Sokeria ja hiilareita, etenkin valkojauhotuotteet eli turhat pullat ja namit vähemmälle. Juo paljon vettä, syö salaatteja ja kasviksia, ei niinkään sokerisisia hedelmiä ja rentoudu ja nuku tarpeeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/42 |
22.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Taliköhnä. Sekoita omenaviinietikkaa ja vettä ja laita päänahkaan. Jos yhtään kirvelee huuhdo pois. Tasoittaa pH:n.

Vierailija
12/42 |
22.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Bottega Verde rasvaiselle hilseelle auttoi kutiavaan päänahkaan. Lisäksi olen käyttänyt Flown rhassouli savi palasaippua, jolla voi pestä muutenkin ihoa. Kutisevaa oireilevaa päänahkaa etenkin rasvoittuvaa pitää pestä kyllin usein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/42 |
22.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, mene erikoislääkärille äläkä kysele neuvoja täältä...

Vierailija
14/42 |
22.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tosi vanha keskustelu tämä, joten ap tuskin tätä enää lukee. Minä sain kuitenkin hyviä vinkkejä, kiitos niistä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/42 |
22.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätit olennaisimman pois... mitä syöt? Saatko tarpeeksi vitamiineja, hivenaineita ja hyviä rasvoja ravinnostasi? Liikutko ja nukutko tarpeksi? Nämä kaikki ovat tärkeämpiä kuin ne ulkoiset asiat. Jos elimistö on sekaisin, se oireilee ihan missä kohdassa tahansa.

Vierailija
16/42 |
22.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hilsettä aiheuttaa sokeri ja muut hiilarit. Ketogeeninen ruokavalio auttaa siihen.

Vierailija
17/42 |
23.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hilsettä aiheuttaa sokeri ja muut hiilarit. Ketogeeninen ruokavalio auttaa siihen.

http://spc.fimea.fi/indox/nam/html/nam/humspc/8/23817668.pdf

Hänellä Selukos- shampoo saattoi pahentaa asiaa. Katso, mitä kaikkea se sisältää, p ä ä h ä n ????

Vierailija
18/42 |
23.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

ongelma oli vuodelta 2014!

Vierailija
19/42 |
23.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hilsettä aiheuttaa sokeri ja muut hiilarit. Ketogeeninen ruokavalio auttaa siihen.

http://spc.fimea.fi/indox/nam/html/nam/humspc/8/23817668.pdf

Hänellä Selukos- shampoo saattoi pahentaa asiaa. Katso, mitä kaikkea se sisältää, p ä ä h ä n ????

"6.1 Apuaineet

N a t r i u m l a u r y y l i eetteri s u l f a a t t i

Monoetanoliamiini l a u r y y l i s u l f a a t t i

Alkyyliamidipropyylibetaiini

K s a n t a a n i k u m i

Natriumbentsoaatti

Metyyliparahydroksibentsoaatti

Etyyliparahydroksibentsoaatti

Propyyliparahydroksibentsoaatti

Isobutyyliparahydroksibentsoaatti

N-butyyliparahydroksibentsoaatti

Fenoksietanoli

Sitruunahappo

Etanoli, vedetön

H a j u s t e

Puhdistettu vesi"

Eikö olis järkevämpää jättää kkonaan hajuste pois, kun eivät viitsi sen ainesosia ilmoittaa ollenkaan?

Vierailija
20/42 |
23.01.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

lukuaineet kirjoitti:

ongelma oli vuodelta 2014!

Mitä väliä sillä?

Nizoralin ainekset täytyy myös käydä tarkasti läpi, ettei altistu enää samoille aineille:

http://spc.fimea.fi/indox/nam/humspc.jsp?nimi=&luvanhaltija=&myyntilupa…