kiukku, ärtymys ja vihan tunteet

nosto

joo, kyllä tunnistan noita tunteita, tosin minulla oli taustalla masennusta. Myös mies alkoi vanhemmiten tulla kiukkuiseksi, ja se ärsytti ihan kauheasti.

En halua olla kiukkuinen ja pelkään tulevani katkeraksi, kuten oma äitini, ja sen vuoksi olenkin nyt keskittynyt tekemään töitä asian eteen. Käynyt läpi asioita, joiden vuoksi olen ollut masentunut, miettinyt mistä kiukku johtuu, opetellut ajattelemaan positiivisemmin ja nyt ihan viimesinä olen opetellut hyväksymään kiukun tunteen ja päästmään siitä irti, jotta en pilaisi elämääni olemalla kiukkuinen.

Tällä hetkellä olen oikein onnellinen ja juuri mikään ei ärystä, ja jos ärsyttää, niin annan ärsyttää enkä välitä siitä tunteesta sen enempää, mikä on johtanut siihen, ettei moni asia enää ärsytäkään yhtään.

HOT:sta (hyväksymis- ja omistautumisterapia) on esim. sellainen, johon olen viime aikoina tutustunut ja josta on ollut apua. Ihan konkreettisia keinoja löytyy mm. kirjasta Onnellisuusansa, suosittelen lukemaan:

http://lapsuksia.blogspot.fi/2013/06/russ-harris-onnellisuus-ansa-elinvoimaa.html

nosto, eikö kellään kommentteja?

Sulla on joku tyhjiö elämässä. Et ehkä uskalla edes ajatella, mutta alitajuisesti haet jotakin muuta, mitä elämässäsi tällä hetkellä on. Ehkä et olekaan niin uraihminen kuin annat ymmärtää, tai ehkä joku vaatii sinulta enemmän kuin oikeasti jaksaisit.

Olet varmaan vain antanut ja antanut ja muut ottaneet ja ottaneet. Ilmaise omat toiveesi, kävi miten kävi. Ole vaikka itsesi ainoa ystävä, jos oikein huonosti kävisi, ja huolehdi itsestäsi ja tarpeistasi kuin parhaan ystävän tarpeista. Kuka voi päättää, että sinä olet sitten vain antaja ja me vastaanottajia? Vääristymä on hyvä korjata näyttämällä käytännön esimerkkiä ja torjumalla väärän syyllistämisen. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa, vaikka alkuun olisi miten isot vastapaineet.

nosto, ap tässä. Erittäin hyviä pointteja, allekirjoitan.

Tunnen täysin samoin, myös siinä, että haluaisin muuttaa tilannetta, mutten oikein tiedä miten.

Kuulostaa todella tutulta! Inhoan itseäni kun olen niin äksy ja vetäytyvä :( Jos ärsyynnyn jostain, en jaksa puhua kenellekään mitään tai sitten olen vaan ärtynyt. Veikkaan että huono parisuhde on isosti syynä, erostakin olen miehelle puhunut ehkä kerran, pari vuodessa. Mies ei siis haluaisi erota eikä itselläni ole ollut voimaa yksin eroa laittaa vireille.

Välillä pitää pakottaa itsensä ihmisten ilmoille (kaveritkin ärsyttävät!) ja jotenkin tuo ärsytys myös omiin vanhempiin ja mm. heidän hitauteensa on kasvanut. Eiväthän he, ikäätyvät, sille mitään voi ja on luonnollistakin.

Tunnistan "nuorta" itseäni tuossa, vaikka oireeni olivat paljon pahemmat, sillä lopulta meinasin palaa loppuun. Minulle herätys oli lääkärin kautta lähete mielenterveyspuolelle, ja sitä kautta terapiaan päätyminen. Sain masennus diagnoosin, mutta ei sillä diagnoosilla loppujen lopuksi terapian suhteen mitään merkitystä ollut.

En voi arvailla mitkä sinun syysi noille kiukun tunteille ja unettomuudelle oli hyvin karkeasti sanottuna liiallinen kiltteys ja lapsuudessa toisen vanhemman alkoholisimin sävyttämä arki. Olin pitkään padonnut vihaa sisälläni, enkä ollut sitä koskaan rakentavasti oppinut käsittelemään. Unettomuus johtui stressistä, mikä ei ollut ihme sillä halusin aina olla "täydellinen"  ja suorittaa kaiken hyvin. Olin myös kova tuomitsemaan toisia tuolloin, ja se oli osa vihan patoamistani, sekä sitä että toisia tuomitsemalla koin itseni vahvemmaksi.

Sinun tilanne voi silti olla hyvinkin eri, mutta kannattaa miettiä ihan ajatuksella -ja ehkä ammattilaisenkin kanssa- mitä noiden tunteiden takana voi olla. Unettomuus on myös aina sellainen asia, että se kannattaisi hoitaa heti kun sitä ilmenee. Unettomuuden "kierre" voi olla aivan järkyttävää ja todellakin voimia vievää.

Lause jäi kesken, eli tarkoitin kirjoittaa; Minulle syynä oli hyvin karkeasti sanottuna....

11

nosto. Kiitos sinulle, kuulostaa hyvältä tuo miten olet työstänyt asiaa. Jotakin minunkin täytyy alkaa tehdä tälle. Epäilen lievää masennusta itsekin. Tuntuu kuin olisin hukannut itseni, en tunne enää itseäni. Avaan tuon linkin heti. ap

nosto, ap tässä. Kiitos kommenteistanne. Olen miettinyt näitä paljon ja lukenut kaikenlaista kirjallisuutta, yrittänyt koutsata itseäni jne. Varmasti on asioita, joita minun pitäisi korjata, mutta ei oikein löydy voimia siihen. Jotenkin tuntuu, että kotonakin yritän vain sinnikkäästi "äitiä" kaikkia asioita, jotenkin en osaa helittää vaan koen kauheaa vastuuta kaikesta. Pitäisi varmaan olla holtittomampi. Työ nyt on oma lukunsa, olen johtavassa asemassa, mutta se jatkuva itsensä ylittäminen ottaa voimille. Emmätiiä.

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp9_04/nelikymppinen.htm

No hemmetti musta tuntuu että meitä;Kiukku,ärtymys ja vihantunteet naisia on hyry myccet!!!! V.....u että vit.....a!pieninkin vastoin käyminen.Itelläni kuukautiset vaik 53v ja koko elämäni 1-2vkkoa ennen yhtä helvettiä.Nyt pelottaa että kun menkat loppuu jääkö olotila tpysyväksi.Nivelet särkee kun koko päivän jaloillani ja jos istun ja lepään en meinaa päästä enää mihkää. Lääkäri määräs buranakuurin ja uudet kuvat. Nii ei tätä kestä ite eikä muutkaan. Sulla ihan samoja juttuja kun mulla.pitää olla kotona ku ei jaksa kuunnella ja siivota jatkuvasti äidin mörskää...anoppi muistelee katkerana vanhoja...miestä pitää jatkuvasti neuvoo mikä on missäkin...vaik se on työelämässä.voe itku tätä elämää.Rauhottavia en käytä koska ne AIHEUTTAA HERMOSTUMISTA.....ONNEA VAA KAIKILLE JOTKA OMISTAA MUNAT!!!VASTAUKSIA PLEASE VAIK toi valitus olikin 14-vuodelta.

Rupea sinäkin vain ilmaisemaan näitä tunteita, avuttomuutta ja jaksamattomuutta, ja pyytämään ymmärrystä ja pieniä palveluksia, sanomaan ettet nyt jaksa (jos kyseessä ei mikään akuuttijuttu). Mahtaisiko yhdessä kiukuttelu yhdistää? ;)