Synnytykeskustelu- kysely

Synnytin Jorvin sairaalassa 2006. Synnytyksen jälkeisenä päivänä osastolla työskennellyt kätilö ehdotti synnytyksen läpikäymistä. Niinpä se käytiin läpi papereiden avulla. Illalla synnytyksessä mukana ollut kätilö kävi minua osastolla katsomassa ja kävimme synnytyksen hänen kanssaan uudestaan läpi. Oli mukavampi keskustella hänen kanssaan koska hän oli ollut tapahtumapaikalla.

Keskustelu synnytyksessä mukana olleen kätilön kanssa oli riittävä ja todella hyvä juttu. Ajankohtakin oli sopiva. Jos keskustelua siirtäisi viikkojen päähän puhelinkeskusteluksi, olisi varmasti enempi kysyttävää itsellä, mutta muistaako synnytyksessä mukana ollut kätilö enää mitään tapahtumista (paitsi sen mitä on paperilla)?

HMH-83:

HEI!

Olen jouluna 2006 valmistuva kätilöopiskelija. Olisin kiinnostunut kuulemaan SINUN kokemuksesi synnytyksen jälkeisestä keskustelusta kätilön kanssa. Onko kanssasi käyty keskustelua synnytyksen jälkeen? Kuka kävi keskustelemassa ja milloin? Oliko keskustelu riittävä ja mitä olisit toivonut lisää? Saitko vastauksia mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin? Kerro myös parannus ehdotuksiasi! Esim. olisiko sinusta antoisampi jos keskustelu käytäisiin muutaman viikon kuluttua synnytyksestä esimerkiksi puhelimen välityksellä synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa? Kerro myös missä synnytit.

Käytän vastauksia koulutehtävään jonka tarkoituksena on kehittää kätilöntyötä. Kaikki vastaukset ovat tervetulleita!

KIITOS!!!

Synnytin esikoiseni Kanta-Hämeen keskussairaalassa alkukeväästä 2006. Tyttömme syntyi hieman ennen puolta yötä. Sairaalaan olin tullut aamupäivällä kovien polttojen ja tihenevien supisteluiden takia.

Minulla oli siis kolme kätilöä päivän aikana ja tyttömme maailmaan vastaaotti yövuorolainen. Ihan mukava kätilö vaikka sanoikin minulle että ítkut ei nyt auta ja mikään synnytys ei ole kivuton.... En kyllä niinkään ollut ajatellut. Loppuvaiheessa ennen ponnitusvaihetta kun itkuun parahdin, olin aikasta poikki. Mieheni vierellä olo auttoi ja rauhoitti minua. Tuo asia jäi minun mieltäni kaivertamaan. Kätilö sanoi että hän tulisi seuraavana päivänä juttelemaan synnytyksen kulusta yms jos synnytysosastolla ei ole kiirettä. Ei hän koskaan tullut. Kävin sitten synnyttäneiden osaston jonkun kätilön kanssa läpi synnytykseni, hän siis luki minulle paperista miten se meni... minkä toisaalta olisin itsekin voinut tehdä. Tämä tapahtui lähtöpäiväni aamuna, olin sairaalassa viisi päivää.

Kaksi viikkoa synnytksen jälkeen olisi edes hieman kerennyt kaikesta toipumaan ja ajattelemaan asiaa niin silloin olisi hyvä käydä asiaa läpi, siihen mennessä ehkä olisi jo jotakin kysymyksiä tullut tms...

Äitiysneuvolan terveydenhoitajan kanssa käymäni keskustelu oli antoisa, silloin kun hän kävi vauvaa kotona katsomassa.

Kummankaan synnytyksen jälkeen ei keskusteltu synnytyksestä. Toisen jälkeen sain synnytyskaavakkeen ja hoitaja kysyi, onko siinä mitään, mitä pitäisi selittää. Ymmärsin kyllä lapun asiat ja kun hoitaja ei ollut se synnytyskätilö, ei keskusteltu. Molemmat synnytykset menivät ihan hyvin puudutuksineen, episiotomioineen ja ompeluineen, mutta silti olisin kyllä halunnut puhua juuri sen synnytyskätilön kanssa (vuorot eivät vaihtuneet kummassakaan). Itse olisin esimerkiksi halunnut kysyä, miksi vauvaa runtattiin mahan läpi pihalle, kuinka pahat repeämät oikeasti oli (lääkäri kursi kasaan), miksi en saanut jakkaraa jne. Enkä olisi halunnut jonkun muun " yleensä siksi että..." -vastauksia, vaan juuri minua koskevat tiedot. Kyseessä on kuitenkin elämän suurimpia (ja kivuliaimipia) kokemuksia, joka tuskin on kellekään synnyttäjälle rutiinia (kuten kenties kätilölle). Keskustelusta muun kuin synnytyskätilön kanssa ei ole paljon hyötyä, puhelinkeskustelu lienee sitä parempi vaihtoehto, joskin kaikkein paras olisi puhua kasvotusten, puhelimessa asioita helposti unohtuu. Itse en keskusteluja tajunnut pyytää, en tiedä olisiko se auttanut. Molemmilla kerroilla pyysin kyllä nähdä kaikki paperini viimeisenä päivänä, niidenkin määrä yllätti, kun itse sai vain yhden, tosin niissäkään ei sanallisesti kerrottu synnytyksestä enempää, osastoajasta kylläkin.

Olipas ihan uusi asia minulle vaikka olen kaksi lasta synnyttänyt. Ovat kyllä molemmat olleet oikeita syöksysynnytyksiä joten ei niissä paljon puhuttavaa ole mutta olisi kyllä tosiaan ollut kiva jos kätilön kanssa olisi jälkeenpäin voinut jutella ja käydä sen nopeankin synnytyksen läpi. Aina jää jotakin asioita mieltä askarruttamaan.



Muutenkin olen molemmilla kerroilla ollut melkoisen paljon oman onneni nojassa sairaalassa synnyttäneiden osastolla vauvan kanssa. Kaiken huippu oli tämä toinen kerta kun kukaan ei edes muistanut minun siellä olevan...piti lähteä oikein kyselemään kun ei ketään aamulla näkynyt eikä kuulunut meitä katsomaan. Ei tainnut oikein raportointi pelata...onneksi meillä ei hätää ollut mutta pisti silti ajattelemaan!



Molemmat lapset olen synnyttänyt Keski-Suomen keskussairaalassa Jyväskylässä.

...että ensimmäinen synnytykseni oli melkein " itsepalvelusynnytys" ! Töykeä kätilö sysäsi meidät vain suoraan synnytyssaliin ja jätti sinne kahdestaan mieheni kanssa. Arvatkaa vain oliko avuton tunne kun oli ensikertalainen eikä tiennyt että missä mennään.



Onneksi kamalan tuskanhuutoni sattui kuulemaan ohi kulkenut toinen kätilö ja tämä tuli auttamaan lapsemme maailmaan. Oli lähellä ettei mieheni joutunut itse yksin kätilöksi.



Että näin Jyväskylässä!!!

Ensimmäinen lapsi Kätilöopistolla keväällä 2005. Ei synnytyskeskustelua, vaikka valmennuksessa oli sanottu että sellainen tulee. Kotiuduimme 7.päivänä synnytyksestä ja ennen kotiinlähtöäni pyysin nähtäväksi potilaspaperini jotta saisin tietää mitä ovat kirjanneet. Olin todella toivonut tuota keskustelua, sillä minulle laitettiin tippa vaikka nimenomaan pyysin ettei laiteta, kun sille ei ollut tarvetta (ei kivunlievityksiä, olen todella piikkikammoinen) eikä koskaan selvinnyt miksi tippa laitettiin. Näin painajaisia tipasta pari kuukautta ja nukuin hanskat kädessä.



Toinen lapsi Naistenklinikalla 2006. Ei synnytyskeskustelua. Tosin synnytys oli poliklininen ja lähdimme kotiin kun vauva oli 6h ikäinen. Sain mukaan paperit synnytyksen kulusta. Siinä kaikki.

Olisin kyllä ollut iloinen keskusteluista, että keskustelemassa olisi ollut synnytyksen hoitanut kätilö eikä vain joku joka lukee paperista.

Ensimmäisen lapseni sain OYS:ssa ja siellä keskustelu oli lähinnä kysymys että " no jäikö sulle jotain mielenpäälle?" Vaikea vastata tuohon noin tunti synnytyksen jälkeen. En osannut sanoa juuri mitään. Muutenkin sairaalassa oli kovin kiireistä koko ajan sillä se oli ääriään myöten täynnä. Ei käynyt kateeksi henkilökuntaa. No synnytys onneksi meni hyvin-ei traumoja.



Toisen lapseni synnytin Tammisaaressa ja siellä keskustelu käytiin muutama päivä synnytyksen jälkeen ja silloin oli jo ehtinyt hiukan sulatella tapahtunutta. Koko tapahtuma käytiin läpi rauhassa ja oli keskustelusta hyötyä, vaikka itse synnytys oli ihan normaali ja kaikki meni hyvin, mutta onhan se silti aika " hurjaa" . Kätilöllä oli lapsen sydänkäyrä ja sitä katsottiin mitä oli minäkin aikana tehty ja tapahtunut ja tajusin hyvin selvästi että lapsen turvallisuus on tärkein. Jotenkin sitä on itsekkästi ajatellut itseään: minkälaista kivunlievitystä minä haluan ja missä asennossa minä haluan synnyttää...oikeastihan lapsen turvalisuus on tärkein.

Nyt on sitten tuore synnytyskokemus, kirjoitinkin aiemmin tähän ketjuun v. 2003 synnytyksestäni, joka päätyi kiireelliseen sektioon.



Pelkäsin rutosti tätä synnytystä ja vaikka vauvan kokoarvio oli n. 4 kg, lääkärit saivat minut vakuuttuneeksi että kannattaa synnyttää alateitse ensimmäisen synnytyksen huonoista kokemuksista huolimatta. No näin kävi tällä kertaa: rv 40+4 viime viikolla aamuyöstä alkoivat supistukset tihentyä ja lähdettiin klo 4 sairaalaan. parin tunnin päästä olin n. 3 cm auki ja siirsivät salin puolelle, vedet lähti aika pian, joskus klo 11 laitettiin epiduraali, joskin anestesialääkäri ei meinannu saada millään piikkiä selkääni, oli kuulemma niin kovat nikamanvälit. yritti varmaan 6 - 7 kertaa. ponnistusvaihe alkoi n. klo 13 jolloin epiduraali laitettiin pois päältä. Kohdunsuu oli täysin auki ja yritin ponnistella reilun tunnin kun kätilö yhtäkkiä häipyi ja kohta tuli huone täyteen lääkäreitä. Mulla supistukset jatkuivat tosi voimakkaina ja epiduraalin vaikutus oli loppunut. varmaan 3 lääkäriä ronkki ja kokeili ja supattivat keskenään ja sitten puhuivat kiireellisestä sektiosta. Vauva ei mahtunut laskeutumaan jonkun spinakohdan ohitse. Tuli ihan kamala hätä vauvan puolesta ja huusin että viekää äkkiä sinne ja arvasin että tässä käy näin.



No sitten salille ja siellä taas eri anestesialääkäri ei meinannut saada spinaalia selkääni, viime yrittämällä onnistui ettei tarvinnut nukuttaa. Ja sitten edellisestä sektiosta oli jäänyt niin pahoja kiinnikkeitä kohtuun että meni reilut 15 min ennenkuin pääsivät käsiksi vauvaan. Vauva oli lantioloukussa ja kun lääkäri nosti ylös, kohtuni repesi leikkaushaavan alapuolelta. Vauva oli ok, 4350 g painava, 53 cm pitkä tyttö (itse olen 157 cm pitkä..)! Isä lähti vauvan mukaan ja lääkäreillä meni yli tunti kun kursivat minua kasaan. Ennen kuin lähdin heräämöön, leikannut lääkäri kertoi kohdun repeämästä,kiinnikkeistä sekä siitä, että kohdun repeämää ommellessaan oli vahingossa tökännyt tikkineulalla virtsarakostani läpi. kyllä meinasi loppua jo huumori siinä vaiheessa että mitäköhän vielä. Heräämöstä pääsin 4 tunnin päästä viimein näkemään vauvan. 3 päivää makasin sängyssä enkä päässyt hoitamaan vauvaa ja virtsaa piti tarkkailla ja rakkoa huuhdella ja kävin varjoainekuvauksessa ja ultrassa kun selvittivät rakon vaurioita. Pari kertaa kävi lääkäri selittelemässä että tässä nyt kävi taas näin.



Kun vielä lääkärintarkastuksessa vauvan sydänäänistä löytyi poikkeama, sain semmoisen adrenaliiniannoksen, että vaadin itsestäni katetrin ja tippaletkun irti ja isomman kipulääkeannoksen ja hoidin itse vauvan ja pyysin lääkäreiltä selityksiä. Kaikki vain perustelivat sitä että suunniteltu sektio ei olisi ollut tarpeen meidän tapauksessa.. Yksi hoitaja oli aivan mahtava, ilman häntä en olisi päässyt tarkempaan tutkimukseen tai saanut edes antibioottia, jota lääkäri ei ollut tajunnut määrätä.. Ja tämä hoitaja ehti olla kanssani ja kuunnella ja viedä asioita eteenpäin. kirjoitin täyden A4-palautelapun ja hoitaja lupasi laittaa sen lääkärin kansioon päällimmäiseksi. Mieheni kanssa mietimme teemmekö valituksen hoitovirheestä. Vielä ei jaksa, mutta kunhan vähän aikaa toivutaan..

Esikoiseni syntyi Kättärillä 2001. Olimme miehen kanssa perhehuoneessa, ja seuraavan päivän iltana kätilö tuli juttelemaan synnytyksestä. Minusta se oli oikein mukava , joskin aika nopea juttutuokio. En oikein itse älynnyt mitään kysellä, mutta eipä minulla kyllä ollut juurikaan mitään muutettavaakaan (ts. valittamista)

kun kaksi seuraavaa lastani syntyivät, en nähnyt synnytyskätilöitä enää. Minusta se oli HYVIN omituista.Kaikki synnytykset ovat menneet ns hyvin, mutta olisin kyllä toisella ja kolmannellakin kerralla halunnut läpikäydä synnytyksen kätilön kanssa.Osaston kätilöt olisivat varmasti jutelleet, mutta mitäpä muuta he olisivat voineet, kuin tarkistaa asiat papereista? Tokihan osaisin sen tehdä itsekin,,,

Ihmettelenpä siis suuresti,että eikö monisynnyttäjä tarvitse enää " apua" tai opastusta? Muutenkin kaikkia kolmea sairaalassaol aikaani varjostivat kova kiire, ja into saada uudelleensynnyttäjä pian pois ruuhkaiselta osastolta. Kehittämisen varaa siis olisi. 5 min kyselyn sijaan aikaa voisi varata ennemminkin 20 min, vaikkei äiti näyttäisikään siltä, että on " kriisissä" ,eli ei siis itke, tai ole silminnähden huonovointinen.

Minulle kävi myös niin, että kätilö oli jäämässä lomalle. Käynnistetty synnytys (esikoisen) päättyi kiireellisen sektioon, ja keskustelu käytiin minun maatessa leikkauksen jälkeen synnytyssalissa nyytti sylissä. Keskustelu oli tosi lyhyt, ehkä viidestä kymmeneen minuutti, olin muutenkin ihan pyörällä päästäni kaiken jälkeen. Olisin kyllä kovasti tarvinnut sitä keskustelua. Usein olen miettinyt, että pitäiskö käydä vielä puhumassa asiasta kätilön kanssa, vaikka aikaa on jo vuosia eikä hän varmastikaan enää muista minua. Synnytys on jäänyt painamaan mieltä ja se on suuri syy siihen, ettei meille tulee enää lisää lapsia.

Mitä tulee keskustelun parhaaseen ajankohtaan, niin olisi varmasti hyvä jos olis muutama päivä aikaa antaa pölyn laskeutua. Tai jopa sen pari viikkoa, halutessa vois vaikka valita sen vaihtoehdon, että käydään juttu läpi puhelimitse. Tietysti kätilökin on sitten saattanut unohtaa asioita eikä tunnelmat ole enää muistissa.

HMH-83:

HEI!

Olen jouluna 2006 valmistuva kätilöopiskelija. Olisin kiinnostunut kuulemaan SINUN kokemuksesi synnytyksen jälkeisestä keskustelusta kätilön kanssa. Onko kanssasi käyty keskustelua synnytyksen jälkeen? Kuka kävi keskustelemassa ja milloin? Oliko keskustelu riittävä ja mitä olisit toivonut lisää? Saitko vastauksia mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin? Kerro myös parannus ehdotuksiasi! Esim. olisiko sinusta antoisampi jos keskustelu käytäisiin muutaman viikon kuluttua synnytyksestä esimerkiksi puhelimen välityksellä synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa? Kerro myös missä synnytit.

Käytän vastauksia koulutehtävään jonka tarkoituksena on kehittää kätilöntyötä. Kaikki vastaukset ovat tervetulleita!

KIITOS!!!