Synnytykeskustelu- kysely

Molempien synnytysten jälkeen kun olin siirretty osastolle kätilöt kävivät keskustelemassa synnytyksestä.



Käytiin synnytys läpi ja miksi oli esim.leikattu eppari ja miksi kätilö oli pyytänyt olla huutamatta =D Ensimmäinen oli imukupilla ja toinen oli syöksyllä.

..Vaikka hoitajan kanssa siitä puhuinkin. Synnytys kesti yhteensä 17 tuntia ja siinä minulle meni lonkat, niin etten pystynyt kävelemään ekaan viikkoon kun rollaattorilla ja sitten kyynärsauvoilla. Olisin kaivannut jonkinlaista keskustelua. Mutta olin niin väsynyt koko viikon NKL:lla olon aikana etten jaksanut vaatia sitä. Myöhemmin tänä vuonna tuli sitten ilmi, että epiduraalin jälkeen minulle annettiin liian myöhään oksitosiinia, mutta en ole varma johtiko siitä synnytyksen pitkä kesto. Ja olisiko lyhyempi synnytys säästänyt lonkkiani.?

Jäi vähän paha maku suuhun NKL:lla olosta.

Eipä nyt tule muuta mieleen.

TAYS, 2004 ja 2005



Kaksi synnytysta takana ja kummastakaan ei oikein kunnolla keskusteltu. Ensimmaisessa synnytyksessa kaikki meni hyvin, enka kai tarvinnutkaan mitaan sen kummempaa keskustelua. Kait kolmantena paivana synnytyksesta, joku osaston katiloista (ei siis todellakaan synnytyksen hoitanut katilo!!) tuli vain tuomaan synnytyskertomuksen ja lyhyesti naytti etta mita siina mikakin tarkottaa.. en siis tiennyt etta kyse oli jostain oikein keskustelusta, eika siis sen kummemmin kayty synnytysta lapi. Vaikkei mitaan traumoja jaanytkaan, niin olisihan siita silloinkin voitu enemmankin puhua..



Toisen synnytyksen kohdalla olisin ehdottomasti tarvinnut keskustelua, mutten sita edes itse pyytaessa saanut!! Synnytys sujui muuten hyvin, mutta ponnistuksessa vauva jai jumiin pitkaksi aikaa, napanuora oli kaulan ympari ja vihreaa lapsivetta jouduttiin imemaan paljon.. joku naista tai kaikki yhdessa ehka aiheutti sen etta vauva ei ruvennut hengittamaan ja jouduttiin viemaan laakarille.. kaikki siis paattyi hyvin ja selvittiin pelkalla lisahapella. Ensimmaiset pisteet oli vain 4 ja lapsi naytti elottomalta eika tiedetty mika oli hatana, joten tilanne oli meille vanhemmille tosi pelottava ja mieleenpainuva!!



Katilo viela sanoi lahtiessaan etta tulee myohemmin juttelemaan, mutta seuraavana paivana jalleen joku osaston katiloista tuli ilmottamaan etta kyseinen katilo ei ollut ehtinyt kayda ja oli lahtenyt vapailleen. Rupesin heti itkemaan, koska mulla oli valtava tarve puhua tapahtuneesta ja kuulla etta miksi siina kavi niinkuin kavi, mista kaikki johtui?? Kaytiin sitten osastolla vuorossa olleen katilon kanssa lapi sita synnytyskertomusta ja minahan tietty itkin koko ajan ja yritin selvittaa ja kysella ja kaikkeen sain vain vastauksen, etta " en tieda... sita on niin vaikea sanoa kun en ollut paikalla" . Ei siis helpottanut ollenkaan!! Syytin itseani tapahtuneesta, etta olin niin huono ponnistaan ja lapsi jai jumiin (ja siis syytan vielakin!). En saanut minkaanlaista vastausta kysymyksiini enka tieda yhtaan etta mita synnytyksessa tapahtui ja meniko jotain vaarin, olisiko jotain voitu tehda toisin! Itkin asiaa ystaville ja neuvolassa viela pitkaan tapahtuneen jalkeen ja sielta kylla kehotettiin ottamaan yhteytta katiloon ja pyytaa keskustelemaan, mutta ajattelin etta ei hankaan sita enaan muista.



Tapahtunut ei siis varmaankaan ollut isokaan juttu (kai) ja tilanne oli (ehka) koko ajan katiloiden/laakareiden hallinnassa, mutta koska asiasta ei puhuttu, on se (luultavasti) paisunut mielessani valtavaksi ongelmaksi ja peloksi. Uskon etta jos olisin kunnolla HETI (siis sairaalassa olon aikana) paassyt juttelemaan katilon kanssa en tuntisi nain.



Musta sen keskustelun pitas olla kasvotusten, mutta ei ihan heti ehka seuraavana paivana.. ehka kolmantena. Varmaan paljon riippuu aidin kunnosta, paljonko on saanu levattya ja nukuttua yms. Toisen synnytyksen kohdalla ei ehka olisi heti tullutkaan mieleen niin paljon kysymyksia, olin vaan niin onnellinen etta lapsi oli hengissa. Pikku hiljaa mieleen alkoi hiipia kaikkia ajatuksia ja morkoja.. Joskus jos meille viela lapsia suodaan, niin aika varmasti joudun kaymaan pelkopolin kautta.. vaikka kai siella vaan sanotaan samaa.. en tieda, kun en ollu paikalla..



Kiitos kuitenkin synnytysosastolla olleelle lastenlaakarille, joka tuli jutteleen mulle tapahtuneen jalkeen. Siis heti sen jalkeen, kun vauva tuotiin takasin meille. Han kertoi mita tehtiin ja vakuutteli etta kaikki on nyt hyvin ja oli tosi sympaattinen ja ystavallinen! Enka siinakaan tietty osannut mitaan enempaa kysya, kun rutistin vaan vastasyntynytta ja itkin..



Mita sitten olis voitu tehda toisin.. ensinnakin se hoitanut katilo olis voinu tulla jutteleen, jostain jarjestaa sen ajan!! Se etta keskustelun hoiti joku muu katilo(joka ei ollut paikalla, eika ottanut kantaa MIHINKAAN!), ei auttanut OLLENKAAN!!! Se katilo jonka kanssa juttelin selvasti naki etta asia painoin mua tosi paljon (itkin siis ihan kunnolla), ois ehka voinu yrittaa jarjestaa jonkun tapaamisen tms. (edes sitten soittoajan) hoitaneen katilon kanssa. Toivottavasti tasta nyt oli jotain apua.. suurimpana pointtina ehka se, etta keskustelu synnytyksessa paikalla olleen henkilon kanssa on toosi tarkeeta.

Mun kohdalla synnytyksen aikana yövuorossa ollut kätilö, muutamalla sanalla kertoi synnytyksestä sen jälkeen.Toki koko synnytyksen ajan sain kiitettävästi tietoa..ehkä suurin syy oli että itsekkin hoitoalan ihmisenä osasin/uskalsin ehkä paremmin kysellä...(voi kätilö parkaa; aina joutui perustelemaan..!!)

Osastolla kätilö löi synnytyskertomuksen kouraan ja sanoi että lue läpi ja kysy jos jotain kysyttävää.Se ehkä hieman " kiireinen" tapa ja olisin toivonut toisenlaista käytäntöä.

Poikani syntyi sektiolla. Leikkauksen aikana tuntoni palasi, verenpaineet tippuivat äkisti ja leikkaus pitkittyi muutenkin noin tunnilla. Koin tilanteen erityisen traumaattiseksi.



Kukaan ei tullut keskustelemaan kanssani ja kun kysyin, miten ihmeessä tunto saattoi palata ja miksi minua ei nukutettu (tunnon palatessa lapsi oli jo poissa leikkaussalista), ei kukaan osannut vastata, koska leikkaava lääkäri, eikä anestesialääkäri olleet paikalla. Onni lapsesta vei ajatukset muualle, mutta myöhemmin asia on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Vieläkin, lapsen ollessa 9 kk, mietin, että pitäisikö soittaa kättärille ja vaatia selitystä. Ei siksi, että haluaisin syyttää jotakuta, vaan siksi, että pelko on jäänyt kalvamaan mieltäni ja todella haluaisin tietää mikä meni vikaan ihan tulavaisuudenkin kannalta.

Synnytin toukokuun viimeinen päivä PHKS:ssä kaksoset. Koska synnytys käynnistettiin oksitosiini-tipalla ja kalvojen puhkaisulla jouduin viettämään synnytyssalissa 14 tuntia. Tuona aikana taisi kiertää 3 eri vuoroa. Synnytys ei mennyt ihan oppikirjan mukaan, koska samaan synnytykseen saatiin imukuppi-synnytys sekä kiireellinen hätäsektio. Itse synnytyksessä mukana ollut kätilö tuli keskustelemaan 4. päivänä synnytyksestä. Se oli erittäin tervetullut vierailu. Sain lukea paperilta kaikki ne toimenpiteet joita minulle oli koko sen päivän aikana tehty. Kätilö selvitti vielä mitä sektiossa oli tehty ja mitä siinä oli ilmennyt.



Keskustelusta jäi todella positiivinen mieli, kun sai kerrata synnytyksen vielä kerran henkilön kanssa joka oli paikalla ja aktiivisesti synnytyksessä mukana.



Kiitokset koko PHKS synnytys- ja synnyttäneiden osaston henkilökunnalle ovat paikallaan. Synnytyksestä jäi joka suhteessa hyvä mieli.

Minulla on kolme lasta joista kaksi on syntynyt alateitse ja kolmas leikkauksella (ei kuitenkaan suunniteltu).

Lapset ovat olleet " kookkaita" ; 1.3980g, 2. 4345g ja kolmas 4375g. Alunperin olisin kaivannut keskustelua myös jo ennen synnytystä, jotta kaikki ei olisi tullut niin yllätyksenä. Kaikkien kanssa on ollut ns. raskausdiabetes, joka on pysynyt " kurissa" dieetillä. Kolmannen kanssa pelotti kovasti lapsen suuri koko, mutta kukaan ei ottanut pelkoani todesta, koska kaksi aikaisempaa synnytystä olivat sujuneet " hyvin" eli ponnistusvaihe oli molemmissa 5min. Kolmannen arvio la-päivänä oli reilu 4 kg. Meni 2 viikkoa yli ja monesti pyysin, että käynnistettäisiin, jottei kasvaisi kovin suureksi, mutta pyyntöäni vähäteltiin ja vedottiin sanoin: kun olet noin helposti aikaisemmatkin saanut, niin ei sinulla ole mitään ongelmia synnyttää iso lapsi. Loppujen lopuksi synnytys käynnistettiin 2 vk lasketun ajan jälkeen ja jouduttiin leikkaamaan vedoten lapsen suureen kokoon.



Mutta itse kysymyksiin.

Ensimmäisen lapsen kohdalla ainoastaan loppukeskustelu oli lääkärin kanssa, joka keroit synnytyksen kulun. Totesi, että menetin paljon verta (ei kertonut miten paljon) ja kysyi, että mitä siinä oikein kävi...Kätilön kanssa en keskustellut.

Toisen lapsen kohdalla ei ollut enää keskuetlua edes lääkärin kanssa eikä kätilöiden kanssa.

Kolmannen kohdalla sairaalassa keskityttiin enemmän ensisynnyttäjiin ja " konkareihin" ei kiinnitetty mitään huomiota. Ainoastaan leikkkuspotilaana sain ensimmäiesenä päivänä ruoan eteeni kannettuna ja särkylääkettä pyytämättäkin. Kotiinlähdön aikana muille huonekavereille (ensisynnyttäjiä) pidettiin " loppupalaveri" , jossa käytiin imetykset, synnytys ym. asiat läpi. Kun minun lähdön aika koitti tuotiin nippu tulosteita ja lääkäri tarkisti vauvan. Kukaan ei olut kiinnostunut siitä, miten imetys on lähtenyt käyntiin tai voinnistani. Leikkauhaavasta puhuttiin sen verran, että sitä pitäisi huuhdella useasti päivässä. Tikeistä kukaan ei puhunut mitään, sain mukaan yleisen lapun tikeistä, joissa tikkien sanottiin olevan itsestän sulavia. Kymmenentenä päivänä tikit ja haava-alue alkoivat tulehtua ja kysyin neuvoa ystävältä, jolla oli sektio takana. Sanoi, että hänen piti käydä poistattamassa tikit, etti ne olleet sulavia. No sitten jouduin lauanataina menemään ensiapuun (meiltä sinne matkaa n. 40km) ja pyytämään tikkien positatusta. Minun kanssa ei sairaalassa eikä sen jälkeen kukaan mitään keskustellut, koska minun luultiin tietävän kaiken kaikesta jopa sektiosta ja siitä haavasta riippumatta siitä, että se oli ensimmäinen sektioni.



Yleiseti minulle jäi huono maku ja se, etti siellä ketään oikeasti kiinostanut se, että miten voit ym. VAuva onneksi hoidettiin ihan ok. Ja leikkauspotilaana jopa kaksi ensimmäistä yötä vauva oli lastenhoitajien luona, mikä taas oli hyvä koska nouseminen oli yhtä tuskaa ja kipua.



Minulle olisi riittänyt keskustelu kätilön kanssa ihan sairaalassakin.

ja olisin todella kaivannut sitä sillä synnytys oli pitkä (25h) ja vaikea ja siinä oli komplikaatioita.



ihan olis ollut sama miten olis keskusteltu kunhan olis voinut jutella kätilön/lääkärin kanssa.

... kätilön kanssa kävimme koko tapahtuman tosi tarkasti läpi. Mielestäni se oli tosi kiva ja hyödyllinen keskustelu. Itselläni meni ajantaju joten oli kiva kuulla miten kaikki eteni. Muutama kysymys tuli mieleen ja sain niihin kyllä vastauksen. Sovittiin myös että jälkeenpäinkin saa soitella ja kysyä jos jatain jäi kysymättä, eipä tarvinnut. Pelkkää plussaa synnytyskeskusteluille! (synnytin L-PKS:ssä, loppuvuodesta 2004)

ja samassa paikassa vuonna 2004 ei myöskään keskusteltu toisen synnytyksen jälkeen.

Itselläni kävi niin, että jouduin kaksi kertaa synnytyskeskusteluun... Ensin kanssani kävi keskustelemassa synnytyksessä koko ajan mukana ollut kätilöopiskelija, jonka kanssa keskustelu oli antoisa. Keskustelu käytiin päivää ennen kotiutumista, eli reilut 4vrk synnytyksestä. Keskustelu oli hyvä juuri siksi, että opiskelija oli ollut läsnä ihan koko ajan.



No, tästä parin tunnin päästä tuli kanssani keskustelemaan " oikea" kätilö... Kun kuulemma opiskelijan kanssa käyty keskustelu ei riitä. Ja tämä kätilö ei ollut lainkaan ollut synnytyksessäni mukana, vaan oli joku vuorossa sillä hetkellä oleva. Ei tiennyt tietenkään synnytyksestäni mitään muuta kuin mitä papereissa luki ja niissä olleiden virheiden takia jouduin ihan oikeasti väittelemään tämän kätilön mukaan. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että ponnistin puoli-istuvassa asennossa, koska papereissa niin luki. Eikä suostunut uskomaan, että asia ei niin ollut! Sama juttu ilokaasun kanssa, siitä hän väitti että sehän mulla helpotti (kun papereissa luki niin...), vaikka todellisuus oli jotain ihan muuta. Jäi jotenkin höntti olo, siis että joku täysin ventovieras, joku joka ei ole ollut tilaisuudessa lainkaan läsnä tulee kertomaan mulle, että näin tää homma meni... Ja vaikka kuinka yritin kertoa sitä " omaa kantaani" , niin kätilö omalla auktoriteetillaan aika upeasti mut jyräsi.



Joten ehdottomasti olen sitä mieltä, että keskustelun voi käydä VAIN synnytyksessä mukana ollut henkilö, oli se sitten oikea kätilö tai opiskelija. Mieluummin siis vaikka myöhemmin ja puhelimitse kuin niin, että keskustelemaan tulee paperinipun kanssa joku, jolla ei ole synnytyksesi kanssa ollut mitään tekemistä...

synnytyksen jälkeen mukana ollut kätilö tuli sanomaan että hän lähtee nyt ja hänellä alkaa muutaman päivän vapaa, että ei ole paikalla sitten. kysyi että onko mielen päällä mitään nyt. no eipä tietty ollut kun vieressä pötkötti 1h vanha esikoisvauva.



kotiutumista edeltävänä iltana oli lähtötarkistus, jossa kätilön kanssa käytiin synnytystäkin läpi, mutta eihän tämä kätilö tiennyt muuta kuin mitä papereissa oli, ja vaikka oikein mukava ihminen olikin, niin minusta koko ajan tuntui että olen vaivaksi jos alan käymään synnytystä läpi kovin tarkasti. että tarkoitus on vain todeta että ihan jees olo, ei kai tässä.



ekoina päivinä sairaalassa oli niin kummallinen olo muutenkin, kun yritin tulla sinuiksi tapahtuneen ja uuden elämäntilanteen kanssa, etten kovin tarkasti vielä käynyt läpi synnytystä. vasta myöhemmin kaikki alkoi hahmottua mielessäni. silloin olisin tarvinnut keskustelua. ja nimenomaan synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa, jotta olisin saanut selvennystä kaikkeen mieltäni painavaan. näin ollen en tähän päivään mennessä tiedä syitä moniin toimenpiteisiin ja pelkään seuraavaa synnytystäni.

Ja synnytykseni aikana oli kolme eri kätilöä (iltavuoron-, yövuoron ja viimein aamuvuoron kätilö vei sektioon).

Olisin todellakin myös keskustelua tarvinnut ja asian läpikäymistä kaikin puolin. Sairaalasta kotiin päästyäni olin vieläkin " aivan sekaisin" ja neuvolan täti kysyikin kun puhuttiin synnytys läpi, että suostuisinko mennä juttelemaan, koska se olisi seuraavaa (jos luoja niin suo) synnytystä ajatellen kohdallani ollut äärimmäisen tärkeää. En itse suostunut koska halusin siinä kohtaa vaan työntää koko asian ns. taka-alalle ajatuksistani. Joten keskustelua en käynyt vaikka näin jälkikäteen asia harmittaakin.

Kätilö kävi synnytyksen läpi synnytystä seuraavana päivänä. Ei siinä juuri epäselvää ollutkaan, enemmän mietin ennenaikaisesti syntynyttä vauvaa. Epikriisit yms. tilasin kotiin useamman kuukauden kuluttua synnytyksestä, vauvan tietojen takia.



Tyttömme autettiin maailmaan imukupilla sydänäänilaskujen takia. Synnytyksessä avustanut lääkäri sanoi heti, että jos siltä tuntuu, häneen voi ottaa yhteyttä ja tulla keskustelemaan, mitä tehtiin ja miksi. No ei siltä tuntunut, mutta oli kuitenkin kiva tietää, että se mahdollisuus oli olemassa.

Koskaan ei olla käyty synnytystä läpi. Ensimmäisessä synnytyksessä oli opiskelija mukana ja sanoi, että viikon päästä on taas paikalla ja sitten voidaan käydä synnytys läpi..noh, ajattelin että enpä taida olla täällä viikkoa ja kotiuduinkin kahden yön jälkeen. Ensimmäisellä kerralla olisin halunnut käydä synnytystä läpi kätilön kanssa, koska aikamoinen kokemus se oli ensikertalaiselle ja synnytksessä ollut oma mies ei tuntunut tässä aiheessa riittävältä keskustekumppanilta. Vielä puolivuotta synnytyksen jälkeen synnytys pyöri mielessä, ei kuitenkaan peikkona, mutta kuitenkin, asiaa ei vain oltu käsitelty...

Toisessa synnytyksessä ja kolmannessa ei kukaan tarjonnutkaan synnytyskeskustelua, pyysin itse nähdä paperini, että voin lukea synnytyskertomukseni.. paperit tuotiin ja se siitä. Ei mitään kysymystä synnytyskestä.. toisella ja kolmannella kerralla en keskustelua niin kaivannutkaan ja asia ei jäänyt pyörimään päälle kuten ensimmäisessä.

Pitäisin synnytyksen läpikäymistä hyvänä asiana ja toivoisin, että voitaisi käydä mahdollisuuksien mukaan joko vielä synnärillä ollessa tai jälkikäteen. Puhelimessa se ei oikein itseltäni onnistuisi.. ja keskustellu pitäisi ilman muuta käydä synnytyksessä mukana olleen kätilön kanssa.

Sain kopion oman synnytyksen kulusta heti synnytyksen jälkeen aivan pyytämättä. Se oli siis minulla sairaalan yöpöydän laatikossa koko sairaalassa olon ajan. Kätilö, joka hoiti synnytyksen oli ihan huippu, sanoi jäävänsä parin päivän vapaalle (hoiti silloin tämän synnytyksen yövuorolla), jottei pääse välttämättä keskusteluun. Keskustelu kuitenkin onnistui, sillä kun olimme lähdössä kotiin, olikin kätilöllä työvuoro (tyttö tuolloin 2 vrk -ikäinen).



Itse keskustelu ei ollut antoisa. Todettiin vain, että kaikki meni oikeastaan niin hyvin kuin voi mennä. Ei komplikaatiota, ei mitään. Lisäksi olin valvonut siinä vaiheessa yli 3 vrk putkeen, joten jo lauseiden muodostaminen otti tiukille. Ei hyvä aika keskustelulle. Voin vaan kuvitella, miten hyvää tekstiä syntyi sille kirjalliselle palautteelle :). Niin ja mieskin oli mukana keskustelussa.



Minulla synnytyksestä toipumiseen kului 8 kk (sen jälkeen olo ollut kivuton). Neuvolassa vaivoille ja oireille on vain hymähdetty, vaikka olen yrittänyt virittää keskustelua th:n ja kahden eri lääkärin kanssa. Kaipaisin sitä keskustelua nyt, ennen seuraavaa synnytystä. Ja nimenomaan tuon toipumisen näkökulmasta, sillä näkyviä vaurioita ei tuossa edellisessäkään synnytyksessä ollut kuin pieni 3 tikkiä vaatinut repeämä. Miksi siis olin kivulias niin pitkään?



Titi

Molemmilla kerroilla olen synnyttänyt Kätilöopistolla ja kummallakaan kerralla en saanut käydä asiaa läpi kenenkään synnytyksessä olleen kätilön kanssa. Meillä oli myös niin pitkät synnytykset, että vuoroja vaihtui synnytysosastolla 2-3. Sen viimeisimmän, itse synnytyksen hoitaneen kanssa olisin halunnut jutella, muttei onnistunut.



Lapsivuodeosastolla sitten käytiin paperista omahoitajan kanssa synnytyksiä läpi parin päivän päästä. On se ihan kiva edes vähän kuulla, miten se ammattilaisesta/ulkopuolisesta näytti menneen, mutta eihän siitä voi vieras ihminen niin kovin paljon mitään sanoa, riippuu miten asiat on kirjattukin. Olisi kyllä ehdottomasti oltava se mukana ollut kätilö käymässä sitä läpi.



Voisihan se olla ok jutella myöhemmin puhelimessakin, mutta mielummin kasvokkain. Onhan synnytyskin niin intiimi tilanne, että jotenkin haluaisi tavata saman henkilön ihan " omana itsenäänkin" . No, eihän sitä muutaman päivän sisällä synnytyksestä oma itsensä vielä ole, mutta ei nyt ainakaan koko ajan kärvistele kivuissakaan.

Synnytin Kättärillä esikoiseni heinäkuussa 2006, eikä keskustelua käyty kenenkään synnytyksen aikana mukana olleen kätilön kanssa. Osastolla oli hurja kiire juuri ponnistusvaiheeni aikaan ja kätilö juoksi huoneesta toiseen. Ehkä juuri tämän takia ei tullut mieleenikään vaatia mitään keskustelua, vaan vain olla kiitollinen, että edes synnytyksen avustamiseen riitti kätilöllä hetki aikaa.

En tiedä olenko ihan oikea henkilö vastaamaan tähän, sillä minulle tehtiin kiireellinen sektio nukutettuna ja juttelemaan tuli leikannut lääkäri joka ei ollut läsnä synnytyssalissa (vasta leikkurissa) - ei siis kätilö.



Lääkäri kuitenkin tuli osastolle muistaakseni 2 päivää synnytyksen jälkeen, ja juttelimme jonkin aikaa (puoli tuntia?) asioista jotka johtivat sektioon, lapsen ja minun voinnista sekä tulevaisuudesta (mm. uudesta raskaudesta). Heti synnytyksen jälkeen olin kuitenkin jotenkin shokissa, koska tilanteen vakavuus on iskenyt vasta kuukausia synnytyksen jälkeen enkä silloin kokenut keskustelua niin tarpeellisena. Nyt arvostan erittäin paljon sitä että häneltä löytyi aikaa keskusteluun, ja muistan miehen nimen ja ulkonäön loppuelämäni.



Synnytyksen alun hoitaneiden kätilöiden ja lääkärin nimiä tai ulkonäköä en edes muista enää, heti alusta oli ongelmia ja ihmisiä pyöri ympärillä enemmänkin. Synnytyssalin tapahtumista onkin jäänyt sekava ja pelottava kuva, minkä tajusin vasta kun tulin uudestaan raskaaksi (nyt rv 32). Olisi ehkä ollut hyvä tavata myös joku salissa olleista ihmisistä. Jälkipuinnissa varsinkin läsnä olleesta miehestäni on ollut paljon apua, samoin neuvolasta.

noin kolmantena päivänä synnytyksestä. Tunsin sen itse hyväksi, sillä sain kokonaiskuvan mitä tapahtui ja pari mieltä askarruttavaa kysymystä sai vastauksen. Mielestäni synnytyskeskustelu pitäisi pyrkiä käymään läpi kätilön kanssa joka oli paikalla, itselläni näin ei ollut ja " vieras" kätilö kävi läpi paperit kanssani. Mutta parempi sekin kuin ei mitään.