Lapseni muuttaa kotoa pois, miksi itken valtavasti
Vaikka hänelle se on onnellinen asia. Voisin ihan romahtaa.
Kommentit (38)
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Surullistakin se pesän tyhjentyminen on, jos väliin lapseen ovat hyvät. Siskoni olin onnessaan kun jatkuvasti riitelevä tytär muutti pois.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Mulla se on niin paskaa, että voisin päättää päiväni. En jaksa enää.
Minua pelottaa jo aika kun lapset lähtevät vaikka 11 ja 14
Vierailija kirjoitti:
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Tämä olisi mun syy. Mies on täysi ilkiö ja hirvittäisi jäädä kaksin hänen kanssaan. Lapset kun paikalla käyttäytyy hieman paremmin.
Suru kuuluu asiaan ja kertoo väleistänne kauniita asioita. Lapset ovat lainassa vanhemmillaan, suren itsekin mutta iloitsen siitä että lapsen siivet kantaa ja elämänsä täynnä unelmia ja tavoitteita joiden toteuttamisen eteen tekee töitä.
Minä itken välillä jo nyt, vaikka lapset ovat kotona vielä ainakin kolme vuotta. He ovat niin rakkaita ja heidän kanssaan on niin kiva olla. Onhan se iso elämänmuutos. Tottakai olen iloinen siitä, että lapsista on kasvamassa itsenäisiä ja pärjääviä aikuisia. Ja eiväthän he katoa tästä maailmasta ja elämästäni lopullisesti minnekään.
Mietin, että mistä löytyy sitten merkitys elämään. Työt, harrastukset yms. ovat mukavia juttuja, mutta tärkein merkitys elämälle on mulle olleet lapset.
Eikö toi oo ihan normaali reaktio.
Teillä on väärät puolisot jos maailma romahtaa aikuisen lapsen muutettua omilleen. Jättäkää ne ja alkakaa elämään ilman tyrannia elämässänne. Ei sitä liittoa ainakaan lapsen takia enää tarvi jatkaa.
Usko pois mutta usein tuntuu siltä että välit paranevat kun teini/nuori aikuinen ja vanhempi ei asu enää saman katon alla. Voi mennä muutama vuosi, mutta tilanne voi sen jälkeen hyvässä tapauksessa muuttua paljon paremmaksi kuin mitä esimeriksi viimeisen vuoden ajan ollut.
Nauti siitä mitä sinulla nyt on. Tee mielisiä harrastuksia - liikuntaa, käsitöitä, ruuanlaittoa, mistä ikinä pidätkään. Tsemppiä!
Esikoinen muutti vuosi sitten ja tuntui kovalta paikalta minulle. Hänellä menee hyvin ja nyt olen onnellinen hänen puolestaan. Hän käy satunnaisesti kyläilemässä vaikka välimatkaa on reilu 200km ja soittelemme viikottain. Välit ovat pysyneet hyvinä välimatkasta huolimatta. Nyt täytyy varautua siihen, että vuoden päästä lähtee toinenkin. Kolmannen lähtöön on vielä aikaa, mutta hänen jäljeen talo jää tyhjäksi. Ajatuskin kauhistuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Tämä olisi mun syy. Mies on täysi ilkiö ja hirvittäisi jäädä kaksin hänen kanssaan. Lapset kun paikalla käyttäytyy hieman paremmin.
Kannattaa sitten varmaan tehdä lisää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Tämä olisi mun syy. Mies on täysi ilkiö ja hirvittäisi jäädä kaksin hänen kanssaan. Lapset kun paikalla käyttäytyy hieman paremmin.
Oletko hakenut apua itsellesi ja lapsillesi?
Joskus jäät kaksin joka tapauksessa. Mitä aiot tehdä? Pitäisikö jo suunnitella, mihin muuttaa?
Eiköhän ole olemassa Käypähoito-ohjelma takertuville luonnevikaisille naisille. Ymmärrän kyllä että jos on tällaisella persoonallisuudella varustettu niin se lapsen muutto on kriisin paikka. Vanhuus uhkaa. Pieni, epäonnistunut elämä kuivuu kasaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Tämä olisi mun syy. Mies on täysi ilkiö ja hirvittäisi jäädä kaksin hänen kanssaan. Lapset kun paikalla käyttäytyy hieman paremmin.
Oletko hakenut apua itsellesi ja lapsillesi?
Joskus jäät kaksin joka tapauksessa. Mitä aiot tehdä? Pitäisikö jo suunnitella, mihin muuttaa?
*Eivät ne lapset mitään apua tarvitse.
Ei ne lapset ilmaan haihdu. Olen tekemisissä äskettäin kotoa muuttaneen kuopuksen kanssa liki viikottain, vanhemman lapsen kanssa harvemmin mutta säännöllisesti.
Tämä on luonnollinen elämänvaihe ja täysin tervetullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Tämä olisi mun syy. Mies on täysi ilkiö ja hirvittäisi jäädä kaksin hänen kanssaan. Lapset kun paikalla käyttäytyy hieman paremmin.
Oletko hakenut apua itsellesi ja lapsillesi?
Joskus jäät kaksin joka tapauksessa. Mitä aiot tehdä? Pitäisikö jo suunnitella, mihin muuttaa?*Eivät ne lapset mitään apua tarvitse.
Tietenkin tarvitsevat. Eihän tuollainen ilmapiiri voi olla vaikuttamatta heihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä just toi, että lapsesta on tullut puolison korvike, niin kuin nro 2, aiheuttaa sitä . Suru on siitä, että oma elämä on paska, eikä uskalla tehdä tarvittavia muutoksia parempaan.
Tämä olisi mun syy. Mies on täysi ilkiö ja hirvittäisi jäädä kaksin hänen kanssaan. Lapset kun paikalla käyttäytyy hieman paremmin.
Miten olisi: ERO? Kas , kun se on salittu. Lasten tehtävä on lähteä maailmalle. HAluisitko ite asua äitin ja isukin kanssa koko elämäs?
Tottakai se aiheuttaa haikeutta. Niin hyvässä, kuin pahassa. Siihen tottuu hyvin nopeesti. Ellei oo joku sellainen vanhempi , joka roikkuu lapsissaan, koska itelään ei oo mitään elämää.
Vaikea siihen on ensin tottua, ettei todellakaan ole enää vastuussa kenestäkään. Mutta uskokaa tai älkää. Kyllä siihen tottua ja alkaa nauttia siitä, että on aikaa itelle.
Voi voi, mä muutin äkkiä pienempään asuntoon kun lapset oli lähteneet, etteivät vaan enää tule takaisin.
Kiitos kun kysyit tätä. Minäkin itken juuri kun tytär oli kuukauden kotona työskenneltyään projektitehtävissä kotipaikkakunnalla. Hän lähti matkalaukkuineen äsken ovesta ja tuntuu kuin linnut olisivat hävinneet maailmasta. Itken piilossa, koska mies saisi hirvittävän huudon aikaan,, jos näkisi herkkyyteni. Rakastan tytärtä ja hänen kaunista ja iloista luonnetta. Ehkä tuo kontrasti isäänsä korostaa surua. Koti kylmeni.