Pelkään, ettei mies ”rauhoitu” isyyden myötä ja jään yksin vastuuseen

Pahin mahdollinen skenaario on se, että sinulla on kaksi (2) lasta. Tämä mies ja se vauva. Mies, joka ei ole yhtälainen vanhempi vaan tyydyytää vain omia tarpeitaan ja sitten siihen päälle vielä appivanhemmat ja mahdolliset omien vanhempien eri odotukset. Se on jännä miten edelleen miehet pääsevät kuin koira veräjästä, koska "pojat on poikia" ja pahimmillaan ne miehen vanhemmat ovat mahdollistaneet tämän ajattelumallin myös pojalleen, ilman mitään vaatimusta "aikuistumisesta" ja pahimmillaan näkevät asian lopulta niin että uusi miniä on hankala nainen ja kasvattaa lasta väärin ja tukee ja puolustaa omaa poikaansa jatkamaan vastuutonta elämäntyyliä, elleivät sitten ole suht tarkkanäköisiä sukupuolirooleista ja niiden tuomista haasteista parisuhteisiin ja perhe-elämään.

Jos et halua lasta niin paljoa että olet valmis ottamaan riskin että joudut itse huolehtimaan kaikesta niin älä ala yrittää lasta. Mulla oli vähän vastaava tilanne, miehelle harrastukset oli kaiken a ja o. Puhuttiin kyllä etukäteen ja mieskin halusi perhettä, mutta kyllä mä jo silloin tajusin että mun niskaan kaatuu lapsiarki. Mietin asiaa, olin mielestäni valmis siihen ja, saatiinkin kaksi lasta pienellä ikäerolla. Kolme vuotta esikoisen syntymästä olin aika rasittunut, varsinkin kun kuopus oli huonohko nukkumaan, mies kyllä vaihtoi vaippoja ja vahti lapsia (pyynnöstä) mutta kaikki ruoanlaitot, yöheräilyt yms jäi mulle. Kyllä siinä parisuhde kärsi. Eroon ei päädytty, mutta lähellä käytiin. Jälkikäteen mietittynä asiat jotenkin muuttui kun esikoinen oli kolmevuotias, tuntui että silloin mies heräsi siihen että lapsi on ihminen jonka kanssa on mielenkiintoista viettää aikaa. Samoihin aikoihin palasin töihin ja lapset menivät päiväkotiin joten sain vähän muutakin elämääni ja päiviin tuli selkeä rytmi, mikä varmaan auttoi siihen että kuopus alkoi nukkua yönsä. Nyt kun lapset on jo kouluikäisiä niin mies on innoissaan mukana lasten harrastuksissa ja lapset hänen, tekevät keskenään harrastusreissuja yms ja mies hoitaa kaiken. Mutta tarina olis toisenlainen jos en olis etukäteen ollut valmis ottamaan lapsiarkea itselleni tai jos lapset ei olis halunnut/voinut ottaa just niitä harrastuksia mitä nyt. Minä en myöskään ollut perheen ykköstienaaja kun lapset syntyi, joten taloudellisesti pystyin olemaan kolme vuotta kotona helposti ts. miehen harrastuksiin mennyt raha ei tarkoittanut että olis pitänyt tinkiä lasten menoista.

Ap, kuten joku jo täällä totesikin, lapsi ei mene siinä sivussa. Kun vauva tulee perheeseen, ovat vanhemmat täysin sen armoilla, minlälainen temperamentti vauvalla on ja onko vauva terve. Tämä vaikuttaa esimerkiksi yöuniin merkittävästi. Syökö lapsi usein ja pitkiä aikoja (jos imetät?). Vaikka mies ei kykene imettämään, hän kykenee esimerkiksi vaihtamaan vaippoja, pesemään pyykkiä ja siivoamaan sekä huolehtimaan, että vauvassa kiinni oleva äiti saa kunnon ruokaa ja edes hetken hengähtää. Ensimmäiset kuukaudet ovat monesti rankkoja, vaikka vauva nukkuisi hyvin eikä itkisi tavanomaista enempää. Mullistus on valtava. Saati sitten, jos lapsella on jotain terveysongelmia tai esimerkiksi koliikki.

Sanotaanko, että ensimmäiset kolme vuotta lasta ei voi suurin piirtein hetkeksikään laskea silmistään (paitsi kun se nukkuu). Leikkii ehkä hetken yksin, mutta koko ajan on oltava tietoinen, missä lapsi on ja onko kaikki hyvin. Siitä eteenpäin alkaa pikkuisen helpottaa kun lapsi esim oppii pukemaan ja syömään sujuvasti itse. On kuitenkin esim uhmaikää ja sairastelua ja kaikenlaisia vaiheita, jotka määrittelevät perheen rytmiä ja elämää.

Vauvan ja pienen lapsen hoito on raakaa työtä. Ihanaa ja antoisaa ja suhteen luomista omaan rakkaaseen lapseen, jolla on omat tarpeet ja oma persoonallisuus. Mutta: raakaa työtä.

Hyvä puoli on se, että mies on rehellinen. Lapsi tulisi sinulle hoitoon 100% ja maksettavaksi. Jos olisit kymmenen vuotta vanhempi ja haluaisit lapsen yksinhuoltajana niin sanoisin että anna mennä vaan. Nyt mieti tarkkaan. Sinulle voi käydä niin että katkerana hoidat lapsen yksin ja mies on jo uudessa parisuhteessa ja tapaa lasta kuukausittain tai harvemmin. Ero tulee väistämättä kun ilmaiset väsymyksen yksinäisestä vastuunkannosta etkä ole enää niin hauskaa seuraa kuin aikaisemmin. Onko mummoa ja vaaria jotka sitoutuvat sinun kanssa hommaan? Sekin voi vaikuttaa siihen miten asiat menee. Ota huomioon, että lapsi voi olla sairas ja vaikeasti hoidettava.

Ap, olet 28, joten hengitä syvään. Sinun on istuttava nyt alas, ensin itsesi kanssa ja sitten puolisosi kanssa ja keskusteltava hyvin isoista asioista. 

Ensimmäiseksi, vaikutat ihmiseltä, josta tulisi hyvä äiti, sillä otat selvästi muut huomioon, osaat pitää talouden ja ns. talon kunnossa ja pohdit näitä asioita. Lapsi vie leijonanosan ajastasi, kun ensin odotat, sitten tulee vauvavuosi ja senkin jälkeen. Sinun on mietittävä, että millaisen elämän haluat. Kirjoitit, että voisit luopua lapsihaaveistasi miehesi vuoksi, se on hieno ideaali parisuhteen maassa, mutta mieti oikeasti, että haluatko todella tehdä niin.  Moni nainen on katkeroitunut, kun on luopunut haaveesta(oli se sitten mikä tahansa) miehen vuoksi, eikä saanut tarpeeksi tilalle. Mitä sinä mieheltäsi oikeasti saat? Tukeeko hän sinua? Auttaako hän sinua, kun hän on paikalla? Osaako hän arjen haasteet, jos raskaus vie sinut vuodelepoon? Auttaako hän, jos sinä ja lapsi olette korkeassa kuumeessa ja oksennustaudissa? Vai lähteekö hän harrastuksensa pariin, tuli mitä vain eteen?

Minulla on useita lapsia, joten tiedän paljon siitä, mitä perhe vaatii. Uskon, että miehesi elää - kirjottamasi perusteella toki - satumaailmassa. Hänestä on varmasti ihanaa jatkaa sukua, sillä se tarkoittaa runsasta määrää seksiä säännöllisesti. Perheen isän rooli on aivan muuta. Kuka tahansa voi olla biologinen isä, mutta todellinen isä vaatii paljon enemmän: tuetaan odottavaa äitiä läpi raskauden, ollaan mukana synnytyksessä, autetaan vauvan hoidossa, jutellaan tuntikausia kasvatusideoista ja ollaan läsnä arjessa. Jotenkin en voi kuvitella miestäsi perheen isäksi, jos harrastus vie viikonloput, työ on valittu sen mukaan ja hän vain ilmoittaa sinulle olevansa taas retkellä poissa. Toki kyse on myös siitä, että millaisen vanhemmuuden sinä haluat: jos haluat olla pääasiassa yksinhuoltaja myös parisuhteessa, niin silloin en näe tässä tilanteessa uhkakuvia, sillä saat juuri, mitä haluat: lapsen, josta vastaat täysin itse ja parisuhdeaikaa silloin tällöin, kun mies harrastukseltaan ehtii.

En toki ole ennustaja, mutta harva meistä muuttuu kokonaan tuosta vain. Miehesi pitäisi muuttaa iso osa elämästään voidakseen olla oikeasti läsnäoleva vanhempi. Vanhemman kuuluu olla läsnä lapsensa elämässä, antaa hänelle aikaa, olla luotettava ja pitää sanansa. Ei kadota koko ajan jonnekin, jos aikoo olla aidosti osa lapsen elämää. Nyt ei ole puhe ammatista, jossa matkat ovat osa työtä vaan harrastuksesta, josta on tehty lähes koko elämä.

Näin ulkopuolisen perusteella tulee tällainen mielikuva. Pohdit, rauhoittuuko miehesi. En usko siihen. Tunnen samantyyppisiä miehiä, eikä heidän elämässään ole ollut tilaa perhe-elämälle. He ovat niitä jännittäviä setiä ja enoja, mutta eivät isiä. Voit saada hänen kanssaan lapsen/lapsia, mutta uskoisin, että sinä olet se pääosainen huoltaja. Miehesi voi ihastua lapsiinsa täysin, mutta kun kerran on 20 vuotta elänyt tietyn tyylisesti, eiköhän veri vedä sen elämän pariin täysillä pian. Lapset voivat ajan kanssa kasvaa vauhtiin mukaan ja se voi yhdistää teidän perhettänne, mutta alussa olet aivan taatusti vastuussa kaikesta. Jos synnytys käynnistyy leiriviikonloppuna, mitä luulet, jättääkö mies leirin väliin ja tulee mukaasi? Pohdi sitä ja keskustele miehesi kanssa. Kerro hänelle, että jos hän todella haluaa jatkaa sukua, edessä on monia todella isoja ja vaikeita keskusteluja, se on osa vanhemmuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsen hankkii pitää varautua vaikka siihen, että toinen teistä kuolee eli pitää ajatella asia niin, että molemmat teistä ovat valmiita kantamaan lapsesta vastuun yksin. Onnistuuko sinulta, entä mieheltäsi? Tai eroatte, siinäkin tapauksessa lasta joutuu hoitamaan ja kasvattamaan molemmat erikseen. Lapsi voi olla erityislapsi, joka vaatii paljon huomiota, voi nukkua huonosti yms.harrastuksille ei jää aikaa. Isompana lasta viedään harrastuksiin yms.jolloin omille harrastuksille ja tarpeille ei jää niin paljon aikaa. Näetkö miehesi istumassa lapsen kanssa hiekkalaatikon reunalla, kehumassa, kannustamassa pyöräilyyn, viemässä balettitunneille tai treeneihin? Vaihtamassa vaippoja yöllä? Siivoamassa oksennusta ja pyyhkimässä räkäistä nenää, kuuntelemassa itkua?

En valitettavasti osaa oikein nähdä. Se ei tarkoita, etteikö niin tapahtuisi mutta ei, en osaa. Mies on todella todella kiinnostunut omista harrastuksistaan ja melko joustamaton niiden suhteen. Itse harrastan myös, mutta yritän pitää elämäni suurinpiirtein tasapainossa enkä ole fanaattinen niiden suhteen.

Välillä itkettää ja ahdistaa kovasti. Tuntuu, että minulla ei ole varaa valita ja lapset on tehtävä tämän miehen kanssa, oli miten oli. Lapsenlasta kaipaavat isovanhemmatkaan ei erityisesti auta vaan suoranaisesti painostavat hommaan.

-ap

Mä yritän sanoa tämän niin nätisti kuin osaan.

Sä varmaan tiedät, että sun elämän ei ole pakko olla tällaista? Että sun ei oo pakko rahoittaa sun miestäsi, että sun ei oo pakko tehdä yksin kaikkia kotitöitä, että sun ei oo pakko sietää tätä?

Hyvä ystävä, mua ahdistaa sun puolesta! Sun miehesi ei muutu, ja miksi muuttuisi? Hän on itsekäs ja ajattelee vain omaa napaansa. Jos hän olisi hyvä ihminen, hän huomaisi sun ahdistuksen ja pahan olon ja tekisi asialle jotain ilman että sun täytyisi sitä erikseen pyytää.

Ja mitä tulee biologiseen kelloon, niin sulla on ihan hyvin aikaa tulla raskaaksi. Varsinkin jos jätät ukkelisi pian ja etsit jonkun, joka oikeasti kunnioittaa sua ja sun työpanostasi.

Hmm. Mulla on isä joka pyöri harrastuksissa kaiken vapaa-aikansa kun olin alta 5-vuotias. Missasi veljeni synttäritkin kun piti olla kisoissa tai jotakin. Äiti pisti sitten kovan kovaa vastaan ja iskä alkoi olla enemmän kotona ja hoitaa meitä. Kyllä sillä edelleenkin harrastukset vie ja on sitä tyyppiä, että hänen menot on ne tärkeimmät. Kun oltiin koululaisia niin sen ajan pisti meidän tarpeet omiensa edelle. Eli mies voi muuttua osittain tai olla muuttumatta. Otin itselleni miehen, joka on jo juoksunsa juossut ja joka aina ensin kantaa vastuunsa ja sitten miettii omia halujaan. Hän vain on sellainen eli ei uhriudu vaan se on hänen luonteensa. Eipä ole tarvinnut yhtään miettiä onnistuuko perhe-elämä vai ei.

Yksi helposti toteutettava keino on laittaa kaikki kotityöt miehen tehtäväksi seuraavan puolen vuoden ajaksi. Jos mies onnistuu hoitamaan ne työn ja harrastuksen lisäksi, niin se onnistuu myös vauvan synnyttyä vaikka lapsen myötä kotitöiden määrä lisääntyykin. Mikäli mies alkaa luistaa tuostakin, ei miehen varaan voi laskea mitään. Lapsen hankkiminen hänen kanssaan on iso riski.

Vanhemmuus vaatii, että kykenee laittamaan toisen tarpeet omiensa edelle, vuosien ajan. Luuletko että miehelläsi on kyky tähän? Epäilen. Millä elätte jos jäät kotiin lapsen kanssa, menettäen suuren osan tuloistasi, ja mies harrastelee, reissaa ja käy töissä osa-aikaisesti? Jaksatko kantaa omin neuvoin huolen kodista, lapsesta ja venyttää penniä kaiken päälle?

Mieti tarkkaan, ap.

Mun mielestä tosta sun tekstistä paistaa jo NYT ainakin pieni tyytymättömyys teidän kodin talouden ja kotityöjakoon. Ja aika epäreilulta toi nyt omaankin korvaan kuulostaa. Ja keskustelu aiheesta on tietysti ok, mutta tuossa tilanteessa se mies sanoo just sen, mitä haluat kuulla ja totuus voi olla sitten hyvin toisennäköinen. Mä en lähtisi tuohon lasta hankkimaan vaan ettisin toisen miehen.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni aika samanlainen tilanne. Esikoinen syntymässä tammikuussa. Mies harrastaa mm. vuorikiipeilyä ja on kertonut aikovansa jatkaa harrastuksen parissa lapsen synnyttyä. Ensi vuonna jo seuraava alppimatka suunnitelmissa. Olen todella paljon miettinyt, voisinko saada hänet jotenkin tauottamaan nuo lajit edes siksi aikaa, kun lapsi on pieni. Tekee todella vaarallisiakin juttuja ja ollut useampia läheltä piti -tilanteita, jotka kuitannut naureskelemalla. Minusta on liikaa pyydetty, että jäisin leskeksi pienen vauvan kanssa. Minun puolestani voi jatkaa esim. vaeltamista ja tehdä pitkiäkin ulkomaan matkoja, mutta vaaralliset lajit yritän kyllä vielä saada hänet jättämään tauolle siksi aikaa, kun lapsi on pieni. Vähän epäilen onnistuuko tämä. Kyllä äidillä on oikeus kuitenkin vaatia myös miestä ottamaan vastuu lapsesta, myös hän ib kovasti halunnut jälkikasvua ja puhunut siitä jo vuosia.

Ei näää miehet valitettavasti aikuistu.

Vaihda

Ap, olen tarpeeksi vanha voidakseni olla äitisi, joten kirjoitan sinulle kuin olisit tyttäreni. Mieti tarkkaan, että millaisen elämän SINÄ haluat. 

Sain sellaisen kuvan, että rakastat paljon miestäsi, mutta et ole aivan tyytyväinen elämääsi. Sinulla on selvästi liian suuri vastuu taloudesta, kotitöistä ja ylipäätään arkenne pyörittämisestä. Miehesi vaikuttaa valikoivan parhaat palat ja se ei lupaa hyvää tulevaisuuden kannalta. Jos haluatte lapsen, sinä aivan varmasti teet kaiken, hoidat kaiken, joustat ja epäilemättä, ajan kanssa, väsyt, uuvut ja katkeroidut. Tarvitset puolison, joka ottaa oman osansa myös niistä vaikeista, epämiellyttävistä ja rankoistakin rutiineista. 

Älä hanki lapsia tämän miehen kanssa, jos haluat puolison, joka jakaa kaiken tasan tai ottaa välillä suuresta osasta vastuun. Tämä mies ei ole sellainen. Kun harrastus vie jo nyt, se vie jatkossakin. Olet 28, joten sinulla on vielä aikaa etsiä mies, joka on sellainen kuin tarvitset. En usko tämän miehen muuttuvan niin radikaalisti isyyden myötä. Se vaatisi niin paljon, että harva mies muuttuu niin paljon koko elämänsä aikana. 

Onko teillä kummallakaan oikeasti  käsitystä siitä, mitä vanhemmuus vaatii? Se on rankkaa työtä myös silloin, kun lapsi on ns. helppo. Moniallergisen, koliikkivauvan ja ns. helpon lapsen äitinä tiedän, mitä puhun. Vanhemmuus antaa paljon ihaniakin asioita, joten toivon, ettet ole luopumassa lapsihaaveestasi vain miehesi vuoksi. Sinä olet selvästi äitiaineista - olethan jo huolehtinut aikuisen lapsen arjesta.

Mulla ei ole lapsia enkä ole lasten kanssa ollut koskaan tekemisissä. Nyt sattuneesta syystä olen seurannut 1v lapsiperheen elämää. Huh huh! Muksu kyllä ehtii joka paikkaan! On ihan kiva ja hyväntuulinen tapaus mutta aina pitää olla valppaana jos yhtäkkiä horjahtaa ja meinaa tulla pää edellä lattiaan.

Siihen lisäksi yöheräilyt ja kun äiti nököttää lapsen kanssa kotona ja lapsella sattuu olemaan päivä että haluaa olla sylissä tissi suussa tai huuto alkaa niin en käsitä miten siinä siivoaisi, kävisi kaupassa, tekisi kotihommia ja ruokaa kun syödäkin pitää.

Sen lisäksi kun pitäisi ymmärtää sitä harrastavaa miestä joka ei tuo rahaa kotiin (eikä itseään) koska harrastukset niin en, en todellakaan alkaisi siihen! En myöskään luottaisi siihen mummojen yms hoitoapuun kun niilläkin on oma elämä eikä muksua kumminkaan sinne usein voi ekana vuonna jättää.

Eläisit kun yh ja maksaisit miehen menoja ja hoidat lapsen itse. Öö? Onko kaikki sen lapselliset miehet jo eronneet vai tienaavatko sen verran hyvin että muija jää mutinoitta kotiin?

Ehdota että mies jää kotiin lapsen kanssa koska sä olet se joka tienaa. Se ei sitten tarkoita sitä että mies vie lapsen muualle hoitoon..

Jos koet pärjääväsi yksin lapsen kanssa - jätä mies ja mene klinikalle. Naisen on helpompi huolehtia yhdestä lapsesta kuin kahdesta. Tuon miehen takia joudut vielä tappelemaan elareista sekä tapaamisoikeuksista.

Vierailija kirjoitti:

Ehdota että mies jää kotiin lapsen kanssa koska sä olet se joka tienaa. Se ei sitten tarkoita sitä että mies vie lapsen muualle hoitoon..

Mikä tekisi tuosta lusmusta hyvän kotimiehen?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni aika samanlainen tilanne. Esikoinen syntymässä tammikuussa. Mies harrastaa mm. vuorikiipeilyä ja on kertonut aikovansa jatkaa harrastuksen parissa lapsen synnyttyä. Ensi vuonna jo seuraava alppimatka suunnitelmissa. Olen todella paljon miettinyt, voisinko saada hänet jotenkin tauottamaan nuo lajit edes siksi aikaa, kun lapsi on pieni. Tekee todella vaarallisiakin juttuja ja ollut useampia läheltä piti -tilanteita, jotka kuitannut naureskelemalla. Minusta on liikaa pyydetty, että jäisin leskeksi pienen vauvan kanssa. Minun puolestani voi jatkaa esim. vaeltamista ja tehdä pitkiäkin ulkomaan matkoja, mutta vaaralliset lajit yritän kyllä vielä saada hänet jättämään tauolle siksi aikaa, kun lapsi on pieni. Vähän epäilen onnistuuko tämä. Kyllä äidillä on oikeus kuitenkin vaatia myös miestä ottamaan vastuu lapsesta, myös hän ib kovasti halunnut jälkikasvua ja puhunut siitä jo vuosia.

Ei ole sellaista oikeutta äidillä. Äidillä on vastuu omasta ja lapsen elämästä, isällä omasta ja lapsen elämästä. Äiti ei voi määritellä isyyttä toisen puolesta, tai kieltää aikuista ihmistä elämästä elämäänsä miten haluaa. Se on voivoi, ja mitäs läksit. Kyllä sinulla olisi pitänyt olla vastuu omasta elämästäsi siinä määrin ettet tee lapsia tuollaisen kanssa.

Se on hinta joka pitää maksaa jos haluaa kirjaimellisesti (alfa)jännnämiehen. Mies ei selvästikään ole luotu pysymään paikallaan, vaan seikkailemaan. Luonteenpiirre joka vetoaa moneen naiseen, mutta ei mikään paras koti-isäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsen hankkii pitää varautua vaikka siihen, että toinen teistä kuolee eli pitää ajatella asia niin, että molemmat teistä ovat valmiita kantamaan lapsesta vastuun yksin. Onnistuuko sinulta, entä mieheltäsi? Tai eroatte, siinäkin tapauksessa lasta joutuu hoitamaan ja kasvattamaan molemmat erikseen. Lapsi voi olla erityislapsi, joka vaatii paljon huomiota, voi nukkua huonosti yms.harrastuksille ei jää aikaa. Isompana lasta viedään harrastuksiin yms.jolloin omille harrastuksille ja tarpeille ei jää niin paljon aikaa. Näetkö miehesi istumassa lapsen kanssa hiekkalaatikon reunalla, kehumassa, kannustamassa pyöräilyyn, viemässä balettitunneille tai treeneihin? Vaihtamassa vaippoja yöllä? Siivoamassa oksennusta ja pyyhkimässä räkäistä nenää, kuuntelemassa itkua?

En valitettavasti osaa oikein nähdä. Se ei tarkoita, etteikö niin tapahtuisi mutta ei, en osaa. Mies on todella todella kiinnostunut omista harrastuksistaan ja melko joustamaton niiden suhteen. Itse harrastan myös, mutta yritän pitää elämäni suurinpiirtein tasapainossa enkä ole fanaattinen niiden suhteen.

Välillä itkettää ja ahdistaa kovasti. Tuntuu, että minulla ei ole varaa valita ja lapset on tehtävä tämän miehen kanssa, oli miten oli. Lapsenlasta kaipaavat isovanhemmatkaan ei erityisesti auta vaan suoranaisesti painostavat hommaan.

-ap

Voi kulta, kyllä sulla on valinnanvaraa. Isompi helvetti se on lapsi tuon miehen kanssa. Jos olisin sinä niin eroaisin heti.