Olen jotenkin todella häkeltynyt ja surullinen Hesburgerin viime päivinä saamasta vyörytyksestä

Olen aikanaan työskennellyt kahdessakin Hesessä - ja mulla on hyvät muistot sieltä. Kyllä, ravintola-alan työ on raskasta ja vaihtelevaa: muistan hikikarpalot otsalla kun 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa tulee 3 bussilastillista jalkapallojunnuja pelin jälkeen hakemaan ruokaa ja valotaulu vilkkuu 64 valmistamista odottavaa kerroshampurilaista. Muistan myös ne sateiset sunnuntait, jolloin viimeiseen 1,5 tuntiin ei ollut käynyt yhtään asiakasta ja kaikki paikat oli desinfioitu jo lattiasta kattoon. Työtilanteet saattoivat muuttua silmänräpäyksessä - ihan kuten nyt korona-aikakin on meille kaikille näyttänyt. Muuttuvat tilanteet eivät olleet Hesburgerin vika - tai kenenkään muunkaan vika - ne kuuluvat elämään ja tuossa tapauksessa myös ravintola-alan työn luonteeseen. Tämän keskustelun kävin aina esimiesteni kanssa jo työsuhteen alkaessa ja ajattelin aina, että niihin tilanteisiin sopeudutaan - joustan jos tarve tulee: jäin töihin ruokkimaan ne junnut - vastaavasti välillä oli kivakin päästä aikaisemmin.

Ennen yrittäjyyttäni minullakin on ollut useita esimiehiä eri työnantajilla - hyviä ja huonoja. Kuitenkin aina ajattelin, että olen itse vastuussa myös alaisena omista alaistaidoistani ja siitä, millaiset rajat asetan. Minun vastuu myös alaisena on ollut kertoa, millainen käytös ei ole ok (ja kyllä - toisinaan se on erittäin pelottavaa! Valitettavasti kuitenkin kukaan ei osaa lukea ajatuksiani, joten ainoa tapa muuttaa asioita on puhua niistä). Lisäksi ajattelin (ja ajattelen edelleen), että olen myös itse vastuussa valinnoistani: jos esimieheni kysyi, että “voitko jäädä pidemmäksi aikaa?” ja vastasin kyllä, kannoin hyvillä mielin parilalle pihvit - ja jatkoin sämpylöiden paistamista ja sitouduin päätökseeni. Se ei ollut uhrautumista enkä koskaan tehnyt päätöstä minkään painostuksen alla. Jos vastasin ei, ymmärsin, että tilanne on tiukka, mutta toisinaan oli pakko priorisoida oma elämä - vaikka menojen takia. Ymmärsin myös esimieheni paineen ja vastuun tilanteessa ja halun palvella asiakkaita - olihan aina kyse yhteisestä menestyksestä.

Olen jotenkin ihmeissäni niistä hesetyöntekijöistä, jotka nostavat nimettöminä vuosien jälkeen päätään: miten sellaisessa tilanteessa tilanteita voi ikinä korjata, pyytää anteeksi tai puuttua? Enkä halua väheksyä kenenkään kokemuksia, olemmehan yksilöitä jokainen ja toleranssimme ovat erilaisia perustuen elämäntilanteeseen, perhetaustoihimme ym.

Hesburger on iso yritys - totta kai sinne mahtuu kaikenlaista väkeä, se on selvää. Jokainen työntekijä ja johtaja on kuitenkin myös ihminen - erehtyväinen sellainen. Ja haasteista pitäisi voida keskustella ilman, että syyllistetään koko yritys. Yrityskulttuureja on myös monenlaisia - esimerkiksi meidän ikioma Kotakaan ei sovi kaikille. Sekään ei ole sen kummemmin yrityksen kuin yksilönkään vika - olemme vain erilaisia.

Tiedän, että meitä, kenelle Hese on ollut tai on edelleen mukava ja positiivinen työpaikka - on tuhansia. Hese-vuodet antoivat mulle todella hyvät ja vahvat eväät työelämään. Median luotsaaman kohun ympärillä olen kuitenkin tosi huolissani, että pysyyhän työpaikat pystyssä niille, kenelle Hese on oikeasti mukava ja antoisa työpaikka!