”40 v. miehen turha haaveilla nuoresta seksikumppanista”
Jokos pölöt olette tämän lukeneet ja puineet?
Miehet suosivat seksikumppaninsa valinnassa noin 25-vuotiaita naisia riippumatta siitä, ovatko he itse tätä nuorempia tai vanhempia. – Tulos ei sinänsä yllätä, koska kyllähän miehet ottaisivat kaikkein mieluiten parikymppisen seksikumppaniksi. Miesten ideaaliseksikumppani voisi olla vielä 25 vuottakin nuorempi. Tätä ei vaan moni kehtaa myöntää.
Naiset ovat usein hyvin vihaisia sellaisille ikääntyville miehille, jotka haaveilevat parikymppisistä naisista tai jopa hakevat heitä. – Naiset eivät hevin kelpuuta selitystä, jonka mukaan kyse on vain biologisesta halusta, jolle ei voi yhtään mitään.
Kommentit (82)
Iltiksessä joku 50 vee äijä avautui elämästään, hän ei ollut paljastanut vaimolleen syövänsä viagraa kuin leipää. Vaimo oli aivan onnensa kukkuloilla että meikäläisellä on kyllä kova mies, pun intended. Äijä tästä salaisuudestaan kuitenkin kärsi.
Läskeistä nelkymppisistä valaista puhuttaessa kannattaa muistaa että Suomessa on enemmän ylipainoisia miehiä kuin naisia.
Mitäs Henry nyt tälläistä laukoo totuutena? Jos on 40-vuotiaalla miehellä on fyrkkaa ja ehkä ulkonäköäkin, niin varmasti löytyy kaksfemmaa misukkaa.
Mitä on tuolla baareissa menoa katsellut, niin kyllä aika moni 25-30-vuotias suht nuori nainen on ihan oma-aloitteisestikin pokaillut ~40-vuotiaita miehiä. Ihan parikymppiset ei ehkä vielä kuitenkaan.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:07"]Mitä on tuolla baareissa menoa katsellut, niin kyllä aika moni 25-30-vuotias suht nuori nainen on ihan oma-aloitteisestikin pokaillut ~40-vuotiaita miehiä. Ihan parikymppiset ei ehkä vielä kuitenkaan.
[/quote]
Niin ja itse 37-vee. Edellinen tyttöystävä oli 27 ja näytti noin 23-vuotiaalta. Ja pokasi minut, itse kun usko mahdollisuuksiini ihan näin nuorten kanssa.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 22:35"]
Jokos pölöt olette tämän lukeneet ja puineet?
Miehet suosivat seksikumppaninsa valinnassa noin 25-vuotiaita naisia riippumatta siitä, ovatko he itse tätä nuorempia tai vanhempia. – Tulos ei sinänsä yllätä, koska kyllähän miehet ottaisivat kaikkein mieluiten parikymppisen seksikumppaniksi. Miesten ideaaliseksikumppani voisi olla vielä 25 vuottakin nuorempi. Tätä ei vaan moni kehtaa myöntää.
Naiset ovat usein hyvin vihaisia sellaisille ikääntyville miehille, jotka haaveilevat parikymppisistä naisista tai jopa hakevat heitä. – Naiset eivät hevin kelpuuta selitystä, jonka mukaan kyse on vain biologisesta halusta, jolle ei voi yhtään mitään.
[/quote]
Siis oikeastiko se on muka joku "uutinen" että vanhat miehet haluavat nuorta pillua mutta eivät saa? :D Ja sen pitäisi suututtaa naisia? Saahan sitä haluta kaikenlaista.Minäkin haluaisin päästä naimisiin Johnny Deppin kanssa,mutta en suutu vaikka se ei onnistu.Eihän kukaan voi kieltää haluamista ja haaveilua.
Hmm, on yksi asia, mikä on jäänyt hieman kaduttamaan etten ole tehnyt. Seksin harrastaminen yli 40 vuotiaan miehen kanssa. Nyt olen 23, ja muutama vuosi sitten kun olin sinkku, mulla oli paljon vientiä ja olin turhan kevytkenkäinen. Mutta silloin kiinnosti enemmän ne oman ikäiset miehet (pojat), ne perään kuolaavat vanhemmat miehet vain ällötti. Useimmat parikymppiset ovat vielä aika kokemattomia kuitenkin, joten olisi ollut kiva ihan vertailun vuoksi kokea joku kokeneempi, kypsempi mies. Nyt olen onnellisessa parisuhteessa itseäni 8 vuotta vanhemman miehen kanssa, eikä seksissä ole kyllä mitään valittamista.
No, joo kyllä mielummin ottaisin 40 vuotiaan naisen sekstailemaan kun 20 tytön.
M42
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:32"]Hmm, on yksi asia, mikä on jäänyt hieman kaduttamaan etten ole tehnyt. Seksin harrastaminen yli 40 vuotiaan miehen kanssa. Nyt olen 23, ja muutama vuosi sitten kun olin sinkku, mulla oli paljon vientiä ja olin turhan kevytkenkäinen. Mutta silloin kiinnosti enemmän ne oman ikäiset miehet (pojat), ne perään kuolaavat vanhemmat miehet vain ällötti. Useimmat parikymppiset ovat vielä aika kokemattomia kuitenkin, joten olisi ollut kiva ihan vertailun vuoksi kokea joku kokeneempi, kypsempi mies. Nyt olen onnellisessa parisuhteessa itseäni 8 vuotta vanhemman miehen kanssa, eikä seksissä ole kyllä mitään valittamista.
[/quote]
Nelikymppinen pystyy höylimään paaaljon pidempään, kun nuori poitsu, jos on vaan fyysisesti kunnossa. Ei karkki lennä heti. Kannattaa kokeilla, voit yllättyä positiivisesti.
Onpa tyhmiä juttuja. Seksi vain paranee iän myötä. Kaikki menee yli tajunnan. Nuorena se oli vaan jännää ja kivaa. Mun mies on kohta 50 ja aina on kova potku päällä jos hipasenkin tai katseet kohtaa sillä silmällä. No joku luulee tietävänsä ikääntyvien miesten heikkoudet mä tien parhaat puolet. Nam. T.nainen 40
No yli 30-vuotias on jo oksettavan vanha, niin joku neljäkymppinen sitten... Hyi helvetti. Pysyisivät vain ikäisissään ja jättäisi meidät nuoret rauhaan.
N24
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 23:52"][quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 23:12"]
Nuoret naiset hakee 40 v miehistä isää ja tai rahaa. Tai isää isättömölle lapselleen. Seksi on jo niin onnetonta 40 v miehen kanssa että sen perässä nuoret naiset ei ainakaan ole.
[/quote]Kertoisitko miksi seksi 40v miehen kanssa on onnetonta? Itse olen vielä reilusti nuorempi kundi, mutta kiinnostaa, että mitä ne nelikymppiset mukamas tekevät väärin meihin nuorempiin verrattuna.
[/quote]
Ei niillä varmaan seiso ilman sinisiä nappeja.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:42"][quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:39"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:37"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:34"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:27"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:20"]
Mä en kestä keski-ikäisissä miehissä sitä, että ne haukkuu omanikäisiään naisia. Siinä on jotain säälittävää ja kuolemanpelkoista taustalla, ukot ei itse tajua vanhenneensa yhtä lailla. Ryppyjä on ja vatsaa ja otsasta hiusraja paennut. Näitä sit pitäisi alkaa lohduttaa EI KIITOS.
N26
[/quote]
No mutta parhaat vuodet jo itselläsikin takana, melkeen kolmekymppinen.
[/quote]
4 vuotta vielä kolmeenkymmeneen ja naisen elämän parhaat vuodet vasta edessä :) Miehet ei määrittele mun onneani, eivät ole koskaan määritelleet :)
[/quote]
Hohhoo, "parhaat vuodet edessä". Just joo, niin aina.
:D
[/quote]
Joku nelivitonen runkku siellä taas uhoaa 26-vuotiaalle naiselle, että tämän 'parhaat vuodet' ovat jo takana? In your dreams.
[/quote]
haista huora VITTU!
[/quote]
Voii. Vituttaako kun on jo nniin ikäloppu ja ruma ja vehjekkään ei toimi ilman sinisiä pillereitä?
N24
itse olen muutaman vuoden vajaa 40 v mies ja myönnän rehellisesti että oman ikäset naiset tai ees kolmekymppiset naiset ei kiinnosta yhtää,ja tiiän että vanhenen jne.mutta onneksi itsellä vielä se valtti että oikeasti näytän nuoremmalta,mutta toki tulee se aika kun ei nuorempia enää saa.. mutta sitten olen ilman.ei se naismaku muutu vaikka itse vanhenee ,eli nuorena tykkäsin nuorista ja vanhempana myös.mutta nää on näitä makuasioita,jokanen tyylillään.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:22"]
itse olen muutaman vuoden vajaa 40 v mies ja myönnän rehellisesti että oman ikäset naiset tai ees kolmekymppiset naiset ei kiinnosta yhtää,ja tiiän että vanhenen jne.mutta onneksi itsellä vielä se valtti että oikeasti näytän nuoremmalta,mutta toki tulee se aika kun ei nuorempia enää saa.. mutta sitten olen ilman.ei se naismaku muutu vaikka itse vanhenee ,eli nuorena tykkäsin nuorista ja vanhempana myös.mutta nää on näitä makuasioita,jokanen tyylillään.
[/quote]
Saahan sitä haluta nuorempaa. Nuoria naisia vaan ei vanhemmat äijät kiinnosta.
Toi on kyllä niin hauska, että jotkut miehet ihan vilpittömästi uskoo naisen elämän/arvon/onnen olevan kiinni miehen haluamisista.
mahtavial linkkejä asiaan liittyen :)
kannattaa katsoa , mieheni vaan näytti nämä minulle töistä tullessaan :)
sh.st/gfD9u
sh.st/gfFnT
sh.st/gfFuA
sh.st/gfDSu
t. tarja
ei pidä paikkaansa,jos osaat lukea niin tossa totesin kun ei enää nuoria irtoa olen ilman,kaksi vuotta sitten vielä seurustelin 18 kesäsen kanssa ja juu mulla ei oo rahaa jne,ja moni18-25 vuotiaita ollut tässä iha lähi menneisyydessä.eli ei kannata yleistää jos et sinä tykkää,en mäkää tykkää vanhemmista :) ja kuten sanoin makuasioita
Kyllä niillå vanhemmilla miehillä seisoo. Eivät vain taida kiihottua ylipainoisista kitisevistä mammoista. No hieno juttu minulle, mielelläni panen miehiänne ja he kyllä näyttävät paljonko arvostavat nuorta kaunista tiukkaa naista ;)