Kuka hullu haluaa vapaaehtoisesti elää uusioperheessä??

kannatan

Se on muuten uusperhe eikä mikään uusioperhe :-)

jos homma ei skulaa pitää etsiä lisää, ei tässä 40+ pysty enää valitsemaan ihan niin vapaasti. Kokeilin muutama vuosi sitten alle 40 vuotiaana 23 vuotiaan kanssa yhdessä oloa ja se oli alkuinnostuksen jälkeen todella rasittavaa. 

Yhtä uusperheen muodostumista seurasin sivusta (kummitäti). Pariskunta, kolme lasta. Perheen isä löysi uuden jo avioliiton aikana ja muutti yhteen heti eropäätöksen jälkeen uuden naisensa kanssa (kenellä kaksi lasta). Perheen äiti taas löysi eron jälkeen vähän yli vuoden päästä uuden miehen ja lyhyen seurustelun jälkeen saman katon alle (miehellä ei lapsia). En ymmärrä miksei lapsilta kysytty Missään vaiheessa mielipidettä (nuorin alakoulun 5 lk ja vanhin 16) tai edes keskusteltu asiasta. Ilmoitusluontoisena asiana että muutto tapahtuu (lapsilla kodit kummassakin uusperheessä) ihmisen luo keneen on vasta vähän aikaa sitten tutustunut.

Ymmärrän että uusi rakkaus vie varmasti jalat alta nopeasti jne. Mutta miksei sitä voida tutustua rauhassa kahden kesken ja tutustuttaa lapsetkin uusiin kumppaneihin ajan kanssa? Kummilapseni (toiseksi vanhin) on vieläkin ihan poissa tolallaan a)vanhempiensa erosta, b) vanhempien uusista puolisoista, c) uusista kodeista ja paikkakunnan vaihdoksesta (äidin uusi mies toisesta kaupungista) d) isän uuden naisen lapsista.

Jos mietitte uusperheen perustamista niin älkää hötkyilkö ja toimiko vuoden sisään vaan ottakaa lapset huomioon ensisijassa ja keskustelkaa heidän kanssa!

Hyvin luettu, rivien välistä.

Mies suosii omaa lastaan jne. En millään voi laittaa lapsiani tämmöiseen asemaan. Mies mm heitti tässä, että hänen lapsensa menee siinä samalla, kuin minunkin lapseni. Ei todellakan mene, niin paljon on puutteita perusasioissa jne.

Tilanne on melko kestämätön. En tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Talo pitäisi myydä jne.

Juttele ihan ekana sen miehen kanssa. Kerro että tilanne on kestämätön, varmaan kaikille osapuolille. Kerro että voit auttaa lapsen kasvatuksessa, käytännön asioissa, mutta että päävastuu on miehellä ja äidillä. Ja että teidän kotona on säännöt, joita kaikkien pitää noudattaa ja että sinä et yksin niiden sääntöjen noudattamista voi valvoa. Teidän pitäisi olla tiimi, ei niin että sinä vedät rekeä ja mies makoilee päällimmäisenä reessä. Tsemppiä!

Kiitos tsempeistä 31. Asiaa olemme käsitelleet ihan perheneuvolaa myöten, joten en usko muutosta tapahtuvan enää millään.

Sen tiedän, että minun osaltani ensimmäinen ja viimeinen uusperhekokeilu. Sitten kun lapseni ovat aikuisia, niin on minun mahdollisen onneni vuoro vastakkaisen sukupuolen kanssa.

No niinpä, lapsillekin yhtä kärsimystä kun yhtäkkiä joku uusi "iskä" pyörii nurkissa ja joutuu opettelemaan kokonaan uudet arkirutiinit yms. Oli kyllä tosi ahdistava kokemus nuorena, kun piti opetella sietämään mulle täysin vieraita ihmisiä omassa kodissaan.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 07:48"]No niinpä, lapsillekin yhtä kärsimystä kun yhtäkkiä joku uusi "iskä" pyörii nurkissa ja joutuu opettelemaan kokonaan uudet arkirutiinit yms. Oli kyllä tosi ahdistava kokemus nuorena, kun piti opetella sietämään mulle täysin vieraita ihmisiä omassa kodissaan.
[/quote]
Ei meillä ainakaan arkirutiinit muuttunu miksikään. Taloon tuli mies joka opetteli meidän perheen tavoille, ei me hänen.

Minä haluan. Minä, mies ja lapsi joka on ex-miehen ja minun. Osataan sopia lapsen asiat sovussa exän kanssa ja mies taas pitää lasta kuin omanaan, on ollut minun kanssa siitä asti, kun lapsi oli puoli vuotias. Mitään arkirutiineja ei ole laitettu kenenkään takia uusiksi, eikä tappeluja ole ollut enää ollenkaan sen jälkeen, kun exän kanssa muutettiin erilleen.

Minä! o/

Olen itse saanut isäpuolen 14-vuotiaana ja isäpuoleni on aivan huippu tyyppi. On toisen lapsemme kummi ja käytännössä kuin ukki meidän lapsille.

Itse pistin hynttyyt yhteen 22-vuotiaana nykyisen aviomieheni kanssa, mies oli tuolloin yh. 16 vuotta tässä on yhteistä perhettä hoidettu ja hyvin on pyyhkinyt. Meillä ei ole tarvinnut tapella miehen exän kanssa, ei ole laskettu että kuka saa mitäkin, vaan ihan tavallista perhe-elämää on vietetty. Nyt eletään haikeita aikoja kun miehen poika on muuttamassa omilleen, minä varmaan nyyhkin muuttoa kuin oman lapsen muuttoa oltaisiin tekemässä. Oma asenne ratkaisee tosi paljon ja tietysti sekin, miten ero on aikanaan hoidettu; onko jäänyt hampaankoloon jotain,mitä sitten kostetaan toiselle vuosikausia. Äitipuolena olen pyrkinyt tasapuolisuuteen.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 07:57"]

Minä! o/

Olen itse saanut isäpuolen 14-vuotiaana ja isäpuoleni on aivan huippu tyyppi. On toisen lapsemme kummi ja käytännössä kuin ukki meidän lapsille.

Itse pistin hynttyyt yhteen 22-vuotiaana nykyisen aviomieheni kanssa, mies oli tuolloin yh. 16 vuotta tässä on yhteistä perhettä hoidettu ja hyvin on pyyhkinyt. Meillä ei ole tarvinnut tapella miehen exän kanssa, ei ole laskettu että kuka saa mitäkin, vaan ihan tavallista perhe-elämää on vietetty. Nyt eletään haikeita aikoja kun miehen poika on muuttamassa omilleen, minä varmaan nyyhkin muuttoa kuin oman lapsen muuttoa oltaisiin tekemässä. Oma asenne ratkaisee tosi paljon ja tietysti sekin, miten ero on aikanaan hoidettu; onko jäänyt hampaankoloon jotain,mitä sitten kostetaan toiselle vuosikausia. Äitipuolena olen pyrkinyt tasapuolisuuteen.

[/quote]

Itse asiassa taisin olla 15v kun sain isäpuolen, en enää edes muista niin tarkkaan ;)

Suosittelisin kokemaan uusperhe-elämää ihan itse ennenkuin tullaan kauhistelemaan tänne kuinka hirveää se on. Eikö ihmisillä ole oikeus onneen? Toki muutama voisi ehkä huomioida niitä lapsia enemmän

Kaverilla on uusperhe, johon kuuluu nyt jo 20v miehen poika. Miehen ex on kummi tämän pariskunnan yhteiselle lapselle, heillä ainakin tuntuu menevän kivasti.

Elän uusperheessä, koska ainoa mies joka minut kelpuutti oli eronnut ja hänellä on lapsi (en ole se perinteinen söpö, trendikäs, trendikästä urheilua harrastava, kiltti ja kikatteleva naisihminen, joten kolmikymppisenävalinnanvara oli aika suppea)Lapsi tosin on jo teini, joten hän on meillä aika vähän. Kaverit alkavat olla jo tärkeämpiä, soittaa kuitenkin isälleen päivittäin, koska aina on jotain tiedotettavaa esim. Tavaroista, palveluista, joulu/ synttärilahjoista (viimeistään 6kk ennen pitää ruveta toivomaan, että varmasti saa haluamansa Applen tuotteen tai matkan). Omia lapsia en edes halua, koska nykyteinien minäminä-ihkutus-lisää roinaa -kulttuuri on mielestäni niin ällöä.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 07:48"]

No niinpä, lapsillekin yhtä kärsimystä kun yhtäkkiä joku uusi "iskä" pyörii nurkissa ja joutuu opettelemaan kokonaan uudet arkirutiinit yms. Oli kyllä tosi ahdistava kokemus nuorena, kun piti opetella sietämään mulle täysin vieraita ihmisiä omassa kodissaan.

[/quote]

Tai uusia lapsia, joita pitää pitää sisaruspuolina ja tykätä heti niistä ja olla onnellinen, kun omaan kotiin tuppautuu pari, kolme mukulaa viikonloppuisin tai jopa joka toinen viikko asumaan. Ihanaa. Varsinkin esimurkkutytölle on hassunhauskaa, kun tulee viikoksi aina asumaan joku näppylänaama teinipoika, joka tirkistelee tissejä koko ajan. Saattaa se isäpuolikin niitä tissejä päästä tirkistelemään

Mikä on uusioperhe? Asun uusperheessä, mutta meillä ei ole ketään hullukaan, jotta vois kysyä.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 08:02"]Elän uusperheessä, koska ainoa mies joka minut kelpuutti oli eronnut ja hänellä on lapsi (en ole se perinteinen söpö, trendikäs, trendikästä urheilua harrastava, kiltti ja kikatteleva naisihminen, joten kolmikymppisenävalinnanvara oli aika suppea)Lapsi tosin on jo teini, joten hän on meillä aika vähän. Kaverit alkavat olla jo tärkeämpiä, soittaa kuitenkin isälleen päivittäin, koska aina on jotain tiedotettavaa esim. Tavaroista, palveluista, joulu/ synttärilahjoista (viimeistään 6kk ennen pitää ruveta toivomaan, että varmasti saa haluamansa Applen tuotteen tai matkan). Omia lapsia en edes halua, koska nykyteinien minäminä-ihkutus-lisää roinaa -kulttuuri on mielestäni niin ällöä.
[/quote]
Tuohon kyllä edelleen kasvatuksen vaikutus on aika suuri. Mutta hyvä tosiaan ettette sitä lasta tee, eihän miehes osaa kasvattaa. Ja sun tekstistä päätellen sinä vielä vähemmän.

[quote author="Vierailija" time="26.09.2014 klo 17:30"]

Tuntuu että on hirveetä tappelua "exien, nyxien, sun lasten, mun lasten, yhteisten lasten" jne. kesken. 
Olen lähipiirissäni seurannut muutamaa tapausta, sitä mitä ongelmia pahimmillaan se on tuonut tullessaan sekä lukenut täältä av:lta kirjoittelua "uusioperheen ihanuudesta" olen tullut siihen tulokseen että jos mulle joskus ero tulisi, odottaisin että lapset ovat tarpeeksi isoja ennen kuin uuteen suhteeseen menisin. 

Puistattaa pelkää ajatuskin että joutuis tappelemaan sellaisista ajatuksista. 

ps. joo ja tiedän että onnellisiakin uusioperheitä löytyy, jossa kaikki menee hyvin..

[/quote]

No mä elän. Ja hyvin menee :) joskus lomien kanssa tulee pulmia, mut ei oikeestaan muuten. Mut oonkin ottanut johtoajatukseksi sen, että joustan mahd paljon. Ainoostaan niistä en anna periksi, mistä en oikeesti pysty. Esim omat nukkumaanmenoajat.

Minäkään en suosittele.

Kaikki sujui hyvin, kun perheessämme asuivat minun lapseni ja mies. Nyt kun miehen lapsi muutti meille asumaan, niin mikään ei suju. Lapsella kamalat käytöstavat, on äärimmäisen sotkuinen, koko ajan aikuista vailla oleva, asenteeltaan negatiivinen lapsi. Mietin eroa joka päivä. Ja jos eroan, niin kenenkään kanssa en yhteen muuta enää ikinä. Tai no, ennen kuin lapseni ovat muuttaneet pois kotoa.