Miten lapsen saaminen muutti sinua?

Minun pimpsani muuttui ihan sellaiseksi tumman ruskeaksi, nuhjuisen ja vanhan näköiseksi. Lisäksi ulommat häpyhuulet muuttuivat sellaisiksi läskimakkaroiksi.
Eipä juuri muuten.

Masennuin. Menetin itsetuntoni ja elämänjanoni. Urasta kai turha enää unelmoida. Päivät kuuntelen lapsen kitinää ja yritän epätoivoisesti etsiä töitä. 

3, vasta viikko sitten olin "sinä". Usko itseesi <3 Tämä ajanjakso vain vahvistaa sinua.

Aloin ymmärtämään itsessäni olevaa lasta ja lakkasin vihaamasta (muiden) lapsia.

Herkistyin lasten asioille.

En tiedä, uskallanko kertoa. Nykyään tuntuu, että täällä saa vihat niskoilleen, jos kirjoittaa jotain positiivista äitiydestä.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2014 klo 15:50"]En tiedä, uskallanko kertoa. Nykyään tuntuu, että täällä saa vihat niskoilleen, jos kirjoittaa jotain positiivista äitiydestä.
[/quote]

Kerro vaan ja haistata pitkät katkerille ihmisille.

Muuttanut paljonkin. Yksi pienempi asia on se, etten nolostu läheskään yhtä helposti. Esim. jumpassa menen nykyään rempseästi aina eturiviin, jossa on parhaiten tilaa. Mitä sitten, jos en osaa askelkuvioita täydellisesti, tai ole ihannevartaloinen. En välitä, mitä muut mahdollisesti ajattelevat (tuskinpa kuitenkaan mitään :o)). Perspektiivi on parantunut, I guess.

Sitten yritän enemmän tehdä pieniä asioita päivittäin muidenkin kuin oman perheeni eteen, jospa se hiukan ilahduttaisi. Olen niin rakastunut lapsiini (joo, alkakaa alapeukuttaa), että sitä hyvää oloa haluaa levittää jotenkin. :o)

Minullakin ruokailu säännöllistynyt. Lisäksi olen empaattisempi, enkä tuomitse ihmisiä enää omien ennakkoluulojeni perusteella.

Mä aloin tykätä enemmän muidenkin lapsista. Suurin muutos oli että huolehtiessani pienestä pojastani tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni oloni "naiseksi" enkä enää tytöksi. Tunnen oloni vahvaksi ja merkitykselliseksi ja oikeastaan myös seksikkäämmäksi nyt kun olen äiti. Lapseni on nyt vasta 3 kk, niin niitä muutoksia huomaa varmaan enemmänkin kun lapsi kasvaa.

Minun kohdallani:

- omien poikien myötä aloin miettiä enemmän miesten maailmaa ja miesten ongelmia. Kun nykyään katson kuvia sotilaista, en näe sotialaita vaan nuoria miehiä, jonkun lapsia, jonka tehtävä ei ole olla tykinruokaa vaan rakentaa elämäänsä, kouluttautua, rakastaa, olla onnellinen. Olen järkyttynyt siitä, että on oikeasti ollut aika, jolloin olen katsonut sotakuvia ja ajatellut "no onneksi tuollakin alueella on vaan sotilaita, ei siviilejä". 

- elän terveellisemmin ja turvallisemmin. Äidin velvollisuus on pitää itsensä mahdollisimman terveenä, että voi huolehtia lapsistaan, ja ettei periytä lapsille huonoja elintapoja. Lasten myötä olen alkanut mm. harrastaa säännöllistä liikuntaa, koska haluan että lapset oppivat sen kotoa (itse en oppinut).

- en enää oleta että elämässä asioiden pitäisi tapahtua jotenkin täydellisesti. Elämän pointti ei ole tehdä asioita oikein vaan tehdä oikeita asioita. Olen avoimempi ja joustavampi kuin ennen. Ennen pidin elämän mittarina menestystä, nyt seliytymistä.

- rakastan enemmän. Paitsi lapsiani, myös muita ihmisiä. Tunnen enemmän empatiaa ja myötätuntoa muita kohtaan. 

Lopetin sänkyyn hyppäämisen jokaisen vastaantulevan miehen kanssa.

En osaa sanoa. Ei varmaan kauheasti mitenkään, aikuistulista ja muuttumista oli nyt muutenkin odotettavissa ikähaarukassa 20-25 ;) Mikään kovin urautunut en tietenkään mihinkään ollut parikymppisenä että enemmänkin tässä ehkä kasvanut lapsen myötä naisena.