Mä vihaan näitä kylmiä ilmoja!
Aivan koko ajan nenä vuotaa, siis tauotta. Koko ajan on sellainen olo nenässä, että kohta tulee aivastus. Ja sitten aivan taukoamatta on vttu kylmä! Nytkin paksut villasukat ja villatakki ja huopa päällä, mutta silti käsivarret ihan jäässä. Ja tätä samaa paskaa tää on sitten ens kesän alkuun asti. Vttu.
Kommentit (30)
Kesän helvettihelteiden jälkeen otan ilolla syksyn vastaan. Ei enää +30 sisällä ja unettomia hikisiä öitä.
Yli +10 astetta edelleen, lähes +15. Kylmästä kaukana. Mahtavaa saada laittaa mukavasti hupparia päälle ulos lähtiessä. Ensi viikonloppuna harmittavasti nousee lähes +20 mutta eiköhän se siitä taas nopeasti laske.
Syyskuun alussa kartoilla yhä tavanomaista kylmempää
Elokuun 30. päivä alkavalla viikolla Suomen länsipuolella on ennusteen mukaan tavanomaista korkeamman ilmanpaineen alue, itä- ja kaakkoispuolella puolestaan mahdollisesti vähän tavanomaista matalamman ilmanpaineen alue.
– Tämä viittaa siihen, että olisiko tässä kylmin mahdollinen tuulensuunta – eli tuuli kävisi meille pohjoisesta ja koillisesta. Tätä kautta asetelma on siis kylmä ja melko pilvinen, Markus Mäntykannas sanoo.
Viikon keskilämpötila on kuukausiennusteen perusteella Suomessa 0–1 astetta keskimääräistä viileämpi.
Tämän hetken ennusteen mukaan 20 asteen lukemat voivat kuitenkin olla vielä paikoin mahdollisia alkuviikolla maan etelä- ja keskiosassa, sen jälkeen sää viilenisi uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Ensi viikollahan on luvattu lämpimämpää jotain 19 C. Vielä voi tulla siis lämpimämpää.
19 olisi kelvollinen vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi ei ylimmäksi. 30 sais olla joka päivä.
Opettele pukeutumaan Suomen vaihteleviin säihin tai muuta pois Suomesta.
Suomen sää ja lämpötilat vaihtelevat nopeasti
Tuulen suunta ja ilmamassat vaikuttavat meillä lämpötiloihin voimakkaasti. Kun Suomi kuuluu korkeapaineen alueeseen, sää on yleensä heikkotuulista ja kuivaa. ... Keväisin päivän ja yön välinen lämpötilaero voi korkeapaineen vallitessa olla yli 20 astetta.
Onneksi pääsen jo ensi viikolla kotimaahan nauttimaan viileydestä! Täällä missä olen nyt lämpötila nousee +35 nopeasti auringon noustua eikä laske yölläkään alle +22 asteen. Samaan aikaan kosteus on korkea eli trooppiset olosuhteet joka kohdallani tarkoittaa sisällä ilmastoiduissa tiloissa pysyttelyä. Päänsärky ja huonovointisuus iskee nopeasti jos ulkona yrittää jotain puuhastella.
Kuin myös!
Jo pari viikkoa on ollut pahat niska-päänsäryt ja koko kroppa on kuin tulessa, 3 hermosärkykin on alkanut ja sitä jatkuu ensikesään saakka. Mitään ei pysty tekemään, pihalla olisi vielä vaikka mitä tekemistä mutta tällaisella matalapaineella hädintuskin pääsen sängystä. Väsyttää mutta en saa kivuilta nukuttua.
Vihaan tätä! Jos eläisimme normaaliajassa olisimme nyt etelässä talossa joka oli tarkoitus ostaa niihin aikoihin kun korona alkoi. Nyt vaan odotellaan.
Tykkään syksystä, mutta kun se tuli heti elokuun alussa! Mihin jäi aurinkoiset syyspäivät, syksyn kauniit värit, puista leijailevat lehdet? Siirryttiin helteestä suoraan lokakuun harmauteen ilman syksyä siinä välissä.