Luopuminen haaveesta kolmanteen lapseen - kohtalotovereita?

Itse pyörittelen samaa ajatusta jatkuvasti päässäni.. Meillä 5 ja 3 vuotiaat lapset, itse olen 28 vuotias. En haluaisi kamalan suurta ikäeroa lapsille, mutta toisaalta tuntuu, että juuri on alkanut lasten kanssa helpottaa. Jaksaisiko taas aloittaa "alusta".
Välillä olen kahdenkin kansa ihan poikki ja mietityttää riittääkö voimat kolmanteen lapseen, haluaisin olla hyvä äiti. Silti välillä tulee mieletön kaipuu kolmannesta lapsesta. Jos kuuntelen sydäntäni, haluaisin kolmannen lapsen. Mutta pakko ajatella myös järjellä ja se tekee päätöksestä vaikean.

Itse vielä lapsettomana kiinnitin huomioni tuohon kommenttiin, jossa joku muistutti miettimään asiaa olemassa olevien lasten kannalta. Perheessäni on kolme lasta, minä ja neljä vuotta nuorempi siskoni, sekä 13 vuotta minua nuorempi iltatähti. Rakastan pikkuveljeäni suuresti, mutta koen, että vanhempieni olisi pitänyt miettiä hänen hankintaansa tarkemmin. Äiti oli jo yli 40 veljen syntyessä, ja väsyi suuresti. Minä yläastelaisena jouduin ottamaan veljestä vastuun, lintsasin koulusta häntä hoitaakseni enkä mennyt kesätöihin ollakseni veljen kanssa kotona, kun äiti teki töitä. Veli oli vaikea lapsi (koliikkia jne) ja perheemme tilanne muuttui radikaalisti. Äiti nukkui jatkuvasti kotona ollessaan, eikä vanhemmille lapsille riittänyt huomiota. Talossa oli makuuhuoneita liian vähän lapsilukuun nähden, joten minä muutin lukioon mennessä pois kotoa, sillä tilaa tai omaa meille jokaiselle ei ollut. Rahatilanne heikkeni myös, jouduimme lopettamaan harrastuksemme ja tinkimään vaatteista tms. kulutustavarasta. Jälkeenpäin ajateltuna olen ymmärtänyt, että äitini olisi pitänyt ymmärtää lapsiluku kahteen, etenkin kun nuorimmaisella ei nyt ole seuraa sisaruksista tai naapureista (asumme kaukana keskustasta) ja vanhemmat eivät jaksa häntä viihdyttää. Nykyään kuusivuotias veljeni saa ainoat kontaktinsa päiväkodissa, kotona ollessaan hänet lyödään pelaamaan tabletilla koko illaksi tai yksin ulos, jotta äiti saa nukkua tai muuten olla rauhassa lapsen riekkumiselta. Myöskään minun elämiseeni ei herunut rahaa, ja äiti usein kiristää minulta palveluksia sillä, että uhkaa jättää laskuni maksamatta. Hän siis maksaa kotivakuutukseni ja puhelinlaskuni. Välit äitiini ovat nykyään melko etäiset, rahaa en ole saanut ollenkaan vuoteen.

xD

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:31"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:24"]

Ihana näin lapsettomana lukea näitä "mikään ei riitä" -juttuja <3

[/quote]

Vapaaehtoisesti lapsettomana, va tahattomasti lapsettomana? Jos jälkimmäisenä, niin kuule KOITA KESTÄÄ! Tai jos tuntuu että et kestä, niin mene vaikka hakemaan itsellesi joku pilleriresepti ettet ihan vallan kokonaan pimahda. Kun sellaista se nyt on, että me toiset voidaan valita monta lasta halutaan, ja SE EI OLE SINULTA MILLÄÄN TAVALLA POIS.

Koita opetella tulemaan toimeen sen asian kanssa, äläkä tule pilaamaan toisten ketjuja. Sillä kuten huomaat, niin tämä ei koske sinua millään tavalla. 8975

[/quote]

Sulle vois kyllä harkita vähän vahvempia pillereitä, arvon valitsija. Jos asiasti todellakin ovat niin hyvin, niin mistä raivo, saanko kysyä?

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 13:12"]

Itse vielä lapsettomana kiinnitin huomioni tuohon kommenttiin, jossa joku muistutti miettimään asiaa olemassa olevien lasten kannalta. Perheessäni on kolme lasta, minä ja neljä vuotta nuorempi siskoni, sekä 13 vuotta minua nuorempi iltatähti. Rakastan pikkuveljeäni suuresti, mutta koen, että vanhempieni olisi pitänyt miettiä hänen hankintaansa tarkemmin. Äiti oli jo yli 40 veljen syntyessä, ja väsyi suuresti. Minä yläastelaisena jouduin ottamaan veljestä vastuun, lintsasin koulusta häntä hoitaakseni enkä mennyt kesätöihin ollakseni veljen kanssa kotona, kun äiti teki töitä. Veli oli vaikea lapsi (koliikkia jne) ja perheemme tilanne muuttui radikaalisti. Äiti nukkui jatkuvasti kotona ollessaan, eikä vanhemmille lapsille riittänyt huomiota. Talossa oli makuuhuoneita liian vähän lapsilukuun nähden, joten minä muutin lukioon mennessä pois kotoa, sillä tilaa tai omaa meille jokaiselle ei ollut. Rahatilanne heikkeni myös, jouduimme lopettamaan harrastuksemme ja tinkimään vaatteista tms. kulutustavarasta. Jälkeenpäin ajateltuna olen ymmärtänyt, että äitini olisi pitänyt ymmärtää lapsiluku kahteen, etenkin kun nuorimmaisella ei nyt ole seuraa sisaruksista tai naapureista (asumme kaukana keskustasta) ja vanhemmat eivät jaksa häntä viihdyttää. Nykyään kuusivuotias veljeni saa ainoat kontaktinsa päiväkodissa, kotona ollessaan hänet lyödään pelaamaan tabletilla koko illaksi tai yksin ulos, jotta äiti saa nukkua tai muuten olla rauhassa lapsen riekkumiselta. Myöskään minun elämiseeni ei herunut rahaa, ja äiti usein kiristää minulta palveluksia sillä, että uhkaa jättää laskuni maksamatta. Hän siis maksaa kotivakuutukseni ja puhelinlaskuni. Välit äitiini ovat nykyään melko etäiset, rahaa en ole saanut ollenkaan vuoteen.

[/quote]

ERITTÄIN fiksu kirjoitus. Kiitos paljon.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:27"]

Unohda pari pilleriä. Kerran sitä vain eletään. Hups yhtäkkiä pilsut petti ja lupaat tehdä sterilisaation vielä synnärillä...mies ilahtuu :)

[/quote]

Sunlaiset ämmät saisi olla luonnostaan mahoja.

Haluaa sitä ja haluaa tätä. Vasta kun oppii luopumaan haluamisesta voi saavuttaa onnellisuuden. Niinpä ketjun aloittaja on tuomittu olemaan onneton. Niin kauan kuin haluaa.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 13:49"]

Haluaa sitä ja haluaa tätä. Vasta kun oppii luopumaan haluamisesta voi saavuttaa onnellisuuden. Niinpä ketjun aloittaja on tuomittu olemaan onneton. Niin kauan kuin haluaa.

[/quote]

Miksi ihminen ei saisi haluta/toivoa/unelmoida? Mitä väärää siinä on?

Ihmiset haluavat monia asioita. Joku haaveilee kunnollisesta parisuhteesta, mutta ei sellaista löydä ja suree sitä. Joku haaveilee siitä ensimmäisestä lapsesta, jota ei saa ja suree sitä. Joku haaveilee kolmannesta, jota ei saa ja suree sitä. Joku haaveilee matkasta Australiaan, johon ei ikinä ole varaa, ja suree sitä. joku haaveilee terveydestä, jonka on kenties menettänyt ja suree sitä. Joku haaveilee harrastuksesta itselleen/lapselleen ja suree, kun ei ole varaa.

Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita. Haaveilevat eri asioista. Eri asiat on tärkeitä. Olisi aika tylsää elää niin, ettei olisi toiveita ja haaveita. Toiset niistä ovat niin voimakkaita, että ihan hyvin voi surra sitä, ettei se tule toteutumaan. Eikä se suru on ole toiselta mitenkään pois. Tai tee sitä muuta elämää ja tässä tapauksessa muista lapsista nauttimista yhtään vähemmäksi.

En ymmärrä minkään asian kohdalla tuota, että tyydy siihen mitä saat ja lopeta unelmointi. Toivottavasti minulta löytyy vielä unelmia 90v muorinakin. Ja toivottavasti en silloin kadu sitä, että en sitä kolmatta lasta lujemmin painostanut hankkimaan.

t. yksi niistä, joka kolmannesta haaveilee, mutta mies ei suostu

Olen nyt lähellä 40 v. ja suurin oli kolmannen lapsen kaipuu silloin, kun lapset olivat 3 v. ja 6 v. ja hieman sen jälkeenkin. Yritimme vuoden ajan kolmatta lasta, mutta sitä ei kuulunut. Sitten tapahtui muutamia asioita, jotka myllersivät perhettä mm. toinen meistä alkoi yrittäjäksi. Siihen tilanteeseen ei voinutkaan enää kolmatta lasta ajatella ja muutenkin moni asia olisi muuttunut vaikeammaksi mm. pidämme paljon matkustelusta.

Parin vuoden päästä elämäntilanne oli taas  vakaampi ja kolmas olisi voinut tulla kyseeseen, mutta päätimme, että olemme jo liian vanhoja ja ikäero nuorimpaankin lapseen olisi kasvanut jo 7-8 vuoteen. Kun molemmat lapset ovat jo koulussa, niin tuntuisi kovin vaikealta sovittaa tähän enää yhtään päiväkotilaista. Sen vauvavuoden olisin vielä voinut ottaa, mutta kahlaaminen uudelleen sitä hoitoaikaa ei olisi sitten enää tullut kysymykseenkään.

Me nimenomaan mietimme, että mikä on pois vanhemmilta lapsiltamme, jos meille tulisi kolmas. No paljon liittyen juuri matkustamiseen, harrastuksiin, auttamiseen koulutyössä yms. Kahdessa koululaisessa on paljon työtä ja vastuuta. Homma ei helpottanutkaan, vaikka lapset menivät kouluun, vaan asiat muuttuvat monimutkaisemmiksi.

Lisäksi saamme enemmän aikaa kahden. Voimme mennä kahden kauppaan, lenkille - ilman, että vaivataan lastenhoitajia. Vapaus siis vanhemmuudesakin lisääntyy koko ajan.

Nyt hankimme perheeseemme keväällä koiran ja nyt tuntuu, että meidän perhe on todellakin tässä. Emme kaipaa lisää lapsia, paitsi hetkellisesti, kun pitelee jonkun muun vauvaa sylissä.

Nautimme nyt lapsistamme täydellä teholla niin kauan, kun he vielä kotona asuvat. Ne vuodet muuten kuluvat äkkiä. Heidän ei tarvitse jakaa huomiota esim. uhmaikäisen kanssa. Nykyinen asuntomme riittää. Auto riittää. Tavaramäärä ei lisäännyt ja vaatteita ei tarvitse hankkia enää yhdelle lapselle lisää.

Meillä on vaativat työt, niin sekin vaikutti ratkaisuun.

Tämä nyt sopi meille ja olisihan toisinkin voinut käydä, sillä kolmatta yritimme - tuloksetta. Nykyään keskustelumme sivuaa edelleenkin joskus kolmatta lasta leikillään. Miehellä on jatkuva vauvakuume. Joskus minullakin. Mutta tosissamme emme enää ole. Näin on hyvä.

Ihan samoissa mietteissä ole ollut jo kauan. Lapset meillä jo 8 ja 9, joten ikäero kolmanteen olisi todella iso. Tuntuu, että meiltä vanhemmilta löytyy töiltä, kodinhoidolta ja vähäisiltä omilta harrastuksilta vain niukasti aikaa näille kahdellekaan lapselle. Haluan kuitenkin tukea heidän kasvuaan täysillä niin kauan kuin he sitä tarvitsevat. Tässä vaiheessa myös näen sen, millainen työmäärä yhden lapsen kasvattaminen aikuiseksi ihmiseksi on. Varsinkin, jos haluaa tehdä sen hyvin ja antaa lapselle aikaa.

Vauva-aikaa en kaipaa yhtään (näillä kahdella se jätti jonkinlaiset traumat, rankkaa oli), mutta pikkulapsiaika oli aika mahtavaa. Ja tämä alakoululaisaikakin on ihanaa. Mietin joskus, että miten ihmeessä tulen pystymään luovuttamaan lapseni aikuisuuteen, vaikka tietysti pyrin kasvattamaan heitä luottamaan itseensä ja omiin kykyihinsä ja pärjäämiseensä. Mutta ehkä murrosikä auttaa tässä! Eikö sen tarkoitus ole irrottaa paitsi lapsi vanhemmista myös vanhemmat lapsesta?

Oletko harkinnut mahdollisuutta, että hankkisit sen kaipaamasi kolmannen ilman miestä? Sinullahan ei ole oikeutta päättää hänen puolestaan ja jättää salaa ehkäisyä pois, mutta ei myöskään hänellä ole oikeutta päättää sinun puolestasi, mitä saat tavoitella elämältä.