Lue keskustelun säännöt.
Vauva-arki ja parisuhdeongelmat
24.09.2014 |
Hyvät palstalaiset, toivottavasti osaatte auttaa minua ongelmassani. Meillä on meneillään parisuhdekriisi, joka alkoi vauvan(7kk) synnyttyä. Ennen lapsen hankintaa emme riidelleet juurikaan, vietimme paljon aikaa yhdessä ja lapsen tulo oli onnellinen yllätys.
Nyt kaikki on muuttunut. Lapsi nukkuu hyvin, mutta on todella touhukas ja menee paikasta toiseen ja perässä pitää juosta. Olen väsynyt, eikä kodin ylläpitämiseen ole vain yksinkertaisesti aikaa, eikä energiaa. Tämä on yksi asia, joka hiertää suhdettamme. Mieheni mielestä minun pitäisi siivota koti, kun hän on töissä. Minä en vain yksinkertaisesti jaksa siivota kaikkea, teen kyllä vähän joka päivä.
Lisäksi nälvimme ja tiuskimme koko ajan toisillemme. Pienikin asia saa äärettömän suuret mittasuhteet. Riidan yltyessä minä itken ja mies uhkaa avioerolla. Tämä on melkeinpä jokapäiväistä. Tiedän, että olen osasyy riitoihin, mutta miehen mielestä minä aiheutan kaikki riidat. Olen yrittänyt laskea viiteen, kun hän sanoo jotain, joka minua loukkaa, mutta tulistun siitä huolimatta.
Lapsen syntymän jälkeinen aika ei ollut minulle helppo, siinä tapahtui kaikenlaista perhepiirissä ja tuntuu siltä, että se on vaikuttanut minuun suuresti. Olen itkuinen ja väsynyt kaiken aikaa. Haluaisin vain miehen tukea ja hellyyttä.
Mitä tässä voisi tehdä? En halua eroa, koska rakastan miestäni ja haluan lapsellani olevan molemmat vanhemmat elämässään.
Kommentit (36)
Ei ensimmäiseen kriisiin kannata hoidoksi eroa suunnitella. Puhumista minäkin suosittelisin. Ihan voisitte jonnekin parisuhdeterapiaankin mennä. Tai sitten sinä menet TK-psykologin kanssa puhumaan asiasta ja selvittämään päätäsi.
Onko teillä seksiä ? Meillä mies kiukuttelee kuin teini-ikäinen jos ei saa säännöllisesti seksiä. Aikoinaan olin pahoillani tuosta, nykyään 3 lapsen äitinä olen iloinen, että miehen akstiivinen ote on pitänyt meillä vireän seksielämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 10:23"]
Ei ensimmäiseen kriisiin kannata hoidoksi eroa suunnitella. Puhumista minäkin suosittelisin. Ihan voisitte jonnekin parisuhdeterapiaankin mennä. Tai sitten sinä menet TK-psykologin kanssa puhumaan asiasta ja selvittämään päätäsi.
Onko teillä seksiä ? Meillä mies kiukuttelee kuin teini-ikäinen jos ei saa säännöllisesti seksiä. Aikoinaan olin pahoillani tuosta, nykyään 3 lapsen äitinä olen iloinen, että miehen akstiivinen ote on pitänyt meillä vireän seksielämän.
[/quote]
Vauvan syntymän jälkeen meillä oli seksiä ja oli haluakin enemmän, mutta nyt minulla on halut hukassa. Joka kerta, kun meillä on seksiä, halu herää siinä tehdessä, mutta itse en tee aloitetta. Pitäisi ehkä tehdäkin, vaikkei itseä huvittaisikaan. Mihin ne halut yhtäkkiä katosivat?
Jos ei ole väkivaltaa perheessä, alkoholismia tai muuta vakavaa, ei kannata ainakaan kahteen vuoteen (mieluummin kolmeen) nuorimman lapsen syntymästä harkitakaan eroa! Hormonit on sekaisin ja niin on kaikki muukin! Se on kuitenkin melko pieni aika elämästä ja jos siitä selviää edes jotenkuten kunnialla, varmasti kasvattaa teidän sidettä (vaikka matkan varrella ei aina siltä tuntuisikaan)!
Harmittavaa kun niin monet eroaa kun lapsi on ihan pieni :/
- hb
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 09:41"]Jätä mies kaksin vauvan kanssa viikonlopuksi ja sano,että kun tulet sunnuntaina klo 17 kotiin on pyykit pesty, siivottu, ruoka valmiina, keittiö siisti ja lapsi ilman mustelmia. Miehenkin olisi syytä olla suihkunraikkaana valmiina harrastamaan seksiöä kanssasi.
Ei se työssäkäyvä osapuoli kokeilematta tajua, miten vaativa tuollainen liikkelle lähtenyt lapsi voi olla. Jos se ettei edes vessan ovea voi laittaa kiinni ja istua pytyllä rauhassa tyyliin ikinä saa hermoraunion partaalle.
Elämä helpottuu, kun lapsi kasvaa ja saa vähän älliä.
[/quote] en ole ap, mutta kokeilin tuota ja niinhän siinä kävi, että mies pärjäsi paremmin ja hän pääsi nälvimään kuinka on turha enää ikinä väittää ettei muka pärjää :(
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 09:17"][quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 09:00"]
Näin siinä käy, kun odotellaan, että on vakaa tilanne hankkia lapsi. Sitten tuomitaan nuoret äidit ja yllätyslapset vastuuttomina teineinä. Itse todistin tätä aiemminkin. Ystäväni oli 7vuotta naimisissa onnellisesti. Oli talot, autot, mökki ja vene, mutta vauvan tultua erottiin vuodessa. Omalla kohdallani oli opinnut kesken(jäi kesken) ei asuntoa, eikä työtä ja nyt ollaan miehen kanssa oltu 10vuotta yhdessä, vaikka ilman vahinkovauvaa tuskin ikinä oltais yhteen päädytty!
[/quote]
No hohhoh, kyllä keskimäärin on parempi ajatella sitä lastakin sen verran, ettei tee sitä ehdoin tahdoin mihinkään epävarmoihin olosuhteisiin. Kyllä hyvä parisuhde on onnellisen perhe-elämän perusta. Kiva että teillä homma toimi, mutta kyllä tuo on enemmän poikkeus kuin sääntö. Ja minusta aika surullista, ettette ilman vahinkoa olisi edes yhdessä. :/
[/quote] juu ilman perhettä olisin katuojassa narkkaamassa tai kuollut :D minusta ei ole lainkaan surullista, että vahinko kävi ja mies nosti minut pohjilta <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap, samassa veneessä ollaan! Meillä vauva tosin jo 10 kk, mutta samanlaista on ollut viimeiset 4-5 kk.
Mies valittaa ja nalkuttaa kaikesta, minä tulistun heti miehen äänensävystäkin.
Tilanne on hiukan parantunut, kun mieskin on "joutunut" enemmän vauvanhoitajaksi ja näkee miten rankkaa se oikeasti on ja miten vähän kaikkea ylimääräistä pystyy vauvanhoidon ohessa tekemään. Ärsyttää niin hirveästi, että jos vaikka mies tekee illalla ruokaa (ja minä vahdin vauvaa), niin hän on marttyyri, joka uhraa kaiken perheensä eteen ja minä en muka tee mitään. Jos minä teen illalla ruokaa (ja mies vahtii vauvaa), niin hän on marttyyri, joka uhraa kaikkensa perheensä eteen ja minä en muka tee mitään.
Olen ehdottanut monta kertaa, että me tarvitaan pariterapiaa, mutta miehestä sellainen on turhaa tai noloa.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:34"]
Voi ap, samassa veneessä ollaan! Meillä vauva tosin jo 10 kk, mutta samanlaista on ollut viimeiset 4-5 kk.
Mies valittaa ja nalkuttaa kaikesta, minä tulistun heti miehen äänensävystäkin.
Tilanne on hiukan parantunut, kun mieskin on "joutunut" enemmän vauvanhoitajaksi ja näkee miten rankkaa se oikeasti on ja miten vähän kaikkea ylimääräistä pystyy vauvanhoidon ohessa tekemään. Ärsyttää niin hirveästi, että jos vaikka mies tekee illalla ruokaa (ja minä vahdin vauvaa), niin hän on marttyyri, joka uhraa kaiken perheensä eteen ja minä en muka tee mitään. Jos minä teen illalla ruokaa (ja mies vahtii vauvaa), niin hän on marttyyri, joka uhraa kaikkensa perheensä eteen ja minä en muka tee mitään.
Olen ehdottanut monta kertaa, että me tarvitaan pariterapiaa, mutta miehestä sellainen on turhaa tai noloa.
[/]
Tsemppiä sulle! Ihanaa(kauheaa) kuulla, etten ole ainoa, jolla on parisuhteessa ongelmia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 09:41"]Jätä mies kaksin vauvan kanssa viikonlopuksi ja sano,että kun tulet sunnuntaina klo 17 kotiin on pyykit pesty, siivottu, ruoka valmiina, keittiö siisti ja lapsi ilman mustelmia. Miehenkin olisi syytä olla suihkunraikkaana valmiina harrastamaan seksiöä kanssasi. Ei se työssäkäyvä osapuoli kokeilematta tajua, miten vaativa tuollainen liikkelle lähtenyt lapsi voi olla. Jos se ettei edes vessan ovea voi laittaa kiinni ja istua pytyllä rauhassa tyyliin ikinä saa hermoraunion partaalle. Elämä helpottuu, kun lapsi kasvaa ja saa vähän älliä. [/quote] en ole ap, mutta kokeilin tuota ja niinhän siinä kävi, että mies pärjäsi paremmin ja hän pääsi nälvimään kuinka on turha enää ikinä väittää ettei muka pärjää :(
[/quote]
Niin no, onhan se järkytys vauvallekin, kun äiti jonka lahkeessa pitää roikkua koko päivä ei olekaan paikalla. Saattaa lapsikin olla vähemmän vaativa. Silloin lääke on iskän hoitovapaa :)
Tulin tosi surulliseksi näistä kertomuksista. Jättäkää tuollaiset hirviöt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi kuulla! Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat vaikka itselläni ei olekkaan suurempaa draamaa ollut asian suhteen, vaikkakin kyllä riitoja sillointällöin!
Tuntuu että miehet eivät todellakaan ymmärrä kotona olemista lapsen kanssa. "Sinähän olet vaan kotona" kun minä käyn töissä ja elätän perheen.. mmmm!
Minäkin ehdotan sitä puhumista! Jos puhuminen on vaikeaa niin tosiaan kirjoittaminen on helpompaa!
Kirjoittakaa molemmat rauhassa omia tuntemuksianne ylös ja käykää ne sitten yhdessä läpi kun lapsi nukkuu ja voitte keskittyä asiaan täysin.
Sopikaa säännöistä kotona. Esim. sinä siivoat ja peset pyykit kun olet kotona, mutta lapsenhoito ja ruoanlaitto jaetaan. Yhteinen aika on myös tärkeä. Meilläkin sitä on aivan liian harvoin!!!!!!!
Pyydä joku isovanhemmista katsomaan lasta hetkeksi (hoitaa varmasti mielellään) niin voitte olla pari tuntia kahdestaan ja käydä vaikka kahvilla. Katsokaa iltaisin yhdessä televisiota/leffaa kun lapsi nukkuu.
Äläkä pode syyllisyyttä siitä että kämppä ei ole aina tiptop kunnossa! Kenellä se olisi. Välillä on sellaisia päiviä että ei todellakaan jaksa, toisina taas tekee mielellään.
Neuvolassa (ilman miestä) kannattaa ehdottomasti jutella alakuloisuudesta. Sieltä voi saada oikein hyviä neuvoja!
Ehdottaisin sinulle (jos sinusta tuntuu masentuneelta) että käyt lapsen kanssa kerhoissa, perhekahviloissa. Muutama tunti päivässä ja joinain päivinä viikossa. Siellä lapsi saa rauhassa temmeltää ja itse saat hetken istua rauhassa muiden äitien kanssa :) siitä onkin sitten helppo mennä kotiin lounaalle ja vauva päiväunille. Lepää itsekkin jos siltä tuntuu tai sitten ehdit sinä aikana hieman siistiä asunto. Yllättävän paljon piristää ja antaa uutta virtaa kun pääsee kotoota muualle ja aikuisten seuraan.
Tsemppiä paljon sinulle!
Kun lapsi kasvaa asiat helpottuvat :)
(kotityöt kyllä pysyvät) ;)
Vauva vuodessa ilmeisesti 6kk ja 12kk on parisuhteelle vaikeat ajat. Teillä vauva 7kk ja äidin väsymys alkaa jo painaa.
Jollain tapaa tulee kuva, että miehelläsi ei ole realistista kuvaa lapsiarjesta. Meillä nyt yli 1v lapsi ja samalla kun siivoan keittiötä aamupalan jäljiltä niin lapsi vetää vaatteita ulos liinavaatekaapista. Kun laitan ne takaisin löytää hän tiensä toiseen paikkaan. En edes kiellä koska tutkiminen on lapsen työtä. Tietyt paikat kuten tv, stereot yms on mihin ei saa koskea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, voimia. Sanon tässä nyt vaan sen, että päästä irti ihan kokonaan siitä vaatimuksesta, että sun pitäisi pitää koti siistinä. Siis sekä miehen puolelta että oman pääsi sisältä, jos se on jo sinne ehtinyt juurtumaan. Lapsen, varsinkin vauvan kanssa oleminen on intensiivistä ja voimille käypää. Vauva tarvitsee sinua enemmän kuin tiskit ym. Mun olo helpottui paljon kun tämän ymmärsin (mies on aina tajunnut tämän, ja siivonnut itse jos sotku häiritsee, mutta mä vaadin itseltäni siisteyttä). Kun mies valittaa sotkusta niin sano rauhallisesti, että et nyt pysty parempaan, ja että siisteystaso varmasti kohenee kun lapsi vähän kasvaa, mutta tällä hetkellä tilanne on tämä, ja että toivot, että syyttely asiasta lakkaa.
Komppaan 17:sta! Koko viikonloppu on ehkä liikaa mutta yksi päivä viikonloppuna sä lähdet aamusta jonnekin ja tuut päivälliselle valmiiseen pöytään kotiin. Sitten keskustelette uudestaan että mitä kaikkea sitä vauvan ohella pystyykään tekemään. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen hoitaminen ja lapsen kanssa touhuilu vie paljon energiaa. Varsinkin jos vielä imetät, niin energiaa kuluu. Koita päivisin keksiä itsellesi mieluista puuhaa, käy kahvilla jossain tai leivo kotona.
Kotityöt ehtii kyllä hoitaa, hoitakaa ne yhdessä viikonloppuna. Kyllä mieskin voi kotitöitä tehdä vaikka on viikolla töissä, sinä olet töissä 24/7. Muista se!!
Mies saa töissä aikuista seuraa, saa syödä rauhassa ja juoda kahvinsa rauhassa. Ja palaa sitten töistä kotiin kun työvuoro loppuu ja siinä se päivän työ sitten olikin.. eikun kotiin sohvalle lepäämään rankan päivän jälkeen?!?
Kun kliseistä puhuttiin, niin meillä tepsi molemminpuoliseen "arvosteluun" tämmöinen klisee, että tajuttiin olevamme samalla puolella vauvanhoidossa, eikä vastakkaisilla.
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 09:59"][quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 09:49"]
[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 09:16"]
... Kuten sanoin aiemmin, raskaus oli yllätys, mutta kyllä 9 kuukaudessa valmistautuu henkisesti vauvan tuloon. Ainakin minä valmistauduin, miehestä en ole nyt niin varma.
Ap
[/quote]
Tämä on yksi asia mikä on erona miehissä ja naisissa. Mies ei koe raskautta ja usein jo raskauden aikana miestä huomioidaan paljon vähemmän. Ketään ei kiinnosta miten miehellä menee ja mitä hän tuntee. Aina vain keskitytään äitiin. Ja naisillahan (ymmärtääkseni) hormoonit valmistavat äitiyteen. Ja sitten syntymän jälkeen jos mies yrittää auttaa vauvanhoidossa, niin kaikkea arvostella. Suvun naiset nauravat rivissä kaikille virheille mitä on sattunut tekemään vauvan kanssa.
En nyt väitä, että asia olisi näin teillä, mutta usein tuo näkökulma unohtuu naisilta. Vaikka tulisikin isäksi, niin ei se tarkoita, että kaikki vauvaan ja lapseen liittyvät asiat tulevat kuin luonnostaan.
[/quote]
Meillä kyllä mies on ollut hyvin luonnostaan hyvä vauvan kanssa ja haluaa hoitaa vauvaa. Minä en arvostele, hän arvostelee enemmänkin. Minulle ei ole niin väliä, onko vauvan vaatteessa yksi likatahra, en sen takia ala koko vaatekertaa vaihtamaan, mutta mies tästä huomauttelee. Niitä tahroja kun tulee koko ajan lisää, ei se vaatteiden vaihtaminen aiheuta muuta kuin pyykkivuorta. Myös maidon kuulemma teen liian viileäksi ja kaikkea mahdollista muuta. Minä en ota näitä asioita liian vakavasti, kun kuitenkin tunnen, että olen äitinä onnistunut ja vauva voi hyvin.
Ap
[/quote]
Eli olet laiska sottapytty ja tästä ei mies ilahdu. Siinä sulle syy! Ylös sohvalta ja toimeen!