Oikeanlainen tappelu parisuhteessa?

Ei ilmene, nykyään jompi kumpi saattaa korottaa ääntä kerran pari vuodessa. Olemme olleet 15v yhdessä ja ikää 43v joten nekin rauhoittaa. Nuorena (18-22v) oli sen aikaisen ex:n kanssa kyllä ihan kunnon matseja ja tavaroita lensi seinään yms. mutta se aika on ainakin minun osalta historiaa..

Me ei ainakaan tapella oikein. Mies huutaa niin pahasti, että saatan hajota kokonaan. Jolloin olenkin hyvin synkeiden ajatusten syövereissä. Ennen heittelin tavaroita ja satutan itseäni, nykyään olen kehittynyt tuossa suhteessa. Mies on aloittanut huutoraivarien ohella tavaroiden heittelyn ja esim yksi päivä kuristi minua niin, että kurkku vähän turposi. Samoi sen jälkeen, että ei edes kadu kun kaikkea pahempaakin on sattunut.

Tunnen itseni melko arvottomaksi. En ole kertonut  aiemmin kenellekään.

Ap, tuo on jo ns väkivaltaista käytöstä ja nyt on parempi, että puutut omaan käyttäytymiseesi, ennenkuin se karkaa hallinnastasi kokonaan.

Minä olen ollut kauan sitten tuollainen myös, eli roikkunut raivelissa, tukistanut ja paiskonut tavaroita, mutta tajusin, että se on väärää käytöstä ja asetin itselleni siihen nollatoleranssin, eli en suostu vähäiseenkään fyysiseen väkivaltaan enkä rikkomaan mitään tavaroita! Se päätös alkoi hiljaa tehota ja voin sanoa, että pystyn hillitsemään itseni, jopa puheäänen korotuksen tietoisesti halliten. Testitilanteita on ollut riittävästi. Mieheni ei ole tehnyt itselleen samanlaista rajoitetta, vaan pikemminkin pitää oikeutenaan raivota ja riehua, mikä taas on auttanut minua omassa päätöksessäni, koska oikeasti en edes enää uskaltaisi, koska pelkään fyysistä väkivaltaa. Pelkään toisen puolesta, ettei itsehillinnän puutteen takia tee asioita, joita myöhemmin katuu. Se syyhän ei ole minun, vaan hänen, joka käyttää väkivaltaa.

Näen myös, että fyysisen väkivallan käyttäjä joutuu myöhemmin enemmän selittelemään, puolustautumaan ja valehtelemaan, kuin se, joka oikeasti pidättäytyy tekemästä sellaista, mikä on väärin. Väkivalta on väärin! Sitä, joka ei käytä fyysistä (eikä henkistä!) väkivaltaa, ei voida koskaan tuomita sellaisista rikoksista. Väkivallan käyttäjällä taas on koko ajan vaara saada syyte ja rikosrekisteri! Kumpi siis kannattaa? En koe häviäväni yhtään ns riitaa, vaikka osallistun olemalla hiljaa, kun toinen raivoaa. Päinvastoin, koen olevani se vahvempi osapuoli, ja valitettavasti koen myös, että se ärsyttää sellaista, joka itse ei hillitse itseään, tai halua hillitä.

Usein on kyse tahtotilasta, ja jos ei ole edes pysähtynyt miettimään, mitä itse oikein tekee ja miten toimii, ei ole edellytyksiä muutokseenkaan. Mieheni esim pitää täysin oikeutettuna raivoamistaan. On kuulemma minulle ihan oikein! Minä pyrin normaalisti puhumalla hoitamaan asioita, ja jotkut asiat ovat sellaisia, joista ei näytä voivan puhua tai kysyä ilman, että toisella nuppi kiehahtaa. Samaa olen huomannut liikenteessä, jos joku tumpelompi sattuu sellaiseen aikaan eteen tai tulee sivuliittymästä, kun miehellä valmiina ärtynyt olo.

Uskon, että ihminen voi kouluttaa itseään tässä. Näin uskon, koska on sellaisesta omakohtaista kokemusta, ja se toimii! Ensin tarvitsee vain tajuta, mikä on väärin ja mikä oikein.

Ei meillä tapella (edellisissä suhteissa saimme siitä jo tarpeeksi kumpikin) jos tulee riita tilanne,ehkä 1/vuosi ääni kohoaa. Kenenkään ei saa koskea suutuksissaan,se on sitä väkivaltaa ja jättää aikamoiset henkiset ja fyysiset jäljet. Neuvoisin hakemaan apua.

Ei ole fyysistä kosketusta riidellessä. Ääni kohoaa ja puhetyyli muuttuu.

Olen joskus sanonut raivosta haista paska. Joskus mies on lähtenyt miettimään asioita muualle. 

Käynyt kävelyllä tai ajelulla. On ollut hermot niin pinnassa molemmilla.

Lapsuuden kodissani oli fyysistä väkivaltaa aikuisten välillä. Se on minulla vieläkin trauma. Älä lyö! Sitä me lapsillekin opetetaan.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 06:20"]

Me ei ainakaan tapella oikein. Mies huutaa niin pahasti, että saatan hajota kokonaan. Jolloin olenkin hyvin synkeiden ajatusten syövereissä. Ennen heittelin tavaroita ja satutan itseäni, nykyään olen kehittynyt tuossa suhteessa. Mies on aloittanut huutoraivarien ohella tavaroiden heittelyn ja esim yksi päivä kuristi minua niin, että kurkku vähän turposi. Samoi sen jälkeen, että ei edes kadu kun kaikkea pahempaakin on sattunut.

Tunnen itseni melko arvottomaksi. En ole kertonut  aiemmin kenellekään.

[/quote]

Meillä on likimain tuo kuvio myös, mutta itse en vajoa synkkiin syövereihin, kun TIEDÄN, että se, joka käyttää väkivaltaa, toimii VÄÄRIN! Eli syy ei silloin ole minun, vaan hänen, ja hänen syyllisyyttään lisää se, ettei edes tunne tekevänsä mitään väärää!!! Ei minunkaan mieheni pyydä anteeksi, vaan pitää oikeutettuna väkivaltaansa! Ja mitä hiljaisempi ja tasapainoisempi itse silloin olen, sitä ilkeämmin saattaa mies käyttäytyä! Luulee, että hänellä on nyt valta-asema, kun oikein raivoaa ja paiskoo tavaroita, ja joskus käy jopa käsiksi, mutta siinä on onneksi hiukan tullut järkeä hänellekin. Olen joutunut kutsumaan poliisit ja sekös vain lisää miehen huonoa käytöstä, mutta on joutunut pidättäytymään pahimmasta väkivallasta, koska ilmeisesti tajuaa, että itse joutuu siitä häränsavuile, en minä!

Kaikki väkivalta on väärin!

Ajattele asia nyt niin, että sinä oet päässyt voitole omasta väärästä käytöksestäsi ja se, mitä toinen tekee väärin, vaikka ei sitä tunnustaisikaan, se ei ole sinun syysi eikä sinun väärintekosi!!! Olet vahvempi! Olet siinä mielessä parempi! Se saattaa raivostuttaa sitä toista, mutta hän on itse vastuussa omista teoistaan. Voit sanoa, että ellei hän lopeta väkivaltaista käytöstään, joudut pakosta ottamaan poliisiin yhteyttä. Mutta sitä ennen tallenna todisteita miehen käytöksestä! Esim nauhoita salaa puhelimellasi hänen raivoamisensa, ota kännykällä kuvia mustelmista, kirjoita tarkka selostus tapahtumista syineen ja sanomisineen, näytä mustelmat luotetulle ystävällesi, ja tallenna todistusaineisto niin, ettei mies missään tilanteessa pääse niihin käsiksi! Varo, ettei mies huomaa esim äänitystä ja ettei puhelin ole sellainen, jota mieskin käyttää, tai saattaa tutkia! Tässä pitää miettiä tarkkaan, miten toimii, ettei joudu vielä suurempaan vaaraan!!!

Lyömätön linja on paikka, jossa auttavat väkivaltaa käyttäviä miehiä. Siitä on apua, mutta ensin pitää miehen itsensä tajuta, että hän itse tekee väärin!

Itse olen juuri miettinyt tuota nollatoleranssia omaa väkivaltaisuuttani kohtaan. Herätyskohtana oli kun mieheni avautui kuinka paska olo hänelle tulee siitä, että on omasta mielestään satuttanut minua. 

"Ensin tarvitsee vain tajuta, mikä on väärin ja mikä oikein." 

Itselle ei tule paha mieli, jos minua tönäistään tai läimäistään. En edes käsitä niitä päässäni väkivaltaisiksi teoiksi, sillä nuorena sisarusten kanssa tällainen riitely oli arkipäivää. Osaan kuitenkin muihin väkivaltaisuuksiin suhtautua normaalisti, enkä niitä koskaan toiselle tekisi.

Haluasinkin juuri nyt nimenomaan mieheni takia päästä eroon tästä pahasta tavasta, jonka olen hänelle opettanut. Erittäin helpottava kuulla, että sellainen on mahdollista, kiitos siitä.

Toisaalta koska agression purkaminen on tuttua tälla tavalla, pelkään miten suuttuessani riitelen "korvaavasti". Nykyisin tapellessamme emme juurikaan sanallisesti sano loukkaavia, ilkeitä asioita. Mitä jos tällainen lisääntyy? Henkistä loukkaantumista/loukkaamista pelkään kaikkein eniten.

Ap

Väkivallan käyttö ei ole normaalia.

Itse en milloinkaan kajoaisi toiseen fyysisesti. Ja muutenkin riidellessä pyrin pysymään asiassa, josta riidellään, ei kaivella vanhoja eikä sanota mitään loukkaamistarkoituksessa.

t. yhdessä 25 vuotta

Ei fyysistä koskemista. Ei äänen korottamista. Pahimmillaan sarkastista kielenkäyttöä ja sen seurauksena mököttämistä. Sitten kun tunteet ovat tasaantuneet, niin molemminpuolinen anteeksipyyntö ja asiasta keskusteleminen asialliseen sävyyn.

Up

Ihan eri juttuun se sisarusten välinen nahistelu ja tuuppiminen. 

Aikuisten suhteessa riidellään ainakin meillä ilman tuuppimista ja ilman henkilökohtaisuuksiin menoa.

Kyllä näilläkin pärjää. Vaahdotaan ja sätitään välillä.

Ei tuupita tai lyödä.

En uskaltaisi olla sellaisessa suhteessa.

Kyllä sen voi lopettaa. Harjoitella. Hyvä, että puhuttemiehesi kanssa.

Kärsin henkisestä väkivallasta suhteessani, mutta ottaisin ennemmin vastaan fyysistä väkivaltaa. Sitä vastaan pystyisin puolustautumaan paremmin ja ne haavat paranevat helpommin.