Yksivuotias viikoksi eroon vanhemmista-seuraukset

Itkupillit lapset ja itkupillit vanhemmat itkevät jos ei istuta kylki kyljessä koko ajan. Terveet lapset ja terveet aikuiset kestävät viikon eron aivan mainiosti, eikä siitä tule mitään haittaa kenellekään. Edellyttää tietysti että hoito on tuttu ja turvallinen.

hysteeriset vanhemmat istuttavat pelon ja epävarmuuden lapsiinsa hössötämällä ja huolehtimalla liikaa. Reipas käytös on parempi esimerkki.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:42"]

Ihmisevät ovat erilaisia. Vaikka on perhe, parisuhdetta tarvii myös hoitaa. Arki voi olla joskus rankkaa ja haastavaa lasten kanssa. Myös aikuisten loma ilman lapsia voi olla tarpeen. Onhan äidinkin oikeus elää lapsen jälkeen, lasta voi rakastaa kuitenkin, vaikka välillä irtaantuu. Onhan se loma välillä ilman lapsia ihan oikeaa lomaa. Eihän opiskeleva ja töissä käyvä äitikään näe paljo lapsia. Mut matkalle ei voi lähteä. Jokainen tavallaan.

[/quote]

Omituista että "parisuhteenhoito" tarkoittaa nykyään tätä yhteistä aikaa ilman lapsia. Itse koen parisuhteen "hoidon"sijaan tärkeänä parisuhteen ylläpidon ihan jokapäiväisessä arkielämässä. Ei ihmekkään että ihmiset eroavat jos parisuhde kaatuu kun ei pääse hoitolomalle, pitäkää ihmeessä parisuhteenne siinä kunnossa ettei tarvitse sitä varten lasta laittaa pois.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:31"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 10:39"]

Yleensä näitä hylkäämiskokemuksia aletaan tunnistamaan vasta jossain 40-50 kriisissä. Tuskinpa siinä vaiheessa kukaan menee sanomaan vanhoille vanhemmilleen, että siksi minulla on vaikeuksia, kun te jätitte minut yksin.

[/quote]

Joo, tyylillisesti nelikymppisenä on sellainen totuuden hetki että joko ne elämää rankasti haittaavat jutut selvitetään tai sitten alkaa tosi alamäki. Joka tapauksessa turha siinä vaiheessa on mennä enää vanhuksille mitään selittämään, se on ollutta ja mennyttä ja yrityksestä seuraa vain huonoja asioita.

[/quote]

Sanokaa nyt seuraavaksi että sitten kuolinvuoteella viimeistään kaikki traumat nousevat pintaan, mukaan lukien se kun on ollut elämässään yhden viikon mummolassa hoidossa. Minun äitini oli kotona ja aikaa ja tarmoa oli kytätä jatkuvasti aivan kaikkea, valvomisesta, nukkumaan menosta, ystävistä päiväkirjojen ja kirjeiden lukemiseen saakka. Välillä vähäteltiin ja lytättiin ja pidettiin viikkojen mykkäkoulua, kun perheenjäsenet kehtasivat olla eri mieltä. Mieheni oli kesät sisaruksineen mummolassa, kun vanhemmat olivat töissä tai kiersivät Eurooppaa autolla. Meistä kahdesta mieheni on paljon selväpäisempi.

[/quote]

No jos on  paska äiti niin sehän on selvä että lapsen on parempi hoidossa, mutta sitähän ketju ei käsitellyt.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:01"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:31"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 10:39"]

Yleensä näitä hylkäämiskokemuksia aletaan tunnistamaan vasta jossain 40-50 kriisissä. Tuskinpa siinä vaiheessa kukaan menee sanomaan vanhoille vanhemmilleen, että siksi minulla on vaikeuksia, kun te jätitte minut yksin.

[/quote]

Joo, tyylillisesti nelikymppisenä on sellainen totuuden hetki että joko ne elämää rankasti haittaavat jutut selvitetään tai sitten alkaa tosi alamäki. Joka tapauksessa turha siinä vaiheessa on mennä enää vanhuksille mitään selittämään, se on ollutta ja mennyttä ja yrityksestä seuraa vain huonoja asioita.

[/quote]

Sanokaa nyt seuraavaksi että sitten kuolinvuoteella viimeistään kaikki traumat nousevat pintaan, mukaan lukien se kun on ollut elämässään yhden viikon mummolassa hoidossa. Minun äitini oli kotona ja aikaa ja tarmoa oli kytätä jatkuvasti aivan kaikkea, valvomisesta, nukkumaan menosta, ystävistä päiväkirjojen ja kirjeiden lukemiseen saakka. Välillä vähäteltiin ja lytättiin ja pidettiin viikkojen mykkäkoulua, kun perheenjäsenet kehtasivat olla eri mieltä. Mieheni oli kesät sisaruksineen mummolassa, kun vanhemmat olivat töissä tai kiersivät Eurooppaa autolla. Meistä kahdesta mieheni on paljon selväpäisempi.

[/quote]

No jos on  paska äiti niin sehän on selvä että lapsen on parempi hoidossa, mutta sitähän ketju ei käsitellyt.

[/quote]

Ai nyt eivät sellaiset vanhemmat, jotka jättävät kaikki lapsensa KOKO KESÄKSI isovanhemmille, olekaan yhtään paskoja? Sitähän ketju käsitteli.

Minua sapettaa että tuttu laittoi 1-vuotiaan 3 viikoksi vanhojen vanhempiensa hoitoon kun piti lähteä ulkomaille viettämään pyöreitä vuosia!! Ei ollut edes eka kerta, ja lapsi muutenkin ujo ja arka. Ehkei enää 5-kymppisenä kannata iltatähteä tehdä jos se haittaa omia harrastuksia ja matkoja, murrr

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:53"]

Itkupillit lapset ja itkupillit vanhemmat itkevät jos ei istuta kylki kyljessä koko ajan. Terveet lapset ja terveet aikuiset kestävät viikon eron aivan mainiosti, eikä siitä tule mitään haittaa kenellekään. Edellyttää tietysti että hoito on tuttu ja turvallinen.

hysteeriset vanhemmat istuttavat pelon ja epävarmuuden lapsiinsa hössötämällä ja huolehtimalla liikaa. Reipas käytös on parempi esimerkki.

[/quote]

Kylmäkiskoinen empatia kyvytön lapsi, kylmäkiskoinen empatia kyvytön äiti, opittu asia.  Sen sijaan herkkyys on persoonallisuutta. Itse olen reipas ja olen yrittänyt saada lapsen hoitoon,sanomalla " eikö ookkin kivaa kun pääset sinne leikkimään" lapsi alkaa itkemään. On tietty niitäkin vanhempia jotka voivottelee " joudut nyt sinne hoitoon, sun tulee varmaan ikävä, mullakin tulee sua niin ikävä, voi voi, kohta se on ohi" jne. Mutta kyllä suurin osa ihmisistä varmaan tajuaa vähintäänkin esittää reipasta kun vie lapsen hoitoon, puhuu pääsemisestä ja on iloinen. Mutta niin vaan on että kovin mustavalkoisesti äidit näköjään näkevät asiat, jos oma lapsi tykkää mennä hoitoon niin ei ymmärretä että toisen lapsi voi olla erinlainen ja kärsiä siitä. Sitten ne vanhemmat jotka kuvittelevat ettei lapseen jää mitään jälkeä mistään..kysyisivät joskus miltä lapsesta tuntuu.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:07"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:01"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:31"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 10:39"]

Yleensä näitä hylkäämiskokemuksia aletaan tunnistamaan vasta jossain 40-50 kriisissä. Tuskinpa siinä vaiheessa kukaan menee sanomaan vanhoille vanhemmilleen, että siksi minulla on vaikeuksia, kun te jätitte minut yksin.

[/quote]

Joo, tyylillisesti nelikymppisenä on sellainen totuuden hetki että joko ne elämää rankasti haittaavat jutut selvitetään tai sitten alkaa tosi alamäki. Joka tapauksessa turha siinä vaiheessa on mennä enää vanhuksille mitään selittämään, se on ollutta ja mennyttä ja yrityksestä seuraa vain huonoja asioita.

[/quote]

Sanokaa nyt seuraavaksi että sitten kuolinvuoteella viimeistään kaikki traumat nousevat pintaan, mukaan lukien se kun on ollut elämässään yhden viikon mummolassa hoidossa. Minun äitini oli kotona ja aikaa ja tarmoa oli kytätä jatkuvasti aivan kaikkea, valvomisesta, nukkumaan menosta, ystävistä päiväkirjojen ja kirjeiden lukemiseen saakka. Välillä vähäteltiin ja lytättiin ja pidettiin viikkojen mykkäkoulua, kun perheenjäsenet kehtasivat olla eri mieltä. Mieheni oli kesät sisaruksineen mummolassa, kun vanhemmat olivat töissä tai kiersivät Eurooppaa autolla. Meistä kahdesta mieheni on paljon selväpäisempi.

[/quote]

No jos on  paska äiti niin sehän on selvä että lapsen on parempi hoidossa, mutta sitähän ketju ei käsitellyt.

[/quote]

Ai nyt eivät sellaiset vanhemmat, jotka jättävät kaikki lapsensa KOKO KESÄKSI isovanhemmille, olekaan yhtään paskoja? Sitähän ketju käsitteli.

[/quote]

Kyllä molemmat vanhemmat ovat paskoja tässä tapuksessa, mutta on kuitenkin ilmeistä että näistä kahdesta paskasta lapsen on aina parempi turvallisella täysjärkisellä ihmisellä.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:53"]

Itkupillit lapset ja itkupillit vanhemmat itkevät jos ei istuta kylki kyljessä koko ajan. Terveet lapset ja terveet aikuiset kestävät viikon eron aivan mainiosti, eikä siitä tule mitään haittaa kenellekään. Edellyttää tietysti että hoito on tuttu ja turvallinen.

hysteeriset vanhemmat istuttavat pelon ja epävarmuuden lapsiinsa hössötämällä ja huolehtimalla liikaa. Reipas käytös on parempi esimerkki.

[/quote]

Kylmäkiskoinen empatia kyvytön lapsi, kylmäkiskoinen empatia kyvytön äiti, opittu asia.  Sen sijaan herkkyys on persoonallisuutta. Itse olen reipas ja olen yrittänyt saada lapsen hoitoon,sanomalla " eikö ookkin kivaa kun pääset sinne leikkimään" lapsi alkaa itkemään. On tietty niitäkin vanhempia jotka voivottelee " joudut nyt sinne hoitoon, sun tulee varmaan ikävä, mullakin tulee sua niin ikävä, voi voi, kohta se on ohi" jne. Mutta kyllä suurin osa ihmisistä varmaan tajuaa vähintäänkin esittää reipasta kun vie lapsen hoitoon, puhuu pääsemisestä ja on iloinen. Mutta niin vaan on että kovin mustavalkoisesti äidit näköjään näkevät asiat, jos oma lapsi tykkää mennä hoitoon niin ei ymmärretä että toisen lapsi voi olla erinlainen ja kärsiä siitä. Sitten ne vanhemmat jotka kuvittelevat ettei lapseen jää mitään jälkeä mistään..kysyisivät joskus miltä lapsesta tuntuu.

 Reippaudella ja kylmäkiskoisuudella ei ole mitään tekemistä keskenään! Meillä kaikki lapset ovat olleet hoidossa pienestä pitäen, viikko tai enemmänkin. Meillä on rakastettu, halattu, hulluteltiin, naurettu. Kaikki lapset ovat empaattisia, huolehtivia, pidettyjä, rohkeita. Mutta tämähän on toki enemmän luonnekysymys.

[/quote]

Meneekö hyvä kiintymyssuhde pilalle yhdestä hylkäämiskokemuksesta? Voiko huonon kiintymyssuhteen parantaa sillä, etteivät vanhemmat jätä lasta koskaan hoitoon? Niinpä. Eiköhän ole kysymys kokonaisuudesta. Jotkut voivat ihan hyvin aikuisena, vaikka kasvuympäristö ei olisikaan ollut paras mahdollinen. Ja jotkut voivat huonosti, vaikka mitään selittävää tekijää ei lapsuudesta löydy.

Minua ei koskaan viety hoitoon pienenä. Olen ollut ensimmäisen kerran ala-asteella yön muualla kuin vanhempani. Kotona oli ongelmia, joten ala-asteikäisestä lähtien olen kyllä kovasti viihtynyt esim. mummolassa viikkokausia. En edelleenkään viihdy kotona, ahdistun helposti... Enkä muutenkaan voi psyykkisesti kovin hyvin. Ei auttanut, vaikka vanhemmat olivat paikalla, kun eivät osanneet olla läsnä.

Olisi aika jännä tavata sellainen ihminen, joka on kasvatettu täydellisen oikein. Sellainen, jota ei ole jätetty viikoksi yksin ja tullut sen seurauksena läheisriippuvaiseksi. Sellainen, jota on imetetty täsmälleen oikea ajan, ei liikaa, ei liian vähän. Sellainen, joka on nukkunut katsonta kannasta riippuen onnellisesti joko perhepedissä tai omassa sängyssä. Sellaisen, joka on saanut juuri oikean määrän huomiota ja kannustusta, muttei kuitenkaan liikaa, jottei ole tullut narsistia. Sellainen ihminen olisi varmaan täydellinen.

Ei hyvää päivää äidit ja muut vaikuttajat. Onko ihan oikeasti pakko syyllistää meitä tämän ajan äitejä ihan joka risahduksesta? Ei vaan voi olla niin, että jos yhden homman mokaat alle vuotiaana, niin koko loppuelämä ei voi sitä mokaa korjata? Että jos nyt jätät lapsen päiväksi pariksi siskolle hoitoon, lapsi menee pilalle eikä hänestä kasva täysjärkistä aikuista? Nyt vähän pipoa löysemmälle.

No 70 puhuu asiaa. Lapsen perusturvallisuuden tunne rakentuu kodin tunnelmasta ja ilmapiiristä. Ja viikko mummolassa tai serkkulassa ei aiheuta mitää hylkäämisen tunnetta, ympärillään on tuttuja ihmisiä. Edellyttää tietysti että suku pitää yhtä ja lapsi on tottunut kohtaamaan ihmisiä. Jos perhe on kovasti vain omissa oloissaan, aivan varmasti lapsi säikähtää kun viedään hoitoon. Antakaa lapsillenne paljon kontakteja erilaisiin ihmisiin, jotta heistä kasvaa sosiaalisia ja rohkeita.

Olkoon av-mammat mitä mieltä tahansa, lapsuuden hylkäämiskokemukset jättävät jälkensä. Viikon mummolareissu on pienelle hylkäämiskokemus, siitä ei pääse mihinkään. Asiantuntijat ovat näistä lapsuuden kokemuksista yhtä mieltä, vaikka omaa lomaa etelässä viettävät vanhemmat haluaisivat muuta itselleen uskotella. Jäljet näkyvät vasta aikuisena, usein elämän taitekohdissa. Kyllä todella pahoja asioitakin nähneet lapset harrrastavat ja voivat pärjätä koulussa yms, se ei kerro mitään.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:42"]

Ihmisevät ovat erilaisia. Vaikka on perhe, parisuhdetta tarvii myös hoitaa. Arki voi olla joskus rankkaa ja haastavaa lasten kanssa. Myös aikuisten loma ilman lapsia voi olla tarpeen. Onhan äidinkin oikeus elää lapsen jälkeen, lasta voi rakastaa kuitenkin, vaikka välillä irtaantuu. Onhan se loma välillä ilman lapsia ihan oikeaa lomaa. Eihän opiskeleva ja töissä käyvä äitikään näe paljo lapsia. Mut matkalle ei voi lähteä. Jokainen tavallaan.

[/quote] 

Nykyään on juuri tällainen boomi menossa. Lapsia halutaan, mutta hirveästi tuhlataan energiaa siihen, että niistä pääsisi eroon. Mummuille hoitoon joka viikonloppu ja viikolla vielä virikehoitoon, jos sattuu olemaan vauvan tai työttömyyden takia kotona.

Lapsi on onnellinen, jos äiti on onnellinen-mantra alkaa kuulostaa aika kuluneelta. Minulla on oikeus, eikä mitään velvollisuuksia. Suuret ikäluokat ovat kasvattaneet yhtä itsekkään sukupolven, kuin he itsekin ovat olleet.

Otsikossa puhuttiin kylläkin yksivuotiaan viikon erosta vanhemmista eikä jokaviikonloppuisesta hoidattamisesta.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:41"]

Olisi aika jännä tavata sellainen ihminen, joka on kasvatettu täydellisen oikein. Sellainen, jota ei ole jätetty viikoksi yksin ja tullut sen seurauksena läheisriippuvaiseksi. Sellainen, jota on imetetty täsmälleen oikea ajan, ei liikaa, ei liian vähän. Sellainen, joka on nukkunut katsonta kannasta riippuen onnellisesti joko perhepedissä tai omassa sängyssä. Sellaisen, joka on saanut juuri oikean määrän huomiota ja kannustusta, muttei kuitenkaan liikaa, jottei ole tullut narsistia. Sellainen ihminen olisi varmaan täydellinen.

Ei hyvää päivää äidit ja muut vaikuttajat. Onko ihan oikeasti pakko syyllistää meitä tämän ajan äitejä ihan joka risahduksesta? Ei vaan voi olla niin, että jos yhden homman mokaat alle vuotiaana, niin koko loppuelämä ei voi sitä mokaa korjata? Että jos nyt jätät lapsen päiväksi pariksi siskolle hoitoon, lapsi menee pilalle eikä hänestä kasva täysjärkistä aikuista? Nyt vähän pipoa löysemmälle.

[/quote]  Koetko kaiken syyllistämisenä? Eli asioista ei voi olla eri mieltä, kuin sinä, koska se on heti syyllistämistä. Minusta on välillä erittäin hyvä syyllistyä, koska se panee katsomaan toimintaani ulkopuolelta ja kriittisesti miettimään, olenko oikealla tiellä. Miksi äiti on niin pyhä maarit, ettei sen saa kokea syyllisyyttä mistään. 

Siis eikö teillä ole mitään perustietoja psykologiasta? Viikon ero on yksivuotiaalle liian pitkä ja näin vain on. Siitähän tuossa aloituksessa oli kyse.

Asiantuntijat suosittelevat, että lapsi on vanhemmistaan erossa enintään ikävuosiensa verran öitä. Siis yksivuotias enintään yhden yön. Näin siis maksimissaan. Pakko ei ole, ja lapsesta riippuen tuokin voi olla liikaa.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 13:04"]

Olkoon av-mammat mitä mieltä tahansa, lapsuuden hylkäämiskokemukset jättävät jälkensä. Viikon mummolareissu on pienelle hylkäämiskokemus, siitä ei pääse mihinkään. Asiantuntijat ovat näistä lapsuuden kokemuksista yhtä mieltä, vaikka omaa lomaa etelässä viettävät vanhemmat haluaisivat muuta itselleen uskotella. Jäljet näkyvät vasta aikuisena, usein elämän taitekohdissa. Kyllä todella pahoja asioitakin nähneet lapset harrrastavat ja voivat pärjätä koulussa yms, se ei kerro mitään.

[/quote]

Olen ollut se luokan kympin tyttö, tukioppilas, iloinen ja reipas, kenellä oli kavereita. Kotona isäni oli väkivaltainen ja useamman kuin yhden viikonlopun vietimme piilossa metsässä, ettei isä tapa meitä. Raiskausyrityksiäkin on koettu lapsena ja monta muuta seikkaa. Silti olen aina ollut reipas ja hyväntuulinen ja nauravasuinen. Ainoa vain, että kukaan ei ole koskaan ihmetellyt, että miksi en kutsunut ketään kotiini, miksi etäännyin, jos joku yritti tutustua minuun paremmin, miksi aikuisena olen käynyt pitkän terapiaprosessin lävitse. Mutta elossaoleva äitini kehuu minua vieläkin, että kuinka se hänen tyttönsä on ollut niin reipas ja hyvä menestyjä ja kuinka hyvä lapsuus sillä on ollut.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:23"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 12:13"]

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 11:53"]

Itkupillit lapset ja itkupillit vanhemmat itkevät jos ei istuta kylki kyljessä koko ajan. Terveet lapset ja terveet aikuiset kestävät viikon eron aivan mainiosti, eikä siitä tule mitään haittaa kenellekään. Edellyttää tietysti että hoito on tuttu ja turvallinen.

hysteeriset vanhemmat istuttavat pelon ja epävarmuuden lapsiinsa hössötämällä ja huolehtimalla liikaa. Reipas käytös on parempi esimerkki.

[/quote]

Kylmäkiskoinen empatia kyvytön lapsi, kylmäkiskoinen empatia kyvytön äiti, opittu asia.  Sen sijaan herkkyys on persoonallisuutta. Itse olen reipas ja olen yrittänyt saada lapsen hoitoon,sanomalla " eikö ookkin kivaa kun pääset sinne leikkimään" lapsi alkaa itkemään. On tietty niitäkin vanhempia jotka voivottelee " joudut nyt sinne hoitoon, sun tulee varmaan ikävä, mullakin tulee sua niin ikävä, voi voi, kohta se on ohi" jne. Mutta kyllä suurin osa ihmisistä varmaan tajuaa vähintäänkin esittää reipasta kun vie lapsen hoitoon, puhuu pääsemisestä ja on iloinen. Mutta niin vaan on että kovin mustavalkoisesti äidit näköjään näkevät asiat, jos oma lapsi tykkää mennä hoitoon niin ei ymmärretä että toisen lapsi voi olla erinlainen ja kärsiä siitä. Sitten ne vanhemmat jotka kuvittelevat ettei lapseen jää mitään jälkeä mistään..kysyisivät joskus miltä lapsesta tuntuu.

 Reippaudella ja kylmäkiskoisuudella ei ole mitään tekemistä keskenään! Meillä kaikki lapset ovat olleet hoidossa pienestä pitäen, viikko tai enemmänkin. Meillä on rakastettu, halattu, hulluteltiin, naurettu. Kaikki lapset ovat empaattisia, huolehtivia, pidettyjä, rohkeita. Mutta tämähän on toki enemmän luonnekysymys.

[/quote]

[/quote]

Juu yritinkin kertoa että reipas esimerkkini ei auta kun lapsi on herkkä niin on, en ole siis kasvattanut itkupilliä. Kylmäkiskoisuudella saa hyvinkin nopeasti kasvatettua tunteettoman lapsen ja itsenäisen, hyvin pärjäävän "reippaan" joka tuntuu olevan arvoista suurin kun lapsia vertaillaan, herkkyys sen sijaan on hyvin negatiivista, surullista sanon minä. Reipas ja rakastava vanhempi voi olla, hyvä niin. Reipas ja empaattinenkin lapsi voi olla, se on mukavaa. Mutta liian usein tapaa ilkeitä lapsia joiden ilmekkään ei värähdä jos jotakuta sattuu tms. Joita ei hetkauta mikään ja niin ollaan itsenäisiä jo pienestä, kasvatettu kylmiksi ja todennäköisesti opittu kotona että yksin on pärjättävä tilanteessa kuin tilanteessa ei lapset mitään traumatisoidu vanhempia.

Itse en tykkää koko sanasta trauma, minulla ei ole traumoja lapsuudestani, mutta tapahtumat elämässäni ovat muokanneet minusta sen kuka ja mikä nyt olen, miten koen asiat, miten koen itseni. Koenko olevani arvoton vai arvokas, onko tunteillani mitään väliä, miten koen negatiiviset tunteet ja miten ne näytän vai näytänkö ollenkaan.

[quote author="Vierailija" time="24.09.2014 klo 08:54"]

Esikoiseni oli 10 päivää tädillä ja mummilla hoidossa kun oli juuri täyttänyt vuoden. Valoisampaa, iloisempaa ja rohkeampaa lasta saa hakea. Lähti aina reippaasti hoitoon, leireille, ja mm kahdeksi viikoksi ulkomaille vaihtoon 12- vuotiaana ja yksin kesätöihin ulkomaille 17-vuotiaana.

Toki itse tunnet lapsesi. Jos on arka ja sulkeutunut, tuskin kannattaa jättää. Minulla ei ollut epäilyksiä etteikö tyttö pärjäisi hyvin.

[/quote]

Kyse onkin siitä, että nämä lapsuuden hylkäyskokemukset ponnahtavat pinnalle usein vasta 20-30-vuotiaana. Selittämättömänä ahdistuksena tai masennuksena. Kokemusta on :( Niin ja tuo ikäasia ei ole minun keksintöni, vaan asiaa tutkineen naisen tekstiä. Ulkomuististani.