Mitä kummilapsistanne on tullut? Voitteko olla heistä ylpeitä?
Kommentit (24)
No siitä tuli just seiskaluokkalainen, älykäs poika, kyllähän siitä voi ylpeä olla.
Kuinka yleistä yleensä edes on, että kummivanhemmat ovat tiiviisti tekemisissä kummilasten kanssa?
Kivahan se toki olisi, mutta omalla kohdalla (tai puolison tai edes omien lasten tapauksessa) ei ole erityisesti toteutunut. Ihan hyvä kysymys, että mikä kummiuden merkitys nykyään ylipäätään on.
Masentunut ja kouluttautumaton työtön kelapummi
Mun kummilapsi on kehitysvammainen, 15v. mutta 2v. tasolla. Olen hänestä ylpeä vaikkei maailman silmissä hänestä koskaan mitään tule. Minulle hän on rakas.
Kummityttö valmistui pari vuotta sitten tietotekniikan insinööriksi, mistä olen tietysti iloinen hänen puolestaan.
Kauppatieteiden maisteri. Eipä tuosta iloa itselleni ole, kun nykyään halveksivat perheineen minua koska jäinkin pelkäksi duunariksi. Aikanaan kelpasin kummiksi, mutta niin ne ajat muuttuu.
Lastentarhanopettaja, sairaanhoitaja, kääntäjä, sähköinsinööri. Ihan kunnon ihmisiä ovat ja toki kummitäti voi olla ylpeä. :)
Vierailija kirjoitti:
Kauppatieteiden maisteri. Eipä tuosta iloa itselleni ole, kun nykyään halveksivat perheineen minua koska jäinkin pelkäksi duunariksi. Aikanaan kelpasin kummiksi, mutta niin ne ajat muuttuu.
Siis onks toi jotain ihmeelistä?
Vierailija kirjoitti:
Lastentarhanopettaja, sairaanhoitaja, kääntäjä, sähköinsinööri. Ihan kunnon ihmisiä ovat ja toki kummitäti voi olla ylpeä. :)
Ammattiako tässä kysellään?
Käyttää aineita. Samoin puolisonsa.
Vanhemmat ei koskaan vaatineet mitään, sai kaiken eteen kannettuna. Sisaruksesta tuli lääkäri, samalla kasvatustyylillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauppatieteiden maisteri. Eipä tuosta iloa itselleni ole, kun nykyään halveksivat perheineen minua koska jäinkin pelkäksi duunariksi. Aikanaan kelpasin kummiksi, mutta niin ne ajat muuttuu.
Siis onks toi jotain ihmeelistä?
Siis tuossa maisterin hommassa vai halveksimisessa? No mielestäni se hieno saavutus kun on kauppatieteiden maisteri ja pärjää elämässään hyvin. Televisiossakin joskus vilahtaa, mistä olen kaikesta huolimatta ylpeä, vaikka asia ei tietysti minulle kuulukaan. Se että eivät perheineen arvosta minua ihmisenä, tuntuu pahalle. Tai tuntui, nytpä tuohon on jo tottunut.
Kummityttöni äiti on katkaissut yhteydet kokonaan kaikkiin isän puolen sukulaisiin ja muihin kontakteihin, joten pelkään pahoin, että hän kasvattaa ihanasta kummitytöstäni yhtä epätasapainoisen ihmisen kuin on itsekin. Toki toivoisin, että kummityttö kasvaessaan ymmärtäisi ja uskaltaisi luoda suhteet myös meihin hyljeksittyihin kontakteihinsa.
Kummipojasta tullut 30-kymppinen paskanjauhaja kuten isästään. Autokuski joka leveilee tuloillaan :D
Kummilapsistani on tullut vastuullisia, kunnon kansalaisia. Pienestä pitäen olemme olleet puolin ja toisin yhteydessä. Tavatessamme puhutaan kaikesta mahdollisesta. Ihania ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lastentarhanopettaja, sairaanhoitaja, kääntäjä, sähköinsinööri. Ihan kunnon ihmisiä ovat ja toki kummitäti voi olla ylpeä. :)
Ammattiako tässä kysellään?
No mitä tuohon "mitä heistä on tullut" -kysymykseen sitten pitäisi vastata?
Heistä on tullut aikuisia?
Heistä on tullut pitkiä/lyhyitä/lihavia/laihoja?
Omat kummivanhempani eivät ole koskaan olleet kanssani tekemisissä. Ei niitä kiinnostanut.
Vanhimmasta kummilapsestani tuli lääkäri, seuraavasta kokki. Kolmas on vasta lukiossa eikä tiedä itsekään, mikä hänestä tulee. Niin ja minä olen oikein ylpeä kaikista.
Kaksi kummilasta on lukiossa ja yksi lääkiksessä. Kaikki ovat fiksuja ja mukavia nuoria, joiden kanssa minulla on ilo olla yhteydessä/ nähdä muutaman kerran vuodessa. Toisen lukiolaisen kanssa ollaan jopa viikottain yhteydessä. Ihania nuoria ovat jokainen ja ylpeä olen kaikista!
7-vuotias kaksikielinen koululainen. Tietysti voin olla.