Lääkärit ilmiantavat toisiaan, potilaat jäävät jalkoihin
"MOT antaa lääkäreiden ja potilaiden puhua nyt suunsa puhtaaksi kilpirauhasesta.
MOT: Kilpirauhanen jakoi faktat kahtia, TV1 klo 20.00
Toimittaja Magnus Berglund on haastatellut kolmea kilpirauhaspotilasta, jotka vuosien sairastelun ja erilaisten diagnoosien jälkeen saivat uusia ratkaisuja ongelmiinsa. He voivat nyt paremmin kuin aikaisemmin.
Uusista hoitomuodoista käydään kuitenkin rajua taistelua lääkäreiden keskuudessa. Lääkärit ilmiantavat toisiaan ja Valvira on rajoittanut jo kahden lääkärin oikeuksia hoitaa potilaitaan. Kahdelle muulle on annettu varoitus. Lääkäreiden kiistoista kärsivät potilaat, joista kaikki eivät oikean diagnoosin jälkeenkään saa apua. Osalla tyroksiinilääkitys ei auta.
Suomen Kilpirauhasliitto on yrittänyt saada kilpirauhasen vajaatoiminnasta virallisia Käypä hoito -suosituksia, mutta turhaan. Liiton mukaan potilas on saattanut jäädä vaille hoitoa, koska lääkäri ei ole osannut tulkita kilpirauhasarvoja ja potilaan oireita kokonaisuutena. Oireita on saatettu pitää masennuksena, liian korkeana kolesterolina tai verenpaineena.
Kilpirauhasliitto pelkää nyt vellovan kohun myötä hoidon vaikeutuvan entisestään, kun lääkärit eivät osaa auttaa, ja hoitoja selvitellään itse nettikeskustelujen perusteella."
Kilpirauhaspotilaana aion ehdottomasti katsoa tämän. MOT on loistava ohjelma.
Kommentit (210)
Monenkos unelma ammatti oli se lääkäri? L. Puoskari. Et saa toteuttaa parhaan osaamisesi mukaan hoitoa potilaallesi sillä joudut lääkärikunnan ajojahdin kohteeksi ja syytetyksi puoskariksi.
toisaalta joudut puoskaroimaan ettet joutuisi kohteeksi tai aiheuttaisi sairaanhoitopiirille ylimääräisiä kuluja esim. Lähettämällä potilasta labroihin jne.
Kuinka voi olla mahdollista, että Suomessa toimii edelleen yksikkö, joka yksin valvoo, tutkii, toimii asiantuntijana ja jakaa sanktioita, JA jonka toimia ei kukaan oikeasti valvo. On pelottavaa olla Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa Valviran kaltaisen mielivaltaisen yksikön alaisuudessa, jonka byrokraatti-ylilääkärinä Tarja Holi toimii.
Lähde läääkärilehti:
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 23:46"]Kuinka voi olla mahdollista, että Suomessa toimii edelleen yksikkö, joka yksin valvoo, tutkii, toimii asiantuntijana ja jakaa sanktioita, JA jonka toimia ei kukaan oikeasti valvo. On pelottavaa olla Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa Valviran kaltaisen mielivaltaisen yksikön alaisuudessa, jonka byrokraatti-ylilääkärinä Tarja Holi toimii.
Lähde läääkärilehti:
http://www.amplia.fi/?x103997=245712
[/quote]
Magnus tutkimaan Valviran sisäpiiri soppaa!!!
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 23:58"]Lukekaas tämä :-)
Onneksi tämä ei tapahtunut Suomessa. Olisi silloin Valvirassa puhelin soinut alta aikayksikön ja lääkärikollegat käräyttäneet tällaisen ruodusta lipevän virkaveljen. Viitata nyt kintaalla pyhille Käypä hoitosuosituksille! Mikä se sellainen toiminta on?
http://blogit.iltalehti.fi/christer-sundqvist/2014/02/20/tv-tohtori-house-pelasti-potilaan/
[/quote] joo tää oli tosi hauska.
tosin House kiinnitti huomiota myös leikkauksessa käytettävään jodipuhdistusaineeseen sillä saadaan aikaan kunnon kilpirauhasmyrsky. Toimii ihan käytännössä, ei ollu muutes kivaa. Joten kaikki leikkauksiin menossa olevat kilpparivaivaiset hint hint!!!!
Valviran tehtävänä on selvittää ja arvioida, ovatko lääkärit toimineet lääketieteellisesti asianmukaisesti ja potilasturvallisuutta vaarantamatta tutkiessaan, diagnosoidessaan ja hoitaessaan potilaita. Valvira on pyytänyt useiden endokrinologiasiantuntijoiden lausunnot. Asiantuntijoiden näkemykset kilpirauhassairauksien lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon periaatteista ja hoitokäytännöistä ovat varsin yhteneviä.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=14900/type=1
Eli Valvira oli kysynyt näiden endokrinolistien mielipidettä tästä uudesta hoitomuodosta. No olipa yllätys, että mielipide oli teilaava.
Ja hallinto-oikeus vuorostaan on teilannut Valviran. Ja Valvira valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen mielyyttääkseen näitä endoja.
Ihan pikkusen on puolueellista sanon minä.
Pitääkö Suomessa lääkärienkin kadehtia toisiaan.
Miksi he eivät vain keskity hoitamaan potilaitaan parhaalla mahdollisella tavalla ja anna muiden tehdä samoin. Miten suuret liikavarpaat lääkäreillä oikein on?
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 00:08"]Valviran tehtävänä on selvittää ja arvioida, ovatko lääkärit toimineet lääketieteellisesti asianmukaisesti ja potilasturvallisuutta vaarantamatta tutkiessaan, diagnosoidessaan ja hoitaessaan potilaita. Valvira on pyytänyt useiden endokrinologiasiantuntijoiden lausunnot. Asiantuntijoiden näkemykset kilpirauhassairauksien lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon periaatteista ja hoitokäytännöistä ovat varsin yhteneviä.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=14900/type=1
Eli Valvira oli kysynyt näiden endokrinolistien mielipidettä tästä uudesta hoitomuodosta. No olipa yllätys, että mielipide oli teilaava.
Ja hallinto-oikeus vuorostaan on teilannut Valviran. Ja Valvira valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen mielyyttääkseen näitä endoja.
Ihan pikkusen on puolueellista sanon minä.
[/quote]enkö jo sanonut useamman kerran Välimäki, Välimäen kouluttamat " kollegat" välimäki jonka artikkeleihin/ lähteisiin koko Suomen lääkärikunta on aina tukeutunut. Pikkasen on monopolia ilmassa, olisiko sisäänpäin lämpeävä näkökulma kaikilla. Miksi valelääkäri onnistui niin kauan " kollegiaalisuus"
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 00:08"]
Valviran tehtävänä on selvittää ja arvioida, ovatko lääkärit toimineet lääketieteellisesti asianmukaisesti ja potilasturvallisuutta vaarantamatta tutkiessaan, diagnosoidessaan ja hoitaessaan potilaita. Valvira on pyytänyt useiden endokrinologiasiantuntijoiden lausunnot. Asiantuntijoiden näkemykset kilpirauhassairauksien lääketieteellisen tutkimuksen ja hoidon periaatteista ja hoitokäytännöistä ovat varsin yhteneviä.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=14900/type=1
Eli Valvira oli kysynyt näiden endokrinolistien mielipidettä tästä uudesta hoitomuodosta. No olipa yllätys, että mielipide oli teilaava.
Ja hallinto-oikeus vuorostaan on teilannut Valviran. Ja Valvira valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen mielyyttääkseen näitä endoja.
Ihan pikkusen on puolueellista sanon minä.
[/quote]
Tuosta lääkärilehden artikkelista on näemmä tehty valitus julkisen sanan neuvostolle:
http://suomenterveysjarjestostj.blogspot.fi/2014/09/kantelu-suomen-laakarilehden.html
Pikkusen on leuhkat eväät tuolla Välimäellä:
"joskaan mikään endokrinologinen sairaus ei ole minulle vieras".
Tuntuu osaavan aivan kaiken.
http://www.aava.fi/asiantuntija/valimaki-matti
Eipä ihme ,että älähtää jos hänelle näytetään, ettei osaakaan kaikkea.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/12/11/kilpirauhasen-vajaatoiminta-ei-nay-aina-testeissa
Oliskohan nyt niin, että wanha mies älähtää kun nuoremmat menevät oikealta ja vasemmalta ohi.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 23:46"]
Kuinka voi olla mahdollista, että Suomessa toimii edelleen yksikkö, joka yksin valvoo, tutkii, toimii asiantuntijana ja jakaa sanktioita, JA jonka toimia ei kukaan oikeasti valvo. On pelottavaa olla Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa Valviran kaltaisen mielivaltaisen yksikön alaisuudessa, jonka byrokraatti-ylilääkärinä Tarja Holi toimii.
Lähde läääkärilehti:
http://www.amplia.fi/?x103997=245712
[/quote]
no ihan samoin kuin valtion rahapeliyhtiö: se arpoo, valvoo ja jakaa rahat valtion hyväksi - valtion instansseja kaikki. koko maa täynnä vastavaanlaisia insestisiä järjestelmiä.. kuka valvoo asiakkaan etua - NO EI KUKAAN!! kafkan maailma
Tässä toisella palstalla olevaa keskustelua asiasta. Olen itsekin kilpparipotilas ja asia kiinnostaa minua todella paljon.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/852
KÄYKÄÄ KANNATTAMASSA! Todella tärkeästä asiasta kyse, viattomien lapsien puolesta. Kannattaminen ei vie kauaa aikaa.
Matti Välimäki, Esa Soppi, Jyrki Lähde, Samuli Ylitalo, Anu Vanhatalo, Pasi Nevalainen, Annakaisa Reponen
Olivat kuulemma kantelijoina:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11935492
Puolivälissä on mielenkiintoinen väite Esa Sopesta.
Mikähän yhteys näillä lääkäreillä on. Ovatko kaikki tuon Välimäen seuraajia.
Istuuko muut lääkärit turvat tukossa, etteivät itse joudu lynkkauslistalle?
Välimäki oli ylimielisenoloinen ja tyyppinä sellainen lääkäri, jonka kiertäisin kaukaa. Juuri hänenlaisillaan on potilasta kohtaan väheksyvä ja kaikentietävä asenne.
Toinen hyypiö oli MOT:n haastattelema, ainoastaan ruotsia puhuva hermostuneen oloinen pälyilijä. Siinä meillä itsensä ylentäneet "asiantuntijat", joille potilaat ovat vain oman lääkäriegon pönkittäjiä.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 01:43"]
Välimäki oli ylimielisenoloinen ja tyyppinä sellainen lääkäri, jonka kiertäisin kaukaa. Juuri hänenlaisillaan on potilasta kohtaan väheksyvä ja kaikentietävä asenne.
Toinen hyypiö oli MOT:n haastattelema, ainoastaan ruotsia puhuva hermostuneen oloinen pälyilijä. Siinä meillä itsensä ylentäneet "asiantuntijat", joille potilaat ovat vain oman lääkäriegon pönkittäjiä.
[/quote]
Mikähän siinä on, että tällaiset ihmiset saavat valtaa ja sitten se nousee päähän ja he kuvittelevat olevansa kaiken yläpuolella.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 01:10"]Mikähän yhteys näillä lääkäreillä on. Ovatko kaikki tuon Välimäen seuraajia.
Istuuko muut lääkärit turvat tukossa, etteivät itse joudu lynkkauslistalle?
[/quote]kyllä. Kollegiaalisuudeksi kutsutaan.
[quote author="Vierailija" time="23.09.2014 klo 01:43"]Välimäki oli ylimielisenoloinen ja tyyppinä sellainen lääkäri, jonka kiertäisin kaukaa. Juuri hänenlaisillaan on potilasta kohtaan väheksyvä ja kaikentietävä asenne.
Toinen hyypiö oli MOT:n haastattelema, ainoastaan ruotsia puhuva hermostuneen oloinen pälyilijä. Siinä meillä itsensä ylentäneet "asiantuntijat", joille potilaat ovat vain oman lääkäriegon pönkittäjiä.
[/quote] välimäki koko suomen lääkärikunnan osaamisen pohja. Endogrinologialiiton vaikutusvaltaisin jäsen, Camilla liiton puheenjohtaja, keulakuva joka puhuu Välimäen suulla.
Ja kansaa pidetään tyhmänä.
[quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 23:34"][quote author="Vierailija" time="22.09.2014 klo 23:30"]
Valvirassa on ilmeisen paljon muutenkin ongelmia. Mitä päätöksiä tutkii asiantuntija lausunnot eivät ainakaan aja kohteen etua. Ihan epärealistista meininkiä. Yritin tutkia ketä siellä on asiantuntijoina mutta sidonnaisuuksien kauttakaan ei löytynyt kuin neljä. ei se mitä näet vaan se mitä et näe on merkityksellistä.
[/quote]
Millä se Valvira tutkii, että valitukset ovat aiheellisia.
On todella erikoista, että sama laitos tutkii, syyttää ja tuomitsee ja varsinkin jos asioita ei edes kyetä tutkimaan.
Miten ne virkamiehet tietäisivät tästä(kään) asiasta enemmän kuin asiaan perehtyneet lääkärit.
[/quote]ja nämä lääkärit ovat läsnä molemmin puolin kuntalääkäreinä, yksityisinä ja asintuntijatehtävissä Valviralla. Mättää mätää suorastaan purulenttia.