Lue keskustelun säännöt.
Mikä avuksi kun vasta 16-vuotias tyttäreni seurustelee 25-vuotiaan miehen kanssa, haluavat muuttaa yhteen
29.08.2006 |
Aloittivat seurustelun kun tyttö oli vielä peruskoulussa, eli mies kyllä mielestäni toimi siinä rikollisesti... Tämä ns poikaystävä on tyyppinä muuten ihan kunnollinen mutta huomattavasti kokeneempi ja tyttäreni on vielä niin kovin naiivi ja lapsellinen. Suhde tuntuu niiiin väärältä enkä pysty asennoitumaan siihen mitenkään. Tukalinta tässä on että minulla ja hänen poikaystävällään on kaiken lisäksi sama ikäero, 9 vuotta, olen " vasta" 34-vuotias eli teiniäiti olen ollut...
Kommentit (26)
Tiedän saavani kimppuuni vihaisia lukijoita, mutta kerronpa tyttären näkökulmaa hieman..
Itselläni oli hieman vastaava tilanne joskus. En kerro yksityiskohtia tarkemmin, mutta pääpiirteissään juttu meni näin: melkein sama ikäero, 2vuotta seurustelua ja tulevaisuuden suunnittelua. Sitten huomasin kaipaavani muuta ja suhde päättyi.
En kokenut itseäni hyväksikäytetyksi, eikä suhteeseen liittynyt pakotteita eikä painostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
27 kommentoi vielä.
Nykyään mulla on mies samalla ikäerolla kuin ekakin eli en ole vieläkään " viisastunut" :)
nyt olemme naimisissa ja lapsiakin on, että ei siinä aina käy huonsotiu. Ja tunnen sitä paitsi itseni nuoreksi, koska olen nyt 29 v, ja ukko on jo melkein 40 vuotta.....
Mutta sinänsä, äitinä varman kaameaa, mutta en tiedä onko toi nyt oikeasti niin kaameata. Tietty siinä tapauksessa on, että mies haluaa perheen perustaa hetikohta, eikä annan tyttären opiskella. Meillä on 5-vuotias esikoinen, joten minä kerkesin opiskella jne. ennen lapsen tekoa. Se on ehdoton edellytys kyllä tyttäresi kannalta, ettei ala mitään vauvoja suunnittelemaan vielä piiiitkään aikaan. Ensin ammatti jne.
onko teidän suhteenne ihan tasa-arvoinen? puhutko " ukosta" noin yleensä puhuessasi miehestäsi?
ukosta puhun kyllä usein, mutta niin puhuu moni kaverikin, joilla siis ikäeroa ei muutamaa vuotta enempää.
Jos minulla ei olisi omaa hyvää ammattia, ja jos olisin tehnyt lapsia heit teini-iässä, en taatusti tuntisi tasa-arvoiseksi oloani. Tämän voin siis kuvitella.
Onneksi opiskelin ja asuin yksinäni (hassua, mieheni ei ole asunut vaihto-oppilasvuottansa ja armeijaa lukuunottamatta muualla kuin vanhempiensa ja minun kanssani.... ja minä siis asuin melkein kaksi vuotta yksin ennen yhteenmuuttoa, mikä tapahtui ollessani 18 vuotta).
Eli nämä varmaankin vaikuttavat siihen, että koen olevani tasa-arvoinen.
Mutta kaikki naiset: koittakaa itsenäistyä ja olla riippumattomia miehestänne.... siten suhteetkin kestävät paremmin
Vanhempani saivat tästä varmasti harmaita hiuksia, mutta kun tutustuivat mieheeni hekin rauhoittuivat. Nykyään he pitävät häntä miltei omana poikanaan.
Olin ehkä vain 16-vuotias, mutta olin suhteessa omassa tahdostani.
Me todellakin rakastuimme toisiimme. Ikäerosta huolimatta, tiesimme että tuossa on se oikea. Nyt, 15 vuotta myöhemmin, ajattelen edelleen samoin. Meillä on kaksi lastakin ja kolmas tulossa =)