Surettaa ja itkettää, kun perheet iloitsevat opiskelupaikan saaneista nuoristaan
Tutussa perheessä ei paljon ylioppilasjuhlien jälkeen juhlittu. Nuori syrjäytyi ja tipahti pois korkeakoulu opinnoista. Nyt elänyt jo vuosia lähinnä neljän seinän sisällä.
Kommentit (25)
Tämä olikin sopivan lyhyt tiivistelmä niistä leijanlennätyksistä ja kaukaisten maiden presidenteistä.
Kyllä olen samaa mieltä, että neljä seinää on liian vähän. Esimerkiksi L-mallin yksiössä on jo sentään 6 seinää. Sillä saisi jo nuori vähän enemmän sisältöä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo ajattelumalli, että muiden pitäisi rajoittaa käytöstään, koska joku saattaa loukkaantua. Saako uudesta työpaikasta iloita, kun kuitenkin on paljon työttömiä? Pitäisikö jonkun rajoittaa lomamatkakuvien näyttämistä, koska kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta lomaan? Jos tarkasti ajatellaan, niin mitä positiivista ihminen saa julkisesti tehdä, jossa ei ole mitään mahdollisuutta kenenkään loukkaantumiseen?
Mua on syyllistetty kohta 60 vuotta siitä että olen aina ollut hyvä koulussa ja sisko ei.
Valehtelin jopa vuosia tekemisistäni välttyäkseni tuolta…
Anteeksi, mutta minä iloitsen. Mukula pääsi yhteishaussa kaikkiin hakukohteisiin ja valitsi mieluisimman.
Nyt jo asuu yksiössään, jossa on useampia kuin 4 kulmaa ja seinää ja odottaa maanantaista korkeakoulun orientaatiojakson alkua.
Ei se helppoa ollut; hän kävi seitsemän vuoden aikana kolmea eri toisen asteen oppilaitosta ja nosti opintolainaa neljä vuotta, kävi myös 3 vuotta psykoterapiassa selvitäkseen perheensä kuolemista ja eroista, mutta siellä hän nyt on.
Vielä keväällä hän joutui pieneen toimenpiteeseen, jossa selviteltiin pitkäaikaista, kivuliasta sairautta.
Kun märehtii omia surujaan, unohtaa helposti, että suruja on muillakin. Niitä vain ei hirveästi mainostella.
On helppo kadehtia ja kuvitella, että muille kaikki on helppoa.
Ap, ikävää, että nuoresi on jäänyt systeemin ulkopuolelle. Mitä hänelle tapahtui? Oliko jokin selkeä syy syrjäytymiseen?
Onko hän saanut apua mistään?
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta minä iloitsen. Mukula pääsi yhteishaussa kaikkiin hakukohteisiin ja valitsi mieluisimman.
Nyt jo asuu yksiössään, jossa on useampia kuin 4 kulmaa ja seinää ja odottaa maanantaista korkeakoulun orientaatiojakson alkua.
Ei se helppoa ollut; hän kävi seitsemän vuoden aikana kolmea eri toisen asteen oppilaitosta ja nosti opintolainaa neljä vuotta, kävi myös 3 vuotta psykoterapiassa selvitäkseen perheensä kuolemista ja eroista, mutta siellä hän nyt on.
Vielä keväällä hän joutui pieneen toimenpiteeseen, jossa selviteltiin pitkäaikaista, kivuliasta sairautta.
Kun märehtii omia surujaan, unohtaa helposti, että suruja on muillakin. Niitä vain ei hirveästi mainostella.
On helppo kadehtia ja kuvitella, että muille kaikki on helppoa.
Ei yhteishaku toimi noin
Yhteys etsivään nuorisotyöhön. Sieltä saa apua syrjäytymiseen!
Sellaista joillekin sattuu. En kyllä yhtään miettinyt sinä hetkenä, kun nuoreni pääsi ammattikorkeakouluun että pääseekö jonkun muun nuori sinne vai eikö pääse.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo ajattelumalli, että muiden pitäisi rajoittaa käytöstään, koska joku saattaa loukkaantua. Saako uudesta työpaikasta iloita, kun kuitenkin on paljon työttömiä? Pitäisikö jonkun rajoittaa lomamatkakuvien näyttämistä, koska kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta lomaan? Jos tarkasti ajatellaan, niin mitä positiivista ihminen saa julkisesti tehdä, jossa ei ole mitään mahdollisuutta kenenkään loukkaantumiseen?
Öö ei kai tässä aloituksessa niin sanottu? Kyllä mullekin tuli työttömänä samanlaisia fiiliksiä, kun joku sai työpaikan. Tai jos on vastentahtoisesti lapseton, niin muiden raskausuutiset voivat tuntua pahoilta. Ei se tarkoita, että muiden pitäisi rajoittaa onneaan, mutta mun mielestä tuo on ihan normaalia tuntea noin.
Siis sinua surettaa ja itkettää tuttavaperheen neljän vuoden tilanne? Onko itkuntuhruiset silmät?
Vierailija kirjoitti:
Tutussa perheessä?
No siinä johon ap tutustui, kun perheen poika oli viiden vanha.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi, mutta minä iloitsen. Mukula pääsi yhteishaussa kaikkiin hakukohteisiin ja valitsi mieluisimman.
Nyt jo asuu yksiössään, jossa on useampia kuin 4 kulmaa ja seinää ja odottaa maanantaista korkeakoulun orientaatiojakson alkua.
Ei se helppoa ollut; hän kävi seitsemän vuoden aikana kolmea eri toisen asteen oppilaitosta ja nosti opintolainaa neljä vuotta, kävi myös 3 vuotta psykoterapiassa selvitäkseen perheensä kuolemista ja eroista, mutta siellä hän nyt on.
Vielä keväällä hän joutui pieneen toimenpiteeseen, jossa selviteltiin pitkäaikaista, kivuliasta sairautta.
Kun märehtii omia surujaan, unohtaa helposti, että suruja on muillakin. Niitä vain ei hirveästi mainostella.
On helppo kadehtia ja kuvitella, että muille kaikki on helppoa.
Väittikö ap niin, että muilla olisi helppoa tai kadehtisi heitä? Hän vain kertoi, että kun muut iloitsevat, niin itse tuntee surua tutun lapsen puolests, joka ei ole päässyt tuohon vaiheeseen kuin sinun lapsesi. Ihan inhimillistä tuntea noin. Ei se silti tarkoita, etteikö voisi olla onnellinen muiden puolesta samaan aikaan.
Hah, kilttimies poistattaa viestit jossa ilmoitan ilmiantaneeni tän kakkendaalin. Ilmiantakaa tekin, tätä satua on jankattu täällä jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo ajattelumalli, että muiden pitäisi rajoittaa käytöstään, koska joku saattaa loukkaantua. Saako uudesta työpaikasta iloita, kun kuitenkin on paljon työttömiä? Pitäisikö jonkun rajoittaa lomamatkakuvien näyttämistä, koska kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta lomaan? Jos tarkasti ajatellaan, niin mitä positiivista ihminen saa julkisesti tehdä, jossa ei ole mitään mahdollisuutta kenenkään loukkaantumiseen?
Öö ei kai tässä aloituksessa niin sanottu? Kyllä mullekin tuli työttömänä samanlaisia fiiliksiä, kun joku sai työpaikan. Tai jos on vastentahtoisesti lapseton, niin muiden raskausuutiset voivat tuntua pahoilta. Ei se tarkoita, että muiden pitäisi rajoittaa onneaan, mutta mun mielestä tuo on ihan normaalia tuntea noin.
Nimenomaan. Kyllä harmitus on ihan luonnollista ja sitte se oma paha olo korostuu noita muitten iloja seuratessa. Ei se tarkoita ettei kukaan saisi iloita asioista. Mutta tosiasia on että tietyt asiat voi tuntua pahalta joillekin eikä siinä ole mitään pahaa. Minusta se on vahvuutta että sen tunnistaa ja tunnustaa itselleen rehellisesti. Itselläni on ollut aika vaikeita elämäntilanteita ja ongelmia jaksamisen kanssa. Kun oli vaikeaa niin esim somen hehkutukset alkoi masentaa ja oma olo vain paheni niiden myötä. Lopetin koko somen, se oli hyvä ratkaisu.
Eikös se poika päässyt valtio-oppia opiskelemaan?
Sööttiä miten jotkut ottaa tän todesta. Uusia naiveja palstalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo ajattelumalli, että muiden pitäisi rajoittaa käytöstään, koska joku saattaa loukkaantua. Saako uudesta työpaikasta iloita, kun kuitenkin on paljon työttömiä? Pitäisikö jonkun rajoittaa lomamatkakuvien näyttämistä, koska kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta lomaan? Jos tarkasti ajatellaan, niin mitä positiivista ihminen saa julkisesti tehdä, jossa ei ole mitään mahdollisuutta kenenkään loukkaantumiseen?
Öö ei kai tässä aloituksessa niin sanottu? Kyllä mullekin tuli työttömänä samanlaisia fiiliksiä, kun joku sai työpaikan. Tai jos on vastentahtoisesti lapseton, niin muiden raskausuutiset voivat tuntua pahoilta. Ei se tarkoita, että muiden pitäisi rajoittaa onneaan, mutta mun mielestä tuo on ihan normaalia tuntea noin.
Nimenomaan. Kyllä harmitus on ihan luonnollista ja sitte se oma paha olo korostuu noita muitten iloja seuratessa. Ei se tarkoita ettei kukaan saisi iloita asioista. Mutta tosiasia on että tietyt asiat voi tuntua pahalta joillekin eikä siinä ole mitään pahaa. Minusta se on vahvuutta että sen tunnistaa ja tunnustaa itselleen rehellisesti. Itselläni on ollut aika vaikeita elämäntilanteita ja ongelmia jaksamisen kanssa. Kun oli vaikeaa niin esim somen hehkutukset alkoi masentaa ja oma olo vain paheni niiden myötä. Lopetin koko somen, se oli hyvä ratkaisu.
Kiitos kiva että joku ymmärsi. En ole ap, mutta tiedän tuon tunteen ja minusta se on ihan luonnollista etenkään kun ap ei sanonut, että "voisitteko olla iloitsematta"
Kun olin pahemmin masentunut ja kaikki oli vain mustaa ja epävarmaa, näytti siltä, että kaikilla muille menee tosi hyvin ja jonkun toisen eteenpäin pääseminen muistutti mua omasta surkeasta tilanteestani, vaikka totta kai sillä toisella on siitä oikeus iloita ja ilmaista se. Olen itse onneksi päässyt myöhemmin eteenpäin. Somenkin on tosiaan tutkittu lisäävän pahoinvointia ja vertailua, kun tuntuu, että muilla menee paremmin ja muut pärjää niin hyvin, vaikka todellisuus ei ole aina sellaista.
Taitaa olla pelkästään vanhempien tuska.
Jotenkin outo ajattelumalli, että muiden pitäisi rajoittaa käytöstään, koska joku saattaa loukkaantua. Saako uudesta työpaikasta iloita, kun kuitenkin on paljon työttömiä? Pitäisikö jonkun rajoittaa lomamatkakuvien näyttämistä, koska kaikilla ei ole ollut mahdollisuutta lomaan? Jos tarkasti ajatellaan, niin mitä positiivista ihminen saa julkisesti tehdä, jossa ei ole mitään mahdollisuutta kenenkään loukkaantumiseen?