Kun parisuhteesta tulee kämppäkaveruus.... :(
Surullista mutta totta. Parisuhteemme on muuttunut vuosien aikana pelkäksi kämppäkaveruudeksi. :(
Käytännössä kaikki toimii (laskut maksetaan, asumisjärjestelyt toimii, perusarki ja kotielämä on ok ainakin ulospäin, taloudellinen turvallisuus), mutta intohimoa ei ole enää ollenkaan. Rakkautta kyllä, mutta sellaista kaverillista. Olemme kuin kaksi samassa asunnossa asuvaa toisistamme välittävää henkilöä, kuin kämppäkaverit toisillemme.
Tähänkö pitää nyt "tyytyä"? Vai repiäkö itsensä irti "turvallisesta" elämästä ja lähteä metsästämään intohimoa ja rakkautta? Kohtalotovereita?
Kommentit (22)
Kuulostaa niin tutulta tämä ketju. Olen vasta 28 ja 15 vuotta siihen että nuorempi lapsista 18v. En tiedä jaksanko odottaa niin kauaa että pääsen elämää. Kämppiselämä alkaa tuntua ahdistavalta. Olen niin rikki siitä että olen tehnyt elämässä vääriä valintoja.
Niin, niin kai siinä usein käy.. Kyllähän se elämä varmasti hetkeksi muuttuu jos vaihtaa kumppania. On uutta ja jännää. Mutta entäpä sitten kun arki astuu siihenkin parisuhteeseen, mitäs sitten? Taas kumppani vaihtoon?
Myönnän, itsekin samassa tilanteessa mutta näin olen yrittänyt järkeillä asiaa...
Arjen saapuminen ei ole sama asia kuin parisuhteen hiipuminen.
Niin tai sitten yritätte etsiä sitä intohimoa! Parisuhteissa on hyviä ja huonoja aikoja. Meillä ollut myös kämppisvaihe ja nyt ollaan taas ihan intohimoisessa suhteessa. Työtä, sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä se tosin vaatii. Mutta sitähän se avioliitto nimenomaan on.
Ettekö te enää keskustele tärkeistä asioista?
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 13:55"]
Niin, niin kai siinä usein käy.. Kyllähän se elämä varmasti hetkeksi muuttuu jos vaihtaa kumppania. On uutta ja jännää. Mutta entäpä sitten kun arki astuu siihenkin parisuhteeseen, mitäs sitten? Taas kumppani vaihtoon?
[/quote]
Mitä vikaa tässä on?
Joo se menee vaiheittain joten odottelet nyt sitä toista vaihetta, voit myös itse koittaa vaikuttaa siihen. Kuten jo yhdessä ketjussa sanoin olisisi mahdotonta elää jos parisuhde olisi kokoajan intohimoinen. Siinä alkuhuumassa jää usein kaikki muut asiat hollille, kuten syöminen, työt, sukulaiset.. on ihan normaalia että välillä ollaan normaaleja, yrittäkää vaikka pitää arkiläheisyyttä yllä, iltapusuja ja television katsomista sylikkäin..
Lisäksi voit olla onnellinen että ongelmasi ei ole suurempi, itse kaipaan nyt sitä aikaa jolloin suurin murheeni oli seksin määrä ja intohimon puute. Nykyisin painitaan riippuvuusongelmien ja epäluottamuksen kanssa. Tekisi mieli vaan itkeä kun ei tästä tule mitään, olisipa kaikki yhtä tylsää kuin ennen..
Kaksi vaihtoehtoa, luovuttaa ja erota tai jatkaa ja yrittää parantaa suhdetta.
Meillä suhde ns. elää. Välillä riidellään enemmän ja tuntii ettei mikään suju,ei yhteiselämä eikä seksi. Sitten sujuu kaikki, sekä seksi että muu elämä ja seuraavaksi kaikki muu sujuu paitsi seksi.
Elämä menee aaltoillen. Mutta koska periaatteessa kaikki on hyvin niinä huonoinakin aikoina, suhde on kuitenkin kunnossa.
Se "kämppiselämä" on vaan niin pirun helppoa. Kaikki tekemiset ja maksut puoliksi, mutta silti kumpikin "saa" tehdä omiaan. Siihen on niin helppo jämähtää, kos kumpikaan ei jaksa panostaa suhteeseen edes välillä.
Meillä on vähän sama tilanne. Tulemme toimeen hyvin, keskustelemme päivittäin niitä näitä, katsomme leffoja ja tv:tä, kokataan eväitä töihin! käydään yhdessä kaupassa, herkutellaaan jne. Kemiat kohtaavat siis. Nyt ollaan oltu yhdessä noin 10 v. mies alkanut puhumaan siitä että intohimo on loppunut. Harrastamme kyllä seksiä viikottain 1-2 kertaa. Seksi on mennyt siihen että perse pystyyn ja homma hoidetaan, tai mies hoitaa. Minulla ei suurempia haluja ole tällä hetkellä, mutten pihtaile. Mies vaan rehellisesti sanonut, että tekisi mieli vierasta naista ihan vain seksin merkeissä. Annoin luvan käydä huorissa. Meillä on rahat yleensä niin, että ei paljon ylimääräistä jää ja mies joutuisi karsimaan muista menoistaan jos tämän kokeilun aikoo toteuttaa.. Pystymme puhumaan tosiaan kaikesta, mukavista ja ei niin mukavista asioista. Olenkin miehelle sanonut, että kannattaako muuten toimivasta suhteesta lähteä tämän asian takia. Sama homma suurella todennäköisyydellä edessä uudessakin suhteessa..
Oi niin tutulta kuulostaa ja ihan samoja mietteitä mietin minä täällä. Ero tuntuu pahalta ja jotenkin mahdottomalta ajatukselta, koska hajottaa koko tän pakan. Enkä haluaisi loukata tuota kämppistäkään, on helpompi jatkaa näin.
Sen tiedän ihan varmasti, että jos joku mies joskus jossain minuun silmänsä iskee ja näkee vaivaa liehittelyyn, ei minusta todellakaan ole kieltäytymään, niin absolutisti kun pettämisasioiden kanssa aina olen muka ollutkin. En epäile hetkeäkään ettäkö minusta olisi kieltäytymään..
t. n40, yhdessäoloa miehen kanssa 23v (herrajumala!!), joista naimisissa 17 vuotta (kääk!)
Sama juttu täälläkin. Keskustellaan kaikesta, siis ihan kaikesta. Arki toimii joo. Taloudellisesti asiat ihan perus ok, omaisuutta kertynyt, koti kunnossa, harrastetaan yhdessä, käydään kulttuuririennoissa...
Silti ollaan toisillemme kuin sisko ja veli. Ihan kuin jossakin kommuunissa asuvat kaverit jotka jakavat arjen. Seksikin on hiipunut, nykyisin ehkä kolme kertaa vuodessa (ajatelkaa!!). Ollaan kuin parhaat ystävykset ilman seksuaalisia tuntemuksia.
Onko itsekästä odottaa elämältään jotakin muutakin kuin tätä? Onko itsekästä valittaa tilanteesta kun kuitenkin asiat ovat muuten ihan kunnossa? Tätäkö se arki oikeasti on? Että eletään ilman intohimoa ja seksuaalisuutta platonisessa ystävyyssuhteessa samaa arkea jakaen?
Been there... Ja lähdin. Olin kyllä vielä nuorehko, joten aikaa oli vielä löytää se oikea intohimo uudelleen. Kaikenlaisia suhteita tuli sen jälkeen ja nyt on nykyinen kestänyt 10 vuotta eikä todellakaan tunnu siskolta ja veljeltä ;). Minulle toimi siis sen hiipuneen suhteen hylkääminen. Kaverit ovat erikseen. En osaa sanoa muiden puolesta.
Meillä sama, mutta ei tehdä enää mitään yhdessä. Kumpikin tekee omia juttujaan. Kolme vuotta sitten vielä yritin aktiivisesti muuttaa tilannetta, järjestää yhteistä aikaa ja tekemistä jne., mutta koska miestä ei kiinnostanut, niin lakkasin itsekin yrittämästä. On oltu jo sen verran aikaa yhdessä, että tässä ei ole nyt eikä ollut silloinkaan kyse mistään ensihuuman häviämisestä, vaikka sitä aina tarjotaan selitykseksi. En ollenkaan enää ihmettele, että ihmiset pettävät ja aloittavat sivusuhteita. Eihän tällainen ole mikään parisuhde. Itse ainakin kärsin tällaisesta, mutta minkäs teet. Ei oikein ole vaihtoehtojakaan. En tiedä mitä oikein tässä odotan - sitäkö että tämä kuitenkin vielä joskus paranisi vai sitä että vanhetaan ja kuollaan pois.
Joskus todella surettaa asia, koska meillä oli ihan hyvä suhde sen alkuhuuman häviämisen jälkeenkin monta vuotta, mutta sitä on tosi tosi vaikea pitää yksin pystyssä, jos toista ei yhtään kiinnosta.
[quote author="Vierailija" time="17.09.2014 klo 14:39"]
Meillä on vähän sama tilanne. Tulemme toimeen hyvin, keskustelemme päivittäin niitä näitä, katsomme leffoja ja tv:tä, kokataan eväitä töihin! käydään yhdessä kaupassa, herkutellaaan jne. Kemiat kohtaavat siis. Nyt ollaan oltu yhdessä noin 10 v. mies alkanut puhumaan siitä että intohimo on loppunut. Harrastamme kyllä seksiä viikottain 1-2 kertaa. Seksi on mennyt siihen että perse pystyyn ja homma hoidetaan, tai mies hoitaa. Minulla ei suurempia haluja ole tällä hetkellä, mutten pihtaile. Mies vaan rehellisesti sanonut, että tekisi mieli vierasta naista ihan vain seksin merkeissä. Annoin luvan käydä huorissa. Meillä on rahat yleensä niin, että ei paljon ylimääräistä jää ja mies joutuisi karsimaan muista menoistaan jos tämän kokeilun aikoo toteuttaa.. Pystymme puhumaan tosiaan kaikesta, mukavista ja ei niin mukavista asioista. Olenkin miehelle sanonut, että kannattaako muuten toimivasta suhteesta lähteä tämän asian takia. Sama homma suurella todennäköisyydellä edessä uudessakin suhteessa..
[/quote]
lisättäköön, että kaipaan kyllä läheisyyttä ja pusuja mieheltäni, näitä asioita en kavereilta kaipaa :D Eli tilanne ehkä ennemminkin juurikin meillä se, että mies kaipaa vain vaihtelua seksiin, tuskin on ainut mies joka kokee näin.
mites se menikään.. rakkaus on rakkautta vasta sitten, kun herää aamulla 40 avioliittovuoden jälkeen, ja katsoo puolisoa rakastuneesti..
Rakkauden ylläpitö vaatii töitä, sitä että vaalii sitä rakkautta. Ei se itsestään elä, valitettavasti emme oikeasti elä missään disneyprinsessamaailmassa. Se, millä tavalla hoidatte rakkauden hoitamisen, ei kuulu kellekkään. Leikkikää vaikka jotain roolileikkejä, missä toinen tulee iskemään baarista toisen. Mut jokatapauksessa, kyl siihen hemmoon tai rouvaan voi rakastua taas uusiksi.
Mitä jos se kaveruus riittää tässä vaiheessa ja lasten tarpeet menee omien edelle?
Aloittaja taisi sen itse todeta, olette vaan kämppiksiä. En tiedä miksi näin käy toisille, olisiko alunperin kyse väärästä kumppanin valinnasta? Itse en voisi kuvitella olevani miehelleni kämppis, se olisi karmeaa. Aikanaan kun tapasimme rakkaus ja intohimo leimahti ja kolmenkymmenen avioliittovuoden ja kolmen lapsen jälkeenkin voin sanoa että intohimo on säilynyt, meillä on ihanaa ja seksikin paranee vaan. On ihanaa olla nainen, haluttu nainen. Kyllä paljosta jäätte paitsi te kämppiksinä elävät, aika kuluu hukkaan kun voisi olla toisin! Usein siitä sitten jossain vaiheessa toinen lähteekin kun ei halua tuhlata elämäänsä vaan elää ja rakastaa! Omassa tuttavapiirissämme on nyt kolme paria joille tullut ero juuri tämän takia, ovat itse kertoneet..eräs mies sanoi että 20v naimisissa eikä seksiä kymmeneen vuoteen, nyt riitti hänelle..eikä mennytkään kauaa kun löysi uuden ja on nyt onnensa kukkuloilla, heillä synkkaa kaikki muukin!
Kyllä aikuisillakin on tarpeensa jos on hyvä suhde, ei aina voi piiloutua lasten taakse.
Jos miehelä ei stondaa, niin minkäs teet.
Ollaan asuttu saman katon alla 7v, ja olen pitänyt hyvän parisuhteen mittaria tätä; kun näen mieheni, minun tekee mieli pussata ja halata häntä. MUTTA seksiä ei välttämättä tee mieli! Itse olen huomannut, että seksin suhteen eletään kausittain, ja se on iha ok.
Sellaista intohimoakaan ei ole, tai ainakaan sellaista että vatsanpohjasta ottaisi kun toisen näkee, tai tekisi mieli heti-tässä-ja-nyt riisua toinen :) Mä olen pitänyt sitä ihan luonnollisena, sitten jos esim käydään ulkomailla tai tehdään jotain arjesta poikkeavaa, niin se intohimokin palaa hetkittäin kuvioihin. Mutta eihän sitä sellaista huumaa ja tunnetta jaksaisikaan kokoajan.
Mutta sitten on tietenkin sitä oikeaa suhteen hiipumista, ja mun mielestä sen voisi hyvinkin määrittää niin, ettei tee enää mieli suudella/pussata toista.