Minulla on kaksikin naispuolista ystävää, jotka ovat muuten itsenäisiä ja aikaansaavia, mutta vanhempiensa seurassa he muuttuvat kuin avuttomiksi pikkutytöiksi

Tolloja naisia!

Kyllä tätä on tutkittu että tasapainoiset ja järkevät ihmisetkin regressoituvat lapsuusajan perhesysteemiin ja rooleihin palatessaan kasvuympäristöönsä.

Itsekin vaan röhnötän sohvalla äidin passattavana hänen luonaan käydessäni. En vaan pidä sitä ongelmana.

Vierailija kirjoitti:

Niin naisten tapaista. Ei me jätkät!

Ai ette? Mun mies menee isäni tykönä aivan teinin oloiseksi käytökseltään. Hänen oma isänsä on kuollut ja minun isääni hän ei ole edes monta kertaa tavannut, mutta silti, välittömästi, pam. Kohteliaasti kyllä käyttäytyy mutta eleet ja ilmeetkin menevät ihan erikoisiksi, ja on hirmu passiivinen. Hänen isänsä oli ollut aika hallitseva. 

Arjessaan mies on yrittäjä, jonka pitää riehua aamusta iltaan ja toimia ennakoiden ja olla aktiivisesti hereillä aina. Isäni ei taida ymmärtää, miten se on mahdollista, koska tätä puolta hän ei ole koskaan nähnyt. 

Hassua. Tekee mieli kikatella.

Ehkä he eivät ole j ä n n ä n a i s i a.

Minä olen tuollainen.

En mielelläni käy vanhemmilla kuin lyhyillä visiiteillä. Pidemmillä taannun todella pahasti sinne ala/yläasteen vaihteeseen enkä osaa sanoa vastaan käskyihin, passituksiin (nyt ulos kävelylle, siellä on kaunis ilma!)

Olen mies, 48v. Vaimo ja 2 lasta.

Periaatteessa välit äitiini ovat ok, mutta jotenkin ne ovat jääneet äiti-lapsi -komentotasolle.

Minut kasvatettiin niin, etten saanut tehdä käytännössä mitään itse ja aina äiti tuli tekemään kaiken. Siinä kun 18 vuotta tottuu tuollaiseen niin aina kun menee takaisin siihen tilanteeseen niin jotenkin väkisin vaan tapahtuu. Vierailen kotona vain vähän ja pärjään elämässä nykyään onneksi hyvin. Vähän aikaa joutui opettelemaan niitä perus elämäntaitoja kuten pyykkääminen.