Sukulaiset kiukuttelee laihduttamisestani
Olen anoppini ja kälyni suureksi pettymykseksi onnistunut tänä vuonna pudottamaan melkein 20 kg painostani. Ylipainoa on vieläkin jäljellä melkein saman verra , josta ainakin kymmenen kiloa haluan vielä pudottaa. Kevään ja kesän laihdutin omin voimin, mutta nyt aloitin muutaman kuukauden tehokuurin pt-valmennuksessa.
En tee asiasta mitään numeroa, mutta kerroin tuosta valmennuksesta, koska ruokavalio on tosi tarkka. Eilen oli suvun kesken juhlat, joihin tietty menimme. Olin etukäteen varoittanut, että mulla on omat eväät, ei kannata loukkaantua kun otan tarjottavista vain kahvia.
Koko päivän sain kuunnella kettuilua laihdutuksestani. Raivostuttaa! En syönyt eväitäni muiden nähden enkä edes itse maininnut asiaa, mutta siitä jankattiin koko päivä. "Älytön ruokavalio", "ei noin tiukkaa ruokavaliota voi loppuelämää pitää" ( ei ole tarkoituskaan), "lapset kärsii, kun äiti on koko ajan jumpassa"...
Miksi tuo on niin iso asia kenellekään muulle kuin itselleni? Ja mieheni tukee minua, on itsekin pudottanut reippaasti painoa samalla.
Kommentit (29)
Ruokavalioni on esimerkiksi tänään tällainen...
aamupala: rahka+puuro+marjoja+öljy
välipala:kourallinen pähkinöitä
lounas: vihersalaatti ja paistettua lohta
Välipala: jokin hedelmä
illallinen: parsakaalia, vihreitä papuja, sipulia, tomaattimurskaa, kanaa+öljy
+paljon vettä, vähän mustaa kahvia tai teetä, makeannälkään mehukeittoa
kerroin etukäteen ( puhuimme puhelimessa muuten ha samalla kerroin, en siis soittanut varta vasten) koska kuvittelin, että kieltäytymiseni menisi siten vähemmällä huomiolla. Ettei emännän tarvitsisi loukkaantua ja ihmetellä, että miksei suklaakakku kelpaa.
Juhlissa hain kahvia ja olisin ollut siihen tyytyväinen, mutta ei. Isoon ääneen kehotettiin nyt kumminkin hakemaan kakkua... Minun puuttuvaa pullalautastani ei olisi kukaan edes huomannut, jos ei sitä olisi erikseen mainittu useita kertoja. En ollut juhlien keskipiste (paitsi nyt tuossa tapauksessa) ja mielelläni olisin sivussa pysynytkin.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 17:03"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 16:47"]
Kateellisiahan he taitavat olla, haluaisivat varmaan mielellään ajatella olevansa parempia kuin sinä. Sitä tosin ihmettelen, miksi piti jo etukäteen kertoa ettet voi syödä juhlapäivänä tarjoiluja. Ei sillä että puolustelisin heidän käytöstään, mutta he saattoivat kokea että teet numeron laihdutuksestasi.
[/quote]
Etukäteen kertominen nimenomaan oli kohteliasta.
[/quote]
Ei ollut. Kohteliasta olisi ollut ottaa vain sitä kahvia selittelemättä mitään, tai jos emäntä/isäntä olisi tarjotellut syötävää, niin mainita hänelle jotakin tiukasta ruokavaliosta.
Korostan, että mielestäni anoppi ja käly käyttytyivät tökerösti, mutta ymmärrän myös että he saattoivat kokea ap:n ennakkovaroituksen numeron tekemisenä.
Miksi ei saisi tehdä numeroa laihduttajan ruokavaliosta? Etenkin, jos ei kaipaa talolta mitään erityistä?
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 17:09"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 16:55"]
Kerro, ap, mitä syöt!
[/quote]
No eikös tuo jo sen kertonut, vai kuviako tarvitsette?
[/quote]
Mitä ovat ne "hyvät hiilarit" ?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 17:15"]
Miksi ei saisi tehdä numeroa laihduttajan ruokavaliosta? Etenkin, jos ei kaipaa talolta mitään erityistä?
[/quote]
Siksi, ettei laihduttaja halua varastaa showta? Siksi, ettei laihduttajan ruokavalio kuulu koko juhlaväelle?
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 17:15"]
Miksi ei saisi tehdä numeroa laihduttajan ruokavaliosta? Etenkin, jos ei kaipaa talolta mitään erityistä?
[/quote]
Siksi, ettei laihduttaja halua varastaa showta? Siksi, ettei laihduttajan ruokavalio kuulu koko juhlaväelle?
[/quote]
Niinpä!
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 17:15"]Miksi ei saisi tehdä numeroa laihduttajan ruokavaliosta? Etenkin, jos ei kaipaa talolta mitään erityistä?
[/quote]
Se on rasittavaa. Mä en halua kuulla ihmisiltä ettei ne halua syödä mun ruokia. Syököön tai ei syö, ihan sama mulle...
Isot tsempit sinulle ap! Jatka samaa rataa. Teet hyvää itsellesi, eikä siinä ole mitään väärää!
Tiedän kokemuksesta miltä tuntuu, kun joku kettuilee laihduttamisesta tai vain pelkästään siitä, että yrittää pitää ruokavalionsa terveellisenä. Siksi vaatiikin rohkeutta tehdä erilaisia valintoja,kuin muut, koska siitä saa helposti kuulla. Ruokavalio ja laihduttaminen on henkilökohtaisia asioita, siksi se tuntuu niin ikävältä, että joku yrittää puuttua siihen. Siinä mennään liian henkilökohtaiselle alueelle.
Olin aikani kuunnellut eräältä ihmiseltä tällaista kettuilua, vaikken itse tehnyt ruokavaliostani mitään numeroa. Vältin jopa kyseisen ihmisen kanssa puhumasta koko asiasta. Silti sain kuulla. Kerran sitten pikaruokaravintolassa ollessamme tilasin salaatin ranskalaisaterian sijasta. No siitäkin oli tietysti jotain kettuilemista. Silloin sanoin suoraan, en muista millä sanoilla, mutta tein selväksi, että minun syömiseni ei hänelle kuulu. Sen jälkeen on ymmärtänyt pitää suunsa kiinni.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="14.09.2014 klo 16:55"]
Kerro, ap, mitä syöt!
[/quote]
No eikös tuo jo sen kertonut, vai kuviako tarvitsette?
[/quote]
Mitä ovat ne "hyvät hiilarit" ?