Kerrassaan järkyttävä tuo Hesarin ystävänhylkäämisjuttu

Olen itse ollut ystävyyssuhteessa, jossa uskon molempien kuormittaneen toisiaan. Tällä ystävällä oli jo diagnosoitu ja melko vaikeakin masennus, enkä minäkään sen paremmin voinut. Yritimme kuunnella ja tukea toisiamme, mutta huonoin tuloksin: meidän molempien vointi oli sen verran heikko, että tuskin olisimme saaneet tsempattua edes itseämme, saati sitten toista. Tämän ystävän murheet, oireet ja vastoinkäymiset tuntuivat pohjattomilta, ja oli väsyttävää, kun puhelimeni saattoi soida harva se päivä keskellä yötä. Lisäksi välillemme alkoi muodostua eräänlainen riippuvuussuhde sanan huonossa merkityksessä, joten tuli lähes pakkotilanne pidättäytyä enimmistä tapaamisista ja hyydyttää välit vähitellen. Uskon, että tämä oli meille molemmille hyvä ratkaisu. Ruokimme sekä toistemme huonoja puolia että sairautta. 

Eli siinä mielessä minulla on ymmärrystä sitäkin kohtaan, että aina ei pysty olemaan tukena, vaikka haluaisikin. 

Pyrin itse olemaan ystävänä sellainen, jolle voi kertoa ne huonotkin asiat, ja tarvittaessa autankin mielelläni. Toivon ainakin, että omat ystäväni tämän tietävät. :) Mutta nykyään pidän kyllä rajat sen suhteen, keitä päästän elämääni. "Energiasyöppöä" sanana heitellään nykyään ehkä hieman liian hövelisti, mutta muutamaan totaaliseen energiasyöppöön olen elämässäni törmännyt ja juuri siksi, että olen halunnut olla tukena ja auttaa. 

Minulle pahimmat energiasyöpöt ovat olleet nimenomaan niitä, jotka muodostavat tavalla tai toisella kiinteän ja riippuvaisen suhteen minuun. Tarkoitan siis sitä, että minusta tulee hetkessä puhelinpalvelu 24/7, kaikki tapaamiseni tiivistyvät vain tämän ihmisen ympärille ja että päivästäni menee iso osa tämän ihmisen tunteiden, kokemusten, traumojen ja ongelmien selvittelyyn. En ole välttämättä päässyt edes viettämään aikaa muiden ystävieni kanssa, kun tämä energiasyöppö on liimautunut mukaan ja tehnyt näistäkin illanvietoista melkoisia terapiaistuntoja. Tuskin tarvitsee mainitakaan, että näiltä on erittäin harvoin saanut mitään vastakaikua. 

Hauskin tilanne on ollut, kun tällainen ihminen halusi esitellä minut toiselle ihmiselle, joka kävi läpi vaikeaa elämäntilannetta ja tarvitsi juttuseuraa. Minun oli pakko sanoa, etten omien ongelmieni lisäksi pystynyt olemaan korvana tuntemattomalle ihmiselle. 

[quote author="Vierailija" time="13.09.2014 klo 00:02"]

Mun kamalin ystävä oli sellainen, jonka eteen olis pitänyt maat ja mannut kantaa, että on hyvä. Kuunnella ja jakaa kaikki omat asiat. Sitten kun kerroin, hän arvosteli valintojani. Omana itsenäni kelpaamisesta sai vain haaveilla. Jätin sen kun hän sanoi mulle: mä odotin, että me oltais oltu ystäviä. Itse hän ei tehnyt tikkua ristiin ystävyyden eteen ja tutustuakseen minuun oikeasti. Oletti vain, että olen kuin hän.

[/quote]

Sama..

Annoin kaverin jyrätä ja sanella elämääni jonkin aikaa. Kuuntelin hänen masennuksesta, hänen terapiasta, hänen hänen hänen... Sitten otin vähän etäisyyttä. Kaveri silti yritti kontrolloida elämääni, mökötti jos en jaksanut tavata. Tai jos tapasin muita. Sitten tajusin, että ei ole pakko olla kohteliaisuudestä ystävä, jätin fb-viestillä. En ole kaivannut, on ollut onnelliset puoli vuotta 'kuivilla' hänestä. Olen saanut paljon uusia ystäviä, jotka eivät käyttäydy kuin hän.

Minut on kerran jätetty ystävänä vailla minkäänlaista selitystä. Olimme aika läheisiä, asuimme eri puolella maata mutta juttelimme viikottain puhelimessa ja tiesimme toistemme hyvinkin henkilökohtaisia asioita (lapsuuden traumat, pettämiset jne). Yhtenä päivänä minulle ei vaan enää vastattu puhelimeen, ei tekstareihin, ei sähköposteihin, ei Skypeen. En saanut mitään vastausta kysymyksiini miksi.

Meni muutama vuosi niin että aina välillä saatoin purskahtaa pohjattomaan itkuun kun mietin muistoja joita minulla oli ystävästäni. Aina välillä yritin ottaa yhteyttä mutten saanut vastausta. Kunnes sitten eräänä päivänä sain häneltä viestin että hänen oli pakko jättää menneisyytensä kokonaan ja toivotti hyviä vointeja.

Vieläkään en tiedä mitä ystävälleni tapahtui mutta olen oppinut hyväksymään sen, että jokaisella meistä on oikeus päättää omasta elämästään ja suhteistaan.

No jaa, samat "järkyttyjät" ovat varmaan sanoneet lapselleen, että meidän tytön kanssa ei leikitä koska sen isä tappoi itsensä.. tyttö on joka päivä yksin.

up