Kerrassaan järkyttävä tuo Hesarin ystävänhylkäämisjuttu

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:48"]

Mustavalkoisuus hoi, ja varsinkin 13. Se, että Pirjo ei kyennyt jäämään pahalla hetkellä ystäväksi, ei minusta tietenkään saa häntä kuvittelemaan, että isompia kriisejä ei tule tai etteikö hän itse olisi yksin ilman tukea, kun vanhempansa kuolevat tai muuta suurta. Eihän ystävät oikeastaan ole takuu mistään. On myös mahdollista, että Pirjo olisi jäänyt ystävänsä elämään mutta 15 vuoden päästä Pirjon isä/äiti olisi kuollut eikä ystävä olisi kyennyt olla tukena.

Minusta pointti oli se, että jokainen asettaa itselleen sopivat rajat. Ja lupausta siitä, että "tuetaan sitten vastavuoroisesti hädässä" - sitä ei vain ole, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.

Mummoni kertoi juuri, että hänen 30 vuotta voimassa oleva ystävyytensä ei enää kestänyt. Viimeisen parin vuoden ajan tuo ystävä vain soitteli puheluja, oli masentunut, heidän ystävyytensä ei ollut vastavuoroista. Sitten tämän ystävän (aikuinen) lapsi kuoli. Kun mummoni soitti hänelle, tämä ystävä kuulosti oudolta, oli jotenkin ihan lukossa. Mummoni soitti tuon ystävän aikuiselle lapselle ja kysyi mitä on tapahtunut. Lapsi vastasi, että mummon ystävän aikuinen lapsi oli juuri kuollut. Mummo soitti takaisin tuolle ystävälle. Ystävä suuttui mummolleni siitä, että hän oli kehdannut soittaa hänen lapselleen ja kysyä asiaa. "Sinä soitit Pekalle!", mummon ystävä sanoi - ei olisi saanut. Se oli sitten siinä. 30 vuotta ystävyyttä ja asia sillä selvä.

[/quote]

Mummosiko siis lopetti ystävyyden, koska juuri lapsensa kuolemasta järkyttynyt ystävä kiukutteli hänelle puhelimessa?

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:55"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:48"]Mustavalkoisuus hoi, ja varsinkin 13. Se, että Pirjo ei kyennyt jäämään pahalla hetkellä ystäväksi, ei minusta tietenkään saa häntä kuvittelemaan, että isompia kriisejä ei tule tai etteikö hän itse olisi yksin ilman tukea, kun vanhempansa kuolevat tai muuta suurta. Eihän ystävät oikeastaan ole takuu mistään. On myös mahdollista, että Pirjo olisi jäänyt ystävänsä elämään mutta 15 vuoden päästä Pirjon isä/äiti olisi kuollut eikä ystävä olisi kyennyt olla tukena. Minusta pointti oli se, että jokainen asettaa itselleen sopivat rajat. Ja lupausta siitä, että "tuetaan sitten vastavuoroisesti hädässä" - sitä ei vain ole, niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Mummoni kertoi juuri, että hänen 30 vuotta voimassa oleva ystävyytensä ei enää kestänyt. Viimeisen parin vuoden ajan tuo ystävä vain soitteli puheluja, oli masentunut, heidän ystävyytensä ei ollut vastavuoroista. Sitten tämän ystävän (aikuinen) lapsi kuoli. Kun mummoni soitti hänelle, tämä ystävä kuulosti oudolta, oli jotenkin ihan lukossa. Mummoni soitti tuon ystävän aikuiselle lapselle ja kysyi mitä on tapahtunut. Lapsi vastasi, että mummon ystävän aikuinen lapsi oli juuri kuollut. Mummo soitti takaisin tuolle ystävälle. Ystävä suuttui mummolleni siitä, että hän oli kehdannut soittaa hänen lapselleen ja kysyä asiaa. "Sinä soitit Pekalle!", mummon ystävä sanoi - ei olisi saanut. Se oli sitten siinä. 30 vuotta ystävyyttä ja asia sillä selvä. [/quote] Mummosi käytös oli kyllä tosi törkeää! Kyllä se ystävä olisi kertonut kun aika oli, vain kunnon haaskalintu alkaa soitella sukua läpi uutisten perässä. Hyi!

[/quote]

Kommenttisi on todella ilkeä. He olivat todella läheisiä ystäviä ja mummoltani on kuollut yksi lapsi ja tämä ystävä oli mukana siinä surussa. Nyt sinä kehtaat tulla besserwisseröimään asiasta, että ystävät ovat tunteneet toisensa 30 vuotta ja heidän välillään oli luottamusta ja mummoni oli huolissaan ja soitti sen vuoksi tämän lapselle saadakseen tietää, mitä on tapahtunut.

No mä kyllä tajuan että joskus itseään pitää säästää. Koska kuten artikkelissa, murtuneesta ystävästä ei oo tukea.

Itse olen ollut aivan liian monen ihmisen tukipilari ja pilannut näin omaata elämästäni monia vuosia.

Sitten yhtenä päivänä tajusin. Eräs naimisissa olevalle miehelle raskaaksi tullut ns toinen nainen tukeutui minuun abortissaan. Olen itse käynyt vuosien lapsettomuushoidot läpi rakkaan mieheni kanssa. Niin monet itkut itkenyt. Ja siihen se raja oli vedettävä. Hän pyysi minua mukaansa aborttiin! En kokenut pystyväni tukemaan tätä ihmistä abortissa ja sanoin sen suoraan ja hän ymmärsi.

Asiat ovat mutkikkaita. Lähtökohtana on että ystävä tukee aina mutta jos sitä noudattaa orjallisesti niin palaa kertakaikkiaan loppuun.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:58"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:55"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:48"]Mustavalkoisuus hoi, ja varsinkin 13. Se, että Pirjo ei kyennyt jäämään pahalla hetkellä ystäväksi, ei minusta tietenkään saa häntä kuvittelemaan, että isompia kriisejä ei tule tai etteikö hän itse olisi yksin ilman tukea, kun vanhempansa kuolevat tai muuta suurta. Eihän ystävät oikeastaan ole takuu mistään. On myös mahdollista, että Pirjo olisi jäänyt ystävänsä elämään mutta 15 vuoden päästä Pirjon isä/äiti olisi kuollut eikä ystävä olisi kyennyt olla tukena. Minusta pointti oli se, että jokainen asettaa itselleen sopivat rajat. Ja lupausta siitä, että "tuetaan sitten vastavuoroisesti hädässä" - sitä ei vain ole, niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Mummoni kertoi juuri, että hänen 30 vuotta voimassa oleva ystävyytensä ei enää kestänyt. Viimeisen parin vuoden ajan tuo ystävä vain soitteli puheluja, oli masentunut, heidän ystävyytensä ei ollut vastavuoroista. Sitten tämän ystävän (aikuinen) lapsi kuoli. Kun mummoni soitti hänelle, tämä ystävä kuulosti oudolta, oli jotenkin ihan lukossa. Mummoni soitti tuon ystävän aikuiselle lapselle ja kysyi mitä on tapahtunut. Lapsi vastasi, että mummon ystävän aikuinen lapsi oli juuri kuollut. Mummo soitti takaisin tuolle ystävälle. Ystävä suuttui mummolleni siitä, että hän oli kehdannut soittaa hänen lapselleen ja kysyä asiaa. "Sinä soitit Pekalle!", mummon ystävä sanoi - ei olisi saanut. Se oli sitten siinä. 30 vuotta ystävyyttä ja asia sillä selvä. [/quote] Mummosi käytös oli kyllä tosi törkeää! Kyllä se ystävä olisi kertonut kun aika oli, vain kunnon haaskalintu alkaa soitella sukua läpi uutisten perässä. Hyi!

[/quote]

Kommenttisi on todella ilkeä. He olivat todella läheisiä ystäviä ja mummoltani on kuollut yksi lapsi ja tämä ystävä oli mukana siinä surussa. Nyt sinä kehtaat tulla besserwisseröimään asiasta, että ystävät ovat tunteneet toisensa 30 vuotta ja heidän välillään oli luottamusta ja mummoni oli huolissaan ja soitti sen vuoksi tämän lapselle saadakseen tietää, mitä on tapahtunut.

[/quote]

Taitavat olla taistelevat matriarkat tulossa lapsiksi jälleen. 

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:56"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:48"]

Mustavalkoisuus hoi, ja varsinkin 13. Se, että Pirjo ei kyennyt jäämään pahalla hetkellä ystäväksi, ei minusta tietenkään saa häntä kuvittelemaan, että isompia kriisejä ei tule tai etteikö hän itse olisi yksin ilman tukea, kun vanhempansa kuolevat tai muuta suurta. Eihän ystävät oikeastaan ole takuu mistään. On myös mahdollista, että Pirjo olisi jäänyt ystävänsä elämään mutta 15 vuoden päästä Pirjon isä/äiti olisi kuollut eikä ystävä olisi kyennyt olla tukena.

Minusta pointti oli se, että jokainen asettaa itselleen sopivat rajat. Ja lupausta siitä, että "tuetaan sitten vastavuoroisesti hädässä" - sitä ei vain ole, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.

Mummoni kertoi juuri, että hänen 30 vuotta voimassa oleva ystävyytensä ei enää kestänyt. Viimeisen parin vuoden ajan tuo ystävä vain soitteli puheluja, oli masentunut, heidän ystävyytensä ei ollut vastavuoroista. Sitten tämän ystävän (aikuinen) lapsi kuoli. Kun mummoni soitti hänelle, tämä ystävä kuulosti oudolta, oli jotenkin ihan lukossa. Mummoni soitti tuon ystävän aikuiselle lapselle ja kysyi mitä on tapahtunut. Lapsi vastasi, että mummon ystävän aikuinen lapsi oli juuri kuollut. Mummo soitti takaisin tuolle ystävälle. Ystävä suuttui mummolleni siitä, että hän oli kehdannut soittaa hänen lapselleen ja kysyä asiaa. "Sinä soitit Pekalle!", mummon ystävä sanoi - ei olisi saanut. Se oli sitten siinä. 30 vuotta ystävyyttä ja asia sillä selvä.

[/quote]

Mummosiko siis lopetti ystävyyden, koska juuri lapsensa kuolemasta järkyttynyt ystävä kiukutteli hänelle puhelimessa?

[/quote]

Ei, vaan tuon mummon ystävän mielestä mummoni toimi väärin, ei olisi saanut soittaa hänen lapselleen ja kysyä, mikä ystävää vaivasi, mummon ystävä siis ei voinut olla sen jälkeen tekemisissä. Hän koki jotenkin asiasta häpeää.

Minun piti lopettaa ystävyys, koska rakastuin ystävääni. Hän piti sitä ällöttävänä. Itsekään en ymmärtänyt itseäni, sillä aiemmin ja myöhemmin olen ollut vain heterosuhteessa. Menetin rakkaimman ystäväni. Emme ole missään väleissä. Ystävyys ei todellakaan kestä kaikkea ja en halunnut olla kaveri sellaiselle, joka näki minut ällöttäväna. Lopetin ystävyytemme puhelimessa. Hän vastasi, että vai niin, ja sulki puhelimen. 15 vuotta mennyt ja kyllä kaipaan häntä vielä joskus kun katson käsi kädessä äänekkäästi remuavia nuoria, jotka valloittavat maailmaa.

Minulle on käynyt vähän samanlailla:

yhden ystävän tunsin vuosikymmenen ajan ja jaoimme elämänkokemukset jutellen. Tämä ystävä oli sellainen että ajautui aina mm. suhdeongelmiin tullen jätetyksi ja näki aina vain muissa vikoja,  itsessään ei koskaan. Minä kuuntelin, neuvoin ja lohdutin häntä. Kun sukulaiseni kuoli, ystävä reagoi niin että "kaikki kuolevat aikanaan!" eikä mitään muuta sanonut, kertoi myös toivovansa että hänen oma isänsä kuolisi pois koska hän oli alkoholisti ja hänestä oli ollut jotain harmia hänelle. Sitten ystävä masentui ja jätti opiskelut kesken, vaikka hän se oli joka aina valitti siitä kun muut eivät jatkaneet opintojaan tai tehneet tarpeeksi hyvin jne.  Niin sitten tämä "ystävä" teki itse päinvastoin ja jätti opiskelunsa kesken. En sitten tiedä salliko hän tuon opintojen keskeyttämisen itselleen masennuksen takia. Mutta hän piti vielä tuonkin jälkeen luusereina sellaisia ihmisiä jotka eivät esim. löydä heti työtä tai opiskele, vaikka hän oli itse täysin samassa tilanteessa eikä siten hänellä olisi ollut varaa/syytä arvostella muiden elämää! Sitten kun minulle tuli yksi erittäin huono suhde, en koskaan saanut "ystävältä" yhtäkään hyvää neuvoa tai lohdutusta. Tuntui että ystävä vain naureskeli minulle takanapäin "tyhmyyttäni." Ystävä arvosti pettäjä-miestä jota tapailin, vain siksi koska mies oli hyvin kouluttautunut. Lopulta jouduin itse jättämään pettäjä-miehen ja silloinkaan en saanut minkäänlaisia hyviä sanoja ystävältäni. Hän vain vihoitteli minulle ja piti minua kauheana ihmisenä kun menin jättämään toisen ja juu, ystävä oli aiemmin itse tullut jätetyksi ja pystyi ainoastaan samaistumaan jätetyn tilaan. Sen jälkeen tämä "ystävä" rupesi vielä haukkumaan ja arvostelemaan erästä minulle tuntematonsa sukulaistaan, joka meni jo täysin yli. Tässä vaiheessa katkaisin välit ja sanoin suorat sanat.

S2

Yksi entinen kaveri halusi olla minun ystävini vain sen takia kun kuuli sukulaiseni kuolleen ja luuli että saan "jättiomaisuuden" jonka avulla "ostelisin" hänelle kaikkea aina merkkikosmetiikasta matkoihin asti. Tämä samassa koulussa ollut "kaveri" otti yhteyttä vasta vuosien päästä ja halusi taas ystäväkseni kun kuuli tuon asian. Kaverin luonne ei tietenkään heti selvinnyt, vaan vasta vähitellen tämä "ystävä" kertoi että hän on kyllä valmis lähtemään mukaan minne vaan menenkin jne. jne ja sillä tavalla kärkkyi rahoja, joita ei edes ollut, hän oli vain itse tyhmyyksissään päätellyt että olisin ollut "rikkaasta suvusta". Kaveri osteli runsaasti kaikkea kallista ja palautti ne seuraavana päivänä niin että pyysi minua mukaan, luulen että hän esitti minulle köyhää ja luuli että minä maksaisin säälien hänen kalliit ostoksensa. Tämän jälkeen meille tuli riitoja muista asioista (ennen kuin tiesin kaikkea tätä miten hän oli rahan perään) ja nainen sitten otti täysin aiheetta yhteyttä poliisiin. Hän yritti vielä sillä tavalla hyötyä minusta että jos olisi päässyt oikeuteen asti ja saanut jotain "korvauksia" siitä kun minä olin kuulemma "kiusannut häntä". No tällaista ei tietenkään tapahtunut, koska olin syytön ja tämä nainen oli minua itse kiusannut kaikin mahdollisin tavoin. Pahin kaikista "kavereistani".

Ystävälläkin on oma elämä, ei oo kaatopaikka paskalle

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 22:32"]

Ystävälläkin on oma elämä, ei oo kaatopaikka paskalle

[/quote]

Niin, mutta entä jos ystävä on niin itsekäs että haluaa aina että kaikki kuuntelevat vain Hänen ongelmiaan. Mutta sitten kun toisella on jokin ikävä tapahtuma, niin tämä ystävä ei haluakaan kuunnella mitään mitä toinen on joutunut kokemaan vaan vaikenee tai on ilkeä jne. Mielestäni se ei ole oikein, eikä se ole oikeaa ystävyyttä, vaan silloin toinen on liian itsekäs näkemään että on muitakin ihmisiä joilla on ongelmia. Ja on myös jollakin tapaa tunnekylmä, jos ei kykene lohduttamaan/antamaan neuvoja toiselle, mutta itse kyllä vastaanottaa ja kerjää sääliä vaikka ei kykenisi ottamaan toisia huomioon, tätä en tule koskaan ymmärtämään.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 22:32"]

Ystävälläkin on oma elämä, ei oo kaatopaikka paskalle

[/quote]

Niin, mutta entä jos ystävä on niin itsekäs että haluaa aina että kaikki kuuntelevat vain Hänen ongelmiaan. Mutta sitten kun toisella on jokin ikävä tapahtuma, niin tämä ystävä ei haluakaan kuunnella mitään mitä toinen on joutunut kokemaan vaan vaikenee tai on ilkeä jne. Mielestäni se ei ole oikein, eikä se ole oikeaa ystävyyttä, vaan silloin toinen on liian itsekäs näkemään että on muitakin ihmisiä joilla on ongelmia. Ja on myös jollakin tapaa tunnekylmä, jos ei kykene lohduttamaan/antamaan neuvoja toiselle, mutta itse kyllä vastaanottaa ja kerjää sääliä vaikka ei kykenisi ottamaan toisia huomioon, tätä en tule koskaan ymmärtämään.

Pirjo on kiva nimi laitampa sen mun tytölleni! <3 Mun lapsuuskaverin äiti on Pirjo. :)

Olin jo  miettinnyt toista nimeä kiitti kun toit pirjon mieleeni! :) Pirjo... <3

Se"Pirjo" on kyllä ihmishirviö. Mutta näitä on.

Olen itse sairastanut vakavan depression, ja pahimmassa vaiheessa oli oma itsemurha lähellä. Minulla oli ja on hyviä ystäviä, jotka pitivät kiinni, tukivat. Mutta yksi oli poikkeus: olimme silloin läheisiä ja olimme puhuneet paljon myös itsemurhasta. Ystävän perheenjäsen oli tehnyt itsemurhan, kun ystävä oli lapsi.

Hädän hetkellä tietysti luotin, kuvittelin, että hän juuri ymmärtää tilanteen. Laitoin tekstarin, että tilanne on paha, tuntuu, että luovutan nyt. ---- Ei vastausta. Koskaan. Yhteiselle kaverillemme oli tämä "ystävä" päivitellyt, että oli törkeää tekstarilla tuollainen asia hänelle kertoa. Millä sitten? Kirjekyyhkyllä? En voinut soittaa, olin niin itkuinen. Ajattelin lisäksi, että tekstari häiritsisi vähemmän kuin soitto ilta-aikaan. En voinut kuvitellakaan tuollaista reaktiota. Pyysin apua. En voi kuvitella kenenkään muun ystäväni käyttäytyvän noin enkä ikinä itse kääntäisi selkääni apua pyytävälle ystävälle, vaikka tilanne olisi itselläni mikä.

Toivuin depressiosta terapian, lääkityksen ja hyvien ystävien avulla. Tämä "ystävä" jäi kyllä muistojen arkistoon, ja myöhemmin ymmärsin, että en menettänyt mitään muuta kuin oikuttelevan, tempoilevan ja epäluotettavan ihmisen, joka tosin oli antanut empaattisen ja kivan ihmisen vaikutelman.

En lukenut kuin ketjun alkupuolen, mutta ette te kans ymmärrä mitään te kommentoijat. Jos tulee huono olo niin tulee. Ei sitä voi itse valita. Ei sellainen ole ystävyyttä myöskään, että "koska minun ongelmani ovat suuria minulle niin kaikkien muidenkin pitää osata jakaa ne kanssani." 

Minusta aloittaja on lapsellinen. Tuossa esimerkissä oli selvää, että Pirjo ei tehnyt tuota ilkeyttään, vaan kykenemättömyyttään ja suri asiaa itsekin tai oli häpeissään. Eli ei tosiaankaan ollut täydellinen ystävä, mutta ei omasta syystään! Ja te vielä kehtaattekin tuomita. Hävetkää.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:40"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:37"]

Miten tuollainen "pirjo" voi olla yhtään kenenkään ystävä? Jokaiselle tulee jossain vaiheessa elämää isoja suruja ja kriisejä, jos vain riittävän vanhaksi elää. Ehkä pirjon ja kaltaistensa kannattaisi pitää sitten vain pelkkiä hyvänpäiväntuttuja.

[/quote]

Ja "pirjo" varmaan kantaa kaikki traumansa yksin, eikä 'rasita' niillä ympäristöään. Toivottavasti hänen traumansa oli tuore ja aktiivisesti hoidossa, muuten on aika vaikea elämä edessä.

[/quote]

Ja tämä teidän asenteenne on niin avuksi, niin avuksi! Saatana...

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 21:37"]

Miten tuollainen "pirjo" voi olla yhtään kenenkään ystävä? Jokaiselle tulee jossain vaiheessa elämää isoja suruja ja kriisejä, jos vain riittävän vanhaksi elää. Ehkä pirjon ja kaltaistensa kannattaisi pitää sitten vain pelkkiä hyvänpäiväntuttuja.

[/quote]

Anteeksi, mun piti alapeukuttaa tärä, sormi osui vahingossa yläpeukkuun. 

Kehtaat sinäkin vielä miettiä, miten Pirjo saa ustäviä? No ei mitenkään, jos kaikki ovat kuten aloittaja. Kaikki tukeni Pirjolle, ystävä sen sijaan varmasti löytää muitakin tukijoita, kuin ystäväpiirinsä heikon lenkin, eli Pirjon, joka on jotenkin lukossa tms. Ja jota muut katsovat OIKEASTI ILKEÄSTI oikeudekseen mollata. 

Olen itse joutunut kuuntelemaan muiden ulinoita milloin mistäkin asioista, yleensä suht pienistä. Itselläni kuoli jossain vaiheessa läheisiä oikein urakalla, mutta lähinnä ohimennen mainitsin asiasta, koska en halua kuormittaa ketään. Ainakin itseäni kuormittaa kaikkien omien ongelmien lisäksi se, jos toinen valittaa useinkin, kärsin nimittäin masennuksesta ja on vaikea käsitellä kaikkea kun muidenkin asiat jäävät pyörimään päähän ja mietin sitten heidän vointiaan. Voisin varmaan kuunnella jonkun murheita veljen itsemurhan jälkeen, mutta ymmärrän etteivät kaikki ehkä siihen pysty. Ei ole mistään ilkeydestä kyse.

Niin, TE olette OIKEASTI ilkeitä, eli niitä kalikoita, joihin kalahti. Toisin kuin Pirjo, joka kykenemättömyyttään joutui suojelemaan itseään - ja tosiaan menetti siinä ystävän. Jippii, hän ajatteli. Vai?