Oletko saanut päiväkodin henkilökunnalta moitteita kasvatustaidoistasi?
Esimerkiksi ettet ole ollut tarpeeksi jämäkkä jossain tilanteessa.
Kommentit (11)
En, mutta lapseni on huono syömään
kyllä!
3-v:lla oli ruokalappu jota siis pyysin pk:ssakin. Hänellä oli myös vaipat. Ei saanut pitää 3-v:tä enää pienenä, piti ajatella että on iso.
Ruokalappu lähti pk:ssa pois (otona en kai edes enää pitänyt sitä), vaipatkin jäi pois melko pian. Lapsi alkoi suuttumaan, jos sitä pidettiin pienenä (suuttuu edelleen). Nyt on siis 4v.
Eivät uskoneet minun näkemyksiä lapsen kehityksestä, tavoista (muihin asioihin liittyen). Lasta kiusattiin pk:ssa ja omahoitaja painoi asian villaisella. Lasta pelotti. Nyt ei enää (toivottavasti) kiusata.
No en todellakaan!
Eikä olisi oikein ammatillista suhtautumista, jos hoitaja rupeaisi tuollaiseen.
Lapseni ovat hyväkäytöksissiä, mutta se ei ole kokonaan minun ansiotani vaan osaksi myös ihan tuuria äly- ja temperamenttiarpajaisissa.
T. neljän äiti
En. Myöskään lasten taitoja ei ole arvosteltu.
Meinasin sanoa, että ei, mutta meillä on ihan samanlainen tilanne ollut kuin nelosella. Kolmevuotiasta painostettiin koko ajan olemaan isompi ja isompi, ja siitä tuli jatkuvasti sanomista. Sanoin joka kerran, että kolmevuotias on vielä pieni, hän saa olla pieni, ja jos teillä ei täällä riitä henkilökunta siihen että hoidatte pieniä lapsia kuten heitä kuuluu hoitaa, niin asia on vakava ja tarvitsette lisää työntekijöitä. Ei tästä sen jälkeen enää keskusteltu. Minusta on oikeasti törkeää, että siellä ne tädit istuu ringissä kyttäämässä pieniä lapsia ja kertomassa kuinka iso lapsen pitäisi olla ja kuinka säälittävää kolmevuotiaan on haluta olla vielä sylissä ja saada sitä huomiota ja hoivaa mitä hän ikätasonsa mukaisesti kuitenkin vielä tarvitsisi. Ja tätä kaikkea sanotaan hienosti "lapsen kasvun tukemiseksi".
[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 20:47"]
kyllä!
3-v:lla oli ruokalappu jota siis pyysin pk:ssakin. Hänellä oli myös vaipat. Ei saanut pitää 3-v:tä enää pienenä, piti ajatella että on iso.
Ruokalappu lähti pk:ssa pois (otona en kai edes enää pitänyt sitä), vaipatkin jäi pois melko pian. Lapsi alkoi suuttumaan, jos sitä pidettiin pienenä (suuttuu edelleen). Nyt on siis 4v.
Eivät uskoneet minun näkemyksiä lapsen kehityksestä, tavoista (muihin asioihin liittyen). Lasta kiusattiin pk:ssa ja omahoitaja painoi asian villaisella. Lasta pelotti. Nyt ei enää (toivottavasti) kiusata.
[/quote]
no on totuus nyt on että useimmat 3-vuotiaat eivät pidä ruokalappuja tai käytä vaippaa.
Lapseni sai katsoa jo ennen kouluikää midsomerin murhia. Tätä pidettiin kauheana. Lapsi ei koskaan pelännyt niitä, vaikka pelkäsi muumien mörköä.
Kyllä. Minulle sanottiin, etten voi kysyä lapselta, haluaako hän jäädä välipalalle, vaan aikuisen pitää tällaisista asioista päättää. Hain lasta siis juuri kun olivat menossa välipalalle. ( Kerroin tämän toisessakin ketjussa jo tänään.)
Joo, kaksivuotias ei ollut riittävän omatoiminen ja ujo. Pissi housuun, kun ohjaaja oli yksin 0-3-v ryhmässä, eikä poika hädissään saanut housuja alas, joten siitä tuli moitteita.
En. Mut kukaan mun kolmesta lapsesta ei ole osannut leikata "tarpeeksi hyvin" saksilla!