Kauhuissaan Kun vauva huutaa-ketjusta

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 08:15"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 07:31"]Täällä juuri heräiltiin puolitoistavuotiaan kanssa neljä tai olikohan viisi kertaa viime yönä. Ei tosin joka yö mene niin huonosti, mutta aina tulee näitä kausia, kun kukaan ei sitten nuku. Kyllä se käy kunnon päälle, kun on nyt kaksi vuotta enemmän tai vähemmän valvonut. Sitä ei ennen lapsia tajunnut, millaista on olla jatkuvassa univelassa. [/quote] Mutta miksi se lapsi ei nuku?

[/quote]

Joskus ei nuku hampaiden takia, joskus jonkun herkkyyskauden (juuri oppinut uuden taidon, eikä malta nukkua), joskus flunssan takia. Kesällä ei nukkunut kunnolla, kun aina oli liian kuuma. Hän osaa kyllä nukahtaa itse, ei se nukkumattomuus aina ole vanhemmista kiinni. Aloitimme kyllä itse nukahtamista harjoittelemaan aika myöhään, mutta minusta vain ei ollut huudattamaan lasta, eikä ole vieläkään.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:15"]Ap on aika naiivi. Ajattelee selvästi, että vauva on joku pehmoeläin tai lelu, mille tehdään välttämätön ja jonka kanssa ollaan sitten kun itselle sopii, ja kun ei sovi, vauvan on odotettava nätisti.

Jokainen ihminen on yksilö, myös vauva. Vauva ei osaa vielä ajatella syy-seuraussuhteita, vaan vietit suuntaavat vain hengissäpysymiseen. Aikanaan, kauan ennen sivistystä, ne vauvat selvisivät, jotka olivat kovaäänisimpiä huutajia ja vaativat tulla ruokituksi ja huomatuksi.

Jos haluat vauvallesi terveen kiintymyssuhteen ja luottamuksen ihmisiin, niin toki hänen kanssaan on oltava niin paljon kuin hän tarvitsee. Joku vauva kaipaa omaa rauhaa, joku ei.

Itsellänikin on kaksi lasta, joista toinen ei ole koskaan halunnut nukkua vieressä, siis ihan pikkuvauva-ajan jälkeen. On herkästi hikoileva eikä muutenkaan tykkää olla ihan liki kuin vähän aikaa. Ei ole ikinä tarvinnut totuttaa omaan huoneeseen, kun on nukkunut siellä aina. Hän on nyt 5v. ja edelleenkin rauhallinen ja "hitaasti lämpiävä" vieraita kohtaan, luonne on vähän pidättyvä. Tällainen lapsi ei luonnollisestikaan ole sitä seurallista tyyppiä, joka kaipaa koko ajan kosketusta, läheisyyttä ja sosiaalisuutta.

Toinen lapseni sen sijaan halusi aina olla lähellä. Nyt nelivuotiaana nukkuu edelleen meidän välissämme, koska muutoin heräilee öisin. Nukkukoon vaan, en usko että enää kymmenen vuoden kuluttua nukkuu. Vauvana kaipasi paljon lähelläoloa, muistan että oli jokin kausi, kun piti ottaa vessaan ja suihkuunkin mukaan. Koiraa ei voinut pissattaa kahta minuuttia ulkona pistäytyen ilman, että vauva oli mukana. Rintareppuun vaan, ja menoksi. Epäilin jo välillä, että hän kasvaa minuun tai isäänsä kiinni. Mutta koskaan en ole lasta "huvikseen" itkettänyt. Se ei karaise ketään, se opettaa pienelle vain sen, että hänen tarpeistaan ei välitetä, eikä hänellä ole arvoa.

Lapsen tarpeet huomioimalla olemme saaneet aika tasapainoisia lapsosia. Kun menivät hoitoon toisen ollessa 4 ja toisen 2, kumpikaan ei itkenyt perään, vaan luottivat vanhempiinsa: kyllä ne pian meidät hakevat. Kun vuoden päästä siitä vaihtoivat hoitopaikkaa, ei taaskaan mitään dramatiikkaa. Menevät iloisena päiväkotiin mutta juoksevat iloisena vastaankin kun haetaan.

Päiväkodissa juuri mainittiin, että meidän lapset vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta. Lastentarhanopettaja tuumasi, että se johtuu varmaasti siitä, että elellään perheenä kiireettömästi ja meillä on rutiinit. Niinhän meillä on, ja kiireettömyyteen pyritään joustamalla työajoissa yms.
[/quote]

No mun täytyy todeta, että meillä lapsi ei vaan voi nukkua vieressä. Se olisi riski. Molemmat pyöritään miehen kanssa unissamme ihan tolkuttomasti, myös toistemme päälle ja lattialle. Meillä vauvan on vaan pakko nukkua omassa vuoteessaan, koska en haluaisi liiskata häntä.

Mietin vaan... Jos alussa, ihan ekoina viikkoina, sitä vauvaa ei pidä sylissä 24/7, niin tuskin hän keksii edes vaatia, että niin pitäisi olla. Tai jos vauvaa ei ikinä nukuteta vanhempien vuoteeseen, niin tuskin 1kk ikäinen tajuaa, että sielläkin voisi nukkua, huudanpa, että pääsen sinne. En tarkoita, että vauvaa pitäisi loputtomiin huudattaa itsekseen jossain. Vaan jos nyt vaikka käy vessassa tai suihkussa tai tekee ruokaa ja vauva sen ajan itsekseen, niin miten se nyt on niin vaarallista?

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:23"]Itsesi ja lapsesi vuoksi: Lue muutama kirja lasten varhaisesta psykologisesta kehityksestä. Suosittelen esim. Keltikangas-Järvisen kirjoja.

Lapsi tarvitsee vuorovaikutusta, läheisyyttä ja tarpeisiinsa vastaamista, kehittyäkseen ihmiseksi. Sylissä kanniskelu ja hellittely ei mene koskaan hukkaan, vaikka olisi kuinka helppo lapsi. Mulla just nyt vauva nukkuu kantoliinassa sylissä päikkäreitä. Aika helppo lapsi, olisin varmasti saanut nukkumaan sänkyynkin, kun olisin vähän yrittänyt, mutta miksi laittasin lapsen pois läheltäni, kun nyt välillä jaksan nukuttaa tässäkin. Olisi saattanut pienellä kitinällä nukahtaa jopa ilman nukuttamatta, mutta sitä en edes viitsi kokeilla, en koe mitään tarvetta tehdä niin, kun on mahdollisuus pitää lapsi lähellään.

Mulla oli eka lapsi allerginen ja tarvitsi mm. paljon kanniskelua. Jälkikäteen elämässäni en ole minuuttiakaan katunut niistä hetkistä, joita pidin lasta lähelläni ja rauhoittelin, vaikka se olikin raskasta. Se oli ainoa oikea asia mitä saatoin silloin tehdä.

Jos kaipaat fysiologisia syitä lapsen pitämiselle sylissä, niin esim. ihokosketus erittää oksitosiinia teissä molemmissa, joka tuottaa mielihyvää ja kiintymystä. Tekee hyvää niin vauvan hyvinvoinnille, kuin omallesikin sekä teidän kiintymisellenne toisiinne. Suosittelen siis pitämään sitä vauvaa paljon lähellä, siten kiinnyt häneen. Kun kiinnyt, opit millainen ihminen sinun lapsenasi on ja paljon vuorovaikutusta ja kiintymystä auttaa sinua ymmärtämään häntä. Silloin sinun ei tarvitse kysellä milloin lapsi tarvitsee vastausta kaikkeen huutoonsa ja milloin se muuttuu uhmakiukuksi ja pitää alkaa asettamaan rajoja. Kun on henkisesti riittävän lähellä lasta, vaisto yleensä kertoo, ei siihen tarvitse ikärajoja. Ja se uhmaavakin lapsi tarvitsee joskus läheisyyttä ja äidin henkistä apua rauhoittuakseen. Ja joskus uhmaa, koska oikeasti tarvitsisi äidin huomiota, mutta ei osaa tai tajua pyytää.
[/quote]

Tuo mainittu tuttavani, supervaikean kouluikäisen äiti, piti vauvaa kiinni itsessään yli vuoden, koko ajan sylissä, jne. Miksei hän sitten oppinut, tuon teoriasi perusteella, ymmärtämään tän läheisyyden avulla, milloin lapsi kiukuttelee, jne. Nähdäkseni se, että antoi jo vauvalle periksi kaikessa, tuotti lapsen, joka alle kiuluikäisenä jo kävi psykiatrilla sen vuoksi, ettei kykene lainkaan hallitsemaan aggressioitaan. Ja vitsit, miten se lapsi onkin kiukkuinen ihan koko ajan.

Ap, tutustu kiintymyssuhdeteoriaan. Aloita vaikka täältä, mutta suosittelen perehtymään asiaan syvällisemminkin: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiintymyssuhdeteoria

Ei vauva mene rikki, vaikka olisi WC-käynnnin ajan itsekseen. Ei vaikka huutaisi välillä. Mutta jos sinulla on normaalit äidinvaistot, et edes halua antaa lapsen huutaa enempää kuin on pakko. Sinulla tulee tarve mennä nopeasti lapsen luo ja lohduttaa. Sen huudon kuuleminen alkaa tuntua äidistä itsestäänkin pian pahalta, jos on jokseenkin normaali suhde vauvaan. Silloin ottaa mieluummin sen vauvan vaikka mukaan suihkuun, koska lohduton itku tuntuu vaan niin pahalta tai jättää ruoan tekemättä. Ja niin sen kuuluukin tuntua, silloin äidin ja lapsen suhde toimii, kun äidillä tulee sisäinen pakko auttaa lasta niin, että itku loppuu.

Itse kuulemma nukuin yöt hyvin pienestä asti, mutta päiväunia en nukkunut ja hereillä olin jatkuvasti huomionkipeä, joten äiti ei meinannut edes vessaan päästä. Ei viihtynyt kovin kauan kotona. :P

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:23"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:21"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:07"] Itsenäisiä ja rohkeita mistäkin tuli siskoni kanssa. Esim 4-vuotiaana jo matkoilla menin innoissaan yksin ostamaan kioskista jätskiä tai ranskiksia, kun isä opetti pari fraasit vieraalla kielellä. [/quote]

Niin ymmärsithän että tuo omasta lapsestaan kirjoittanut tarkoitti, että koki onnistuneensa siinä lapsen kasvun ja kehityksen tukemisessa niin, että lapsesta tuli avoin ja luottavainen. Jos hänen lapsensa oli itkuinen ja herkkä, niin se ensimmäisen vuoden kanniskelu antoi eväät joilla pikkulapsi uskaltaa tutustua maailmaan rohkeasti, kun tietää että äiti on lähellä ja auttaa. Jos hänen lapsi oli muutenkin rauhallinen, niin ensimmäisen vuoden kanniskelusta ei ollut ainakaan haittaa lapselle, se ei tehnyt lapsesta takertuvaa ja neuroottista.

Jos lapsi on rauhallinen, helppo, tasainen, rytmikäs ja luottavainen, niin sen kanssa ei ole hirveän vaikeaa toimia väärin. Mutta jos lapsi on haastava, itkuinen, rytmitön, pelkää uusia asioita, takertuu äitiin jne., niin sen kanssa ei välttämättä riitäkään se mihin se syntyjään luottavaisempi lapsi tyytyy. Ei ole niin, että jokainen vauva olisi sellainen tyytyväinen ja tasainen, jos vanhemmat vain toimii oikein. Mutta sitä hermostuvampaakin vauvaa, samoin kuin kipeää vauvaa, voi auttaa tuntemaan olonsa turvallisemmaksi pikkuhiljaa. [/quote] Hankin tässä sitä, että mitä voin tehdä, että lapsi olisi jo lähtökohtaisesti tyytyväinen ja tasainen eikä siitä tulisi hermostuvaa ja takertuvaa.

[/quote]

Hyvällä tuurilla. Mitä enemmän tapaan lapsia (itsellä 3, ystäväpiirissä myriadi), sitä vakuuttuneempi olen siitä, että vauvan käyttäytyminen riippuu synnynnäisestä temperamentista.

Ja lakkaa taivaan nimessä puhumasta siskostasi, hänen käyttäytymisensä ei liity asiaan mitenkään. Ymmärrät varmaan, että joshaluat väittää, että äidin tai isän käyttäytyminen vaikuttaa ratkaisevasti vauvan yksin viihtymiseen, niin sen asian selvittämiseen tarvitaan iso joukko äiti-lapsipareja ja järjestelmällistä seurantaa, ei kenenkään lapsuusmuisteloita.

Yhteen asiaa uskon kuitenkin voitavan vaikuttaa, ja se on nukahtamisen opettaminen. Eli uskon, että kannattaa jossain vaiheessa alkaa laittaa vauva hereillä mutta unisena, kylläisenä ja tyytyväisenä sänkyyn ja antaa nukahtaa itsekseen. Me mokattiin tässä esikoisen kanssa ja hän ei koskaan oppinut rauhoittamaan itseään uneen. Toisaalta en katso, että meillä oli tässä hirveästi valinnanvaraa, koska esikoinen kirkui suoraa huutoa heti, jos hänet jätti yksin.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 15:38"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 09:23"]Itsesi ja lapsesi vuoksi: Lue muutama kirja lasten varhaisesta psykologisesta kehityksestä. Suosittelen esim. Keltikangas-Järvisen kirjoja. Lapsi tarvitsee vuorovaikutusta, läheisyyttä ja tarpeisiinsa vastaamista, kehittyäkseen ihmiseksi. Sylissä kanniskelu ja hellittely ei mene koskaan hukkaan, vaikka olisi kuinka helppo lapsi. Mulla just nyt vauva nukkuu kantoliinassa sylissä päikkäreitä. Aika helppo lapsi, olisin varmasti saanut nukkumaan sänkyynkin, kun olisin vähän yrittänyt, mutta miksi laittasin lapsen pois läheltäni, kun nyt välillä jaksan nukuttaa tässäkin. Olisi saattanut pienellä kitinällä nukahtaa jopa ilman nukuttamatta, mutta sitä en edes viitsi kokeilla, en koe mitään tarvetta tehdä niin, kun on mahdollisuus pitää lapsi lähellään. Mulla oli eka lapsi allerginen ja tarvitsi mm. paljon kanniskelua. Jälkikäteen elämässäni en ole minuuttiakaan katunut niistä hetkistä, joita pidin lasta lähelläni ja rauhoittelin, vaikka se olikin raskasta. Se oli ainoa oikea asia mitä saatoin silloin tehdä. Jos kaipaat fysiologisia syitä lapsen pitämiselle sylissä, niin esim. ihokosketus erittää oksitosiinia teissä molemmissa, joka tuottaa mielihyvää ja kiintymystä. Tekee hyvää niin vauvan hyvinvoinnille, kuin omallesikin sekä teidän kiintymisellenne toisiinne. Suosittelen siis pitämään sitä vauvaa paljon lähellä, siten kiinnyt häneen. Kun kiinnyt, opit millainen ihminen sinun lapsenasi on ja paljon vuorovaikutusta ja kiintymystä auttaa sinua ymmärtämään häntä. Silloin sinun ei tarvitse kysellä milloin lapsi tarvitsee vastausta kaikkeen huutoonsa ja milloin se muuttuu uhmakiukuksi ja pitää alkaa asettamaan rajoja. Kun on henkisesti riittävän lähellä lasta, vaisto yleensä kertoo, ei siihen tarvitse ikärajoja. Ja se uhmaavakin lapsi tarvitsee joskus läheisyyttä ja äidin henkistä apua rauhoittuakseen. Ja joskus uhmaa, koska oikeasti tarvitsisi äidin huomiota, mutta ei osaa tai tajua pyytää. [/quote] Tuo mainittu tuttavani, supervaikean kouluikäisen äiti, piti vauvaa kiinni itsessään yli vuoden, koko ajan sylissä, jne. Miksei hän sitten oppinut, tuon teoriasi perusteella, ymmärtämään tän läheisyyden avulla, milloin lapsi kiukuttelee, jne. Nähdäkseni se, että antoi jo vauvalle periksi kaikessa, tuotti lapsen, joka alle kiuluikäisenä jo kävi psykiatrilla sen vuoksi, ettei kykene lainkaan hallitsemaan aggressioitaan. Ja vitsit, miten se lapsi onkin kiukkuinen ihan koko ajan.

[/quote]

Miten mun lapsi ei ole tuollainen, vaikka hän oli vain sylissä siihen asti, kunnes oppi liikumaan ja senkin jälkeen paljon? Miksi kaikki aina sanoo meidän lapsesta (nyt 3-vuotias), että voiko olla noin mukavaa ja reipasta lasta?

Sillä, että vastaa vauvan tarpeisiin, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, ettei aseta rajoja silloin, kun niitä pitää asettaa. Vauva kyllä oppii olemaan vaatimatta huomiota, jos sitä ei anna, mutta se ei ole hyvä asia, vaan sitä kutsutaan deprivaatioksi. Voithan sä päättää jo etukäteen, että teet vauvastasi deprivoituneen, mutta ihmettelen, miksi ihmeessä niin pitää tehdä. Jos haluaa lapsen, niin eikö sille halua parasta?

Sun kannattaa muuten päästää irti näistä kahdesta lapsesta, siskostasi ja tästä, joka on mennyt pilalle. He eivät ole kaikki maailman lapset.

Voi olla, koliikkivauvat on sellaisia. Toki yleensä vauvat johonkin aikaan vuorokaudesta on vähän rauhallisempia ja saattavat nukkua muutaman pidemmän pätkän, mutta ei välttämättä. Mutta ei sille rauhallisellekaan vauvalle varsinaisesti ole hyväksi lojua pinnasängyssä päivät ja yöt ja käydä muualla vain pestävänä ja syötettävänä, kaikenlaiset vauvat tarvitsee eniten maailmassa kontaktia muihin ihmisiin ja niitä pitää siis pitää sylissä ja lähellä vaikka eivät itkisikään.

Kyllähän niitä hulluksi on jotkut tullut. Muistan kaksplussalta erään, jonka vauva taisi vielä 1 vuotiaanakin olla huono nukkuja. Ainakin puoli vuitta elivät sumussa kun lapsi itki koko ajan. Nukkui tosi huonosti. Oli jotain allergiaa joka ei meinannut selvitä. Lopulta pääsivät tuosta mutta äiti tunsi olonsa edelleen masentuneeksi ja tyhjäksi. Ei osannut olla enää onnellinen. Nykyään en tiedä.

Itselläni on ollut kaksi suht helppoa vauvaa jotka ei ole paljoa itkeneet, mutta se vauhti! Tällä hetkellä juoksee tyhjentämään roskista heti kun silmä välttää. Vilkkaita ja omapäisiä vaikkakaan paljon eivöt itkeskele. Tuntemasi vauva kuulostaa tosi rauhalliselta. Onhan niitäkin, mutta ei kannata olettaa että oma olisi noin rauhallinen.

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:48"]Voi olla, koliikkivauvat on sellaisia. Toki yleensä vauvat johonkin aikaan vuorokaudesta on vähän rauhallisempia ja saattavat nukkua muutaman pidemmän pätkän, mutta ei välttämättä. Mutta ei sille rauhallisellekaan vauvalle varsinaisesti ole hyväksi lojua pinnasängyssä päivät ja yöt ja käydä muualla vain pestävänä ja syötettävänä, kaikenlaiset vauvat tarvitsee eniten maailmassa kontaktia muihin ihmisiin ja niitä pitää siis pitää sylissä ja lähellä vaikka eivät itkisikään.
[/quote]
No tottakai sylissä myös, mutta ei nyt kai koko aikaa? Mietin vaan isoäitiäni, jolla oli 5 lasta ja hoiti yksin koko maatilan työt. Ei taatusti voinut kanniskella yhtä vauvaa sylissä koko päivää, kun piti lypsää, kyntää, tehdä polttopuita, kantaa vettä, tehdä ruokaa, jne.

Voi olla! Eka vuosi meni sumussa, päikkärit 15 min ja yöunet 6-8h usean herätyksen kanssa. Lapsi terve, ei alkuflunssan jälkeen mitään sairauksia, on vaan herkkäuninen ja läheisriippuvainen. Nyt 2,5v nukkui hyvin yöt, päiväunet maistuu, hieman osaa jo yksin puuhailla, en ole itse vielä toipunut ekasta vuodesta..

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:48"]Kyllähän niitä hulluksi on jotkut tullut. Muistan kaksplussalta erään, jonka vauva taisi vielä 1 vuotiaanakin olla huono nukkuja. Ainakin puoli vuitta elivät sumussa kun lapsi itki koko ajan. Nukkui tosi huonosti. Oli jotain allergiaa joka ei meinannut selvitä. Lopulta pääsivät tuosta mutta äiti tunsi olonsa edelleen masentuneeksi ja tyhjäksi. Ei osannut olla enää onnellinen. Nykyään en tiedä.

Itselläni on ollut kaksi suht helppoa vauvaa jotka ei ole paljoa itkeneet, mutta se vauhti! Tällä hetkellä juoksee tyhjentämään roskista heti kun silmä välttää. Vilkkaita ja omapäisiä vaikkakaan paljon eivöt itkeskele. Tuntemasi vauva kuulostaa tosi rauhalliselta. Onhan niitäkin, mutta ei kannata olettaa että oma olisi noin rauhallinen.
[/quote]

No mä lähdin siitä oletuksesta, että normaalisti lapset on rauhallisia ja jotain on tehty väärin, jos eivät ole. Ja haluaisin välttää sen väärän kasvatuksen, joka tuottaa levottomia lapsia. Me esim siskoni kanssa olimme leikki-ikäisinä sellaisia, että meidät voi ottaa mukaan vaikka liikeneuvotteluun. Kun meille antoi esim piirustusvälineet, pari pikkulelua, kirjan, istuimme tyytyväisinä paikoillamme omiamme touhuten.

Mietin vaan, miten voi palata töihin, kun lapsi 9kk, jos yli vuosi on tuollaista?

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:51"][quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:48"]Voi olla, koliikkivauvat on sellaisia. Toki yleensä vauvat johonkin aikaan vuorokaudesta on vähän rauhallisempia ja saattavat nukkua muutaman pidemmän pätkän, mutta ei välttämättä. Mutta ei sille rauhallisellekaan vauvalle varsinaisesti ole hyväksi lojua pinnasängyssä päivät ja yöt ja käydä muualla vain pestävänä ja syötettävänä, kaikenlaiset vauvat tarvitsee eniten maailmassa kontaktia muihin ihmisiin ja niitä pitää siis pitää sylissä ja lähellä vaikka eivät itkisikään.
[/quote]
No tottakai sylissä myös, mutta ei nyt kai koko aikaa? Mietin vaan isoäitiäni, jolla oli 5 lasta ja hoiti yksin koko maatilan työt. Ei taatusti voinut kanniskella yhtä vauvaa sylissä koko päivää, kun piti lypsää, kyntää, tehdä polttopuita, kantaa vettä, tehdä ruokaa, jne.
[/quote]

5. Jatkaa
Elämä on täynnä valintoja. Lapsia on jätetty tupaan yksin kun emäntä on mennyt lypsylle ja muita ei ole ollut hoitamassa. Tai jos on viisi lasta, ei voi huomioida yhtä paljon yksittäistä lasta kuin yhden lapsen äiti( muut lapset toimivat yleensä hyvinä seuralaisina). Minä seurasin vaistoani jonka mukaan on VÄÄRIN jättää itkevä lapsi huomioimatta. Vauvalla on syynsä itkeä, ei vauva kiusallaan vingu tai " opi " väärille tavoille ja " oppii hypyttämään" äitiään. Minä halusin osoittaa lapselleni että hänellä on väliä. Itkun huomioimatta jättämisellä lapsi oppii että yksin on pärjättävä. Oma lapseni , nyt 2,5v , on itsenäinen, rohkea, uskaltaa ottaa etäisyyttä koska luottaa minuun ja tietää että olen turvana. Rohkaisuksi riittää pelkkä sana välillä, äidin helmoista ei aina ole tarvetta tulla hakemaan vauhtia. En vaihtaisi ensimmäistä vuotta pois, koska oli sen arvoinen. Tekisin myös seuraavan kanssa samoin.

Itsenäisiä ja rohkeita mistäkin tuli siskoni kanssa. Esim 4-vuotiaana jo matkoilla menin innoissaan yksin ostamaan kioskista jätskiä tai ranskiksia, kun isä opetti pari fraasit vieraalla kielellä.

Oma esikoinen huusi 24/7. On kannettu kantorepussa pitkään. Kun koliikki helpotti, alta kuoriutui iloinen avoin lapsi. Oltiin ihmeissään kakkosen kanssa kun hän ei yölläkään huutanut. Ei tajuttu, että on olemassa vauvoja, jotka eivät huuda kurkku suorana.

Oma isäni on ollut koliikkivauva vuonna 1940. Kyllä tarina kertoo miten häntä kannettiin vuorotelleen jatkuvasti ja hänelle laulettiin. Eli ainakin tuolloin on hommat hoidettu kuten nykyään.

Koliikkia esiintyy kaikissa kulttuureissa. Vauvoja on sidottu äitiin aina eri viritelmillä aina.

Ennen vanhaan on vauvoja myös huumattu alkoholilla, että ovat hiljaa siellä korissaan kun on pakko tehdä töitä. Näin tehdään yhä joissain kulttuureissa.

Rauhallisten lasten vanhemmat mielellään ajattelee, että ovat kasvattaneet lapsensa niin hienosti. Voi se olla tietysti sitä vanhempien erinomaisuuttakin, mutta luultavammin kyse on synnynnäisistä temperamenttieroista. Tosi tosi rauhallisten osalta ehkä myös jostakin huolestuttavammasta, siis että onko jotakin pielessä jos lapsi on poikkeuksellisen rauhallinen ja huomaamaton. Kyllä ihminen keksii vaikka minkälaista omasta mielestään hyvää ja toimivaa ideaa, jotka onkin laajemmin ajateltuna vahingollisia. Tyypillinen esimerkki se ettei reagoida itkuun, siis opetetaan vauvalle että itku on turhaa, kukaan ei tule. Vanhempi on varmaan tyytyväinen itseensä kun on ollut jämäkkä ja opettanut vauvansa rauhoittamaan itsensä eikä ole tehnyt niin kuin naapurin rouva joka on opettanut vauvansa itkemään joka asiasta. Mutta oikeasti itkemään jätetty vauva on rauhoittunut siksi, että lapsi ikään kuin "sammuu", valtava stressi säilyy mutta voimia ei tuhlata turhaan toimintaan vaan säästetään ne elossa pysymiseen.

Jos aiot hankkia lapsia ja tämä valvomis/kanniskelu/itkuasia sua oikeasti vaivaa, niin lue vaikka niistä temperamenttityypeistä. Mutta on ihan mahdollista että jos itse olet temperamentiltäsi rauhallinen ja löydät lapsen isäksi rauhallisen miehen, että teidänkin lapsi on ihan rauhallinen ja helppo tapaus, kunhan ei ole mitään sairautta.

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:55"][quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:48"]Kyllähän niitä hulluksi on jotkut tullut. Muistan kaksplussalta erään, jonka vauva taisi vielä 1 vuotiaanakin olla huono nukkuja. Ainakin puoli vuitta elivät sumussa kun lapsi itki koko ajan. Nukkui tosi huonosti. Oli jotain allergiaa joka ei meinannut selvitä. Lopulta pääsivät tuosta mutta äiti tunsi olonsa edelleen masentuneeksi ja tyhjäksi. Ei osannut olla enää onnellinen. Nykyään en tiedä.

Itselläni on ollut kaksi suht helppoa vauvaa jotka ei ole paljoa itkeneet, mutta se vauhti! Tällä hetkellä juoksee tyhjentämään roskista heti kun silmä välttää. Vilkkaita ja omapäisiä vaikkakaan paljon eivöt itkeskele. Tuntemasi vauva kuulostaa tosi rauhalliselta. Onhan niitäkin, mutta ei kannata olettaa että oma olisi noin rauhallinen.
[/quote]

No mä lähdin siitä oletuksesta, että normaalisti lapset on rauhallisia ja jotain on tehty väärin, jos eivät ole. Ja haluaisin välttää sen väärän kasvatuksen, joka tuottaa levottomia lapsia. Me esim siskoni kanssa olimme leikki-ikäisinä sellaisia, että meidät voi ottaa mukaan vaikka liikeneuvotteluun. Kun meille antoi esim piirustusvälineet, pari pikkulelua, kirjan, istuimme tyytyväisinä paikoillamme omiamme touhuten.
[/quote]

Ja kas miten ymmärtäväinen ja viisas sinusta tulikaan!

Mutta kamalaa jos hätääsi ei ole vastattu vauvana?

Oman 6-vuotiaani voi ottaa mukaan kokoukseen jos on tarve. On reipas ja iloinen. Häntä kannettiin masukipujen vuoksi montakuukautta. Ei nukkunut vaunuissa tai sängyssä.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:13"]Ennen vanhaan on vauvoja myös huumattu alkoholilla, että ovat hiljaa siellä korissaan kun on pakko tehdä töitä. Näin tehdään yhä joissain kulttuureissa.

Rauhallisten lasten vanhemmat mielellään ajattelee, että ovat kasvattaneet lapsensa niin hienosti. Voi se olla tietysti sitä vanhempien erinomaisuuttakin, mutta luultavammin kyse on synnynnäisistä temperamenttieroista. Tosi tosi rauhallisten osalta ehkä myös jostakin huolestuttavammasta, siis että onko jotakin pielessä jos lapsi on poikkeuksellisen rauhallinen ja huomaamaton. Kyllä ihminen keksii vaikka minkälaista omasta mielestään hyvää ja toimivaa ideaa, jotka onkin laajemmin ajateltuna vahingollisia. Tyypillinen esimerkki se ettei reagoida itkuun, siis opetetaan vauvalle että itku on turhaa, kukaan ei tule. Vanhempi on varmaan tyytyväinen itseensä kun on ollut jämäkkä ja opettanut vauvansa rauhoittamaan itsensä eikä ole tehnyt niin kuin naapurin rouva joka on opettanut vauvansa itkemään joka asiasta. Mutta oikeasti itkemään jätetty vauva on rauhoittunut siksi, että lapsi ikään kuin "sammuu", valtava stressi säilyy mutta voimia ei tuhlata turhaan toimintaan vaan säästetään ne elossa pysymiseen.

Jos aiot hankkia lapsia ja tämä valvomis/kanniskelu/itkuasia sua oikeasti vaivaa, niin lue vaikka niistä temperamenttityypeistä. Mutta on ihan mahdollista että jos itse olet temperamentiltäsi rauhallinen ja löydät lapsen isäksi rauhallisen miehen, että teidänkin lapsi on ihan rauhallinen ja helppo tapaus, kunhan ei ole mitään sairautta.
[/quote]

No mun sisko ei huutanut. Kuin silloin, jos vaippa märkä. Äiti ruokki hänet säännöllisesti, niin nälkää ei tarvinnut itkeä. Olin lähes 8-v, kun hän syntyi ja muistan hyvin.

Olen nyt raskaana ja tuon toisen ketjun perusteella aloin miettiä, että voiko jotain tehdä raskausaikana ja heti lapsen synnyttyä, että tukisi sitä rauhallisuutta. Mies on kuulemma vauvana ollut hyvin rauhallinen. Söi, nukkui ja hereillä killitteli uteliaana ympäristöä kopassaan.