Kauhuissaan Kun vauva huutaa-ketjusta

Oon ite kuulemma nukkunut ekan kerran yöt ilman heräilyä 3-vuotiaana. Että kyllä se pikkulapsi aika voi toisille olla aika rankkaa, jos ei saa moneen vuoteen nukuttua kunnolla.

Ap ei koskaan käynyt koulussa, kavereiden, tai sukulaisten luona ilman siskoansa? Vuorokauden ympäri oli seuraamassa siskoaan? Eihän kaikki edes herää vauvan itkuun niin entä jos nukuit ja siskosi itki silloin? Jos vanhemmat nykyään puhuvat että niin se vaan Vauva lattialla makasi ja naureskeli, ei tarkoita oikeasti että sitä se oli koko ajan vaan että se on jäänyt lämpimänä muistona mieleen. 

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 01:14"][quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:51"][quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:48"]Voi olla, koliikkivauvat on sellaisia. Toki yleensä vauvat johonkin aikaan vuorokaudesta on vähän rauhallisempia ja saattavat nukkua muutaman pidemmän pätkän, mutta ei välttämättä. Mutta ei sille rauhallisellekaan vauvalle varsinaisesti ole hyväksi lojua pinnasängyssä päivät ja yöt ja käydä muualla vain pestävänä ja syötettävänä, kaikenlaiset vauvat tarvitsee eniten maailmassa kontaktia muihin ihmisiin ja niitä pitää siis pitää sylissä ja lähellä vaikka eivät itkisikään.
[/quote]
No tottakai sylissä myös, mutta ei nyt kai koko aikaa? Mietin vaan isoäitiäni, jolla oli 5 lasta ja hoiti yksin koko maatilan työt. Ei taatusti voinut kanniskella yhtä vauvaa sylissä koko päivää, kun piti lypsää, kyntää, tehdä polttopuita, kantaa vettä, tehdä ruokaa, jne.
[/quote]

Entisaikaan taloissa oli myös piikoja ja toisaalta isosisarukset joutuivat jo n. 10-vuotiaasta lähtien huolehtimaan lähes täysin nuoremmista sisaruksistaan.
[/quote]

Mummollani ei todellakaan ollut piikaa tai retkiä apunaan. Vanhin lapsi oli 9v, kun vauva syntyi ja kävi koulua muualla kuin kotipaikkakunnalla.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 07:15"]Ap:n pakko olla joku teini-ikäinen provo. Kuulostaa myös ihan Lamppu sammuu -Elsalta: hyvä vauva on hiljainen ja näkymätön vauva.

Vauvat ovat luonteeltaan erilaisia, voi olla sairautta jne. Vauva ei koskaan itke huvikseen, vittuillakseen tai pompottaakseen vanhempiaan. Vauvalla ei ole samanlaista aikakäsitystä kuin aikuisella. Hän elää hetkessä ja jos hän itkee, on hänellä hätä. Vaikka olisi saanut ruokaa ja puhtaan vaipan. (Sinusta sai käsityksen, että kunhan vauvalla on kuiva vaippa ja mahassa ruokaa, niin hänen pitäisi olla tyytyväisenä yksin kopassaan.) Vauvakin on ihminen ja eniten hän kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen sekä perustarpeiden tyydyttämistä. Ihan pelottavan kuuloista, että ap:ole on tulossa lapsi, sellainen ajatusmaailma hänellä on.
[/quote]

On sitten pakko tahallaan ymmärtää väärin? Kirjoitinhan, että vauvan kanssa kuuluu myös leikkiä ja seurustella. Mutta kun perustarpeet ja seurustelut on hoidettu, niin kyllä minusta hänen tulee oppia myös viihtymään välillä yksikseen. Ei se nyt voi mennä niin, että joku pitelee vauvaa 24/7.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 07:28"]Oma äitini oli hermoromahduksen ja luovuttamisen partaalla, kun itse en nukkunut kuin maksimissaan kaksi tuntia putkeen aina 1-vuotiaaksi saakka. Yöllä siis heräsin vaikka kuinka monta kertaa itkemään ja äitini yleensä oli se, joka joutui heräämään hoitamaan minua. Olin jo hänen neljäs lapsensa, mutta kaikista vaivalloisin mitä tähän heräilyyn nyt tuli.
[/quote]

No sitähän minä tässä haen, että mistä tuollainen voi johtua.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 07:31"]Täällä juuri heräiltiin puolitoistavuotiaan kanssa neljä tai olikohan viisi kertaa viime yönä. Ei tosin joka yö mene niin huonosti, mutta aina tulee näitä kausia, kun kukaan ei sitten nuku. Kyllä se käy kunnon päälle, kun on nyt kaksi vuotta enemmän tai vähemmän valvonut. Sitä ei ennen lapsia tajunnut, millaista on olla jatkuvassa univelassa.
[/quote]

Mutta miksi se lapsi ei nuku?

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 01:18"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 01:14"]Temperamentilla ei välttämättä ole vaikutusta vauvaiän itkuihin. Esikoiseni oli vauvana temperamenttinen, huusi paljon, nauroi paljon. Tunteet laidasta laitaan ja niin on edelleen. Nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 1,5 vuotiaana.
Kuopus taas oli helppo vauva yli puolivuotiaana. Sitä ennen huusi refluksin takia koko ajan. Ja sylissä oli paras. Menin töihin kun kuopus oli 10kk. Vauva heräsi silloin vielä 2-3krt yössä. Nyt vuotta myöhemmin herää edelleen kerran yössä. Töissä käyn, nukun 7-8h yössä. Jotenkin tämän vain kestää. Vauvat on erilaisia. Kaverilla 3 lasta joista 2 ensimmäistä nukkui syntymästä asti koko yön heräämättä. Kolmas oli tavallinen yöheräilijä, heräsi 2-4krt yössä. Kaveri sanoi että jos kaksi ekaa olisivat olleet samanlaisia niin tuskin olisi kolmatta tehnyt.

Meillä on heräilty välillä jopa tunnin välein öisin. 15 vuoden päästä niitä ei saa sängystä ylös millään...
[/quote]

Minun esikoinen oli ihan normaalisti nukkuva vauva eli itki n. 2-8 kertaa yössä ensimmäisen vuoden. Toisena vuonna 2-4 kertaa ja vielä kolmantena vuonna 1-3 kertaa yössä heräili ja piti uudelleen peitellä.

Päiväunia nukkunut ihan ok, tunnista pariin tuntiin nyt isompana.

[/quote]

Ihan uteliaisuudesta. Onko nämä heräilevät vauvat ja lapset nukkuneet samassa vai eri huoneessa kuin vanhempansa? Ymmärsin, että 4kk iässä vauvan vatsalaukku alkaa olla sen kokoinen, että illalla syödyllä ruoalla pitäisi pärjätä läpi yön. Eli sen ikäisenä pitäisi alkaa nukkua täysiä öitä pikkuhiljaa.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 01:05"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:59"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:56"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:48"]Lue lapsen kehityksestä. Vauvalle periksi antamisen käsite on täysin naurettava. Ei pieni vauva osaa esim. tahallaan kerjätä huomiota tai manipuloida vanhempiaan.
[/quote]
No mites sitten tuosta tuttavan lapsesta, joka on aina, vauvasta asti, saanut kaikki tahtonsa läpi ja tehty juuri, kuin hän on vinkaissut, on tullut lähes ihmishirviö, jonka kanssa muut vanhemmat ei halua lastensa leikkivän? Ja kuka haluaisi leikkiä tyypin kanssa, joka vetää kuonoon, jos ei tehdä, kuten hän haluaa.
[/quote]

Sillä vauva-ajalla ei ole ton kans mitään tekemistä. Lapsi on hemmoteltu pilalle vauva-ajan jälkeen. Ja sen vanhemmat ovat toki olleet yhtä pihalla lastenkasvatuksesta kuin sinä olet noine "antaa vauvalle kaikessa periksi"-juttuinesi.
[/quote]

Mutta se, miten lasta on kohdeltu myöhemmin on suoraa jatkoa sille, miten häntä on kohdeltu vauvana. Missä menee raja, että eilen sama käytös oli vauvan tärkeää huomioimista ja huomenna se sama toiminta onkin hemmottelua?
[/quote]

Tähän olisi oikeasti kiva saada näkemyksiä. Että mihin vedetään se raja?

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 08:21"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 01:05"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:59"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:56"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:48"]Lue lapsen kehityksestä. Vauvalle periksi antamisen käsite on täysin naurettava. Ei pieni vauva osaa esim. tahallaan kerjätä huomiota tai manipuloida vanhempiaan.
[/quote]
No mites sitten tuosta tuttavan lapsesta, joka on aina, vauvasta asti, saanut kaikki tahtonsa läpi ja tehty juuri, kuin hän on vinkaissut, on tullut lähes ihmishirviö, jonka kanssa muut vanhemmat ei halua lastensa leikkivän? Ja kuka haluaisi leikkiä tyypin kanssa, joka vetää kuonoon, jos ei tehdä, kuten hän haluaa.
[/quote]

Sillä vauva-ajalla ei ole ton kans mitään tekemistä. Lapsi on hemmoteltu pilalle vauva-ajan jälkeen. Ja sen vanhemmat ovat toki olleet yhtä pihalla lastenkasvatuksesta kuin sinä olet noine "antaa vauvalle kaikessa periksi"-juttuinesi.
[/quote]

Mutta se, miten lasta on kohdeltu myöhemmin on suoraa jatkoa sille, miten häntä on kohdeltu vauvana. Missä menee raja, että eilen sama käytös oli vauvan tärkeää huomioimista ja huomenna se sama toiminta onkin hemmottelua?
[/quote]

Tähän olisi oikeasti kiva saada näkemyksiä. Että mihin vedetään se raja?
[/quote]

No se raja vedetään varmaan siihen, että milloin se lapsi on sen ikäinen , että tajuaa tahalleen kiukutella/manipuloida/saada tahtoaan läpi ?
Vailla syvää tietoa asiasta nyt maalaisjärjellä ajatellen , luuletko tosiAam että alle vuoden ikäinen muka itkullaan manipuloisi tai haluaisi vain huomiota tms? Tottakai jos sama meno jatkuu 5vuotiaaana niin eri jutttu.

T Lapseton

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:50"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:47"]Ap olet täydellisen pihalla vauvanhoidossa. Toivon että lapsesi on normaalisti itkevä lapsi eikä mikään mykkä nukke. Opit elämän realiteetteja, tekee sulle varmasti hyvää. :) [/quote] Mun siskoni ei ollut mykkä nukke vaan hymyili, naureskeli ja jokelteli paljon. Jos hän alkoi itkeä, riitti, kun otin tyynyn, menin sen taakse piiloon, kurkistin tyynyn takaa ja sanoin kukkuu, niin johan alkoi nauraa. Onko sinulla yleensäkin tapana toivoa pahoja asioita ahdistuneille ihmisille? Kannattaisi hakeutua terapiaan.

[/quote]

Normaalisti itkevä lapsi = pahoja asioita?? Jestas.. 

Ymmärrä jo, että olet ollut aika pieni silloin kun siskosi oli vauva. Jos sinulla ei ole harvinainen kyky muistaa ihan kaikkea, et muista kaikkea. Se voi olla että siskosi on itkenyt yöllä, mutta äitisi on kanniskellut häntä ympäri taloa, ettei muut heräisi. Minunkin siskoni luuli että minä vain hymyilin ja nauroin kun olin vauva, vaikka totuus oli että jos äitini ei olisi kanniskellut minua ympäriinsä, olisi kaikki muutkin olleet hereillä yöt..

Neuvolasta saa suut ja korvat täyteen kirjassa ja lappusta, joissa kerrotaan vaikkapa siitä vauva itkusta ja koliikista. Lue ne.

Ohis

Jos haluat tasapainoisen lapsen, kannattaa vastata vauvan tarpeisiin heti, kun niitä ilmenee. Jos yrität "kasvattaa" vauvaa niin, ettet vastaa itkuun, vauvasta kasva turvaton. Huudattaminen vaikuttaa vauvan aivojen kehittymiseen mm. niin, että hän reagoi koko elämänsä ajan huonommin stressiin.

Vauvalle ei "anneta periksi", koska vauva ei osaa ajatella syy-seuraussuhteita. Vauva ei edes pitkään aikaan tiedä olevansa äidistä erillinen olento. Vauvalle tärkein asia on se, että saa olla vanhempien lähellä.

Meillä esikoinen ei ollut koliikkivauva, mutta hän ei halunnut olla esim. lattialla lainkaan, ennen kuin oppi liikkumaan. Hän oli aina sylissä. Siinä ollessaan oli tyytyväinen ja rauhallinen, monet kysyivätkin, eikö tuo vauva koskaan itke. 

Siinä vaiheessa, kun lapsen oma tahto kehittyy, pitää alkaa miettiä rajoja ja sen sellaista. Tämä tapahtuu eri lapsilla eri iässä ja sitä kutsutaan uhmaiäksi.

Mä taas oon kauhuissani sun ajatuksista! Ehkä omassa perusturvallisuudessasi on häikkää, kun epäilet, että vauva yrittää pompottaa ja se pitää panna kuriin!

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 08:15"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 07:28"]Oma äitini oli hermoromahduksen ja luovuttamisen partaalla, kun itse en nukkunut kuin maksimissaan kaksi tuntia putkeen aina 1-vuotiaaksi saakka. Yöllä siis heräsin vaikka kuinka monta kertaa itkemään ja äitini yleensä oli se, joka joutui heräämään hoitamaan minua. Olin jo hänen neljäs lapsensa, mutta kaikista vaivalloisin mitä tähän heräilyyn nyt tuli.
[/quote]

No sitähän minä tässä haen, että mistä tuollainen voi johtua.
[/quote]

Vaikka mistä, miljoonasta eri asiasta. Ei vauva ole robotti, ei se nuku aina ja automaattisesti tuntikausia, kun maha on täynnä.

Kuulostaa vähän siltä, että sinun mielestäsi muut äidit vain toimivat väärin? Ts mielestäsi vauva ei koskaan itke tai valvo, jos äiti vain toimii oikein. Vauva on kuitenkin yksilö, ihminen. Ei kukaan ihminen toimi robottimaisesti.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 08:15"]

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 07:31"]Täällä juuri heräiltiin puolitoistavuotiaan kanssa neljä tai olikohan viisi kertaa viime yönä. Ei tosin joka yö mene niin huonosti, mutta aina tulee näitä kausia, kun kukaan ei sitten nuku. Kyllä se käy kunnon päälle, kun on nyt kaksi vuotta enemmän tai vähemmän valvonut. Sitä ei ennen lapsia tajunnut, millaista on olla jatkuvassa univelassa. [/quote] Mutta miksi se lapsi ei nuku?

[/quote]

No joskus ne eivät vain nuku. Aikuisissakin on huonoja nukkujia, hekin ovat usein olleet huonoja nukkujia vauvoista lähtien. Sitten on niitä, jotka nukahtavat helposti ja nukkuvat vaikka vieressä porattaisiin jotain.

Lue nyt hyvä ihminen niitä oppaita. Osta vaikka joku "vauvan ensimmäinen vuosi" tyylinen opaskirja. 

Ja jos olet tosissaan sitä mieltä, että itkevän vauvan voi ihan noin vain käyttää lattialle huutamaan, koska "perustarpeet on tyydytetty, eikä se voi ilman syytä itkeskellä", niin olet aika tunteeton.

Me nukutaan kaikki samassa huoneessa, vanhemmat, 2-vuotias ja vauva 10kk. Isompi sisarus herää hyvin harvoin, vaikka vauva itkee täysillä yöllä siinä vieressä. Yöllä uni on sikeää ja on myös varmaankin tottunut. Päivällä heräisi kyllä vauvan itkuun. Meilläkin isosisko varmasti kertoja muille, ettei vauva itke öisin.

[quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 08:21"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 01:05"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:59"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:56"][quote author="Vierailija" time="12.09.2014 klo 00:48"]Lue lapsen kehityksestä. Vauvalle periksi antamisen käsite on täysin naurettava. Ei pieni vauva osaa esim. tahallaan kerjätä huomiota tai manipuloida vanhempiaan.
[/quote]
No mites sitten tuosta tuttavan lapsesta, joka on aina, vauvasta asti, saanut kaikki tahtonsa läpi ja tehty juuri, kuin hän on vinkaissut, on tullut lähes ihmishirviö, jonka kanssa muut vanhemmat ei halua lastensa leikkivän? Ja kuka haluaisi leikkiä tyypin kanssa, joka vetää kuonoon, jos ei tehdä, kuten hän haluaa.
[/quote]

Sillä vauva-ajalla ei ole ton kans mitään tekemistä. Lapsi on hemmoteltu pilalle vauva-ajan jälkeen. Ja sen vanhemmat ovat toki olleet yhtä pihalla lastenkasvatuksesta kuin sinä olet noine "antaa vauvalle kaikessa periksi"-juttuinesi.
[/quote]

Mutta se, miten lasta on kohdeltu myöhemmin on suoraa jatkoa sille, miten häntä on kohdeltu vauvana. Missä menee raja, että eilen sama käytös oli vauvan tärkeää huomioimista ja huomenna se sama toiminta onkin hemmottelua?
[/quote]

Tähän olisi oikeasti kiva saada näkemyksiä. Että mihin vedetään se raja?
[/quote]

Vauva ei pompota vanhempiaan koskaan, hänellä on aina aito hätä. Kyllä sinä sitten omasta lapsestasi näet, millaista on uhmakiukku vaikkapa kaksivuotiaana ja sellainen, että "en lähde täältä kaupasta ennen kuin ostat tuon lelun, siihen asti raivoan tässä lattialla".

Oletko oikeasti tyhmä vai jankkaatko vain huviksesi?

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:51"]

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:48"]Voi olla, koliikkivauvat on sellaisia. Toki yleensä vauvat johonkin aikaan vuorokaudesta on vähän rauhallisempia ja saattavat nukkua muutaman pidemmän pätkän, mutta ei välttämättä. Mutta ei sille rauhallisellekaan vauvalle varsinaisesti ole hyväksi lojua pinnasängyssä päivät ja yöt ja käydä muualla vain pestävänä ja syötettävänä, kaikenlaiset vauvat tarvitsee eniten maailmassa kontaktia muihin ihmisiin ja niitä pitää siis pitää sylissä ja lähellä vaikka eivät itkisikään. [/quote] No tottakai sylissä myös, mutta ei nyt kai koko aikaa? Mietin vaan isoäitiäni, jolla oli 5 lasta ja hoiti yksin koko maatilan työt. Ei taatusti voinut kanniskella yhtä vauvaa sylissä koko päivää, kun piti lypsää, kyntää, tehdä polttopuita, kantaa vettä, tehdä ruokaa, jne.

[/quote]

Joo, ei voinut ei. Tuohon aikaan ei vielä tiedetty hölkäsen pölähtämää varhaisen vuorovaikutuksen merkityksestä. Ajateltiin, että ensimmäiset vuodet ovat "ihan sama, kun ne ei mitään muista". Nykyisin tiedetään, että nimenomaan ne ovat ne merkityksellisimmät vuodet lapsen myöhemmälle kehitykselle.

Ennen ei myöskään ollut rankaistavaa kurittaa fyysisesti lapsia, antaa niiden touhuta ominensa niin uimassa kuin muuallakin. Nykyisin lastensuojelulla olisi melkein joka perheelle sanottavaa, jos toimittaisiin kuten ennen.

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:55"]

[quote author="Vierailija" time="11.09.2014 klo 23:48"]Kyllähän niitä hulluksi on jotkut tullut. Muistan kaksplussalta erään, jonka vauva taisi vielä 1 vuotiaanakin olla huono nukkuja. Ainakin puoli vuitta elivät sumussa kun lapsi itki koko ajan. Nukkui tosi huonosti. Oli jotain allergiaa joka ei meinannut selvitä. Lopulta pääsivät tuosta mutta äiti tunsi olonsa edelleen masentuneeksi ja tyhjäksi. Ei osannut olla enää onnellinen. Nykyään en tiedä. Itselläni on ollut kaksi suht helppoa vauvaa jotka ei ole paljoa itkeneet, mutta se vauhti! Tällä hetkellä juoksee tyhjentämään roskista heti kun silmä välttää. Vilkkaita ja omapäisiä vaikkakaan paljon eivöt itkeskele. Tuntemasi vauva kuulostaa tosi rauhalliselta. Onhan niitäkin, mutta ei kannata olettaa että oma olisi noin rauhallinen. [/quote] No mä lähdin siitä oletuksesta, että normaalisti lapset on rauhallisia ja jotain on tehty väärin, jos eivät ole. Ja haluaisin välttää sen väärän kasvatuksen, joka tuottaa levottomia lapsia. Me esim siskoni kanssa olimme leikki-ikäisinä sellaisia, että meidät voi ottaa mukaan vaikka liikeneuvotteluun. Kun meille antoi esim piirustusvälineet, pari pikkulelua, kirjan, istuimme tyytyväisinä paikoillamme omiamme touhuten.

[/quote]

Mun 6-vuotias poika oli myös tuollainen rauhallinen piirtelijä, mutta vauvana sitä piti viihdyttää ihan koko ajan. Lapset ovat sellaisia kuin ovat, kun tuo impulssikontrolli ei vielä suuremmin vaivaa.  Me aikuisetkin ollaan keskenämme hyvin erilaisia, mutta se ei vaan näy samalla tavalla ulospäin.

Ap on aika naiivi. Ajattelee selvästi, että vauva on joku pehmoeläin tai lelu, mille tehdään välttämätön ja jonka kanssa ollaan sitten kun itselle sopii, ja kun ei sovi, vauvan on odotettava nätisti.

Jokainen ihminen on yksilö, myös vauva. Vauva ei osaa vielä ajatella syy-seuraussuhteita, vaan vietit suuntaavat vain hengissäpysymiseen. Aikanaan, kauan ennen sivistystä, ne vauvat selvisivät, jotka olivat kovaäänisimpiä huutajia ja vaativat tulla ruokituksi ja huomatuksi.

Jos haluat vauvallesi terveen kiintymyssuhteen ja luottamuksen ihmisiin, niin toki hänen kanssaan on oltava niin paljon kuin hän tarvitsee. Joku vauva kaipaa omaa rauhaa, joku ei.

Itsellänikin on kaksi lasta, joista toinen ei ole koskaan halunnut nukkua vieressä, siis ihan pikkuvauva-ajan jälkeen. On herkästi hikoileva eikä muutenkaan tykkää olla ihan liki kuin vähän aikaa. Ei ole ikinä tarvinnut totuttaa omaan huoneeseen, kun on nukkunut siellä aina. Hän on nyt 5v. ja edelleenkin rauhallinen ja "hitaasti lämpiävä" vieraita kohtaan, luonne on vähän pidättyvä. Tällainen lapsi ei luonnollisestikaan ole sitä seurallista tyyppiä, joka kaipaa koko ajan kosketusta, läheisyyttä ja sosiaalisuutta.

Toinen lapseni sen sijaan halusi aina olla lähellä. Nyt nelivuotiaana nukkuu edelleen meidän välissämme, koska muutoin heräilee öisin. Nukkukoon vaan, en usko että enää kymmenen vuoden kuluttua nukkuu. Vauvana kaipasi paljon lähelläoloa, muistan että oli jokin kausi, kun piti ottaa vessaan ja suihkuunkin mukaan. Koiraa ei voinut pissattaa kahta minuuttia ulkona pistäytyen ilman, että vauva oli mukana. Rintareppuun vaan, ja menoksi. Epäilin jo välillä, että hän kasvaa minuun tai isäänsä kiinni. Mutta koskaan en ole lasta "huvikseen" itkettänyt. Se ei karaise ketään, se opettaa pienelle vain sen, että hänen tarpeistaan ei välitetä, eikä hänellä ole arvoa.

Lapsen tarpeet huomioimalla olemme saaneet aika tasapainoisia lapsosia. Kun menivät hoitoon toisen ollessa 4 ja toisen 2, kumpikaan ei itkenyt perään, vaan luottivat vanhempiinsa: kyllä ne pian meidät hakevat. Kun vuoden päästä siitä vaihtoivat hoitopaikkaa, ei taaskaan mitään dramatiikkaa. Menevät iloisena päiväkotiin mutta juoksevat iloisena vastaankin kun haetaan.

Päiväkodissa juuri mainittiin, että meidän lapset vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta. Lastentarhanopettaja tuumasi, että se johtuu varmaasti siitä, että elellään perheenä kiireettömästi ja meillä on rutiinit. Niinhän meillä on, ja kiireettömyyteen pyritään joustamalla työajoissa yms.

Itsesi ja lapsesi vuoksi: Lue muutama kirja lasten varhaisesta psykologisesta kehityksestä. Suosittelen esim. Keltikangas-Järvisen kirjoja.

Lapsi tarvitsee vuorovaikutusta, läheisyyttä ja tarpeisiinsa vastaamista, kehittyäkseen ihmiseksi. Sylissä kanniskelu ja hellittely ei mene koskaan hukkaan, vaikka olisi kuinka helppo lapsi. Mulla just nyt vauva nukkuu kantoliinassa sylissä päikkäreitä. Aika helppo lapsi, olisin varmasti saanut nukkumaan sänkyynkin, kun olisin vähän yrittänyt, mutta miksi laittasin lapsen pois läheltäni, kun nyt välillä jaksan nukuttaa tässäkin. Olisi saattanut pienellä kitinällä nukahtaa jopa ilman nukuttamatta, mutta sitä en edes viitsi kokeilla, en koe mitään tarvetta tehdä niin, kun on mahdollisuus pitää lapsi lähellään.

Mulla oli eka lapsi allerginen ja tarvitsi mm. paljon kanniskelua. Jälkikäteen elämässäni en ole minuuttiakaan katunut niistä hetkistä, joita pidin lasta lähelläni ja rauhoittelin, vaikka se olikin raskasta. Se oli ainoa oikea asia mitä saatoin silloin tehdä.

Jos kaipaat fysiologisia syitä lapsen pitämiselle sylissä, niin esim. ihokosketus erittää oksitosiinia teissä molemmissa, joka tuottaa mielihyvää ja kiintymystä. Tekee hyvää niin vauvan hyvinvoinnille, kuin omallesikin sekä teidän kiintymisellenne toisiinne. Suosittelen siis pitämään sitä vauvaa paljon lähellä, siten kiinnyt häneen. Kun kiinnyt, opit millainen ihminen sinun lapsenasi on ja paljon vuorovaikutusta ja kiintymystä auttaa sinua ymmärtämään häntä. Silloin sinun ei tarvitse kysellä milloin lapsi tarvitsee vastausta kaikkeen huutoonsa ja milloin se muuttuu uhmakiukuksi ja pitää alkaa asettamaan rajoja. Kun on henkisesti riittävän lähellä lasta, vaisto yleensä kertoo, ei siihen tarvitse ikärajoja. Ja se uhmaavakin lapsi tarvitsee joskus läheisyyttä ja äidin henkistä apua rauhoittuakseen. Ja joskus uhmaa, koska oikeasti tarvitsisi äidin huomiota, mutta ei osaa tai tajua pyytää.

Onneksi minulla ei ole lapsia eikä tule.