Olen lapseton, luonteeltani hyvin harkitseva ja ärsyttää, että lapsettomana koko ajan teen muka asioita spontaanisti

Aika paljon sinua tuntuu häiritsevän toisten näkemys elämästäsi.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon sinua tuntuu häiritsevän toisten näkemys elämästäsi.

No ainakin av:n keskusteluissa lapseton ihminen on aina huoleton, vähän lapsellinen, itsekäs ihminen, joka voi ostaa lento- tai junalipun jonnekin tuosta vaan.

Tämä harhaluulo perustuu varmaan siihen, että lapsettomuus (vapaaehtoinen) on vielä aika tuore ilmiö. Aiemmin lapsettomuus on ajatuksena liitetty elämänvaiheeseen (20-30 ikävuoden välillä) jolloin elämään on kuulunut usein spontaanius ja lapsettomuus on ollut hetkellinen vaihe, ei koko elämän kestävä. Mutta seuraava elämänvaihehan ei välttämättä ala lasten tulon myötä vaan luontainen siirtymä tapahtuu muillekin.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus kertoo juurikin kyvystä ajatella asioita monelta kannalta, eikä tehdä jotain vain koska aina ennenkin on tehty (en toki sano että lapselliset tekisi lapsiaan vain sen takia, ennen kun joku hyökkää kimppuun...). Lapseton ihminen löytää elämästä ja eri elämänvaiheista muita iloja. Itse tunnen useita veloja, olen itsekin, ja tällainen harkitsevaisuus tuntuu olevan monen luonteenpiirre.

Vierailija kirjoitti:

Tämä harhaluulo perustuu varmaan siihen, että lapsettomuus (vapaaehtoinen) on vielä aika tuore ilmiö. Aiemmin lapsettomuus on ajatuksena liitetty elämänvaiheeseen (20-30 ikävuoden välillä) jolloin elämään on kuulunut usein spontaanius ja lapsettomuus on ollut hetkellinen vaihe, ei koko elämän kestävä. Mutta seuraava elämänvaihehan ei välttämättä ala lasten tulon myötä vaan luontainen siirtymä tapahtuu muillekin.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus kertoo juurikin kyvystä ajatella asioita monelta kannalta, eikä tehdä jotain vain koska aina ennenkin on tehty (en toki sano että lapselliset tekisi lapsiaan vain sen takia, ennen kun joku hyökkää kimppuun...). Lapseton ihminen löytää elämästä ja eri elämänvaiheista muita iloja. Itse tunnen useita veloja, olen itsekin, ja tällainen harkitsevaisuus tuntuu olevan monen luonteenpiirre.

En ole siis vela, minulle ei ole vain siunaantunut lapsia. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä harhaluulo perustuu varmaan siihen, että lapsettomuus (vapaaehtoinen) on vielä aika tuore ilmiö. Aiemmin lapsettomuus on ajatuksena liitetty elämänvaiheeseen (20-30 ikävuoden välillä) jolloin elämään on kuulunut usein spontaanius ja lapsettomuus on ollut hetkellinen vaihe, ei koko elämän kestävä. Mutta seuraava elämänvaihehan ei välttämättä ala lasten tulon myötä vaan luontainen siirtymä tapahtuu muillekin.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus kertoo juurikin kyvystä ajatella asioita monelta kannalta, eikä tehdä jotain vain koska aina ennenkin on tehty (en toki sano että lapselliset tekisi lapsiaan vain sen takia, ennen kun joku hyökkää kimppuun...). Lapseton ihminen löytää elämästä ja eri elämänvaiheista muita iloja. Itse tunnen useita veloja, olen itsekin, ja tällainen harkitsevaisuus tuntuu olevan monen luonteenpiirre.

En ole siis vela, minulle ei ole vain siunaantunut lapsia. ap

Noh, ensimmäinen kappale pätee ehkä sinuunkin. 

Stereotypia, jota täällä tykätään viljellä. Lapseton nauttii elämästä spontaanisti eri tavoin, samalla kun lapsiperhe tiuskii kurahousuostoksilla Prismassa. Oikeasti jokainen tietää, että ihmiset ovat omanlaisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon sinua tuntuu häiritsevän toisten näkemys elämästäsi.

No eiköhän se häiritse ketä hyvänsä että muut seurailevat ja kommentoivat toisten elämää. Joillain ihmisillä ei tosiaan tunnu olevan omaa elämää, edes lapsiperheellisillä, kun niin paljon pitää muiden asioita ajatella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon sinua tuntuu häiritsevän toisten näkemys elämästäsi.

No ainakin av:n keskusteluissa lapseton ihminen on aina huoleton, vähän lapsellinen, itsekäs ihminen, joka voi ostaa lento- tai junalipun jonnekin tuosta vaan.

Samoin minua huvittaa se näkemys että sinkkumiehet ja sinkkunaiset olisivat jotain hillittömiä bilettäjiä, jotka harvoin viettäisivät rauhallisia koti-iltoja ihan omissa oloissaan. Moni sinkku on täysin tyytyväinen elämäänsä eikä hae jatkuvasti uusia seurustelukumppaneita vaan aika menee mukavasti arkisissa askareissa ja omissa harrastuksissa.

Kun minä olin lapseton yrittäjäsinkku, pystyin tekemään kaikenlaista spontaania tosi helposti. Tykkäsin kuitenkin työstäni ja viihdyin kotona, joten harvoin tuli tehdyksi mitään pelkästä päähänpistosta.

Minua eivät ärsyttäneet muiden mielipiteet, vaan se, että minun odotettiin jakavan vapaata oloani muillekin esimerkiksi lähtemällä lapsenvahdiksi tai taksikuskiksi noin vain muiden päähänpistojen mukaan. Minun oletettiin olevan aina valmiina sen vuoksi, että olin sinkku ja lapseton.

(Käytän mennyttä aikamuotoa sen vuoksi, että olen nykyisin työtön.)

Kyllähän se totta on, että lapseton voi tehdä muutoksia elämäänsä ja spontaaneja repäisyjä paljon helpommin. Ei se sitä silti tarkoita, että haluaisi tehdä tai kokisi kannattavaksi tehdä ehkä epäjärkeviä tekoja päähänpistojen perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Kun minä olin lapseton yrittäjäsinkku, pystyin tekemään kaikenlaista spontaania tosi helposti. Tykkäsin kuitenkin työstäni ja viihdyin kotona, joten harvoin tuli tehdyksi mitään pelkästä päähänpistosta.

Minua eivät ärsyttäneet muiden mielipiteet, vaan se, että minun odotettiin jakavan vapaata oloani muillekin esimerkiksi lähtemällä lapsenvahdiksi tai taksikuskiksi noin vain muiden päähänpistojen mukaan. Minun oletettiin olevan aina valmiina sen vuoksi, että olin sinkku ja lapseton.

(Käytän mennyttä aikamuotoa sen vuoksi, että olen nykyisin työtön.)

Tämä just. Ehkä se lapseton saattaa olla lapseton juuri siksi, että haluaa olla rauhassa. Sairaslomalla ollessani koin paljon sitä, että eri ihmiset keksi minulle uusia ammatteja ja harrastuksia. En ollut vailla mitään ideoita, työkuntoinen en ollut ja harrastuksia oli jo, en kaivannut uusia. Myös mm. muuttoon suunniteltiin minua apuun, vaikka olin ihan puolikuntoinen. Työllisiä ei edes kysytty, koska sehän on ymmärrettävää että eivät ehdi.

Tekevät asioita spontaanisti ja ovat erittäin usein vaikeuksissa ja pulassa, joo! Spontaanisti neuvoton, neuvottomasti spontaani, joo!

No mutta kyllähän sinä siis VOIT muuttaa esimerkiksi ihan tavallisen arki-illan tekemiset täysin spontaanisti. Tietenkin eri asia, että haluatko.

Itse ymmärrän tätä stereotypiaa, vaikka itsekin olen täysin siihen sopimaton vela.

Moni perheen perustanut (varsinkin jos sosiaaliset ympyrät koostuvat enimmäkseen muista lapsiperheistä) yhdistää vapaaehtoisesti lapsettoman elämän mielikuvissaan samanlaiseksi kuin heidän elämänsä oli ennen lapsia, eli useinmiten nuorina. Uskon, että siitä on peräisin kuvitelma että lapsettoman elämä on ikäänkuin päättymätöntä rilluelämää. Heillä itsellään menevien vuosien ja "aloilleen asettumisen" yhtenä merkkipylväänä on ollut perheellistyminen.

Tosiasiassahan jos ihminen on menevä luonteeltaan, hän on menevä perheellisenäkin ja ne jotka ovat rauhoittuakseen rauhoittuvat ilman että mikään ulkopuolinen tekijä siihen vaikuttaa.

Terveisin rauhallisesta, hiljaisesta elämästä sekä rutiineista pitävä vela.

Vierailija kirjoitti:

Itse ymmärrän tätä stereotypiaa, vaikka itsekin olen täysin siihen sopimaton vela.

Moni perheen perustanut (varsinkin jos sosiaaliset ympyrät koostuvat enimmäkseen muista lapsiperheistä) yhdistää vapaaehtoisesti lapsettoman elämän mielikuvissaan samanlaiseksi kuin heidän elämänsä oli ennen lapsia, eli useinmiten nuorina. Uskon, että siitä on peräisin kuvitelma että lapsettoman elämä on ikäänkuin päättymätöntä rilluelämää. Heillä itsellään menevien vuosien ja "aloilleen asettumisen" yhtenä merkkipylväänä on ollut perheellistyminen.

Tosiasiassahan jos ihminen on menevä luonteeltaan, hän on menevä perheellisenäkin ja ne jotka ovat rauhoittuakseen rauhoittuvat ilman että mikään ulkopuolinen tekijä siihen vaikuttaa.

Terveisin rauhallisesta, hiljaisesta elämästä sekä rutiineista pitävä vela.

Ei se mielikuva tule siitä, että ajateltaisiin lapsettoman elämän olevan päättymätöntä rilluelämää. Se tulee ihan vaan siitä, että oma elämä on ajoittain aika raskasta, kun MIKÄÄN ei onnistu ilman hirveää etukäteissäätöä. Olisi esimerkiksi ihanaa joskus mennä ravintolaan oman puolison kanssa kahdestaan. Mutta eipä sinne noin vain mennä. Se pitää suunnitella, varata päivä, löytää lapsenvahti ja sitten kun se päivä tulee, joko lapset tai lapsenvahti sairastuu... Tätä kun toistaa tarpeeksi monta kertaa (eri aiheilla, pitää päästä lääkäriin/ auttamaan äkillisesti sairastunutta mummoa tms tms), niin kyllä alkaa kadehtia heitä, joilla arki on aikataulujen puitteissa vähän vapaampaa. Vaikka kuinka pysyisit rutiineissasi, sinulla on aina mahdollisuus toimia toisin. Ja se mahdollisuushan se tässä on se, mitä pikkulapsivuodet välillä laittaa haikailemaan, ei  mikään rilluelämä.

Lastellisten olisi hyvä muistaa, että omat lapset tuovat myös paljon sisältöä, tarkoitusta ja iloa elämään, kuten mahdolliset lasten lapset myös. Lapseton on vähän ikään kuin yksinäinen näiden asioiden suhteen ja vanhemmalla iällä olisi ehkä kiva, jos olisi jälkikasvua tuomassa elämään sisältöä. Lapsettomuus valintana on ok, mutta ei se mitään jatkuvaa juhlaa ja vapautta ole sekään. Lapsettomalta vaaditaan vahvuutta, jotta elämä ei kävisi tarkoituksettoman tuntuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Lastellisten olisi hyvä muistaa, että omat lapset tuovat myös paljon sisältöä, tarkoitusta ja iloa elämään, kuten mahdolliset lasten lapset myös. Lapseton on vähän ikään kuin yksinäinen näiden asioiden suhteen ja vanhemmalla iällä olisi ehkä kiva, jos olisi jälkikasvua tuomassa elämään sisältöä. Lapsettomuus valintana on ok, mutta ei se mitään jatkuvaa juhlaa ja vapautta ole sekään. Lapsettomalta vaaditaan vahvuutta, jotta elämä ei kävisi tarkoituksettoman tuntuiseksi.

Puhupa nyt vain omasta puolestasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ymmärrän tätä stereotypiaa, vaikka itsekin olen täysin siihen sopimaton vela.

Moni perheen perustanut (varsinkin jos sosiaaliset ympyrät koostuvat enimmäkseen muista lapsiperheistä) yhdistää vapaaehtoisesti lapsettoman elämän mielikuvissaan samanlaiseksi kuin heidän elämänsä oli ennen lapsia, eli useinmiten nuorina. Uskon, että siitä on peräisin kuvitelma että lapsettoman elämä on ikäänkuin päättymätöntä rilluelämää. Heillä itsellään menevien vuosien ja "aloilleen asettumisen" yhtenä merkkipylväänä on ollut perheellistyminen.

Tosiasiassahan jos ihminen on menevä luonteeltaan, hän on menevä perheellisenäkin ja ne jotka ovat rauhoittuakseen rauhoittuvat ilman että mikään ulkopuolinen tekijä siihen vaikuttaa.

Terveisin rauhallisesta, hiljaisesta elämästä sekä rutiineista pitävä vela.

Ei se mielikuva tule siitä, että ajateltaisiin lapsettoman elämän olevan päättymätöntä rilluelämää. Se tulee ihan vaan siitä, että oma elämä on ajoittain aika raskasta, kun MIKÄÄN ei onnistu ilman hirveää etukäteissäätöä. Olisi esimerkiksi ihanaa joskus mennä ravintolaan oman puolison kanssa kahdestaan. Mutta eipä sinne noin vain mennä. Se pitää suunnitella, varata päivä, löytää lapsenvahti ja sitten kun se päivä tulee, joko lapset tai lapsenvahti sairastuu... Tätä kun toistaa tarpeeksi monta kertaa (eri aiheilla, pitää päästä lääkäriin/ auttamaan äkillisesti sairastunutta mummoa tms tms), niin kyllä alkaa kadehtia heitä, joilla arki on aikataulujen puitteissa vähän vapaampaa. Vaikka kuinka pysyisit rutiineissasi, sinulla on aina mahdollisuus toimia toisin. Ja se mahdollisuushan se tässä on se, mitä pikkulapsivuodet välillä laittaa haikailemaan, ei  mikään rilluelämä.

Mistäs tiedät, onko aina paljon vapaampaa. Erilaista kyllä. Minä teen vuorotyötä niin voi olla vaikea löytää joku, joka lähtisi syömään silloin kun minulla on vapaata.

Toki joskus sovin lähteväni jonkun kanssa syömään. Yleensä tämä voi tapahtua viikkoja aikaisemmin, että varmasti aikataulut sopii. Eli ihan sama kuin lapsellisillakin.

Persoonakysymys tuo on. Ne, jotka ovat spontaaneja ilman lapsia ovat myös spontaaneja lasten kanssa (tunnen tällaisia ja itsekin välillä soitan kavereita kyläilemään tai lähtemään jonnekin tunnin varoitusajalla). Ne taas jotka jahkailevat, miettivät ja suunnittelevat kaiken tekevät näin sinkkuina sekä lasten kanssa.

Mutta tuo sanonta tulee kyllä siitä faktasta, että ilman lapsia voi teoriassa lähteä vaikka leffaan tai drinkille heti kun ajatus on päähäsi tullut mutta lasten kanssa näin ei yleensä voi tehdä, ellei tekeminen ole sellaista mihin lapsetkin voi ottaa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ymmärrän tätä stereotypiaa, vaikka itsekin olen täysin siihen sopimaton vela.

Moni perheen perustanut (varsinkin jos sosiaaliset ympyrät koostuvat enimmäkseen muista lapsiperheistä) yhdistää vapaaehtoisesti lapsettoman elämän mielikuvissaan samanlaiseksi kuin heidän elämänsä oli ennen lapsia, eli useinmiten nuorina. Uskon, että siitä on peräisin kuvitelma että lapsettoman elämä on ikäänkuin päättymätöntä rilluelämää. Heillä itsellään menevien vuosien ja "aloilleen asettumisen" yhtenä merkkipylväänä on ollut perheellistyminen.

Tosiasiassahan jos ihminen on menevä luonteeltaan, hän on menevä perheellisenäkin ja ne jotka ovat rauhoittuakseen rauhoittuvat ilman että mikään ulkopuolinen tekijä siihen vaikuttaa.

Terveisin rauhallisesta, hiljaisesta elämästä sekä rutiineista pitävä vela.

Ei se mielikuva tule siitä, että ajateltaisiin lapsettoman elämän olevan päättymätöntä rilluelämää. Se tulee ihan vaan siitä, että oma elämä on ajoittain aika raskasta, kun MIKÄÄN ei onnistu ilman hirveää etukäteissäätöä. Olisi esimerkiksi ihanaa joskus mennä ravintolaan oman puolison kanssa kahdestaan. Mutta eipä sinne noin vain mennä. Se pitää suunnitella, varata päivä, löytää lapsenvahti ja sitten kun se päivä tulee, joko lapset tai lapsenvahti sairastuu... Tätä kun toistaa tarpeeksi monta kertaa (eri aiheilla, pitää päästä lääkäriin/ auttamaan äkillisesti sairastunutta mummoa tms tms), niin kyllä alkaa kadehtia heitä, joilla arki on aikataulujen puitteissa vähän vapaampaa. Vaikka kuinka pysyisit rutiineissasi, sinulla on aina mahdollisuus toimia toisin. Ja se mahdollisuushan se tässä on se, mitä pikkulapsivuodet välillä laittaa haikailemaan, ei  mikään rilluelämä.

Kyllähän tuohon helppouteen vaikuttaa koko elämä, ei vain lapset. Ihan taatusti kaveripariskunnalla on paljon helpompi lähteä illalla syömään, koska heillä ei käytännössä iltamenoja ole ja molemmat isovanhemmat on aina käytettävissä. Meillä toinen on politiikassa ja toisella työnantaja- asema töissä, joten spontaani illallinen on haastava (ja usein sen pilaa työkaverin sairastunut lapsi..)