Jos abortoidulle syntyy myöhemmin täyssisaruksia

[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 13:06"]Sain useita keskenmenoja ja abortoin yhden raskauden (raskausviikolla 14+), jonka jatkotutkimuksissa sanottiin varmasti päätyvän kohtukuolemaan. Käymme abortoidun haudalla ja lapsemme tietävät, mistä kyse. Kovasti suremme menetettyä/jä lapsiamme.

Jälkiehkäisynä/sosiaalisin syin tehtyjä abortteja en hyväksy.

Oman aborttipäätöksemme tiesin oikeaksi heti lapsemme vammaisuuden laajuuden osittainkin selvittyä jo ultrassa. Jatkotutkimukset sekä ruumiinavaus vain vahvisti.

Lapsemme siunattiin, tuhkattiin yhdessä muiden kaltaistensa enkeleiden kanssa ja haudattiin lasten uurnalehtoon. Itken joka kerta häntä muistaessani ja kynttilän lehtoon sytyttäessäni. Kuten myös itkevät ja surevat sisaruksensa. Miksi asia olisi pitänyt heiltä salata? Ja tottakai mietimme yhdessäkin, millainen hän olisi ollut. Ja myös, mitä haasteita odottamaton eloonjäämisensä olisi perheellemme tuonut. En pode syyllisyyttä, vain syvää surua.
[/quote]

Oletpa tuomitseva ihminen jopa tuollaisen kokemuksen jälkeen. Luulisi elämän kasvattavan, mutta kaikkien kohdalla niin ei sitten ilmeisesti käy. Et ole parempi kuin kukaan muukaan abortin tehnyt.

En todellakaan tiedä onko äitini joskus tehnyt abortin (epäilen kyllä vahvasti että ei, mutta eihän sitä koskaan tiedä ihan varmasti), mutta sen perusteella mitä olen hänen nuoruuden poikaystävistään kuullut, niin minua ei hirveästi haittaa, ettei kukaan heistäni ole elämässäni sisaruksen kautta. :p

Itketkö itsesi uneen ajatellen, millaisia hedelmöittymättömistä lapsistasi olisi kasvanut, jos eri siittiö olisi löytänyt munasolusi?

Eräs kaverini, perheensä ainokainen, sai teini-iässä tietää että äitinsä oli tehnyt abortin vuosi hänen syntymänsä jälkeen. Se oli kova paikka, tämä kaverini oli aina haaveillut sisaruksista ja hänen oli annettu ymmärtää ettei niitä vain tullut. Hänestä tuli kova abortinvastustaja, eikä ole koskaan hyväksynyt vanhempiensa ratkaisua.

Ei se abortoitu taida ajatella mitään. Odottelee pilven päällä, että huolitaan johonkin rakastavaan perheeseen.

Kuinka moni tietää vanhempansa päätyneen aborttiin? Esim. 70-luvulla tehtiin abortteja runsaasti ja erityisesti perheellisille (osin siksi ikäluokatkin niin pieniä). Kuinka moni tietää äitinsä abortista?

Minusta nämä ovat sellaisia asioita vanhempien elämässä, joita ei ole mitään välttämätöntä syytä kertoa lapsilleen. Salaamiseksi sitä en sinänsä kutsuisi. Miten vanhemmat itse asian sitten kokevat on eri asia.

Abortista tai useammasta ei kai ole tarpeen kertoa kenellekään paitsi tietysti ehkä siitoksessa mukana olleelle?

Henkilökohtaiben ratkaisu, joka on yksityisasia.

Tämä on asia, jota ei tulisi miettiä lainkaan. Turhanaikaista vatvomista.

Tuo on aika kova paikka lapselle kuulla että hänen sisaruksensa abortoitiin. Helposti tulee miettineeksi että miksei sitten minuakin tai olinko minä syynä että se pikkusisko tai -veli ei saanut elää, erityisen raastavaa jos on sisarusta itselleen kaivannut.

Hei nyt taas ihan oikeasti. Abortoitu ei ole mikään vauva vaan alkio. Toisekseen ainakaan minun mielestäni mahdollisten pariskunnalle myöhemmin syntyneiden lasten ei tarvitse tietää äitinsä tekemästä abortista. Asia ei myöskään kuulu sukulaisille ja tuttaville vaan koskettaa mahdollisesti tulevaa isää. En ole abortin puolesta enkä vastaan, mutta mielestäni Ap:n aloitus on täysin turha. Aborttiin on aina joku syy.

Mun äidille tehtiin abortti, kun olin muistaakseni 10-12 vuotias. Hän ei kertonut asiasta itse minulle, sain sattumalta kuulla (pienillä padoillakin on korvat).

Minä olin kyllä vaan tosi tyytyväinen, etten menettänyt asemaani äidin "vauvana". Ehkä olis ollut erilaiset tuntemukset, jos olisin ollut ainut lapsi, mutta kun vanhempia sisaruksia oli jo, olin tosiaan vaan onnellinen, että pysyin kuopuksena.

Meitä on useampi sisarus ja hoksasimme jossakin vaiheessa ihmetellä esikoisen ja kakkosen välissä olevaa useamman vuoden taukoa, kun muut ovat syntyneet tasatahtiin. Äiti kertoi silloin miten oli saanut kaksi keskenmenoa ja miten lääkäri oli kieltänyt hankkiutumsta enää koskaan raskaaksi. Jos tulisi, raskaus pitäisi keskeyttää, koska syntyva lapsi olisi sairas.

Kun tämän jälkeen uusi raskaus oli alkanut, he olivat salanneett lääkäreiltä, koska halusivat lasta niin kovasti. Päättivät vain kahdestaan, että vaikka olisi vammaakin, niin he haluavat ottaa lapsen vastaan.

Tämä kertomus tuntui meistä lapsina niiiiiiin ihanalta, niin hyvältä! Että meitä oli haluttu niin paljon, että oikein lääkäreitäkin vastaan asettuivat! Ja kyllä vain, kaikki olemmekin terveitä. Myös tämä ihanan veli, joka olisi "pitänyt abortoida" ensimmäisenä. Häntä katsoo jotenkin ihan erikoisella tavalla. Uskomatonta ajatella, että periaatteessa häntä ei pitäisi olla olemassakaan.

Kyllä ymmärrän, että vanhempien tekemä abortti voi tuntua pahalta ja mietityttää moneen otteeseen. Ei "menetettyä sisarusta" ajattele vain solumöykkynä. Ei ajatellut äitikään, joka jollakin tapaa suree ikuisesti noita kahta keskenmenoakin. Toiset abortoivat terveitä raskaudenalkuja, toiset eivät saa pidettyä hartaasti kaivattuja raskauksiaan. Samanlaisista ihmisenaluista kyse kummallakin.

Oi, voi. Itse olen vienyt oman äitini aborttiin. Itse olen aborttivastainen, mutta ymmärsin kyllä, että miksi 49-vuotias äitini sen abortin teki.

En ole yhtään murehtinut sitä, että minkälainen tämä sisarus olisi ollut.

Inhoan tällaista suhtautumista aborttiin. Sehän on asiallista jälkiehkäisyä ja perhesuunnittelua, jos ei-toivottu raskaus on alkanut, ja tällainen tunteenomainen vellominen on vastenmielistä ja tyhmää. Mietittekö te lastennne kanssa tippa linssissä että voi voi kun veljet ja siskot jäivät isin kondomin pohjalle ja joka kuukautisten aikana pohditte että voi kun siellä menee taas siskon ja veikan alku veren mukana. Minulle on tehnyt abortti nuorena ja hyvä että tehtiinkin ja mieleeni ei tulisi ikinä jutella siitä lasteni kanssa. Ehkä sitten kun he ovat aikuisia ja jos olisi joku erityinen syy puhua siitä. Abortin tapainen asia on hämmentävä lapsille, jotka suhtautuvat kehitysvaiheensa takia esimerkiksi pehmoeläimiinsäkin tai vaikka huoneksaveihin niin että ne ovat elollisia ja rakastettuja. Abortista puhuminen ja varsinkin jollain sellaisella tavalla että äiti tappoi veljen/siskon, olisi heille hyvin hämmentävää. Abortti on aikuisten maailman asioita, usein tarpeellinen toimenpide, mutta kuten monet muutkin aikuisten maailman asiat, sitä ei pidä lapsille mennä puhumaan. Vai puhutteko te seksielämästänne ja työelämän kriiseistä, vanhuksien sairatelun yksityiskohdista ja muusta sellaisesta myös lapsillenne?? 

14, kuinka monta aborttia olet tehnyt?

Osaa voi kaihertaa. Osa taas on varmasti erittäin iloisia, että sai tuoda lapsen maailman vasta, kun elämäntilanne oli sopiva. vanhemmat olivat valmiita ja lapsi oli tervetullut. Jos edellinen lapsi olisi syntynyt ei-toivottuna ajankohtana, niin välttämättä olosuhteet uudelle lapselle eivät olisikaan olleet enää yhtä suotuisat tai uutta lasta ei olisi koskaan päädytty edes tekemään.

Yhtälailla se abortin tehnyt siis voi olla helpottunut päätöksestään: jos hän olisi pitänyt silloisen poikaystävänsä kanssa lapsen 20-vuotiaana kesken opiskeluiden, niin hän ei olisi koskaan tavannut nykyisten lastensa isää ja näitä nykyisiä lapsia ei edes olisi, ja se huonoon elämäntilanteeseen syntynyt lapsi ei välttämättä olisi saanut sitä kaikkea, mitä hän voi nyt tarjota lapsilleen.

Ei saa ajatella aina niin mustavalkoisesti, että kaikkia muka kaihertaisi. Se on ihan älytöntä tyhmyyttä ja idiotismia ajatella, että kaikki kokevat samalla tapaa. Ihmisillä on eri syitä päätyä aborttiin. Jotkut katuvat, jotkut eivät muistele, jotkut ovat helpottuneita.

[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 11:44"]Kuinka moni tietää vanhempansa päätyneen aborttiin? Esim. 70-luvulla tehtiin abortteja runsaasti ja erityisesti perheellisille (osin siksi ikäluokatkin niin pieniä). Kuinka moni tietää äitinsä abortista?
[/quote]

Minen ainakaa tiedä ja eipä se mulle edes kuulukaan. On tehnyt tai ei. Ihan sama mulle.
En edes ymmärrä näitä äitejä, jotka kersoilleen kertoo aborteistaan. Ne kun ovat naisen oma henk koht asia, eikä mielestäni kuulu omalle jälkikasvulle yhtään!

Vaikka tulee alapeukkua niin kuitenkin kerron. Minä tein 3 aborttia. Nyt minulla on 2 lasta ja kolmatta odottaan. Ei yhtään ollut ajatuksessa millaista olisi jos synnyttäsin nuo entiset. Enkä kerro nyky lapselle tästä. Miksi kertoisin? Ei kuuluu heille tietää.

Kyllähän se käy välillä mielessä. Mutta sitten ajattelen, että todennäköisesti meillä ei nyt olisi juuri näitä ihania ja ihmeellisiä lapsia ilman tuota yhtä aborttia, josta ollaan kyllä saatu maksaa. Asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä.